Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä

Ukkini kuoli vuonna 2000 ja arvelin että häneltä jäänyt 80-90-luvun vhs videonauhuri voisi olla käyttökelpoinen, mutta sepä ei toiminutkaan yhtään kertaa, rutisti vaan nauhan pilalle, joten se päätyi ser jätteisiin. 2003 ostin sitten uuden vhs nauhurin, ja se on vieläkin toimintakuntoinen, vaikka jo paljon vanhempi kuin se ukkini aikoinaan hankkima laite, samoin isäni joskus 1987 hankkima vhs video oli jo kymmenen vuoden sisällä kahdesti korjautettu huollossa ja ei siitä enää toimintavarmaa tullut sittenkään.

Joskus vaan vanha tavara on aikansa palvellut ja uudemmat on parempia sekä käyttökelpoisempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoisin että suvun perintötavaroita, vauvanvaatteita ym. ei kannata tarjotulla vielä juuri kotoa muuttaneille nuorille mukaan omiin koteihinsa vietäviksi. Siinä iässä (useimmiten 18-25-vuotiaina) ei vielä välttämättä osata arvostaa eikä tykätä mistään wanhasta, vintagesta saati antiikista. 

Odottaisin rauhassa, kunnes nuoriso kypsyy ja kasvaa aikuisiksi. Vanhemmiten ihmisille tulee useinkin tarve päästä nostalgisoimaan vanhoilla esineillä ja tavaroilla. 

Minäkin kiinnostuin suvun tarinoista, tavaroista ja muusta vasta keski-iän kynnyksellä, kun suvun vanhimmat ihmiset alkoivat jo siirtyä ajasta ikuisuuteen. Nyt monet suvusta periytyneet lakanat, pöytäliinat, astiat ja taulut tuovat mieleen muistoja ja tarinoita menneistä ajoista. 

Näin juuri, tätä vaan ei valitettavasti iso joukko tähänkään ketjuun kirjoittelevista yli ikäisistä pissiksistä näytä ymmärtävän.

Narsistinen asenne. Sinun lapsellasi saattaa olla puoliso, jolle nuo tavarat ei ole mitään muuta kuin romua, jota ei haluta. Vai tuleeko heidän hankkia tarpeeksi suuri asunto, että kahden suvun nostalgia mahtuu asuntoon? Siinä sitä onkin varsinainen kirppiskämppä. Mutta toki pääasia on, että sinä ja muut määräilijät päättää jälkikasvun sisustuksesta.  

Kaikki pois rojuja myöten. Nuormpi sukupolvi haluaa hankkia kaiken itse ja laittaa oman mkunsa mukaan. Minä olen jo ikäihminen lapset ei ole kiinnostuneet minusta sen enempää kuin tavaroistakaan. En säilytä mitään sellaista, millä ei ole käyttöä arkielämässä, kaikki ehjät ja uudetkin laitteet menee hävitykseen jos en ole niitä käyttänyt esim vuoden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

Sitä samaa kasarikrääsää jota löytyy jokaisen vanhemman kodista ja kirpputorit on täynnä. Tiedän koska äsken tyhjensin yhden vanhempani kodista noita ja nyt ne tavarat on minulla ja minä hukun roinaan, kuten tekee myös muut sisarukseni. Meistä ei yhdelläkään ole sama maku kuin vanhemmallamme oli.

Karjala oli evakuoitava niin nopeasti, että suuri osa tavaroista joutui ihan hakoteille, niin myös Viipurin-kotimme syntisen rumat ja kolhot huonekalumme. Isämme oli kuullut, että olivat joutuneet jopa toiselle paikkakunnalle, missä joku oli korjannut hylkytavarana kotiinsa.

Haki ne pois ja riemusaatossa kuljetti ne vasta ostettuun omakotitaloomme. Vielä testamentissaan jakoi niitä kuin arvo-omaisuutta lapsilleen. Emmehän me niitä halunneet. Jäivät sinne omakotitaloon veljelle, joka peri sen.

Minulle jäi kyllä ikuiseksi arvoitukseksi, kuinka isämme oli saattanut pitää OMAISUUTENA moista irtainta tavaraa, jonka kokonaismäärän perunkirjoitusta tehnyt poliisimestari arvioi muodolliseksi 50 mk:si vuonna 1979, vastaa ostovoimaltaan nykyistä 33 euroa.

Mun piano tulee varmaankin olemaan roskiskamaa. Oli aikanaan kallis. Laadukas on vieläkin.

Nykyään musiikkiharrastus vähenee, ja ne ketkä pianoa soittavat, käyttävät mielummin sähkösoittimia, niihin saa usein kytkettyö tietokoneita.  Eikä häiritse naapureita kun soittaa luurit korvilla. 

Soittelen pianollani niin kauan kuin sormet toimii, ja jälkipolvet kipatkoon sen kaatopakalle, ja nuotit perään.

- ja sanon tämän ilman katkeruutta.

Oma sisustustyyli on ihan erilainen kuin vanhemmilla tai isovanhemmilla. Vanhemmillani on esimerkiksi isomummon rukki sisustusesineenä ja se sopiikin sinne oikein hyvin. Meillä ei ole yhtään nurkkaa, johon rukki sopisi, ei ole tilaa eikä ole tyyliämme. Pitäisikö meidän sitten ottaa tämä rukki kontollemme, vaikka meillä nuorilla 40 plus ikäisillä ei ole mitään omaa historiaa rukin kanssa, ei muisteta eikä tunneta ihmisiä jotka rukkia on käyttänyt, meille se on aina vaan nököttänyt siinä nurkassa koristeena. Yhden ultima thulen astian voisin kotoani ottaa, tosin sekin on sellainen että jostain kirppikseltä se varmasti löytyisi vaikka heti, jos sellaisen oikeasti haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

Minäpä jãttäisin kaiken perittäväksi. Siinäpähän kiroilevat sitten.

Suoraan roskalavalle, ei siinä mitään kiroamista ole. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

Itse tehtyjä liinoja.. Ei KUKAAN alle 60- vuotias halua mitään mummon virkkaamia pitsiliinoja.

 

Joku taitava käsistään tai ihan vaan ammattiompelijan voisi tehdä mummon virkkaamista pitsiliinoista mummolla kuolinpaidan. Tästä muuten tulikin mieleen, että miksei niistä vanhukselle rakkaista ja tärkeistä tekstiileistä (vaikka niistä Marimekon verhoista) ihan oikeasti voisi teettää vanhukselle kuolinpaitaa? Tai miksei sitä isoisän veistämää leikkuulautaa voisi laittaa arkkuun mukaan? Viikingeillä, faaraoilla, mayoilla ja monilla muilla on pistetty vainajalle tärkeitä esineitä mukaan hautaan. 

-----------------

Vain maatuvaa tavaraa arkkuun. Jos on polttohautaus niin siellä kyllä palaa poroksi marimekot ja leikkulaudat. Ja palamattomat, esim tekonivelet, - tai sitten ne kermansavet-  poistetaan tuhkan seasta sitten lopuksi.

 

Vierailija kirjoitti:

Säästä vaan rauhassa ap kaikki, kun lapsillasi on perinnönjako aikanaan, niin tappelevat tavaroista kynsin hampain.

 

Tuskin tappelevet. 

Ei ne sitä nyt ajattele. Mua harmittaa aivan hirveästi kun sain kotoa isän keinutuolin. Möin sen sitten. Nyt iäkkäämpänä kyllä harmittaa.

Ei isoja muistoesineitä mahdu säilyttää. Mutta valokuviin laita ehdottomasti taakse, keitä niissä on ja missä tilanteessa. Myös jotain kaikkein tärkeintä säästä esim. 150 v vanha itse tehty tekstiili tai tuote. Mutta joku astiasto on sellainen, mitä voi myydä kirppiksellä ja sitten ostaa mieleisensä. Ei siinä niin muistoja tai arvoa mielestäni ole. Minulle muistoarvoa on vaikka rakkaan isoisäni rakkain esine. 

Jos lapset ostavat Ikeaa tms., ja hylkäävät aidot, usein käsintehdyt vanhat tavarat, se lienee heidän omaa tyhmyyttään. Myy oikeassa paikassa arvotavarat ja pane haisemaan, ehkä lapset eivät sitten pidä niistä saadusta ( usein isoista summista) rahastakaan. Se on annettu, mik on tarjottu!

Pistä myyntiin tai kiertoon, aivan turha säilytellä sillä ajatuksella että joku niitä vielä kaipaa.

Mutsi lähti saappaat jalassa pari vuotta sitten ja mulle jäi kämpän tyhjäys.

Pelastin pari lamppua ja maljakkoa, kaikki muu hyväntekeväisyyteen tai sortti-asemalle.

Edesmennyt anoppi keräili kaapillisen viili ja jogurttipurkkeja lapsenlapsia varten, 

sitten kun muuttavat omilleen... Roskiin meni.

M58

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti opetti aikoinaan, että muistoille saa varata kaksi laatikkoa: yhden valokuville ja dokumenteille, toisen tavaroille joita ei käytä mutta jotka haluaa säästää. Ehkä voit jokaiselle lapselle säästää yhden laatikollisen niitä esineitä. Siinä tulee samalla mietittyä, miksi haluaa niitä esineitä oikeasti säästää.

 

Monelle se tavaramäärä on myös ahdistava. On eri asia antaa harkittu mielipide muutamasta tavarasta kuin sellaisesta oven takana odottavasta roinavuoresta. 

Just tämä tavaramääräahdistus on itselläni. Ikää on 50 vuotta eli en ole mikään vasta kotoa muuttanut, mutta silti en halua niitä vanhempien vuosikymmeniä säilömiä tavaroita itselleni. Ehkä just muutaman esineen, mutta en niitä kokonaisia Arabian astiastoja tai useita vanhoja huonekaluja tai kaappitolkulla käsin tehtyjä liinoja ja seinävaatteita yms. Minua odottaa ainakaan suvussa sukupolvelta toiselle siirtynyt talo, jossa vanhimmat tavarat on 1900-luvun alusta ja varmaan juuri mitään ei ole heitetty pois. Sieltä on iso  homma erottaa just ne tavarat, joilla on sitä arvoa (joko tunnearvoa tai todellista). 

yleensä nua jätteet viedään tuttavien mökeille kun niihin änketään lokkeilemaan odotetaan viikon täys hoitoa vastineeksi.

Polta kaikki mitä muut sinulle tarjoaa. Ei historialla ole merkitystä kun jokainen on oman maailmankaikkeutensa keskipiste ja napa ja muilla ei ole väliä.

Vois lakkauttaa museot, kirjastot, mediat ja radiot ja kaiken muiden tekemän viihteenkin koska kuka tässä muuta tarvitsee kuin omia sanoja viihtyäkseen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

Tää on jännä kun ensiksi puhutaan jostain suvussa kulkeneista arvoesineistä, ja sit ne onkin oikeasti jotain kasikytlukusia kulahtaneita marimekon rääsyjä, homehtuneita liinoja ja kolhittuja mukeja ja lusikoita. 

Ymmärtäisin jotkut sotavuodet nähneet isomummun kultakorut ja paapan taskukellot, ettei haluttaisi mihkään kiertoon laittaa, mutta että hemmetti kerman saven kahden markan kupitkin pitäisi tunne syistä kaapin perälle tunkea... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

Tää on jännä kun ensiksi puhutaan jostain suvussa kulkeneista arvoesineistä, ja sit ne onkin oikeasti jotain kasikytlukusia kulahtaneita marimekon rääsyjä, homehtuneita liinoja ja kolhittuja mukeja ja lusikoita. 

Ymmärtäisin jotkut sotavuodet nähneet isomummun kultakorut ja paapan taskukellot, ettei haluttaisi mihkään kiertoon laittaa, mutta että hemmetti kerman saven kahden markan kupitkin pitäisi tunne syistä kaapin perälle tunkea... :D

60-luvulla ne sotavuodet nähneet rojut laitettiin roskikseen, kun niitä oli kaikki paikat täynnä. Siksi niitä on nyt vähemmän. Sama homma marimekon rääsyissä 50 vuoden päästä=) Sitten ihmetellään, että minkä takia kaikki kipattiin roskalavalle, arvokkaat marimekot, ja nyt niitä ei saa enää mistään. 

Aika kuluu kaiken aikaa.

Täälläkin on paljon hyväosaisia, jotka on sitä mieltä, että eivät tarvitse mitään.  Mutta aivan varmasti on myös heitä, jotka tarvitsevat.  Joten siksi tuntuu älyttömältä laittaa hyvää käyttökelpoista tavaraa roskiin, niin kuin kehotetaan.

On olemassa kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja, jonne ne kelvolliset tavarat voi viedä.  

Täällä meilläpäin paloi kerran iso vanha puutalo, jossa oli paljon asuntoja ja niissä asui tällaisia yhteiskunnan vähäosaisia.  Talo paloi kokonaan, onneksi ihmisiä ei kuollut.  Mutta he menettivät aivan kaiken, vaatteensakin.

Järjestettiin iso keräys, ja kummasti sitä ihmisiltä löytyi tavaraa vaikka millä mitalla.  Vein itsekin kaikenlaista kotoa löytyvää, jopa joulukoristeita, koska oli joulu tulossa.  Ja kaikki oli kelvannut.  Ostin kyllä jotain uuttakin, pyyhkeitä ja lakanoita ja jotain sellaista.  Olen muutenkin sitä mieltä, että aina on tarvitsevia.  Kun ukrainalaisia tuli, heille kelpasi myös ihan kaikki.  Kaiken voi kierrättää eteenpäin, jos kyse vain on käyttökelpoisesta tavarasta.

Jos pöytähopeatkaan ei lapsille kelpaa, niin uskoisin niiden kuitenkin kirppu- tai rompetoreilla menevän kaupaksi, kun laittaa pienen hinnan.  Sain vanhempieni jäämistöstä aika mukavan summan rompetorilla, kun en suuria pyytänyt.  Sinne meni vanhat palapelitkin muutamalla eurolla.  

Lapset elää omaa aikaansa ja he puolestaan keräävät kaikenlaista nurkkiinsa, mitä taas heidän lapsensa ei tule kelpuuttamaan aikanaan.  Ellei sitten ajat tästä olennaisesti muutu, mikä on sekin mahdollista.