Kuka hoitaa meidät keski-ikäiset lapsettomat sitten kun me ollaan vanhuksia?

Vierailija kirjoitti:

On aika huvittavaa että jotkut ajattelevat että kaverit hoitaa. Kummasti vain kun on juttuja miten joku työssäkäyväkin sairastuu vakavasti niin ne kaverit kaikkoaa. Todellisuus on se, että vaikka olisi minkä ikäisiä kavereita tahansa niin ei heidän varaan voi vanhuuden turvaa ja auttamista laittaa. Kun tosipaikka tulee niin saman ikäiset kaverit ovat liian vanhoja auttaakseen ja nuoremmat haluavat matkustaa ja elää omaa elämäänsä eikä olla auttamassa jotain höperöitä, vaivaisia kavereita. Tällaiset vaivaksi olevat kaverit on unohdettu jo kauan aikaa sitten kun he eivät pysty enää osallistumaan mihinkään. Ei siellä vanhainkodissakaan kaverit käy niitä vanhuksia katsomassa, omaiset käy jos hekään.

Ylipäätään ei kannata luottaa siihen että kukaan hoitaa. Lapset ei välttämättä hoida. Sukulaisia ei kiinnosta. Kaverit on itsekin vanhoja ja raihnaisia tuossa vaiheessa, jos siis on kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

On aika huvittavaa että jotkut ajattelevat että kaverit hoitaa. Kummasti vain kun on juttuja miten joku työssäkäyväkin sairastuu vakavasti niin ne kaverit kaikkoaa. Todellisuus on se, että vaikka olisi minkä ikäisiä kavereita tahansa niin ei heidän varaan voi vanhuuden turvaa ja auttamista laittaa. Kun tosipaikka tulee niin saman ikäiset kaverit ovat liian vanhoja auttaakseen ja nuoremmat haluavat matkustaa ja elää omaa elämäänsä eikä olla auttamassa jotain höperöitä, vaivaisia kavereita. Tällaiset vaivaksi olevat kaverit on unohdettu jo kauan aikaa sitten kun he eivät pysty enää osallistumaan mihinkään. Ei siellä vanhainkodissakaan kaverit käy niitä vanhuksia katsomassa, omaiset käy jos hekään.

Omalla kohdallani käsitys perustuu ihan oikeaan kokemukseen, omaan ja ystävieni toimintaan. Kaikki ystävät eivät tietenkään ole parveilemassa vaikeuksiin joutuneen ympärillä apuaan tarjoten, mutta omaan lähipiiriini kuuluu paljon niitä, jotka todellakin ovat. Itse lukeudun myös tällaisiin ihmisiin. Olen myös nähnyt useampia vanhuksia, joiden läheisin sosiaalinen piiri koostuu ystävistä tai kaukaisemmista sukulaisista, ei heidän omista lapsistaan. Oma äitini eli syöpäsairaan, lapsettoman lapsuudenystävänsä vierellä viimeiset vuodet, kävi lähes joka päivä sairaalassa viimeisinä kuukausina, ja ystävän kuoltua auttoi hänen ruumiinsa pesemisessä. Hän puhuu ystävästään edelleen, lukee hänen kirjoituksiaan, katsoo vanhoja valokuvia. Kaikkien ystävyydet eivät ole sellaisia, joihin itse olet tottunut. 

Vierailija kirjoitti:

Sekä lapsettoman että lapsellisten kannattaa säästää vanhuuden varalle sen verran että voi hankkia erilaisia palveluita. Siivousta ja kodinhoitoa, ateria/ruokakauppa/apteekkitilauksia kotiinkuljetuksella, taksimatkoja, yksityisiä lääkärikäyntejä ja tätä rataa. 

Omat vanhenevat vanhemmat on varakkaita mutta heillä on korkea kynnys käyttää ulkopuolisia palveluita. Jos on mahdollisuus ja varaa vaikka taksiin tai kotiinkuljetukseen on minusta tökeröä vaatia että lapsi kuskaisi ja kävisi kaupassa.

Se tässä ahdistaakin, kun ei ole varaa säästää. Pienituloisena sinkkuna, jonka pitää asua Helsingissä, ei paljoa säästellä. Tämä köyhyys on myös iso syy, miksi lasta tai lapsia ei ole tullut hankittua, harkitsin yksin lapsen tekemistä vähän ennen neljääkymppiä, mutta totesin etten halua lasta köyhyyteen tehdä. Täytyy vaan toivoa, että mun vanhuudessakin vielä saa nuo ateria- ja hoitopalvelut kunnalta niin kuin nykyäänkin saa.

Vaikka muistisairaus ei varsinaisesti olisi sitä kärsimystä minulle itselleni niin en näe mitään syytä miksi tilannetta pitäisi turhaan pitkittää kaikilla mahdollisilla lääkkeillä ja lääkärissä käynneillä. Varsinaisesti eutanasiasta ei ole kyse jos omasta tahdota kieltäydyn elämää pitkittävistä hoidoista kun ja jos muistisairaus todettaisiin.

Totuus on ettei vanhana kellään ole muista huolehtivia kavereita tai sukulaisia, paitsi joskus omat lapset. Nopeasti menehtyy, jos kukaan ei huolehdi. Tilastoja ei tehdä lapsettomien kuolin iästä! Hoito oli jo 10v sitten laitoksissa hirveän välinpitämätöntä. Luuletteko, että esim. Helsingissä palvelutaloissa saa kunnallisen toimivan lääkärin luokseen? Tai että teille hoitajat kutsuvat ambulanssin sairastuessa? Hah, ei saa kumpaakaan! Ette tiedä, koska ette ole viettäneet siellä aikaa esim. 3-4 päivänä viikossa, kuten itse olen vuosia. Lääkäri on usein joku ulkomaalainen, joka seisoo kynnyksellä, eikä hän tee käytännössä mitään, jos joskus talon omalääkärin saa paikalle. Vaikka siis itse kerroin ongelmat. Kuolen mieluummin kotiin, kuin menen noihin säilytyspaikkoihin. Kotona ainakaan kukaan ei kohtele kaltoin.

Omalla kohdallani käsitys perustuu ihan oikeaan kokemukseen, omaan ja ystävieni toimintaan. Kaikki ystävät eivät tietenkään ole parveilemassa vaikeuksiin joutuneen ympärillä apuaan tarjoten, mutta omaan lähipiiriini kuuluu paljon niitä, jotka todellakin ovat. Itse lukeudun myös tällaisiin ihmisiin. Olen myös nähnyt useampia vanhuksia, joiden läheisin sosiaalinen piiri koostuu ystävistä tai kaukaisemmista sukulaisista, ei heidän omista lapsistaan. Oma äitini eli syöpäsairaan, lapsettoman lapsuudenystävänsä vierellä viimeiset vuodet, kävi lähes joka päivä sairaalassa viimeisinä kuukausina, ja ystävän kuoltua auttoi hänen ruumiinsa pesemisessä. Hän puhuu ystävästään edelleen, lukee hänen kirjoituksiaan, katsoo vanhoja valokuvia. Kaikkien ystävyydet eivät ole sellaisia, joihin itse olet tottunut. 

Tuollainen on lähinnä kuin lottovoiton saisi, hyvin harvinaista. Itse olen töissä vanhustenhuollossa ja on kyllä aika kyyninen kuva siitä miten paljon ihmiset, edes omat lapset, auttaa. 

Yritän pysyä pitkään hyväkuntoisena, kun tulen vanhaksi. Sitten kun menee liian vaikeaksi, on minun aika siirtyä autuaammille metsästysmaille. 

Ei ole toisten velvollisuus auttaa. Siinä vaiheessa kun alan tarvita toisten apua, kaulakiikku kutsuu. 

Vierailija kirjoitti:

Ei todennäköisesti kukaan, mutta en mä osaa sitä kauhean pelottavanakaan nähdä.

Sama. Onhan tässä aikaa järjestää asiat. Itse pyrin kehittymään henkisesti siihen pisteeseen, että kun alan hiipua, kävelen vaan metsään, istun alas ja annan prosessin mennä kerralla loppuun saakka. 

Tai jos en pääse kävelemään enää (epätodennäköistä, suurin kävelykykyä heikentävä tekijä vanhuksilla on se, että lakkaavat liikkumasta ja toinen turhien päällekkäisten lääkeiden aiheuttama huimaus), voin istua vaan kotona ja antaa itseni sammua. 

Eutanasiaa ei tarvita, ihminen menehtyy kolmessa päivässä ilman nestettä. Jos katsoo ettei pysty tekemään päätöstä olla juomatta, ei selvästikään tahdo kuolla -eikä tarvitse sitten kuolinapuakaan. 

Mutta vastuu omiin käsiin, aina. 

Vierailija kirjoitti:

Totuus on ettei vanhana kellään ole muista huolehtivia kavereita tai sukulaisia, paitsi joskus omat lapset. Nopeasti menehtyy, jos kukaan ei huolehdi. Tilastoja ei tehdä lapsettomien kuolin iästä! Hoito oli jo 10v sitten laitoksissa hirveän välinpitämätöntä. Luuletteko, että esim. Helsingissä palvelutaloissa saa kunnallisen toimivan lääkärin luokseen? Tai että teille hoitajat kutsuvat ambulanssin sairastuessa? Hah, ei saa kumpaakaan! Ette tiedä, koska ette ole viettäneet siellä aikaa esim. 3-4 päivänä viikossa, kuten itse olen vuosia. Lääkäri on usein joku ulkomaalainen, joka seisoo kynnyksellä, eikä hän tee käytännössä mitään, jos joskus talon omalääkärin saa paikalle. Vaikka siis itse kerroin ongelmat. Kuolen mieluummin kotiin, kuin menen noihin säilytyspaikkoihin. Kotona ainakaan kukaan ei kohtele kaltoin.

Vanhempieni sisaruksissa on ollut näitä vanhojapiikoja ja -poikia, ja ihan hyvin on ihan kunnallisten palvelujen toimesta hoidettu. Saaneet ensin kotiin ateriapalvelut, hoivapalvelut, kodinhoitoa. Sitten kun ihan lopussa ei enää pysty kotona asumaan edes vahvasti tuettuna, laitokseen. Tässä laitosvaiheessa he on olleet jo sen verran heikossa kunnossa, ettei heitä ole varmasti haitannut yhtään onko pelkkä säilytyspaikka. Ei heille siinä vaiheessa ole pystynyt edes juttelemaan, ovat nuokkuneet ja nukkuneet,  tai mölisseet jotain sekavaa, päivät pitkät.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mielenkiintoa elää jos en itse kykene huolehtimaan itsestäni edes palvelua tilaamalla. Olla lähes vihanneksena rasittamassa lasteni elämää ei ole minua varten.

Mitä aiot tehdä asialle?

Aion hypätä syrjäiseen suohon 60-70 ikäisenä. Oliko muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta hoitaa sen verran, kuin tarpeelliseksi näkee. Kannattaa pitää välit kavereihin kunnossa.

Ei niistä kavereista ole siinä vaiheessa apua kun kaveritkin työntelee rollaattoria ja ovat itsekin samassa jamassa.

Eivät kaikki kaverit saavuta rollaattoria samaan aikaan. Jos koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattaisi miettiä kun tekee päätöksen jäädä lapsettomaksi. Vastaus kysymykseesi onkin että ei kukaan. Jos ei itse pysty pitämään puoliaan tai pärjäämään, niin sitten on asiat huonosti. Kannattaa säästää paljon rahaa vanhuuden varalle niin pystyy ostamaan edes joitain palveluita kun auttajia ei ole.

Miten niin auttajia ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole toisten velvollisuus auttaa. Siinä vaiheessa kun alan tarvita toisten apua, kaulakiikku kutsuu. 

Näin ihmiset sanoo, kun asia ei ole oikeasti omakohtainen, mutta harva vanhus on tuota mieltä. Päinvastoin, ihmiset jotka on vielä viisikymppisenä uhonneet, että kenenkään vaivoiksi eivät jää vaan sitten vaikka oman käden kautta pois jos ei itse pärjää, voivat kahdeksankymppisenä haluta kaikki mahdolliset hoidot, jotta elämää saisi jatkaa edes joitain kuukausia vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta hoitaa sen verran, kuin tarpeelliseksi näkee. Kannattaa pitää välit kavereihin kunnossa.

Entä kun ne kaverit on yhtä kehnokuntoisia, korttinsa menettäneitä tai kuolleita? Kyselepä 90-vuotiaalta missä kaverit ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mielenkiintoa elää jos en itse kykene huolehtimaan itsestäni edes palvelua tilaamalla. Olla lähes vihanneksena rasittamassa lasteni elämää ei ole minua varten.

Mitä aiot tehdä asialle?

En usko että sille tilanteelle tarvii tehdä muutakuin hyväksyä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta hoitaa sen verran, kuin tarpeelliseksi näkee. Kannattaa pitää välit kavereihin kunnossa.

Entä kun ne kaverit on yhtä kehnokuntoisia, korttinsa menettäneitä tai kuolleita? Kyselepä 90-vuotiaalta missä kaverit ovat.

Vaikkapa seniorikodeissa.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta hoitaa sen verran, kuin tarpeelliseksi näkee. Kannattaa pitää välit kavereihin kunnossa.

Jos ei ole sukulaisia, jotka hoitaa, niin omalla rahalla ostat hoidon. Ja jos ei ole varaa, jäät heitteille, kuten oli ennenkuin kunnalliskodin perustettiin. 

Mä mokasin elämäni, ja jäin lapsettomaksi. Toi on yks mun ehdottomasti isoimpia pelkoja: miten pärjään vanhana, sitten kun kroppa ja mieli ei enää toimi kunnolla. 

N44