Miksi jotkut haluavat ajatella että heillä olisi ollut vaikeampi elämä kuin muilla ihmisillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

68: kai ymmärrät että ihminen voi traumatisoitua paljon vähemmästäkin, sinun termeilläsi normaaliin elämään kuuluvista asioista? Miksi vähättelet näiden ihmisten traumoja?

En mä vähättele. Olen kokenut niitä "normaaleja" vastoinkäymisiä ja ollut ihan rikki niistä. Sitten olen kokenut sen "virallisesti" traumatisoivan kokemuksen, ja kyllä se on ihan eri asia. 

Millainen on virallisesti traumatisoiva kokemus?

Joku josta nainen on kirjoittanut kirjan. 

"Kaverillasi ei ole siitä huolimatta mitään hätää, mutta sinä näköjään uhriudut hänenkin puolestaan "

Lainaatko vielä sitä kohtaa jossa ihriuduin hänen puolestaan? Vai onko se sinun "voimasana" jota viljelet muuten vaan?

Tässä aihepiirissä, toisessa päässä on Susanna Koski ja hänen hengenheimolaisensa, ja toisessa päässä Julma-Henri ja muut vastaavat "syrjäytyneisyyshehkuttaja" vasssarit.

Pidän molempaa porukkaa ihan pelleinä, ja myös jokaista teistä, joka edustaa vähäisissäkään määrin jompaa kumpaa ääripäätä.

M43

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi ihminen on oman onnensa seppä. On mahdollisuus tehdä valintoja ja menneisyydestä voi vapautua omin neuvoin.

No ei. Miten vapaudut menneisyydestä omin neuvoin, jos sua vaikkapa vainoaa vaarallinen, väkivaltainen psykopaatti? 

Siten miten fiksut ihmiset yleensä tekevät. Miten olisi vaikka että sanoisit sille äidillesi, että käskee isin rauhoittua?

Miksi sotket ihan vilpittömään kysymykseen ihmeellistä höpinää jonkun äideistä ja isistä? Eikö ymmärrys siis oikeasti riitä siihen, että käsittäisi, että joillain ihmisillä todella on ihan oikeita vaaroja elämässä, ja niihin ei voi itse vaikuttaa? 

Miten niin ei voi vaikuttaa? Hakee lähestymiskieltoa, vaihtaa nimeä, muuttaa muualle. Pysyy jatkossa erossa vääristä piireistä. Voisin olettaa jonkun noista auttavan enemmän kuin uhriutumisen ja itsensä surkuttelun. 

Okei. Eli sunko mielestä siis ei olisi keskivertoa vaikeampi elämä, jos joutuisi tuollaisen itseensä ja lapsiinsa kohdistuvan hengenvaaran takia vaihtamaan nimensä, muuttamaan, katkaisemaan yhteytensä kaikkiin sukulaisiin ja ystäviin, myös lapsilta? Tietenkin joutuen silti jatkuvasti pelkäämään.

Että pikkujuttu, mitä turhaan uhriutua ja surkutella? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta..

Miltä se tuntuu..

Olla marttyyri?

Olla vähän niinkuin jeesus johon kukaan ei usko, eikä luota?

 

 

Lopulta ihmiset kaikkoaa ympäriltä, koska kukaan ei jaksa kuunnella sitä loputonta märinaa ja uhriutuja joutuu jatkuvasti etsimään itselleen uutta yleisöä 

Ystävät kaikkoaa mutta palstalla voi jatkaa niin kauan kuin pöytäkoneen ääreen pääsee. 

Hauska katsoa tätä ketjua. Hyvän ja helpon elämän saaneet ovat ihan älyttömän kateellisia niille joilla on ollut vaikeaa. Suorastaan raivoissaan. Kaikesta se suomalainen osaa olla kateellinen, ollaan kyllä hassu kansa😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

68: kai ymmärrät että ihminen voi traumatisoitua paljon vähemmästäkin, sinun termeilläsi normaaliin elämään kuuluvista asioista? Miksi vähättelet näiden ihmisten traumoja?

En mä vähättele. Olen kokenut niitä "normaaleja" vastoinkäymisiä ja ollut ihan rikki niistä. Sitten olen kokenut sen "virallisesti" traumatisoivan kokemuksen, ja kyllä se on ihan eri asia. 

Millainen on virallisesti traumatisoiva kokemus?

Varmaan se kun heräät haudatusta arkusta, eikä kukaan kuule sun valitustasi 

Ei siinä muuten mitään, mutta kun kukaan ei kuule 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Tulihan se uhriutuminen sieltä. 

Tämä sama pätee myös hyvätuloisiin ja rikkaisiin. He ovat aina tehneet kuulemma "vähän enemmän" töitä kun muut. Esim. köyhät ja varattomat.

78: hakemalla apua, ei aukomalla päätään tuttaville tai satunnaisille ohikulkijoille. Se pään aukominen grillillä on huono tapa hakea apua. Ainakaan minä en ole jeesus ja minulla on omatkin ongelmat, joten en jaksa jokaisen päänaukojan ongelmia lähteä selvittelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Näköjään tälläkin asialla voi harrastaa humble bragiä 😆

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tai sitten kaikki eivät kerro kaikille vastoinkäymisistään."

Etkö ymmärrä lukemaasi? Miten he kilpailevat jos eivät kerro? Siinä kohtaahan he juuri kertovat kun alkavat kilpailemaan kenellä ollut kurjinta.

Eivät ehkä kerro kaikkea. Ymmärrätkö?

Eivät tietenkään. Lähtevät kilpailuun vain hävitäkseen😂. Kaikilla rikkaaksi syntyneillä helpon elämän eläneillä on ollut kaikkein vaikeinta todellisuudessa. Selvähän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Tulihan se uhriutuminen sieltä. 

Mikä uhriutuminen?

Ei vanhempien kuolemia voi vertailla. Tai ainakaan siinä ei ole mitään järkeä. Jos joku suree tai huolehtii vanhan sairaan isänsä kuolemaa, niin miksi hän ei saisi sitä tehdä? Vaikka samassa seurassa olisi joku toisella tavalla vanhempansa menettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

68: kai ymmärrät että ihminen voi traumatisoitua paljon vähemmästäkin, sinun termeilläsi normaaliin elämään kuuluvista asioista? Miksi vähättelet näiden ihmisten traumoja?

En mä vähättele. Olen kokenut niitä "normaaleja" vastoinkäymisiä ja ollut ihan rikki niistä. Sitten olen kokenut sen "virallisesti" traumatisoivan kokemuksen, ja kyllä se on ihan eri asia. 

Millainen on virallisesti traumatisoiva kokemus?

No jotain tällaista:

"Häiriön aiheuttavia traumaattisia kokemuksia ovat esimerkiksi vakava auto-onnettomuus, tieto omaa henkeä uhkaavasta sairaudesta, joutuminen väkivallan kohteeksi (ryöstö, raiskaus, pahoinpitely), luonnonkatastrofi, panttivankeus, kidutus ja haavoittuminen sodassa. Traumaperäisen stressireaktion kehittyminen ei välttämättä edellytä kokemusta omasta hengenvaarasta, vaan myös toiseen ihmiseen kohdistuvan traumaattisen kokemuksen näkeminen tai tieto läheisen tai tuttavan henkeä uhkaavasta äkillisestä onnettomuudesta voi olla traumaperäisen stressireaktion taustalla."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Näköjään tälläkin asialla voi harrastaa humble bragiä 😆

Miksi sitten jotkut itkee siitä, kun joku itkee vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

68: kai ymmärrät että ihminen voi traumatisoitua paljon vähemmästäkin, sinun termeilläsi normaaliin elämään kuuluvista asioista? Miksi vähättelet näiden ihmisten traumoja?

En mä vähättele. Olen kokenut niitä "normaaleja" vastoinkäymisiä ja ollut ihan rikki niistä. Sitten olen kokenut sen "virallisesti" traumatisoivan kokemuksen, ja kyllä se on ihan eri asia. 

Millainen on virallisesti traumatisoiva kokemus?

Joku josta nainen on kirjoittanut kirjan. 

Nääh. Sota, kidutus, luonnonkatastrofi, suuronnettomuus, vakavat väkivaltarikokset jne. 

"Niin se kilpaileva asennehan tulee yleensä niiden puolelta kenellä ei ole ollut oikeita pahoja vastoinkäymisiä ja paremmat lähtökohdat. He yleensä alkavat vertaamaan, "kyllä minullakin on ollut ihan rankkaa" kuin  sinulla. Samoin kuin rikkaaksi syntyneet ovat omien juttujensa mukaan "ansainneet kaiken omalla kovalla työllä".

Ehkä heille tulee etuoikeutettu olo ja siksi pitää alkaa kilpailemaan?"

Olen eri, mutta koko tämä sinun viestisi on osoitus kilpailevasta asenteesta. 

Useimmiten se on niin (kuin omassakin tapauksessa), että kun jollain on tuollainen uhriutuva asenne, kärsimysten olympialaiset, niin se tilanne tulee näkyväksi, kun jollain muulla tai itsellä on taustallaan paljon isompia tragedioita, joista tämä ei kuitenkaan hiiskahdakaan eikä ennen kaikkea käytä niitä draamailun aiheenaan. Kärsimyksillä draamailuhan on juuri sitä, että pyritään saamaan huomiota niillä ja selitetään niillä erilaisia asioita julkisesti. 

Kaikki tragediat aiheuttavat jotain seurauksia, mutta kärsimyksiään julkisesti esittelevät ja niiden avulla draamailevat herättävät muissa ennen pitkää ajatuksen, että tuon ihmisen traumat ovat normaalejakin elämäntapahtumia. Mutta hän käyttää niitä huomiohakunsa välineinä. 

Omat silmät tosiaan tuossa tilanteessa aukenivat, kun vieressä istuu aika paljon isompien asioiden edessä ollut mies ja tämä draamailija. En tietenkään sanonut mitään, mutta ajattelin vain, että en jaksa kyllä näitä teatteriesityksiä enää seurata.

Menkääs tähän ketjuun katsomaan miten uhriutuvat ãmmãt itkee 156 sivua 

https://www.vauva.fi/keskustelu/5121795/traumat-ovat-pilanneet-elamassa…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo vielä mitään, minunpa mies tienasi itse omat vaippansa ja hankki oman elantonsa vauvasta asti."

No niinpä. Tuollaiset ihmiset ovat raskaita ja kun yksi tällainen tuttavapiiriin kuului, niin kieltämättä alkoi silmät aueta tuossa kohtaa, kun hänen vanhempansa kuolema (sairaana ja vanhana) aloitti valtaisan draaman. Vieressä kuuntelee ihminen, jonka vanhemman kuolema oikeasti oli aikamoista.

Mitä sitten?

Jokaisen kuolema on erilainen. Ei aikanaan minulta ole mitenkään pois jos joku suree vanhan ja sairaan isänsä kuolemaa, vaikka oma isäni tekikin itsemurhan alle 40v ollessani lapsi.

Sureminen on eri asia kuin ison draaman siitä tekeminen. Se oli jotenkin suorastaan tragikoomista, kun kaikki tekivät väärin ja loukkasivat häntä surunvalitteluillaan, kun he eivät ymmärrä tätä tilannetta lainkaan. Useimpien meidän ikäisten vanhemmista kuitenkin toinen on jo kuollut. Hän siis haukkui työkaverinsa, jotka mielestäni olivat aivan normaaleja, esittivät normaalit surunvalittelut kuten mekin. En siinä tilanteessa tullut kysyneeksi, että mitä oikein odotit muita.

Erikoinen tyyppi kyllä, emme ole enää tekemisissä.