Lue keskustelun säännöt.
Odotanko liikaa/mitä miehenne tekee kun itkette?
29.08.2024 |
Minulla on takana huonoja parisuhteita joiden dynamiikkaan olen tottakai itsekin ollut osallinen, enkä väitä olevani täydellinen.
Nykyisen mieheni kanssa kommunikaatio ei tunnu pelaavan. Kyseenalaistan herkästi itseäni ja koska minulla ei ole ikinä ollut terveen parisuhteen mallia, en aina oikein osaa hahmottaakkaan mitä voin odottaa toiselta tai parisuhteelta. Odotanko liikoja vai olenko kynnysmattona?
Tällä viikolla huomasin, että mieheni ei oikeastaan reagoi kun itken. Meille tuli riitaa pienestä asiasta, hän sanoi todella rumasti ja aloin itkemään. Puhuttiin tästä vielä tunneryöpyn jälkeen uudestaan ja aloin taas itkemään. Hän sanoi anteeksi. Jotenkin odottaisin jotain enemmän? Pelkkä anteeksi kuulostaa niin tyhjältä. Vai odotanko liikoja? Minusta se ei kuulosta siltä että hän todella välittäisi tunteistani.
Vähän asiaan liittyen puhuin suhteestamme yleisesti, en haukkuen enkä syytellen vaan sanoin että meidän pitäisi keksiä keino, jolla ratkomme konflikteja, koska nykyinen tapamme vain rikkoo meitä. Hän sanoi että jos en ole onnellinen, niin minun pitää tehdä asialle jotain. Minähän ymmärrän tuon niin, että hän oikeastaan käski minua lähtemään, hän ei aioi eväänsä liikauttaa suhteemme eteen.
En tiedä miksi aina yritän viimeiseen asti.
Kommentit (122)
Olen kuullut miehen sanovan jopa: Aika huvittavaa kun sä itket
Miehiä on kaikenlaisia. Yleensä eivät kai osaa lohduttaa, se kun on niin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on miehenä lukkiutumisreaktio naisten itkuun. Äitini ja useampi naisystävä on käyttänyt itkua aseena riidoissa ja nyt en osaa suhtautua siihen lainkaan. Nykyinen puoliso on tästä joskus pahoillaan, mutta en vain voi sille mitään, että koen sen agressioksi itseäni kohtaan.
Kun sanat ja argumentit loppuu, niin krokotiilin kyyneleet alkaa.
Tätä ajattelutapaa mä oon aina epäillytkin. Näin se varmaan menee. Kiitos kun jaoit.
Voi olla että oon tosi outo, mut siis. Ensinnäkin, välttelen itkemistä viimiseen asti, lähes vihaan sitä. Sillon harvoin, kun se itku kuitenkin väkisin tulee, niin en kyllä odota puolisoltani yhtään mitään. Yritän itkeä salassa. Jos hän sen kuitenkin huomaa, saattaa hän kysyä mikä hätänä. Joskus kerron ja annan hänen lohduttaa, yleensä vetäydyn omaan rauhaan. Ajattelen jotenkin niin, että se on minun oma ongelmani. Harvoin se hänestä johtuu. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Olen 42-vuotias.
"Aloitit aiheettoman riidan vetämällä herneen nenään vaikka miehesi keskusteli hänelle tärkeän ihmisen kanssa. Tällaisessa riitatilanteessa jotkut naiset käyttävät itkua keinona pakottaa mies tunnustamaan virheellisen käytöksensä ja pyytämään anteeksi, vaikka syy riitaan on täysin naisen.
Tällaista vallankäyttöä on paljon."
Olen edelleen sitä mieltä, että silloin, kun me olemme liikkeellä kahdestaan aikomuksena viettää nimenomaan kahdenkeskistä aikaa, ei puhelinta oteta kolmanneksi pyöräksi reissuun, tai ainakaan siihen ei puhuta puolta tuntia, joten en kyllä tunnusta täysin aiheettomaksi loukkaantumistani. Itkun aihe tuo nyt ei ollut, eikä manipuloinnin. Kyllä fiksu mies tajuaa muutenkin, että hölmösti teki. Olisi voinut vastata ja sopia soittavansa veljelleen puolen tunnin päästä uudelleen. Ei se kyllä riidan arvoinen kämmikään sentään ollut, joten ylireagoin, sen tunnustan. En vaan ymmärrä tuota manipulointijuttua. Mikä maailman muuttava tekijä yksi anteeksipyyntö on, jotta se pitäisi manipuloinnilla saada irtoamaan tai mitä siinä häviää jos esittää anteeksipyynnön? Itse pyydän anteeksi sitäkin, jos vahingossa kaupassa seison jonkun kulkureitillä, ei ole iso juttu. Ihmiset tekevät suhteistaan jonkun ihme valtataistelun, jossa on voittajia tai häviäjiä. Tuollaisella pelleilyllä ei ole kuin häviäjiä.
Ei varmaan ole terveellistä mennä aina itkemään hiljaa toiseen huoneeseen yksin, jos on paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sun mies sanoi ihan älyttömän hyvin ja fiksusti, että jos et ole onnellinen niin sun täytyy tehdä asialle jotain.
Ei se sun mies sua onnelliseksi tee. Jos teidän parisuhde tekee sut onnettomaksi eikä miehellä itsellään ole haluja muuttaa itseään, niin mitä sä siinä roikut? Huonossa suhteessa ja yrität saada toisen muuttumaan sellaiseksi, että sinusta tulee onnellinen?
Minä olin samassa tilanteessa puoli ihmisikää sitten ja terapeutti sanoi juuri samat sanat minulle. Minä päätin, että jään suhteeseen ja annan miehen olla sellainen kun on ja hyväksyn sen, koska välillämme oli paljon rakkautta vaikka arki sakkasi. Otin siis vastuun omista tunteistani ja onnellisuudesta ja samalla huomasin, että eipä tuo mieskään ollut niin hankala kuin olin ajatellut. Vuodet on hionut meitä ja kädet ristissä kiitän, että mies ei muuttunut vaan on juuri sellainen kun nyt on.
Mitä nainen tekisi, jos mies alkaisi itkeä?
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan ole terveellistä mennä aina itkemään hiljaa toiseen huoneeseen yksin, jos on paha olla.
Minä teen kyllä juuri niin. Keskustelut miehen kanssa käydään sitten erikseen, kun ei ole enää niin paha mieli, että itkettää vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikeita tunne-elämän vajeita kyllä, jos itkeminen koetaan esittämisenä. Varmaan tällainen henkilö ei ole saanut lainkaan ilmaista tunteitaan lapsena, vaan ne on pyritty häpäisemällä ja nöyryyttämällä poistamaan. Siksi toisen surun tunteita ei siedä eikä pysty kohtaamaan. Pahimmillaan ei edes lapsen surua tai muita vaikeita tunteita.
On vaikea antaa lohtua jos ei ole itse sitä koskaan saanut. Ei voi antaa asioita, joita ei ole.
En itse päästäisi omien lasteni luo ihmistä, joka ajattelee noin.
Meillä mies on varmaan tätä laatua. Kaiken itkun, edes yhden kyyneleen tultua, hänen olemus muuttuu kylmäksi ja on kuin kiveä. Epäilee kaikkea itkua tietoisesti aiheutetuksi, jolla yritetään manupuloida anteeksipyyntöä tms. Toki ei ole kyllä paljon mitään anteeksipyydellyt tässä vuosien varrella, eli jos sellaista yrittäisin niin en kyllä itkemällä olisi enää pitkään aikaan luullut sitä saavani.
Tietysti lapsi löytyy, ja lapsen itkua epäilee myös aina teeskentelyksi, ei osaa lohduttaa. Onkohan lapsena ollut joku tuollainen että ei ole saanut näyttää tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikeita tunne-elämän vajeita kyllä, jos itkeminen koetaan esittämisenä. Varmaan tällainen henkilö ei ole saanut lainkaan ilmaista tunteitaan lapsena, vaan ne on pyritty häpäisemällä ja nöyryyttämällä poistamaan. Siksi toisen surun tunteita ei siedä eikä pysty kohtaamaan. Pahimmillaan ei edes lapsen surua tai muita vaikeita tunteita.
On vaikea antaa lohtua jos ei ole itse sitä koskaan saanut. Ei voi antaa asioita, joita ei ole.
En itse päästäisi omien lasteni luo ihmistä, joka ajattelee noin.
Meillä mies on varmaan tätä laatua. Kaiken itkun, edes yhden kyyneleen tultua, hänen olemus muuttuu kylmäksi ja on kuin kiveä. Epäilee kaikkea itkua tietoisesti aiheutetuksi, jolla yritetään manupuloida anteeksipyyntöä tms. Toki ei ole kyllä paljon mitään anteeksipyydellyt tässä vuosien varrella, eli jos sellaista yrittäisin niin en kyllä itke
Ns. mustan kasvatuksen tuotoksia ja aika paljonhan heitä on, ainakin ketjusta päätellen.
Mutta paljon on myös niitä, jotka ymmärtävät normaalin parisuhteen ja tunne-elämän olevan aivan toisenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä ap että miehensä kuulostavat todella ikäviltä ja rasittavilta tyypeiltä. Onneksi en tunne heitä.
Mun exä nimenomaan käytti itkua manipulointitarkoituksiin. Toki hän joskus myös itki aidosti. Ajan myötä opin erottamaan tämän tekoitkun oikeasta, ja alon nauraa räkäisesti aina kun krokotiilinkyyneleitä ilmaantui. Aika äkkiä loppui sitten se itkun käyttö aseena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi itkin, ja en muuten ole mikään itkupilli. Ei se herättänyt miestä, joka sivuutti täysin tunteeni. Nykyään en itke, sillä parisuhteen kunto tai keskustelu ei minua kiinnosta. Olisin lähtenyt jo, ellei se olisi niin vaikeaa. Ainakin oma itkuni merkitsi sitä, että kyseessä oli jotain merkityksellistä. Nyt ei enää ole. Aika yksioikoisia ja kylmiä itkuvastaisia kommentteja täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aluksi itkin, ja en muuten ole mikään itkupilli. Ei se herättänyt miestä, joka sivuutti täysin tunteeni. Nykyään en itke, sillä parisuhteen kunto tai keskustelu ei minua kiinnosta. Olisin lähtenyt jo, ellei se olisi niin vaikeaa. Ainakin oma itkuni merkitsi sitä, että kyseessä oli jotain merkityksellistä. Nyt ei enää ole. Aika yksioikoisia ja kylmiä itkuvastaisia kommentteja täällä.
Olen samaa mieltä viimeisen kommenttisi kanssa. Tuli mieleen kuinkahan tällaiset ihmiset sitten pystyvät näyttämään rakkautta ja muita tunteita? Olen pahoillani tilanteestasi, tuli ihan paha olo puolestasi. Tai olet jo ilmeisesti itsesi niin kovettamut, ettei se varmaan aktiivisesti satuta, mutta onhan tuo surullista. Lähtö ei koskaan ole mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
"Aloitit aiheettoman riidan vetämällä herneen nenään vaikka miehesi keskusteli hänelle tärkeän ihmisen kanssa. Tällaisessa riitatilanteessa jotkut naiset käyttävät itkua keinona pakottaa mies tunnustamaan virheellisen käytöksensä ja pyytämään anteeksi, vaikka syy riitaan on täysin naisen.
Tällaista vallankäyttöä on paljon."
Olen edelleen sitä mieltä, että silloin, kun me olemme liikkeellä kahdestaan aikomuksena viettää nimenomaan kahdenkeskistä aikaa, ei puhelinta oteta kolmanneksi pyöräksi reissuun, tai ainakaan siihen ei puhuta puolta tuntia, joten en kyllä tunnusta täysin aiheettomaksi loukkaantumistani. Itkun aihe tuo nyt ei ollut, eikä manipuloinnin. Kyllä fiksu mies tajuaa muutenkin, että hölmösti teki. Olisi voinut vastata ja sopia soittavansa veljelleen puolen tunnin päästä uudelleen. Ei se kyllä riidan arvoinen kämmikään sentään ollut, joten ylireagoin, sen tunnustan. En vaan ymmärrä tuot
Juuri tämän takia olen opettanut lapsilleni, että pyydä anteeksi, vaikka et sitä tarkoita. Sillä selviää paljosta. Voi tehdä melkein mitä tahansa, kun jälkikäteen sanoo taikasanan ja jos toinen jatkaa valittamista, voi aina kysyä, että oikeastiko haluat jatkaa tätä riitaa anteeksipyynnön jälkeenkin. Minä pyysin jo anteeksi, sinä et sitä hyväksynyt. Sitten voi kääntää selkänsä ja tuumata, että eipä tuo ole minkään arvoinen.
"Mitä nainen tekisi, jos mies alkaisi itkeä? "
Haluaisin ja lohduttaisin. Kysyisin mikä on ja kuuntelisin. Pyytäisin anteeksi jos olen toista tahallisesti tai tahtomatta loukannut ja tekisin parhaani ettei sama koskaan toistuisi. Toisin esille, että hänen tunteillaan on minulle väliä.
Nykyisen kanssa tuo on mahdottoman kuuloinen skenaario, hän kun ei juuri sano mitään kun yritän jutella. Tuhannelle ja huokailee. Ei kuulema ajattele mitään. Yritä siinä sitten. Tai ryhmään minä olen kun yksikseni yritän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aloitit aiheettoman riidan vetämällä herneen nenään vaikka miehesi keskusteli hänelle tärkeän ihmisen kanssa. Tällaisessa riitatilanteessa jotkut naiset käyttävät itkua keinona pakottaa mies tunnustamaan virheellisen käytöksensä ja pyytämään anteeksi, vaikka syy riitaan on täysin naisen.
Tällaista vallankäyttöä on paljon."
Olen edelleen sitä mieltä, että silloin, kun me olemme liikkeellä kahdestaan aikomuksena viettää nimenomaan kahdenkeskistä aikaa, ei puhelinta oteta kolmanneksi pyöräksi reissuun, tai ainakaan siihen ei puhuta puolta tuntia, joten en kyllä tunnusta täysin aiheettomaksi loukkaantumistani. Itkun aihe tuo nyt ei ollut, eikä manipuloinnin. Kyllä fiksu mies tajuaa muutenkin, että hölmösti teki. Olisi voinut vastata ja sopia soittavansa veljelleen puolen tunnin päästä uudelleen. Ei se kyllä riidan arvoinen kämmikään sentään ollut, jot
Näin niitä tunnevammaisia lapsia kasvatetaan. Milloin saadaan lapsiajokortti vanhemmiksi aikoville? Säästyisi nekin yhteiskunnan rahat kun lapset eivät joudu ramppaamaan terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan ole terveellistä mennä aina itkemään hiljaa toiseen huoneeseen yksin, jos on paha olla.
Toinen pyytää anteeksi ja toinen ryhtyy mielenosoituksellisesti itkemään osoittaen, että ei välitä anteeksipyynnöstä. Anteeksipyytäjän tulee lohduttaa ja hyvitellä, vaikka tietää itkijän vain kerjäävän huomiota ja haluavan valtaa.
Tuohon suhteeseen ei kenenkään kannata jäädä. Jatkuva syyllisenä oleminen syö ihmistä.
Kun itken, mies halaa ja silittelee. Joskus joudun erikseen pyytämään ja se vituttaa.
Haluaa ja lohduttaa.