Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Monet nykyajan ihmiset haluaa vaan istua siellä valkoiseksi maalatussa kämpässään tyhjien seinien keskellä ikeasta ostetulla sohvalla taulutelkkarin edessä ja onanoida älypuhelimen kanssa. Ja parin vuoden välein muuton yhteydessä se sohvakin menee roskalavalle. Näillä ihmisillä ei ole mitään, mikä muistuttaa heitä heidän, perheensä, sukunsa menneisyydestä. Mutta ehkä ovatkin jotain henkisesti rikkinäisiä, perheongelmien traumatisoimia ihmisiä, ja siksikin haluavat pyyhkiä kaiken pois.
Apn lapset ovat vielä itsenäistymisvaiheessa. He haluavat oman näköisensä elämän. Ja luulevat olevansa kuolemattomia. Kunhan vuosia kuluu ja maailma potkii, he huomaavat olevansa pala sukupolvien ketjua, ja menneet polvet ja heidän perintönsä nousee arvoonsa. Sitten kysytään, missä on se liina tai vaasi, joka on tässä kuvassa näissä juhlissa. Itse en hävittäisi apn kuvaamia tavaroita, vaan nauttisin niistä osana elämääni. Koska ne ovat jo tässä maailmassa, ei ne vie mitään mistään pois.
Vierailija kirjoitti:
Apn lapset ovat vielä itsenäistymisvaiheessa. He haluavat oman näköisensä elämän. Ja luulevat olevansa kuolemattomia. Kunhan vuosia kuluu ja maailma potkii, he huomaavat olevansa pala sukupolvien ketjua, ja menneet polvet ja heidän perintönsä nousee arvoonsa. Sitten kysytään, missä on se liina tai vaasi, joka on tässä kuvassa näissä juhlissa. Itse en hävittäisi apn kuvaamia tavaroita, vaan nauttisin niistä osana elämääni. Koska ne ovat jo tässä maailmassa, ei ne vie mitään mistään pois.
En itsekään ollut kovin kiinnostunut vanhemmistani ja lapsuudestani ikävuosina 18-32. Kun sain omia lapsia, aloin kiinnostua. Vanhemmistani ja minusta tuli hyvin läheiset sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kokonaisia astiastoja, voi voi. Ei niitä nykyaikana tarvita. Kahvit juodaan mukista ja astiat tuskataan koneessa. Vieraita ei kestitä, joten astiastot ovat turhia. Käy katsomassa miten paljon Astiastot maksavat kirpputoreilla ja toreilla. Ei niitä halua kukaan.
Todelliset kahvin ja teen tuntijat ovat sitä mieltä, että ohutreunainen kuppi kahvi- tai teekupissa vaikuttaa suuresti makuelämykseen ja suutuntumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apn lapset ovat vielä itsenäistymisvaiheessa. He haluavat oman näköisensä elämän. Ja luulevat olevansa kuolemattomia. Kunhan vuosia kuluu ja maailma potkii, he huomaavat olevansa pala sukupolvien ketjua, ja menneet polvet ja heidän perintönsä nousee arvoonsa. Sitten kysytään, missä on se liina tai vaasi, joka on tässä kuvassa näissä juhlissa. Itse en hävittäisi apn kuvaamia tavaroita, vaan nauttisin niistä osana elämääni. Koska ne ovat jo tässä maailmassa, ei ne vie mitään mistään pois.
Tuo "koska ne ovat jo tässä maailmassa, ei ne vie mitään mistään pois" on jo pelkästään hyvä pointti. On tuhlausta heittää vanhat tavarat pois, ja sitten vähän ajan päästä ostella uusia tilalle mitkä on valmistettu orjatyönä jossain aasiassa /kiinassa, ja roudattu tänne maailman toiselle puolelle.
Meillä on varasto täynnä pojan leluja ja Aku Ankkoja. Itse hän ne sinne on säilönyt, joten saa myös hävittää aikanaan. Legoista pieni osa tosin saattaa olla todellista vuosikertatavaraa, eli minun vanhojani.
Itse säästin keittiöremontin alkaessa yhden pahvilaatikollisen keittiön perustarvikkeita mahdollisen poikamiesajan ensiavuksi. Sitä aikaa ei tullut, vaan hän muutti yksiin tytön kanssa, jolla oli hyvät kapiot jo koottuna. Laatikosta päätyi käyttöön pari kauhaa ja loput vein Konttiin.
Kyllä meiltäkin löytyy suvun vanhoja juttuja, mutta en edes oleta nuoren parin niitä kotiinsa ottavan. Mummuni vanhat lakanat pitseillä ja nimikirjamilla varustettuna olen muokannut tyynyliinoiksi, koska lakanoiksi ne olivat liian lyhyitä ja kapeita. Ne ovat jo käytössä. Toisen mummuni kansallispuku on ainoa, jonka tahtoisin pysyvän suvussa. Tosin taidan olla tällä hetkellä ainoa, jolle puku sopii. Lasitavaraa meilläkin on liikaa. Tarjoilukulhoja yms on vaikka pienelle kylälle. Niillä ei ole paljoa rahallista arvoa ja olenkin niitä koittanut vähentää hiljalleen. Nuorille olen sanonut, ettei kannata yksien illanistujaisten takia lähteä Ikeaan kulhoja ostamaan. Meiltä voi hakea vaikka lainaan tarvitsemansa, niin ei jää omia kaappeja täyttämään. Keramiikkakulhot joutuvat ulkokäyttöön heti, kun lasitteeseen tulee pienikin jälki. Siellä ne palvelevat kesän tai kaksi ja lopulta menevät jätekuormaan tai rikottuna isojen ruukkujen pohjalle täytteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni tee vanhojen lelujen kanssa niin, että per lapsi säilytä yksi tai kaksi heidän lempileluistaan ja loput kierrätykseen.
Katso huonekaluja ja astiota, mitkä ovat oikeasti arvokkaita, puhaita ja ehjiä ja loput kiertoon. Pidä ne mitkä ovat tärkeitä.
Meillä ongelma oli se, ettei kukaan halua sitä kaikkea tavaraa, mutta myös loukkaannuttiin jos ehdotti hävittämistä tai myymistä. Meidän vanha mummo kun kuoli, jäi asunnon tyhjentäminen ihan meidän vastuulle, kun kaikki muu suku (iso suku, mummolla 7 lasta ja jokaisella näistä vielä lapsenlapsiakin!) jotenkin luisti tästä kuka milläkin tekosyyllä. Sitten kun ruvettiin kyselemään että haluaako joku tuon tarjoilukärryn, mites nämä astiat, entä tämä vanha piironki? niin vastaukset joka suunnasta oli että ei meillä ole tilaa tai käyttöä tuolle. Ja kyllähän se niin varmasti onkin, ettei tässä materian täyttämässä maassa liikaa tilaa ihmisillä yleensäkään ole. Sitten kun totesin että no laitetaan kirpparille tai kaatopaikalle niin loukkaannuttiin, ettei nyt mummon aarteita saa hävittää...
Yksi sisaruksista ihan oikeasti kehtasi ehdottaa tuota että tehän voisitte vuokrata varaston tai kontin niille mummon tavaroille, kun vastasin että ei meilläkään näille mitään tilaa ole. Ei että vuokrataan yhdessä vaan "te vuokraatte". Juu ei ruveta henk. koht aikaa ja rahaa laittamaan jonkun sukumuseon ylläpitämistä varten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samassa tilanteessa, edes kirja ei kelpaa, luettuaan tuo somasti takaisin. Olen sanonut sisarilleni, että lapset tilaavat varmasti sitten roskalavan. Itse en siihen pysty, en sitten millään😢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kokonaisia astiastoja, voi voi. Ei niitä nykyaikana tarvita. Kahvit juodaan mukista ja astiat tuskataan koneessa. Vieraita ei kestitä, joten astiastot ovat turhia. Käy katsomassa miten paljon Astiastot maksavat kirpputoreilla ja toreilla. Ei niitä halua kukaan.
Todelliset kahvin ja teen tuntijat ovat sitä mieltä, että ohutreunainen kuppi kahvi- tai teekupissa vaikuttaa suuresti makuelämykseen ja suutuntumaan.
Suuri osa kahvinjuojista näyttää olevan kaikkea muuta kuin todellisia kahvintuntijoita... kahvia juodaan jostain pienen kukkaruukun kokoisesta mukista, suurin osa siitä kerkeää jäähtyä siinä, ja jos ei sitä enää nykyisillä kahvin hinnoilla kaadetaakaan tiskialtaaseen, niin se uudelleen lämmitetään mikrouunissa.
#kahvinautinto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä perintöhuonekaluista tulee mielikuva isoista rumista puisista kirjahyllyistä ja nahkasohvista. Ja astioista, jotka ei ole millään tavalla käytännöllisiä tai kauniita. Lisäksi liinavaatteita, lakanat liian lyhyitä ja pöytäliinat pitsireunaisia mummoliinoja. Kalastajalangasta tehtyjä päiväpeittoja ja pyöreitä pöytäliinoja. Jotain räikeitä seinälle ripustettavia seinävaatteita, riemunkirjavia epämääräisen mittaisia räsymattoja.
Mulle tuli mieleen täyspuiset ruskeat vanhat huonekalut, joita sivistyneistöperheissä suosittiin Nuo kuvitelmasi ovat 80-luvun estetiikkaa, se on jo modernia aikaa verrattuna 50-lukuun.
Maalaishuonekalut oma juttunsa, senkit ja sängyt.Itselläni on 1920-luvulla käsin veistetty sivustavedettävä puusänky lapsuudenkodistani, rakastan sitä!
Nykyajan lakanat ovat niin ohuita, että niistä näkee läpi. Ostan aina vanhoja lakanoita, jos näen kirpparilla, ne ovat paksua tukevaa puuvillaa, eivät mitään kiinalaista höttöä.
Seinälle ripustettavat raanut ja ryijyt eivät olleet räikeitä. Puhut varmaan tosiaan jostain kasarista, joka oli esteettisesti melkein yhtä rumaa aikaa kuin tämä nykyinen.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kristallissa on myrkky. Lehdessä luki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samassa tilanteessa, edes kirja ei kelpaa, luettuaan tuo somasti takaisin. Olen sanonut sisarilleni, että lapset tilaavat varmasti sitten roskalavan. Itse en siihen pysty, en sitten millään😢
Ei tarvitsekaan. Nauti itse tavaroistasi niin kauan kuin pystyt. Ehkä aikanaan lapsillasi mielipide muuttuukin, ja jos ei niin setviköön sitten keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Monet nykyajan ihmiset haluaa vaan istua siellä valkoiseksi maalatussa kämpässään tyhjien seinien keskellä ikeasta ostetulla sohvalla taulutelkkarin edessä ja onanoida älypuhelimen kanssa. Ja parin vuoden välein muuton yhteydessä se sohvakin menee roskalavalle. Näillä ihmisillä ei ole mitään, mikä muistuttaa heitä heidän, perheensä, sukunsa menneisyydestä. Mutta ehkä ovatkin jotain henkisesti rikkinäisiä, perheongelmien traumatisoimia ihmisiä, ja siksikin haluavat pyyhkiä kaiken pois.
Aika ilkeä kommentti. Itse haluan tavaroita, joihin MINULLA on tunne yhteys, ei mun äidillä. Lapset eivät ole vanhempien muistojen kaatopaikka. He luovat itse omat muistot ja kerrokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kristallissa on myrkky. Lehdessä luki.
Kristallin valmistaminen tuottaa myrkkyjä, koska siinä tarvitaan lyijyä, ei itse kristalli enää kiteytyneenä. EU:n alueella ei muistaakseni saa enää valmistaa kristallia. Voisi olettaa aidon vanhan kristallin hinnan nousevan ajan oloon sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Monet nykyajan ihmiset haluaa vaan istua siellä valkoiseksi maalatussa kämpässään tyhjien seinien keskellä ikeasta ostetulla sohvalla taulutelkkarin edessä ja onanoida älypuhelimen kanssa. Ja parin vuoden välein muuton yhteydessä se sohvakin menee roskalavalle. Näillä ihmisillä ei ole mitään, mikä muistuttaa heitä heidän, perheensä, sukunsa menneisyydestä. Mutta ehkä ovatkin jotain henkisesti rikkinäisiä, perheongelmien traumatisoimia ihmisiä, ja siksikin haluavat pyyhkiä kaiken pois.
Aika ilkeä kommentti. Itse haluan tavaroita, joihin MINULLA on tunne yhteys, ei mun äidillä. Lapset eivät ole vanhempien muistojen kaatopaikka. He luovat itse omat muistot ja kerrokset.
Siis sinun isoäiti ei merkitse sulle mitään? Tai suku yleensäkään?
Vierailija kirjoitti:
Meillä ongelma oli se, ettei kukaan halua sitä kaikkea tavaraa, mutta myös loukkaannuttiin jos ehdotti hävittämistä tai myymistä. Meidän vanha mummo kun kuoli, jäi asunnon tyhjentäminen ihan meidän vastuulle, kun kaikki muu suku (iso suku, mummolla 7 lasta ja jokaisella näistä vielä lapsenlapsiakin!) jotenkin luisti tästä kuka milläkin tekosyyllä. Sitten kun ruvettiin kyselemään että haluaako joku tuon tarjoilukärryn, mites nämä astiat, entä tämä vanha piironki? niin vastaukset joka suunnasta oli että ei meillä ole tilaa tai käyttöä tuolle. Ja kyllähän se niin varmasti onkin, ettei tässä materian täyttämässä maassa liikaa tilaa ihmisillä yleensäkään ole. Sitten kun totesin että no laitetaan kirpparille tai kaatopaikalle niin loukkaannuttiin, ettei nyt mummon aarteita saa hävittää...
Yksi sisaruksista ihan oikeasti kehtasi ehdottaa tuota että tehän voisitte vuokrata varaston tai kontin niille mummon tavaroille, kun vastasin
Lisään vielä:
Itse säilytimme siis muutamat tarkkaan harkitut muistot. Yhden vanhan huonekalun, parit komeat astiat ja muutamat henkilökohtaisemmat tavarat, tyyliin papan sotilaspassi ja ansiomerkki yms. Kaikkea ei mitenkään pysty eikä kyllä tarvitsekaan. 2000-luvulle saakka selvinneillä vanhuksilla iso osa siitä tavarastakin on kuitenkin ihan halpahalli rihkamaa, vaikka se rihkama nyt olisikin "vintage-rihkamaa".
Muutamia tavaroita yritettiin kaupitella nettikirppareilla. Kummoisesti ei kauppa käynyt eikä rahaa jäänyt sen vertaa että olisi oikeasti edes vaivan väärti ollut. Astia kuin astia, huonekalu, kirja, lehti, taulu tms. vaikka olisi kuinka jotain tunnettua arvostettua sarjaa, niin arvo on ihan hiluja jos on yhtään enempää käyttämisen jälkiä. Keräilijät etsivät niitä käyttämättöminä säilyneitä yksilöitä, eivät kolmen sukupolven kolhimia. Käyttämätön yksilö huutokaupassa 500€ ja käytetty kirpparilla 0,50€-5€.
Astiasto = suvun tärkeä esine? Jollee voi olla tunnearvoa, lapselle ei.
Alue: Aihe vapaa
Kokonaisia astiastoja, voi voi. Ei niitä nykyaikana tarvita. Kahvit juodaan mukista ja astiat tuskataan koneessa. Vieraita ei kestitä, joten astiastot ovat turhia. Käy katsomassa miten paljon Astiastot maksavat kirpputoreilla ja toreilla. Ei niitä halua kukaan.