IS: "V**un äḿḿä, sano se hinta" - myyjän kokemukset nuorista asiakkaista vetävät hiljaiseksi"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010647322.html
"Siiri on tehnyt asiakaspalvelutyötä jo useamman vuoden. Tällä hetkellä hän on töissä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa koruliikkeessä. Siiri kertoo, että nuoret ovat yksi vaikeimmista asiakasryhmistä.
Nuorten käytös on monin tavoin epäkunnioittavaa. Teinitytöt esimerkiksi pyörittelevät palvelutilanteessa silmiään, hihittelevät ja supattavat selän takana.
- Juuri viime viikolla eräät noin 15-vuotiaat leidit napsuttelivat minulle sormia ja sanoivat, että "tule tänne myyjä".
Siiri kertoo, ettei tapaus ole ainoaa laatuaan. Teinitytöt ovat ennenkin napsutelleet hänelle sormiaan, kun haluavat palvelua. Siiri kuvailee, että nuorten asiaton käytös on useimmiten juuri tätä. Omaa itsetuntoa rakennetaan asiakaspalvelijan kustannuksella.
- He tekevät kaikkea, mikä saa minut tuntemaan itseni huonommaksi. He yrittävät osoittaa, että minä olisin jotenkin alemmalla tasolla kuin he: minä olen palvelija ja minun täytyy mennä heidän luokseen ja miellyttää heitä.
Teini-ikäisiä tyttöjä vielä ikävämmin käyttäytyvät teini-ikäiset pojat. Siiri kertoo erään esimerkin kolmesta teinipojasta, joiden käytös karkotti muut asiakkaat liikkeestä ja sai Siirin pelkäämään.
Vanhin nuorista oli noin 16-vuotias, muut muutaman vuoden nuorempia. Nuoret alkoivat yhtä aikaa osoitella eri vitriinien tuotteita ja kysellä niiden hintaa. Siiri oli yksin työvuorossa ja yritti parhaansa mukaan vastata kysymyksiin. Nuoret työnsivät käsiään vitriinien sisään, vaikka Siiri yritti sanoa, ettei niin saa tehdä.
Sitten nuoret kertoivat, että olivat nähneet Instagramissa paksun hopeisen rannekorun ja haluavat samanlaisen. Siiri kysyi, kuinka paksu ja pitkä korun pitäisi olla.
- He vastasivat "v**un levee". Sanoin, että se on vähän epämääräinen kuvaus ja että jos koru pitää tilata tai teettää sepällä, hintaan vaikuttaa moni asia enkä osaa sanoa hintaa vielä.
Siiri kuvailee, että keskustelu kiihtyi tämän jälkeen "nollasta sataan". Vanhin poika alkoi huutaa Siirille ja vaati saada tietää hinnan. Siiri selitti, ettei voi vastata kysymykseen, koska hinta pitäisi kysyä sepältä.
- Hän otti lompakon taskusta ja alkoi heilutella naamani edessä satasen seteleitä. Hän sanoi: "V**un äḿḿä, sano nyt se hinta. Luuletko, että se on rahasta kiinni"."
Miten nuorten käytös on mennyt tuollaiseksi?
Piti vähän muutamien sanojen merkkejä muokata, jotta menee palstan filttereistä läpi.
Kommentit (315)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä ihme jos kansanedustajat ja lainsäätäjät räyhäävät nakkikioskijonossa, ammuskelee kadulla tai painii poliisin kanssa ilman seuraamuksia. Miksi nuorilta vaaditaan asioita mitä aikuisetkaan eivät noudata.
No voi nuoria poloisia, kun eivät osaa ottaa mallia valtaosasta aikuisia, jotka elävät kuin normaalit ihmiset. Ei, tottakai pitää apinoida sitä kourallista nuijimpia tapauksia. Voihan ne kätensä omasta vastuusta noinkin pestä.
Kun se kourallinen on näkyvässä ja vastuullisessa asemassa näyttämässä mallia. Pilkataan, ivataan, naureskellaan itseään huonompina pidettäville. Uhkaillaan heikompia, niin muuttaahan se asenneilmapiiriä nimenomaan nuorison piirissä. Ei niitä lapsia turhaan aivopestä pienestä asti sotlaskouluissa ihan tuossa naapurimaassa. Pelottavaa.
Eikö näillä nuorilla ole minkäänlaista omaa tahtoa eikä kykyä ajatella itse? Laput silmillä kaikkien niiden ihmisten suhteen, jotka käyttäytyvät normaalisti? Minä totesin lapsena omien vanhempienkin sekoiluista, että idiootit, en ottanut mallia. Saati sitten kaukaisemmista pösilöistä.
Myyjä ei ole mikään kynnysmatto, se pitää asiakaspalvelijankin muistaa. Ei kannata ķakaroiden antaa hyppiä silmille. Tuossakin tilanteessa, jossa pitkäpiuhaiselle ei useallakaan sanomisella mennyt perille, että hopeaketjun hinta selviää vasta kun myyjä kysyy hinnan sepältä, olisi vaan pitänyt tehdä selväksi, että keskustelu tästä asiasta loppuu nyt tähän.
Siel alkaa varmaan olla sitä porukkaa, joiden vanhemmat on olleet kiinni somessa ja vuorovaikutustaidot on jääneet puutteellisiksi. Heille on myös mahdollisesti sijoitettu rahaa ja sitä on käytössä jo nyt enemmän kuin aiemmilla sukupolvilla. Lisäksi kaikenlainen arvostelu ja täydellisyys on muokannut maailmankuvaa. Empaattisuus ja vuorovaikutustaidot puuttuu. Sekä halu olla osana yhteiskuntaa. Viimeisimpään tietysti vaikuttaa yhteiskunnan tapahtumat. Nää on varmaan myös sitä väkeä, joiden on mahdotonta ottaa lemmikki huolehdittavakseen. Näitä koiranpennun rasittavuus juttuja on tullut nyt esiin mediaan. Joku muu vaatiikin, eikä mennä nuoren pillin mukaan. Plus se kaverivanhemmuus, ei rajoja.
Ne paskamaisesti käyttäytyvät vanssi-reppuiset nuoret oppi että vaikka wilma kilkattaa, uusin omppu-puhelin tulee silti golden-vanhemmilta. Nykyään paskoilla tyypeillä on yllin kyllin rahaa jota kerätään tässä sairaassa henkisessä yhteiskunnan tilassa röyhkeydellä ja heikompien osuuksia rohmuamalla.
Näkeehän sen että "ne tietyt" automerkit nostaa itsensä jalustalle jolloin "huonommille ihmisille" ei tarvita näyttää suuntavilkkua, noudattaa perusliikennesääntöjä tai antaa suojatiellä jalankulkijan mennä ekana.
Niin pitkään kuin idolisoidaan sairautta jossa enemmän rahaa= parempi ihminen, muilla on vain vaikeampaa olla tässä maailmassa. Jos ennen ei juuri nynnyjä ja nöyristelijöitä arvostettu, nyt ei senkään vähän vertaa. Surullista.
4 kuudennen luokan juuri aloittanutta tyttöä K:n kaupungin N:n uimarannalla olivat uimassa pari viikkoa sitten (ovat lapseni luokalla joten tunnistin). V-sana oli todella kovassa käytössä. Kuulosti ihan kauhealta. En uskaltanut vanhempainillassa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoremmat on epäkunnioittavia, vanhemmat taas nuuskii ja nuolee kaikkia vihanneksia hyllyjen väleissä ja tytöttelee myyjiä ja valittaa kaikista asioista ja niistä tuotteista, niin se elämän kiertokulku menee
Olenpas tyttö hiljaa ja kasva vähän.
Just tuolla asenteella vanhukset nuorempiaan kohtelee. Että olepas mummeli itse hiljaa ja opettele käytöstavat, kyllä olen tuon sanonut yhdelle mummolle päin naamaa, selitti että hän on niin vanha että tekee mitä haluaa ja minä sanoin ettet kuitenkaan käytöstapoja ole oppinut vaikka olet noin vanha. Nuoret pojat kyllä tervehtii täällä myyjiä, nuoret tytöt säikähtävät "hui, se näki mut". Tuollaista en ole vielä nähnyt, mitä aloituksessa kerrottiin, nuorilta vanhoilta kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ma mu roskaa noistakin suurin osa... ei ne paskanaamat osaa käyttäytyä
Kuulostaa pikemminkin rikkailta kakaroilta, jos on lompakosta otettu nippu satasen seteleitä.
Juuri näin. Tyypillistä suomalaisen eliitin lastenkasvatusta. Rahaa lykätään kouraan tai pankkitilille ihan tolkuttomasti eikä muuten välitetä pätkääkään. Paitsi tietysti silloin, kun tulee hyvä urheilusuoritus tai likka menestyy missi- tai fitnesskisoissa. Silloin mahtaillaan työ- ja golfkavereille, että tuo on sitten muuten minun poikani/tyttäreni.
Tuo ei päde ainakaan Suomen rikkaimman suvun vesoihin. Heille on opetettu pienestä pitäen, että työtä pitää tehdä, raha ei tule ilmaiseksi, vaikka sitä suvussa onkin. Ainakin yksi heistä käyttäytyi moitteettomasti teini-iässä, kun olimme aikanaan tekemisissä. Sitä en toki tiedä, miten hän nykyään kasvattaa (mahdollisia) omia lapsiaan, mutta eiköhän aika samalla tavalla kuin omatkin vanhempansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse saan taas nuorilta naismyyjiltä epäkohteliasta palvelua, ei tervehditä, ollaan tylyjä ja naama on norsunvitulla ikäänkuin kaupassa leijuisi paskan haju. Monet nuorista asiakaspalvelijoista ei osaa edes alkeellisia käytöstapoja. Olenkin lopettanut asioimisen noissa paikoissa ja siirtynyt muualle.
Kyllä ja se kettumainen pikkuhihittely! Että pistelee vihaksi. Tietääköhän äidit ja isät miten jälkipolvi töissä käyttäytyy? Tietääkö esimies? Ö
Kerran menin tyhjään liikkeeseen jossa useampi nuori myyjä juorusi keskenään. Piti hetken kuluttua poistua tekemään ostokset muualle kun tuntui että häiritsen myyjien juoruhetkeä. Onneksi sain parempaa palvelua toisessa liikkeessä.
Tuo ei ole kiinni sukupolvesta. Sain aikanaan erittäin tympeän vastaanoton keski-ikäiseltä myyjältä Ranskassa pikkuliikkeessä, kun erehdyin kysymään jotakin, kun hän juorusi lämpimästi jonkin vanhan tuttunsa kanssa. Hyvä, ettei nainen heittänyt minua ulos. Ja puhuin ranskaa sujuvasti, joten ei ollut kiinni siitäkään. Osa ei vain tykkää, kun asiakkaat häiritsevät. Toisin sanoen ovat aivan väärällä alalla.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän olisivat oppinut sormien napsuttelun ja setelien heiluttamisen? No aikuisilta tietysti! Ovat seuranneet vierestä, että näillä tavoilla saa paremmin ja nopeammin palvelua!
Itse napsauttelen sormia kun kutsun tarjoilijan luokseni,ei siitä pitäisi herneitä vetää nenään jos vetää niin on väärällä alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fyysinen kuritus kiellettiin.
Eli lähemmäs viisikymppisten pitäisi käyttäytyä noin?
Kyllä ruumiillinen kuritus oli vielä 80-luvulla voimissaan, osa koki sitä vielä 90-luvullakin. Kesti hyvän aikaa, ennenkuin ihmiset oppivat pois vanhoista tavoista. Eli kolmekymppiset ovat ehkä säästyneet siltä.
Vierailija kirjoitti:
Nekruählyt ihailevat kultaa ja rihkamaa. Eivät ole suomalaisia he.
Enpä usko. Itse ainakin kohtaan niin paljon huonokäytöksisiä kantasuomalaisia. Nuoria ja aikuisia. Niiden rinnalla muut vaikuttaa fiksuilta. Tämä on Malmin iloja.
Asiakaspalvelijan tehtävä on nöyrtyä ja palvella,mikä siinä on niin vaikeaa.Asiakas on aina oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän olisivat oppinut sormien napsuttelun ja setelien heiluttamisen? No aikuisilta tietysti! Ovat seuranneet vierestä, että näillä tavoilla saa paremmin ja nopeammin palvelua!
Itse napsauttelen sormia kun kutsun tarjoilijan luokseni,ei siitä pitäisi herneitä vetää nenään jos vetää niin on väärällä alalla.
Ei ole asiallista. Jokainen sen tietää. Osa ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
Siel alkaa varmaan olla sitä porukkaa, joiden vanhemmat on olleet kiinni somessa ja vuorovaikutustaidot on jääneet puutteellisiksi. Heille on myös mahdollisesti sijoitettu rahaa ja sitä on käytössä jo nyt enemmän kuin aiemmilla sukupolvilla. Lisäksi kaikenlainen arvostelu ja täydellisyys on muokannut maailmankuvaa. Empaattisuus ja vuorovaikutustaidot puuttuu. Sekä halu olla osana yhteiskuntaa. Viimeisimpään tietysti vaikuttaa yhteiskunnan tapahtumat. Nää on varmaan myös sitä väkeä, joiden on mahdotonta ottaa lemmikki huolehdittavakseen. Näitä koiranpennun rasittavuus juttuja on tullut nyt esiin mediaan. Joku muu vaatiikin, eikä mennä nuoren pillin mukaan. Plus se kaverivanhemmuus, ei rajoja.
Nää taitavat myös olla sitä väkeä, jonka mielestä koira pitää saada ottaa mukaan joka paikkaan. Ei hetkeäkään ajatella muita ihmisiä ja sitä, voisiko siitä olla kenties jotakin haittaa esim. allergisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse saan taas nuorilta naismyyjiltä epäkohteliasta palvelua, ei tervehditä, ollaan tylyjä ja naama on norsunvitulla ikäänkuin kaupassa leijuisi paskan haju. Monet nuorista asiakaspalvelijoista ei osaa edes alkeellisia käytöstapoja. Olenkin lopettanut asioimisen noissa paikoissa ja siirtynyt muualle.
Kyllä ja se kettumainen pikkuhihittely! Että pistelee vihaksi. Tietääköhän äidit ja isät miten jälkipolvi töissä käyttäytyy? Tietääkö esimies? Ö
Kerran menin tyhjään liikkeeseen jossa useampi nuori myyjä juorusi keskenään. Piti hetken kuluttua poistua tekemään ostokset muualle kun tuntui että häiritsen myyjien juoruhetkeä. Onneksi sain parempaa palvelua toisessa liikkeessä.
Tuo ei ole kiinni sukupolvesta. Sain aikanaan eritt
Ranskalaisista monet ovat täysmulkkuja ja suoraan sanottuna tuntuvat kärsivän jonkinlaisesta sadistisesta joukkopsykoosista, ainakin Pariisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän olisivat oppinut sormien napsuttelun ja setelien heiluttamisen? No aikuisilta tietysti! Ovat seuranneet vierestä, että näillä tavoilla saa paremmin ja nopeammin palvelua!
Itse napsauttelen sormia kun kutsun tarjoilijan luokseni,ei siitä pitäisi herneitä vetää nenään jos vetää niin on väärällä alalla.
Ei ole asiallista. Jokainen sen tietää. Osa ei välitä.
Höpöhöpö
Vierailija kirjoitti:
Roadmaneja tuo poikakolmikko oli ja sen paljasti jo muiden asiakkaiden pakeneminen paikalta.
No mistä tunnistaa roadmanin? Se tuli muotiin kun oma poika oli peruskoulussa. Hän on nyt jo yliopistossa. Silloin ne tunnisti mustista nikeair kengistä. Ja yleensäkin mustista vaatteista. Ei ihon väristä. Se oli muoti-ilmiö. Ei elämäntapa.
Vierailija kirjoitti:
Maailma tuli kylään. Ei meillä täällä valkoisessa pikkukaupungissa ole tuollaista!
Älä valehtele pervopersu! Siellä ne kantasuomalaiset perskokkareiden pennut riehuu. Opettakaa lapsenne tavoille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä nää nuoret saa satasen seteleitä - vieläpä useita? Huumekauppaa, varastetun tavaran kauppaa? Eihän nykyään edes käytetä käteistä.
Työskentelen ravintola-alalla ja varsinkin nuorilla pari-kolmekymppisillä on lompakot täynnä sadan suuria seteleitä ja rahalla maksetaan. Vasta eräs asiakas valitti lehdessä kuinka ei voinut alkossa maksaa 500 euron setelillä.
Automaateista ei saa kuin 10,20 ja 50 seteleitä. Isommat pitää käydä nostamassa pankin tiskillä ja erikseen tilata sinne, jos ylipäätänsä onnistuu auki olevan konttorin löytämään. Vaikeaa siis on.
Kyllähän se vähän kysymyksiä herättää jos nuorella ihmisellä on näitä erittäin harvinaisia 100 tai 200 seteleitä niputtain. Etenkin jos kyseessä on joku teinix. Huume- tms. rahojen pesuhan tuossa tulee nopeasti mieleen.
Suomessahan saa heti potkut kun vähänkin hymyilet. Ei mitään uutta.