IS: "V**un äḿḿä, sano se hinta" - myyjän kokemukset nuorista asiakkaista vetävät hiljaiseksi"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010647322.html
"Siiri on tehnyt asiakaspalvelutyötä jo useamman vuoden. Tällä hetkellä hän on töissä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa koruliikkeessä. Siiri kertoo, että nuoret ovat yksi vaikeimmista asiakasryhmistä.
Nuorten käytös on monin tavoin epäkunnioittavaa. Teinitytöt esimerkiksi pyörittelevät palvelutilanteessa silmiään, hihittelevät ja supattavat selän takana.
- Juuri viime viikolla eräät noin 15-vuotiaat leidit napsuttelivat minulle sormia ja sanoivat, että "tule tänne myyjä".
Siiri kertoo, ettei tapaus ole ainoaa laatuaan. Teinitytöt ovat ennenkin napsutelleet hänelle sormiaan, kun haluavat palvelua. Siiri kuvailee, että nuorten asiaton käytös on useimmiten juuri tätä. Omaa itsetuntoa rakennetaan asiakaspalvelijan kustannuksella.
- He tekevät kaikkea, mikä saa minut tuntemaan itseni huonommaksi. He yrittävät osoittaa, että minä olisin jotenkin alemmalla tasolla kuin he: minä olen palvelija ja minun täytyy mennä heidän luokseen ja miellyttää heitä.
Teini-ikäisiä tyttöjä vielä ikävämmin käyttäytyvät teini-ikäiset pojat. Siiri kertoo erään esimerkin kolmesta teinipojasta, joiden käytös karkotti muut asiakkaat liikkeestä ja sai Siirin pelkäämään.
Vanhin nuorista oli noin 16-vuotias, muut muutaman vuoden nuorempia. Nuoret alkoivat yhtä aikaa osoitella eri vitriinien tuotteita ja kysellä niiden hintaa. Siiri oli yksin työvuorossa ja yritti parhaansa mukaan vastata kysymyksiin. Nuoret työnsivät käsiään vitriinien sisään, vaikka Siiri yritti sanoa, ettei niin saa tehdä.
Sitten nuoret kertoivat, että olivat nähneet Instagramissa paksun hopeisen rannekorun ja haluavat samanlaisen. Siiri kysyi, kuinka paksu ja pitkä korun pitäisi olla.
- He vastasivat "v**un levee". Sanoin, että se on vähän epämääräinen kuvaus ja että jos koru pitää tilata tai teettää sepällä, hintaan vaikuttaa moni asia enkä osaa sanoa hintaa vielä.
Siiri kuvailee, että keskustelu kiihtyi tämän jälkeen "nollasta sataan". Vanhin poika alkoi huutaa Siirille ja vaati saada tietää hinnan. Siiri selitti, ettei voi vastata kysymykseen, koska hinta pitäisi kysyä sepältä.
- Hän otti lompakon taskusta ja alkoi heilutella naamani edessä satasen seteleitä. Hän sanoi: "V**un äḿḿä, sano nyt se hinta. Luuletko, että se on rahasta kiinni"."
Miten nuorten käytös on mennyt tuollaiseksi?
Piti vähän muutamien sanojen merkkejä muokata, jotta menee palstan filttereistä läpi.
Kommentit (315)
Nykyisin ne koulutetut ja sivistyneet ihmiset ei lapsia tee, vaan ainostaa ne entiset yläkoulun pienluokkalaiset. Lopputulos on sitten tässä. Ei omena kauas puusta putoa jne.
Nykynuorisolla varsinkin värikkäillä on erikoinen taito esiintyä tilanteen mukaan. Osataan olla mielin kielin kun oma etu sitä vaatii mutta sekunnissa muututaan ihan hirviöksi koska läpällä.
Ei ollut ennen nuoriso tälläistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ma mu roskaa noistakin suurin osa... ei ne paskanaamat osaa käyttäytyä
Kuulostaa pikemminkin rikkailta kakaroilta, jos on lompakosta otettu nippu satasen seteleitä.
Juuri näin. Tyypillistä suomalaisen eliitin lastenkasvatusta. Rahaa lykätään kouraan tai pankkitilille ihan tolkuttomasti eikä muuten välitetä pätkääkään. Paitsi tietysti silloin, kun tulee hyvä urheilusuoritus tai likka menestyy missi- tai fitnesskisoissa. Silloin mahtaillaan työ- ja golfkavereille, että tuo on sitten muuten minun poikani/tyttäreni.
Minä taas en saanut rahaa ENKÄ muuta välittämistä, vaikka vanhempani ovatkin rikkaita. Mutta joo, rahanpuute ehkä opetti ainakin nöyryyttä.
Olikohan suomalaisia tyttöjä kuitenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Voi sitä kasvattaa kunnolla ilman uskontoakin, kuten moni minun ikäisistäni on kasvatettu. Olen syntynyt 80-luvun alussa. Oli jonkinlainen kuri (ei fyysistä tukistelua kummempaa) ja selkeät rajat siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä onneksi altistuttu ihan noin paljon haitalliselle materiaalille mitä nykylapset ja nuoret, kun ei ollut nettiä eikä somea.
Vaan missäs kulttuurissa ne 80-luvulla kasvatettujen vanhemmat elivätkään? Siinä kasarin - ysärin tosiaan tapahtui suuri luopumus ja kristinuskosta alettiin pyrkimään eroon. Nyt vähäuskontoisen kasvatuksen aikoinaan saaneiden täysin uskonnoton jälkikasvu on vauhdissa ja tulos on tämä.
Ja kyllä, täysin ateistiperheissäkin kasvoi aikoinaan hyviä vesoja, kristillinen yhtenäiskulttuuri ja koko kylän kasvattaminen piti siitä aikoinaan huolen. Nykyään ei ole yhtenäiskulttuuria, kylä ei kasvata, eikä edes kymmentä käskyä opetella. Monet nuoret on kuin lastut laineilla.
Saako muuten nykyään lapsille opettaa että jotkut asiat on absoluuttisesti oikein ja jotkut väärin, vai pitääkö lisätä että riippuu keneltä kysyy? Ennenhän oli varsin selvää että mitkä asiat oli hyveitä ja mitkä syntiä.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorisolla varsinkin värikkäillä on erikoinen taito esiintyä tilanteen mukaan. Osataan olla mielin kielin kun oma etu sitä vaatii mutta sekunnissa muututaan ihan hirviöksi koska läpällä.
Ei ollut ennen nuoriso tälläistä.
Puuttuu kyky hallita impulsseja ja tunteita. Voivat mennä yhdestä ääripäästä toiseen edes itse tiedostamatta mitä tekevät. Siksi ovat lievimmillään kusipäitä, pahimmillaan suorastaan vaarallisia.
Tavallaan tuo sormien napsuttelu muistuttaa keski-iän ylittänyttä naispomoa. Hänellä oli lapsia, en tiedä vaikuttiko käytökseen. En ollut suoraan hänen tiimissään töissä. Silti puhutteli joskus vähän tuohon tyyliin ohi mennessään.
Ideana kai oli että minultakin olisi pitänyt saada työpanos ilman korvausta.
Myyjä on liikkeessä töissä mutta asiatonta tietysti.
Olisiko järkevää jos yrityksissä sovitaan toimintamallit miten kaikki tekevät jos asiakas alkaa huutaa, komennella tai on uhkaava. Monissa varmaan onkin mutta tuntuu kohtuuttomalta, että joku arempi ihminen yksinään joutuu tuollaista porukan huutelua kohtaamaan. Vai pitääkö joka paikassa olla vartijat sen takia kun jotkut eivät osaa olla ihmisiksi. Epäkohteliasta napsuttelu on mutta sille ei kai voi mitään. Ehkä elämä ja karma opettaa jatkossa. Vastenmielistä käytöstä tuollainen aspan kyykyttäminen.
Vierailija kirjoitti:
Fyysinen kuritus kiellettiin.
Ennen vanhaan katajanoksilla kuritettiin kaukukakarat mallikelpoisiksi kansalaisiksi.
Nykyään kauhukakarat saavat terrorisoida vapaasti, tässä on lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorisolla varsinkin värikkäillä on erikoinen taito esiintyä tilanteen mukaan. Osataan olla mielin kielin kun oma etu sitä vaatii mutta sekunnissa muututaan ihan hirviöksi koska läpällä.
Ei ollut ennen nuoriso tälläistä.
RASISTI

Mielestäni nykynuoriso on paljon paljon paljon pelottavampi kuin ennen vanhaan esim 2000 luvun alussa tai kasarilla/ysärillä.
Silti, laitetaan yksin iltavuoroon, pomot ei välitä kuin rahasta ei ole työntekijän turvallisuudella väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sitä kasvattaa kunnolla ilman uskontoakin, kuten moni minun ikäisistäni on kasvatettu. Olen syntynyt 80-luvun alussa. Oli jonkinlainen kuri (ei fyysistä tukistelua kummempaa) ja selkeät rajat siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä onneksi altistuttu ihan noin paljon haitalliselle materiaalille mitä nykylapset ja nuoret, kun ei ollut nettiä eikä somea.
Vaan missäs kulttuurissa ne 80-luvulla kasvatettujen vanhemmat elivätkään? Siinä kasarin - ysärin tosiaan tapahtui suuri luopumus ja kristinuskosta alettiin pyrkimään eroon. Nyt vähäuskontoisen kasvatuksen aikoinaan saaneiden täysin uskonnoton jälkikasvu on vauhdissa ja tulos on tämä.
Ja kyllä, täysin ateistiperheissäkin kasvoi aikoinaan hyviä vesoja, kristillinen yhtenäiskulttuuri ja koko kylän kasvattaminen piti siitä aikoinaan huolen. Nykyään ei ole yhtenäiskulttuuria, kylä ei kasvata, eikä edes
Juurikin näin. Ennen tiedettiin kuitenkin mikä on oikein ja mikä väärin. Jopa ateistit tiesivät ja antoivat peruskasvatuksen ja sai olla kristillisiä piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Tähän se johtaa kun kansakunta luopuu terveistä kristillisistä arvoista. Ennen lapsille ja nuorille opetettiin mm. kymmenen käskyä ja niitä piti noudattaa koska se oli Jumalan laki. Tietenkään kaikki eivät ennenkään siihen uskoneet eikä totelleet, mutta kun 99% niin teki, niin rappio ei päässyt rehottamaan.
Nykyään lapset ja nuoret joutuvat kaivamaan moraalisääntönsä pinnalisilta tiktokin someinfluenssereilta ja keksimään loput itse. Tätä se on käytännössä kun "ihmisten hallitsemiseksi tehty" uskonto ei ole rajoittamassa perseilyä. Ja lisää muute tulee sitä mukaan kun loputkin uskonnosta saadaan juurittua irti ihmisten arjesta.
Nyt joku roti, saarnamies tai -nainen. Hyvällä kasvatuksella tai käytöstavoilla ei ole mitään tekemistä keksityn satukirjasi, -hahmojesi tai kirkon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kauppakeskuksessa töissä ja meillä on ollut ongelmana lapset jotka riehuvat tai ajavat skuuteilla käytävillä. Nyt ei enää vartijatkaan voi puuttua asiaan kun nämä lapset "tietävät oikeutensa" ettei vartijaa tarvi uskoa :D tästä annettiin uusi ohjeistus että vartijalle voi ilmoittaa häiriköistä ja he kutsuvat poliisit paikalle. Olin ihan että wtf annetaanko 10 vuotiaiden hyppiä silmille näin pahasti
Mitä tekoa niillä vartijoilla sitten siellä edes on, jos kerran he ei voi muuta kuin soittaa poliisit paikalle? Kyllähän se häiritty myyjä voi sen poliisin paikalle itsekin soittaa.
Ja jos aspa sanoo takaisin niin saa potkut kun se video siitä on heti tiktokissa...(ilman niitä aiempia solvauksia tietenkin joita on kokenut). Tuollekin hinnan tinkaajalle pitäisi ilmoittaa 10.000 hinnaksi ja todeta ettei taida pikkupojan viikoraja riittä, menepä Tokmannille hakemaan joku muovihely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ma mu roskaa noistakin suurin osa... ei ne paskanaamat osaa käyttäytyä
Kuulostaa pikemminkin rikkailta kakaroilta, jos on lompakosta otettu nippu satasen seteleitä.
Voi kuule,satasia löytyy diilereiltä. On myös leikkiseteleitä,et ehdi tarkemmin katsoa,mitä siinä heilutetaan. Kunhan pääsevät isottelemaan ja kiusaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän se johtaa kun kansakunta luopuu terveistä kristillisistä arvoista. Ennen lapsille ja nuorille opetettiin mm. kymmenen käskyä ja niitä piti noudattaa koska se oli Jumalan laki. Tietenkään kaikki eivät ennenkään siihen uskoneet eikä totelleet, mutta kun 99% niin teki, niin rappio ei päässyt rehottamaan.
Nykyään lapset ja nuoret joutuvat kaivamaan moraalisääntönsä pinnalisilta tiktokin someinfluenssereilta ja keksimään loput itse. Tätä se on käytännössä kun "ihmisten hallitsemiseksi tehty" uskonto ei ole rajoittamassa perseilyä. Ja lisää muute tulee sitä mukaan kun loputkin uskonnosta saadaan juurittua irti ihmisten arjesta.
Nyt joku roti, saarnamies tai -nainen. Hyvällä kasvatuksella tai käytöstavoilla ei ole mitään tekemistä keksityn satukirjasi, -hahmojesi tai kirkon kanssa.
Miten te "ateistit" jaksattekaan aina olla niin tyhmiä ja ärsyttäviä?
Tietäisittepä mihin kaikkeen ns. tavalliset aikuiset ihmiset ovat kykenevät tänä päivänä.
Olen kyllä aina kohtelias, myös silloin vaikka olisin tyytymätönkin. Ja olen keski-ikäinen.