Mitä te "hallinnosta leikkaajat" tarkalleen ottaen tarkoitatte?
Näinä julkisen sektorin säästöaikoina näkyy ja kuuluu toistuvasti ratkaisuvaihtoehtoja hallinnosta säästäminen. Erään huvinvointialueen hallinnon työntekijänä (palkanlaskija) haluaisin tietää, mistä tätä mantraa hokevat oikeasti haluavat säästää? Noin vaikka verrattuna yritysmaailmaan. Olen työskennellyt talous ja HR tehtävissä myös esim. Keskolla ja S- ryhmässä eikä siellä kukaan pitänyt näitä Suomen laissa säädettyjä tehtäviä turhina.
Kommentit (107)
Turhista kokouksista. Ja kun luin ketjua mieleenjääneistä työhaastatteluista, siellä on näitä, jossa on kymmenen haastattelijaa rivissä tenttaamassa. Ainakin kahdeksan niistä on turhia, ja palkka tai kokouspalkkio juoksee koko ajan. Jos on jo päätetty, kuka hommaan otetaan, riittää yksi haastattelija ja vartin teams-haastattelu niille muutamalle muodon vuoksi kutsutulle. Sillä tavoin säästyisi myös työnhakijan kuluja.
Kyllä yksityiselläkin puolella törsätään, ei se aina ole yhtään sen tehokkaampi. Olen työskennellyt kummallakin.
Niin joo, olin julkisella it-tukihommissa. Ne ulkoistettiin yksityiselle, jonne siirryin vanhana työntekijänä. Siinä aikakin byrokratia lisääntyi ja hintalappuun saattoi tulla nolla perään! Päättäjät tekivät tämän muutoksen ihan vain ideologian takia. Ajattelivat, että kuntayhtymän työntekijät joutuvat nyt tarkemmin miettimään ennen kuin kutsuvat it-tukea apuun, kun kaikella onkin näkyvä hintansa. No, ei ne ongelmat sillä ratkea yhtään sen paremmin. Minulle tuli hoidettavaksi kuntayhtymän suht. yksinkertaisen byrokratian lisäksi yksityisen firman aikavelotuksen todella massiivinen koneisto, ts. joka pikku hommasta piti kirjata jonnekin, kauanko kesti ja ketä laskutetaan ja miltä momentilta. Laskuttamiseen meni usein enemmän aikaa kuin itse työn tekemiseen. Ja palvelun pyytäjää eli kuntayhtymän lattiatason työntekijää piti aina ensin kovistella, että onko sinulla oikeasti lupa tilata tämä maksullinen palvelu ja olisiko parempi kysyä pomolta ensin lupa. Heitä oli vähän heikosti ilmeisesti informoitu siitä että ulkoistamisen myötä systeemit muuttuu. Aikaisemmin olsin voinut tehdä heti suit sait, ja oltaisiin kumpikin oltu tyytyväisiä. Nyt jouduin aiheuttamaan tahtomattani paljon pahaa mieltä, mikä söi työmotivaatiotakin.
Eli turha ulkoistaminen olisi yksi säästökohde. Minun työni kun ulkoistettiin niin tilaajan eli kuntayhtymän hallintobyrokratia kasvoi.
Jos mennään hallinnon ulkopuolelle niin terveydenhoitoa kehitetään ihan väärään suuntaan. Enemmän paukkuja pitäisi pistää perusterveydenhoitoon ja nopeaan hoitoonpääsyyn. Nyt siitä leikataan, ja erikoissairaanhoito paisuu.
Näitä leikkauksia on nähty, ne tehdään lähes aina tavallisista matalapalkkaisista, samalla rakennellaan johtoportaaseen erilaisia verukevirkoja, apulaisjohtajaa, suunnittelijaa ...
Valtionhallinnossa löytyy varmaan löysiä kun etsitään "yläkerrasta".
Julkisella sektorilla on tehty muutaman viime vuoden aikana todella isoja palkkojen korotuksia, tämä on aika iso tekijä miksi mm. hyvinvointialueilla on niin isot alijäämät (+ vielä palkkaharmonisointi päälle). Julkisella sektorilla ei saisi olla koskaan isoja korotuksia, lailla pitäisi säätää niiden max taso tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtajien paikkoja ja turhia titteleitä on perustettu liikaa julkiseen hallintoon.
Suorittavat kädet ai tarvitse kuin yhden pomon
Ja ylemmät tasot voisi myös kilpailuttaa, eikä vain niitä alimpia tasoja...ihan vain yhtenä esimerkkinä se Attendon johtaja, joka nosti 2 miljoonaa vuodessa, että aika moni ihan yhtä pätevä ois tehnyt sen hommat mukisematta ja jopa paremmin 200 tonnin vuosipalkalla.
Ties vaikka joku olisi tarjoutunut tekemään sen 50 tonnilla per vuosi tai jopa vielä halvemmalla, sehän selviäisi heti, kun hommat kilpailutettaisiin!!!!!!!!!!
Eikös tässä ollut puhe julkisen sektorin hallinnosta? Attendo on yksityinen firma eli ei kuulu asiaan.
Tietysti julkinen tilaa palvelua yksityisiltä tuottajilta, vaikkapa Attendolta, mutta ei tilaa toimitusjohtajapalvelua.
Vierailija kirjoitti:
Julkisella sektorilla on tehty muutaman viime vuoden aikana todella isoja palkkojen korotuksia, tämä on aika iso tekijä miksi mm. hyvinvointialueilla on niin isot alijäämät (+ vielä palkkaharmonisointi päälle). Julkisella sektorilla ei saisi olla koskaan isoja korotuksia, lailla pitäisi säätää niiden max taso tms
Meinaat, että riittää, että opettajiksi, sairaanhoitajiksi, poliiseiksi julkiselle puolelle kelpaa ne luuserit, jotka ei onnistu mitään rahakkaampia yksityissektorin paikkoja hommaamaan?
Lääkärit näyttää esimerkkiä. Mennään töihin yksityiseen keikkalääkärifirmaan, kun siellä on hyvät palkat. Julkiselle ei riitä tekijöitä, niin on pakko sieltä yksityisestä firmasta tilata kalliita keikkalaisia. Hoitajat seuraa kohta perässä.
Sitra. Mitään välitöntä hyötyä ei ole tästä korkeapalkkaisia hengailijoita hautovasta "tulevaisuustalosta".
Googletin liikenne- ja viestintäministeriö palkkaus, liikenne- ja viestintäministeriö palkkausjärjestelmä, mutta tuloksiin ei tullut assistenttien tai muidenkaan palkkoja ko. ministeriössä. Sinä asiasta tietävänä osaat varmasti kertoa minulle linkin mistä löydän todisteet väitteellesi, koska tällä hetkellä kuka tahansa joka on koskaan tehnyt assarin hommia valtiolla tietää miten naurettava väitteesi on.