Olen ollut sekä sossussa että te-toimistossa töissä ja huomannut, että tulia kiristäessä
Ihminen vaan vetäytyy syvemmälle ja syvemmälle niihin omiin poteroihinsa. Ei puhettakaan, että tulisi jonkinlainen "minä näytän niille " tai "tästä ei voi nousta kuin ylöspäin"- asenne. Ei ollenkaan, ei minkäänlaista aktivointiumista tapahdu.
Otetaan esimerkki jo nähdyistä kiristyksistä: Suomeen otettiin suoraan Tanskasta hieno rangaistusmalli työttömille 5kk rangaistustyössäoloehto. Eli rahat poikki niin pitkäksi aikaa, että menee vaikka työkokeiluun tai tyhjänpäiväselle kurssille 5kk - taikka töihin. No, eihän tämä onnistunut niinkuin tanskassa.
Suomalainen työtön otti tämän ikuisuusrangaistuksena eikä tehnyt MITÄÄN sen eteen että rangaistus olisi poistunut! Siitä tuli ikuisuuskarenssi.
Sitten kun työkkärissä mokaneille laitetaan leikattu toimeentulotukea , tarkoituksena että "jokohan alkais työt maistuun, kun leikataan 20 - 40 %". Ei ala maistuun, nähty on. Ne vaan kaivautuu niihin omiin ympyröihinsä, kokevat että mikään ei onnistu ja päähän vaan potkitaan.
Eikä aktivoidu mihinkään yhtään sen enempää vaikka leikattais 40 % tukea. Ne vaan vähentää entisestään jostain kulutusta (yleensä ruuasta) ja toivoo, että tulispa joku ihme-haltijakummi ja veis karenssit ja leikkaukset pois.
Kutsen USA:ssa kävi: siellä laki tehtiin samalla asenteella että "jokohan alkais miettimimään tekosiaan" ja määrättiin että oli rikos mikä tahansa niin kolmas tuomio on sitten raskaimman päälle.
Eihän ihmiset alkaneet "miettimään tekosiaan " yhtään enemään. Niistä tuli vaan epätoivoisempia. Ne komannet rikokset tapahtui edelleen, mutta koska henkilö tiesi että tää on menoa sitten jos jää kiinni, niin teki vaan pahemipia ja enemmän sitten.
Että kun suunnittelette nyt näitä leikkauksia ja minimielintasoa kaikille ideologeille, persoonallisuuhäiriöisille, laiskoille ja kunnianhimottomille haahuilijoille.
Niin älkää nyt vaan kuvitelko, että mitä tiukemmalle tukiruuvia kiristetään, niin mukamas sitä ahkerammin ja sinnikkäämmin ne köyhät sieltä köyhyydestään alkais pyrkiä pois!
Nimenomaan niin ei tule taphatumaan!
En kyllä oikein usko noihin rikollisaaltoihinkaan. Ne on vaan joidenkin väkivaltahaaveilijoiden märkä uni.
Tavallinen köyhä suomalainen ei tee mitään, se lamaantuu ja vetäytyy jonnekin luolaansa.
Kommentit (491)
Vierailija kirjoitti:
tässä on enemmänkin kysymys siitä että ihmiset on totutettu siihen että kyllä yhteiskunta huolen pitää ja että valtion tehtävä on elättää heidät. On tehty tukien varassa elämisestä yksi ura ja yksi vaihtoehto muiden kuten esim työnteon sijaan. Meillä on jo toisen polven tukiloisia mitkä on kotoa omaksunut elämäntyylin että mitään ei tarvitse itse tehdä ja ollaan vaan lastuna laineilla, ikään kuin ei edes nähdä sitä vaihtoehtona että kouluttautuisi johonkin alalle missä on työvoimapula ja sitä myöten työllistyisi. Aikaa ja kiristyksiä tämä vaatii että näillekin iilimadoille saadaan aikaan elämäntyylin ja-tavan muutos.
Ja yhteiskunnan pitääkin pitää huoli, mutta eri keinoin kun vähentämällä tukia. Vanhemmiksi sopimattomat ihmiset tekevät lapsia, kuten itsekin mainitset toisen polven. Yhteiskunnan ja koulujen on pakko ottaa vastuuta tässä. Lapsi on vielä muokattavissa, hänen ajatusmaailmaansa voidaan laajentaa. Lasten pitää saada se kasvatus koulusta, mitä he eivät saa kotoa.
Jo aikuisille sitten terapiaa/valmennusta tarpeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelet, että julkisella puolella valtaosa palkansaajista tienaa kuukaudessa yli 5000 euroa. Näinhän asia ei ole, vaan noin korkeaa liksaa maksetaan asiantuntijoille, jotta he ensinnäkin hakisivat vaativaa asiantuntijatyötä ja
Ei pidä paikkaansa.
Kaupassa saat 30 tuntia tehdä vuorotyötä viikossa eli iltaa ja joka toinen viikonloppu töissä ja saat palkkaa 1300 netto + soviteltua 150.
Työtunteja ei saa enempää, vaikka pyydät.
Noin 60 % tekee kaupan alalla osa-aikatyötä
Et voi olla tosissasi. Ethän voi verrata kahta eri työtä toisiinsa. Kyse on samanlaisesta työstä valtiolla ja yrityksessä. Eli mitä esim. juristille maksetaan valtiolla ja mitä yrityksessä. Montako juristia luulet valtiolla olevan töissä jos valtiolla juristin palkka on vaikka puolet siitä mitä yritykset maksavat. Minä veikkaan että 0.
Kohta sut voi helposti irtisanoa, haukutaan sossupummiksi ja omistusasunto menee ulosottovirastolle.
Muista hymyillä työkokeilussa ja tehdä innolla töitä työmarkkinatuella 595 netto ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomattu on miten moni paikka on vaan muodon vuoksi haussa. Tosi hankalaa saada työpaikkaa jos ei ole suhteita eikä vielä työkokemustakanaa kertynyt. Niihin kesätyöpaikkoihinkin oli valittu aina suhteilla tyypit jne. Eli tosi vaikeeta mennä töihin jos on ns. järjestelmän ulkopuolella.
Eipä siinä mitään, kouluunkaan ei voi mennä enään kun ei ole varaa eikä työkkäristä saa tukea kun liian tuore tutkinto ja vielä AMK. Ja tutkinnon takia olen liian korkeasti koulutettu kassalle (Ainakin tokmanniin)
Jos olet 50 niin ei oteta haastatteluun.
Nyt kun irtisanomissuoja lähtee niin maksaa asuntovelat, ruoat kaiken 595 työmarkkinatuella.
Olisinkin edes 50... Mut oon vasta 28 :) En edes vielä omista asuntovelkaa, sen sijaan opintolainaa kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelet, että julkisella puolella valtaosa palkansaajista tienaa kuukaudessa yli 5000 euroa. Näinhän asia ei ole, vaan noin korkeaa liksaa maksetaan asiantuntijoille, jotta he ensinnäkin hakisivat vaativaa asiantuntijatyötä ja
Ei pidä paikkaansa.
Kaupassa saat 30 tuntia tehdä vuorotyötä viikossa eli iltaa ja joka toinen viikonloppu töissä ja saat palkkaa 1300 netto + soviteltua 150.
Työtunteja ei saa enempää, vaikka pyydät.
Noin 60 % tekee kaupan alalla osa-aikatyötä
Et voi olla tosissasi. Ethän voi verrata kahta eri työtä toisiinsa. Kyse on samanlaisesta työstä valtiolla ja yrityksessä. Eli mitä esim. juristille maksetaan valtiolla ja mitä yrityksessä. Montako juristia luulet valtiolla olevan töissä jos valtiolla juristin palkka on vaikka puolet siitä mitä yritykset m
Kyllä valtiolla on juristeja töissä ja julkisella esim. Virastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Kohta sut voi helposti irtisanoa, haukutaan sossupummiksi ja omistusasunto menee ulosottovirastolle.
Muista hymyillä työkokeilussa ja tehdä innolla töitä työmarkkinatuella 595 netto ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä.
Ketään ei kiinnosta, että olit Hussissa 30 vuotta töissä. Sua kutsutaan loppuelämä sossupummiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pitkään kun meillä on varaa maksaa julkisella sektorilla pitkälti yli +5000/kk kuukausipalkkoja, on mielestäni väärin sanoa, etteikö varaa olisi. Kysymys on vain siitä, mihin tahdomme verorahat käyttää. Tahdommeko ylläpitää sosiaalista turvaverkkoa tarjoten kaikkein kovaonnisimmillekin inhimillisen elämän vai koemmeko tarpeellisemmaksi tarjota reilusti keskimääräistä korkeamman elintason ihmisille jotka työskentelevät (sinällään hyödyllisissä) julkisen sektorin viroissa.
Kuvittelet, että julkisella puolella valtaosa palkansaajista tienaa kuukaudessa yli 5000 euroa. Näinhän asia ei ole, vaan noin korkeaa liksaa maksetaan asiantuntijoille, jotta he ensinnäkin hakisivat vaativaa asiantuntijatyötä ja
Kaupan työt on aina olleet osa-aika töitä.
Enimmäismäärä oli Stockan myyjällä 6 tuntia/pvä vuonna 1 ja 2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta sut voi helposti irtisanoa, haukutaan sossupummiksi ja omistusasunto menee ulosottovirastolle.
Muista hymyillä työkokeilussa ja tehdä innolla töitä työmarkkinatuella 595 netto ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä.
Ketään ei kiinnosta, että olit Hussissa 30 vuotta töissä. Sua kutsutaan loppuelämä sossupummiksi.
Työmarkkinatuki on sama kaikille, olit sitten ollut toimistusjohtaja tai kaupan kassa.
Työmarkkinatuki on kelan sivuilla 800, mutta siitä menee vero 20 % ja maksetaan 13 kertaa vuodessa 4 viikon jaksoissa eli 744 brutto, 595 netto.
Hallitus leikkasi lapsikorotukset pois työmarkkinatuesta huhtikuussa.
Vierailija kirjoitti:
Kohta sut voi helposti irtisanoa, haukutaan sossupummiksi ja omistusasunto menee ulosottovirastolle.
Muista hymyillä työkokeilussa ja tehdä innolla töitä työmarkkinatuella 595 netto ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä.
Multa taas otettiin 300 euroa pois, koska änkesin työharjoitteluun vastoin Kelan käskyjä. Hymyilin sitä leveämmin työharjoittelusta, josta sain pelkkää miinusta. Nyt olen töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomattu on miten moni paikka on vaan muodon vuoksi haussa. Tosi hankalaa saada työpaikkaa jos ei ole suhteita eikä vielä työkokemustakanaa kertynyt. Niihin kesätyöpaikkoihinkin oli valittu aina suhteilla tyypit jne. Eli tosi vaikeeta mennä töihin jos on ns. järjestelmän ulkopuolella.
Eipä siinä mitään, kouluunkaan ei voi mennä enään kun ei ole varaa eikä työkkäristä saa tukea kun liian tuore tutkinto ja vielä AMK. Ja tutkinnon takia olen liian korkeasti koulutettu kassalle (Ainakin tokmanniin)
Jos olet 50 niin ei oteta haastatteluun.
Nyt kun irtisanomissuoja lähtee niin maksaa asuntovelat, ruoat kaiken 595 työmarkkinatuella.
Olisinkin edes 50... Mut oon vasta 28 :) En edes vielä omista asuntovelkaa, sen sija
No oliko pakko lainaa ottaa? Ja vielä amkkiin, jotka tunnetaan valmistut kortistoon tutkintoina
No mutta tätähän haluttiin. Kannattaako asialle uhrata noin paljon palstatilaa, tai tilaa ylipäätään ollenkaan. Eikös me nyt vaan kaikki olla tyytyväisinä hiljaa.
Työmarkkinatuki on 595, mutta sitä vähentää vuokra-,metsä-,korko- ja osinkotulot, myös osakesäästötili.
Monilta jää huomioimatta se asia, että nuo ihmiset, jotka eivät motivoidu "nousemaan köyhyydestä ja menemään töihin" tukien katketessa, eli joille ei kelpaa työkokeilut tai kurssit, eivät todellakaan olisi olleet työllistyneet myöskään järjestelmän jatkuessa ikuisesti samanlaisina, olisivat vaan maanneet kotona paremmilla tuilla. Yhteiskunta ei pysty elättämään suuria joukkoja ihmisiä, jotka eivät aio koskaan mennä töihin, joten näiden elintasoa on sitten laskettava. Jos on edes jonkinlainen järjestelmä, joka karkeasti jakaa ihmiset niihin, jotka haluavat mennä joskus töihin, ja niihin, jotka eivät halua, ja leikkaukset saadaan kohdistettua ensisijaisesti jälkimmäisiin, niin en näe, mitä epäoikeudenmukaista tässä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion 6 kuukautta vuorotteluvapaasijaisuuteen haki 500.
Helsingissä on 34000 työtöntä ja Vantaalla 13000.
Minun työnantaja haki keväällä vuorotteluvapaan sijaista. Työtehtävät olivat sellaisia, joita kuka tahansa olisi voinut tehdä. Saimme lopulta alle 20 hakemusta. Osa teki heti hakemuksessa selväksi etteivät halua tulla, koska hakemus oli kaksi lausetta ja siinä ei ollut edes muita yhteystietoja kuin s-posti. Monia yritettiin kyllä kutsua haastatteluun mutta he venkoilivat itsensä irti jo ennen haastattelua. Hommaan palkattiin käytännössä se ainoa joka oli siitä kiinnostunut. Eipä jäänyt kovin hyvää kuvaa työttömien työinnosta. Olisi myös tehnyt mieli käräyttää työkkärille kaikki nämä venkoilijat.
Onpas sinun työnantajalla huono maine.
Vierailija kirjoitti:
No mutta tätähän haluttiin. Kannattaako asialle uhrata noin paljon palstatilaa, tai tilaa ylipäätään ollenkaan. Eikös me nyt vaan kaikki olla tyytyväisinä hiljaa.
Kyllä, valtio irtisanoo 4000 ja asunnot ja mökit lähtee ulosottovirastolle.
Vuokralla asuva työtön saa edelleen asumistukea ja toimeentulotukea ja juo kaffetta ja kutoo sukkia.
Irtisanottu pakkaa tavaroita muuttolaatikoihin. Lopputuloksena 30 vuoden työstä vuokrakämppä.
Vierailija kirjoitti:
Monilta jää huomioimatta se asia, että nuo ihmiset, jotka eivät motivoidu "nousemaan köyhyydestä ja menemään töihin" tukien katketessa, eli joille ei kelpaa työkokeilut tai kurssit, eivät todellakaan olisi olleet työllistyneet myöskään järjestelmän jatkuessa ikuisesti samanlaisina, olisivat vaan maanneet kotona paremmilla tuilla. Yhteiskunta ei pysty elättämään suuria joukkoja ihmisiä, jotka eivät aio koskaan mennä töihin, joten näiden elintasoa on sitten laskettava. Jos on edes jonkinlainen järjestelmä, joka karkeasti jakaa ihmiset niihin, jotka haluavat mennä joskus töihin, ja niihin, jotka eivät halua, ja leikkaukset saadaan kohdistettua ensisijaisesti jälkimmäisiin, niin en näe, mitä epäoikeudenmukaista tässä on.
Hallitus nosti toimeentulotukea 580 euroon.
Leikkaus tulee ansiosidonnaiseen ja soviteltuun päivärahaan, jos asuu pienipalkkaisen puolison kanssa niin ei saa toimeentulotukea tilalle.
Asumistuesta lähti huhtikuussa 300 euron ansiotulovähennus eli monella työssäkäyvällä asumistuki lähtee seuraavan vuositarkastuksen yhteydessä, niitä tehdään maaliskuun loppuun asti.
Vierailija kirjoitti: No oliko pakko lainaa ottaa? Ja vielä amkkiin, jotka tunnetaan valmistut kortistoon tutkintoina
Jaa? Valmistuin maisteriksi, en päässyt töihin, luin perustutkinnon ja aloitin amk opiskelut, pääsin heti kesätöihin ja sain työpaikan. Maisterialalle haen edelleen ilman tulosta. Mikä kannatti? AMK oli tehokkain ja nopein.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, valtio irtisanoo 4000 ja asunnot ja mökit lähtee ulosottovirastolle.
Vuokralla asuva työtön saa edelleen asumistukea ja toimeentulotukea ja juo kaffetta ja kutoo sukkia.
Irtisanottu pakkaa tavaroita muuttolaatikoihin. Lopputuloksena 30 vuoden työstä vuokrakämppä.
Lopeta jo tämän jankkaaminen.
Pakkohan sitä lainaa oli ottaa et saa opinnot tehtyä. Naivisti toki uskoin koulun myyntipuheet (Ja kaikista ei tosiaan ole kaikkiin töihin, itelle ei fyysiset työt onnistu terveydellisistä syistä, perin huonon sydämen)
Toki oma laina sisältää lukiokirjat jne. Ja joo en tienny ennen valmistumista että valmistun kortistoon kun en kesätöitäkään saanut ja ainut kosketus työelämään oli palkaton harjoittelu. Kuten sanoin tehty tosi vaikeeksi työllistyä ilman suhteita. Eikä järjestelmä oikeastaan kannusta mitenkään, kouluunkaan ei pääse enään opiskelemaan kun ei anneta rahaa siihen. Vuokrakin pitää maksaa ja sähkö joka maksaa maltaita
Siellä sai kaffeeta ja pullaa.