Mulla on ollut ajokortti kohta vuoden mutta en vaan uskalla ajaa :( rohkaiskaa!

Ajamaan oppii ajamalla. Totuttele pikkuhiljaa. Itse en ollut ajanut vuosiin juuri lainkaan, kunnes muutimme paikkaan jossa autoa tarvittiin päivittäin. Pelkäsin alkuun kuollakseni. Pikkuhiljaa siihen tottui, mutta kesti varmaan vuoden ennen kuin ajaminen lakkasi tuntumasta vastenmieliseltä. Nykyään nautin siitä ja olen suorastaan nolosti himoautoilija!

Pakko kai se on uskaltaa. Pelkään vaan että sitten kun istun siinä ratin takana niin panikoin ja kaikki liikennesäännöt häviää päästä. Lisäksi tuntuu hirveän hankalalta keskittyä yhtä aikaa polkimiin (varsinkin kytkimeen..), liikennemerkkeihin, nopeusrajoituksiin, kävelijöihin yms. Iiiiks.

Aloittele hiljaisilla teillä ja pienissä taajamissa. Ota mukaan ystävä, joka toimii autokoulun opena ja muistuttelee vilkun käytöstä, nopeusrajoituksista yms. Laittakaa soimaan jotain rauhoittavaa musiikkia mikä saa sinut tuntemaan olosi rentoutuneeksi. Jutteleminen ei tuossa vaiheessa oikein onnistu, koska kaikki keskittyminen menee siihen ajamiseen. Ajamisen jälkeen palkitkaa itsenne jollakin hyvällä, menkää vaikka vuokraamaan leffa autolla niin matkalla on jokin mukava tarkoitus.



Ajamaan oppii vain ajamalla ja sitä taitoa on pidettävä yllä. Puolenkin vuoden paussin jälkeen tuntuu, että olisi ensimmäistä kertaa ratin takana. Kädet tärisee, sydän hakkaa ja kävelijät tuntuvat tekevät itsemurhaiskuja suojateille. Lisäpaniikkia aiheuttaa tasa-arvoiset risteykset, kaistan vaihdot ja liikennevalot. Nopeusrajoituskin taisi mennä jo mutta mitäköhän siinä lukikaan. Itse päätin reilu puolen vuoden autottoman ajanjakson jälkeen lähteä seikkailemaan Helsingin keskustaan ja meinasin alkaa itkemään. Kamalin ajoreissu ikinä mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut. Tästä syystä kannattaa mennä sellaiseen paikkaan missä ei tarvitse ennakoida kilometriä aiemmin. Sitten, kun auto alkaa tuntua tutulle ja oma fiilis on hyvä niin rohkeasti uuteen kaupunkiin.



Vielä yksi neuvo, valitse "autokoulun opesi" huolella. Kaikki eivät ole hyviä neuvojia ja tuossa tilanteessa tarvitsee ehdottomasti rauhallisen tukihenkilön, joka ei vahingossakaan päästele mitään kiljahduksia.

Ota mukaan ystävä, joka toimii autokoulun opena ja muistuttelee vilkun käytöstä, nopeusrajoituksista yms.

että helposti löytyy joku joka uskaltaa kyytiin jos kuski on ajanut kerran kortin saatuaan, siitäkin vuosi aikaa...

Pakko kai se on uskaltaa. Pelkään vaan että sitten kun istun siinä ratin takana niin panikoin ja kaikki liikennesäännöt häviää päästä. Lisäksi tuntuu hirveän hankalalta keskittyä yhtä aikaa polkimiin (varsinkin kytkimeen..), liikennemerkkeihin, nopeusrajoituksiin, kävelijöihin yms. Iiiiks.

siis niin että joudut erikseen keksittymään polkimiin ja vaihteisiin, niin sitten ensin jonnekin parkkipaikalle / hiekkakuopalle / rauhalliselle sivutielle / metsäutotielle hakemaan sitä varmuutta. Kun käsittelytaito tulee selkäytimestä eikä sitä tarvitse miettiä, voi rauhassa keskittyä muuhun, siihen itse ajamiseen ja liikenteen havainnointiin.

En ole uskaltanut hypätä auton rattiin kuin jonkun 3-5 kertaa ja kesällä pitäisi ajaa 2. vaihe. Tärisen ajaessani niin paljon. Viimeksi tuli itku kun pelotti niin paljon ja sitten mies vielä suuttui mulle kun pyysin sitä ajamaan :( Nyt pitäisi uskaltaa harjoitella, että viitsisi mennä sinne 2. vaiheeseen. Ärsyttää kyllä, että pitääkin tuollaista asiaa pelätä :/ En osaa auttaa sua! Mutta kiva tietää, että on muitakin.

jotta saisit itsevarmuutta. Ei ole oikein hyvä juttu, jos liikenteessä kovasti pelkää. Se voi haitata ajoa ja tarkkaavaisuuttakin.

käytä julkisia. Miksi pitää väkisin se kortti ajaa??

Ota mukaan ystävä, joka toimii autokoulun opena ja muistuttelee vilkun käytöstä, nopeusrajoituksista yms.

että helposti löytyy joku joka uskaltaa kyytiin jos kuski on ajanut kerran kortin saatuaan, siitäkin vuosi aikaa...

Kyllä ainakin minun vanhempani suostuivat kyytiin jopa ennen ensimmäistäkään ajotuntia. Kävimme silloin peltoautoradalla harjoittelemassa auton hallintaa ja enoni isolla pihalla myös peruuttelimme ja harjoittelimme parkkeerausta.

Mielummin menisin vähän aran ja kokemattoman kuskin kyytiin hiljaiselle tielle / taajamaan kuin kokoneen mutta painavan kaasujalan omistavan kuskin kyytiin. Eiköhän ap kuitenkin saa sen auton pidettyä tiellä vaikka ajaminen jännittäisikin. Jos lähellä ei ole sopivan hiljaista tietä niin jonkunhan on joka tapauksessa vietävä ap rauhallisemmalle seudulle ajelemaan. En näe kovinkaan suurena riskinä lähteä ajelemaan ajokortillisen kanssa hiljaiseen taajamaan, jossa parhaimmillaan on kolme muuta autoa ja yksi lenkkeilijä liikenteessä. Sellaisessa paikassa on kuitenkin helppoa opetella huomioimaan muuta liikennettä, jokaisessa risteyksessä ja suojatien kohdalla pitää kertoa ääneen näkyykö kevyen liikenteen väylällä ketään ja tasa-arvoisen risteykden kohdalla voi sanoa sen ääneen.

ajelemaan iltaisin ennalta miettimääsi reittiä! Itse olin yli 30v., kun ajoin ajokortin. Siihen oli korkea kynnys, koska olin pelännyt autoja lapsuudessani aivan hillittömästi. Nuo pelot oli vain ylitettävä, koska halusin mahdollisuuden lähteä yksin jonnekin. Mies jäi lasten kanssa kotiin, kun muutamana iltana kävin ajamassa rauhallisia teitä pitkin. Siitä sain rohkeutta ajamiseen ja se alkoi sujua kerta kerralta helpommin. Siitä saakka olen ajanut jatkuvasti; ajamme miehen kanssa molemmat yhteisillä reissuilla ja lisäksi ajan paljon yksin. Olen ollut tosi tyytyväinen silloiseen rohkeuteeni, koska naiselle on suuri merkitys päästä yksin lähtemään jonnekin-ainakin minulle on ollut!

Käytiin pitkästä aikaa ajamassa autoa miehen kanssa, oikeastaan siitä oli vuosi kun viimeksi ajoin. Ja olihan se taas semmoista.. huutamista, räyhäämistä, kiroamista. Itse huomasin, että vaihteet alkoi taas vaihtumaan ihan sujuvasti ja kytkin nousu suht tasaisesti. Mies huomasi vaan hitaan vauhdin ja kaikki mahdolliset virheet. Loppujen lopuksi ukko oli taas niin turhautuneen ja vihaisen oloinen, ettei viittinyt sen enempää harjoitella. Ei siis ajeltu missään maantiellä tai taajamassa. Ei ollut edes miehen oma auto, sillä mähän olisin voinut hajottaa kytkimen tai vetää vaihdekepin irti. Siinä ei saanut edes penkkiä kunnolla säädettyä, että ylettyisi polkimiin. Minun vika taas oli, kun olen niin lyhyt, etten ylety (161cm). Kerta toisensa jälkeen tuo autoilu tuntuu vaan ahdistavammalta. Yksin en uskalla rattiin, eikä kukaan muu suostu kyytiin. 

Miksi ajaa kallis kortti turhaan. Käyttäkää taksia!

Muutama lisätunti autokoulussa, se on parempi kuin läheisten opit, eikä hintakaan ole päätä huimaava.

En minäkään uskalla ajaa autolla :D En edes suostu ajamaan ajokorttia. Liekö syynä se, että nuorempana hyvä ystäväni kuoli kolarissa. Harmittaa toisinaan, koska jos ulkopaikkakunnilla olisi hyvä työpaikka tarjolla, niin en voi ottaa sitä vastaan huonojen kulkuyhteyksien takia.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:01"]

Käytiin pitkästä aikaa ajamassa autoa miehen kanssa, oikeastaan siitä oli vuosi kun viimeksi ajoin. Ja olihan se taas semmoista.. huutamista, räyhäämistä, kiroamista. Itse huomasin, että vaihteet alkoi taas vaihtumaan ihan sujuvasti ja kytkin nousu suht tasaisesti. Mies huomasi vaan hitaan vauhdin ja kaikki mahdolliset virheet. Loppujen lopuksi ukko oli taas niin turhautuneen ja vihaisen oloinen, ettei viittinyt sen enempää harjoitella. Ei siis ajeltu missään maantiellä tai taajamassa. Ei ollut edes miehen oma auto, sillä mähän olisin voinut hajottaa kytkimen tai vetää vaihdekepin irti. Siinä ei saanut edes penkkiä kunnolla säädettyä, että ylettyisi polkimiin. Minun vika taas oli, kun olen niin lyhyt, etten ylety (161cm). Kerta toisensa jälkeen tuo autoilu tuntuu vaan ahdistavammalta. Yksin en uskalla rattiin, eikä kukaan muu suostu kyytiin. 

[/quote]

Oliko tää AP? Aloitus vuodelta 2011, silloin jo vuoden ajamatta. Nyt vuosi 2014 ja taas vuosi ajamatta...

Tuota noin. Ajamaanhan ei totu kuin ajamalla. Jos miehesi asenne on tuollainen, älä ota miestä mukaan. En minäkään ottaisi, vaikka olen tottunut ajamaan autoa. Vaikka kuinka pelottaisi ajaa yksin, niin aja yksin. Valitse kaikkein hiljaisin ajankohta ja reitti ja mene vaikka parkkipaikalle ajamaan. Totuttele siiihen auton hallintaan.

Ja oikeasti, 161 ei ole liian lyhyt ajamaan autoa. Olen itse ihan saman pituinen ja ajan täysin sujuvasti. Toki penkki pitää säätää aika eteen, mutta kyllä yleensä autoissa säätövara riittää.

Luulin tarvitsevani ajokorttia ja hankin sen reilu vuosi sitten. Sitten vaihtui kotimaa ja ajamisessani oli yli puolen vuoden tauko. Joululoman vietin Suomessa ja jouduin tietysti autoilemaan. Olin aivan paiseissa siellä ratin takana. En esimerkiksi osaa moottorijarrutusta ollenkaan ja mietin reitit sen mukaan, missä ei olisi isoja mäkiä, joihin saattaa joutua pysähtymään. Alkuun meno oli todella nykivää. Kytkinjalkani on vähän turhan nopea. Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin pääsi taas jyvälle. Liikenne ei ole se suurin pelon aiheeni vaan pysäköinti. Viime keväänä menin ja parkkeerasin auton pylvääseen, ja sen jälkeen olen kammonnut parkkipaikkoja ja halleja. Taskuparkkia en osaa ollenkaan. Pysäköin aina jonnekin kilometrien päähän ja ikuisuus menee ennen kuin saan auton ruutuun.

Hirvittää ajatuskin kakkosvaiheesta. Multa varmaan otetaan sitten kesällä kortti pois.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:44"]

Luulin tarvitsevani ajokorttia ja hankin sen reilu vuosi sitten. Sitten vaihtui kotimaa ja ajamisessani oli yli puolen vuoden tauko. Joululoman vietin Suomessa ja jouduin tietysti autoilemaan. Olin aivan paiseissa siellä ratin takana. En esimerkiksi osaa moottorijarrutusta ollenkaan ja mietin reitit sen mukaan, missä ei olisi isoja mäkiä, joihin saattaa joutua pysähtymään. Alkuun meno oli todella nykivää. Kytkinjalkani on vähän turhan nopea. Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin pääsi taas jyvälle. Liikenne ei ole se suurin pelon aiheeni vaan pysäköinti. Viime keväänä menin ja parkkeerasin auton pylvääseen, ja sen jälkeen olen kammonnut parkkipaikkoja ja halleja. Taskuparkkia en osaa ollenkaan. Pysäköin aina jonnekin kilometrien päähän ja ikuisuus menee ennen kuin saan auton ruutuun.

Hirvittää ajatuskin kakkosvaiheesta. Multa varmaan otetaan sitten kesällä kortti pois.

[/quote]

Moottorijarrutus on helppo. Nostat vaan jalan kaasulta. Et koske kytkimeen, et jarruun, et vaihdekeppiin.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:01"]

Käytiin pitkästä aikaa ajamassa autoa miehen kanssa, oikeastaan siitä oli vuosi kun viimeksi ajoin. Ja olihan se taas semmoista.. huutamista, räyhäämistä, kiroamista. Itse huomasin, että vaihteet alkoi taas vaihtumaan ihan sujuvasti ja kytkin nousu suht tasaisesti. Mies huomasi vaan hitaan vauhdin ja kaikki mahdolliset virheet. Loppujen lopuksi ukko oli taas niin turhautuneen ja vihaisen oloinen, ettei viittinyt sen enempää harjoitella. Ei siis ajeltu missään maantiellä tai taajamassa. Ei ollut edes miehen oma auto, sillä mähän olisin voinut hajottaa kytkimen tai vetää vaihdekepin irti. Siinä ei saanut edes penkkiä kunnolla säädettyä, että ylettyisi polkimiin. Minun vika taas oli, kun olen niin lyhyt, etten ylety (161cm). Kerta toisensa jälkeen tuo autoilu tuntuu vaan ahdistavammalta. Yksin en uskalla rattiin, eikä kukaan muu suostu kyytiin. 

[/quote]

Oliko tää AP? Aloitus vuodelta 2011, silloin jo vuoden ajamatta. Nyt vuosi 2014 ja taas vuosi ajamatta...

Tuota noin. Ajamaanhan ei totu kuin ajamalla. Jos miehesi asenne on tuollainen, älä ota miestä mukaan. En minäkään ottaisi, vaikka olen tottunut ajamaan autoa. Vaikka kuinka pelottaisi ajaa yksin, niin aja yksin. Valitse kaikkein hiljaisin ajankohta ja reitti ja mene vaikka parkkipaikalle ajamaan. Totuttele siiihen auton hallintaan.

Ja oikeasti, 161 ei ole liian lyhyt ajamaan autoa. Olen itse ihan saman pituinen ja ajan täysin sujuvasti. Toki penkki pitää säätää aika eteen, mutta kyllä yleensä autoissa säätövara riittää.

[/quote]

En ollut ap. googlesta vaan löytyi "en uskalla ajaa" hakusanalla tämä hieno ketju. 

Autokoulun opettaja on samanlainen ärjy, en viittisi häneltäkään kysyä lisätunteja.

Kysy kaveria tai sukulaista apukuskiksi alkuun. Valitse sellainen joka jaksaa neuvoa nätisti :) Menkää ensin tosiaan vaikka jonnekin tyhjälle parkkipaikalle kertaamaan auton käsittelyä. Ja sitten ajat sieltä kotiin. Vähän kerrassaan ala ajaa pidempiä matkoja. Aja usein eli ensin vaikka pari viikkoa joka päivä ja sitten jatkossa ainakin kerran viikossa. Pikku hiljaa taidot kasvavat ja jännitys vähenee.

Itse sain kortin tammikuussa, eli liukkailla keleillä. Auton ostin enoni kautta ja ensimmäinen ajo autolla olikin sitten melkein 200km:n matka kotipaikkakunnaltani silloiselle asuinpaikkakunnalle. Olihan se alkuun hidasta ja varmasti moni takana tullut repi hiuksiaan päästä, mutta pikku hiljaa varmuus kasvoi ja muutaman viikon päästä olin jo hyvin sinut autoni kanssa.

Siunaus tuossa tilanteessa oli myös se, että poikaystäväni (josta myöhemmin tuli sitten aviomieheni) ei ollut kortin saadessani autokoulua käynyt. Ja koska pitkien välimatkojen päässä on esim. tuo oma kotipaikkani, jossa auton saatua oli helpompaa käydä, olin minä ainoa vaihtoehto kuskiksi. Edelleen ajelen mielelläni nuo pitemmät matkat, kuin mieheni.

Eli nyt vaan reippasti rattiin aina kun mahdollista. Valitse ajelullesi sellainen aika, että et heti aluksi osu esim. pahimpiin töihin-meno ja töistä-paluu ruuhkiin. Siitä se varmuus kasvaa ja huomaat, että ei autoilussa ole oikeasti mitään pelättävää. Päin vastoin; on kätevää, kun pääsee sinne minne haluaa, silloin kun haluaa!