Mulla on ollut ajokortti kohta vuoden mutta en vaan uskalla ajaa :( rohkaiskaa!

Ajotaidon oppii vain ajamalla, kokemus tuo varmuutta. Jokaista jännittää joskus ja kyllä itseänikin vielä jos joutuu ajamaan ihan tuntemattomalla seudulla (outo kaupunki), mutta selvitty ollaan. Kortti ollut 11 vuotta.

Mieluummin vähän varovaisemmin ja muistaa vaan keskittyä itse siihen ajamiseen eikä häslää muuta. Ei tee ohituksia jos ei ole mikään pakko.

Huono olisi jättää ajamatta, kynnys alkaa kasvamaan vain suuremmaksi lähteä sitten ajaan.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

on kiva kuulla muiden kokemuksia. Kävin tänään siskon kanssa ajamassa puolisen tuntia ja muuten meni ihan hyvin, mutta auton käynnistämiseen meni varmaan 10 min (ei tosin johtunut minusta vaan autosta :D) ja sitten sammuin vilkkaaseen risteykseen kaksien vihreiden ajaksi! Meinasin kuolla häpeään mutta piti vaan kasata itseni ja yrittää rauhassa.

En kyllä edelleenkään uskalla yksin mennä, vakaalla autolla ehkä mutta tää laina-auto on on tällainen vanha kottero jolla edes poikaystäväni (5 vuotta aktiivisesti ajanut) ei mielellään mene motarille. Sammuu helposti mäkilähdöissä eikä tosiaan jaksaisi aamulla käynnistyä.

Noihan on pikkumokia, jos auto sammuu tai on vaikeuksia liikkeellelähdössä 😊. On tuolla liikenteessä huomattavasti vaarallisempia "tekoja" kuskeilta, kuin se, että auto sammuu valoihin. Siitä se lähtee, kun olet jo rohkaistunut.

Ps. Keskity ennen kaikkea muiden tielläliikkujien huomioimiseen. Ajan itse moottoripyörää (+ autoa) ja vähän väliä meinaa joku paukata kolmion takaa eteen, vaihtaa päälle kaistaa jne. Me jäämme herkästi huomaamatta, kun silmä etsii ajotieltä auton kokoisia möykkyjä, mutta mekin haluaisimme elävinä kotiin.

Motoristille voi pahoissa paikoissa vinkata huomanneensa tämän (katse silmiin ja vaikka nyökkäys). Tai sitten risteykseen hivuttamisen sijaan pysähtyy selvästi.

Vierailija kirjoitti:

Käytiin pitkästä aikaa ajamassa autoa miehen kanssa, oikeastaan siitä oli vuosi kun viimeksi ajoin. Ja olihan se taas semmoista.. huutamista, räyhäämistä, kiroamista. Itse huomasin, että vaihteet alkoi taas vaihtumaan ihan sujuvasti ja kytkin nousu suht tasaisesti. Mies huomasi vaan hitaan vauhdin ja kaikki mahdolliset virheet. Loppujen lopuksi ukko oli taas niin turhautuneen ja vihaisen oloinen, ettei viittinyt sen enempää harjoitella. Ei siis ajeltu missään maantiellä tai taajamassa. Ei ollut edes miehen oma auto, sillä mähän olisin voinut hajottaa kytkimen tai vetää vaihdekepin irti. Siinä ei saanut edes penkkiä kunnolla säädettyä, että ylettyisi polkimiin. Minun vika taas oli, kun olen niin lyhyt, etten ylety (161cm). Kerta toisensa jälkeen tuo autoilu tuntuu vaan ahdistavammalta. Yksin en uskalla rattiin, eikä kukaan muu suostu kyytiin. 

Kaikenlaisia miehiä naiset valitseekin kumppanikseen... Ei huhhuh.