Millaisia ovat kovia kokeneet ihmiset , jotka eivät ole murskautuneet vastoinkäymisten alle?

Hyvin älykäs, paljon lukenut monen lapsen äiti. Koulutettu ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

Tämä oli erittäin hyvin san

_:----:-

Tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Kaikki vaan selittää upeita sankaritarinoita jättäen ne kohdat tarinasta pois joissa on ollut tuuria tai on saatu apua. :D Ja mulla on asiat onneksi hyvin mutta onhan toi nyt koomista

Noh noh, ei tuuri tai apu sitä sulje pois, että on itse tehnyt asioiden eteen jotain ja selviytynyt vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ainakaan rutise mistään jonninjoutavista asioista 

------

Ja tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Kaikki vaan selittää upeita sankaritarinoita jättäen ne kohdat tarinasta pois joissa on ollut tuuria tai on saatu apua. :D Ja mulla on asiat onneksi hyvin mutta onhan toi nyt koomista

No

En ole tuo aiempi, mutta kaikki on tosiaan suhteellista. Siksi on mielenkiintoista kuulla, että mikä kenellekin on suuri vastoinkäyminen. Esimerkiksi omassa elämässä avioero pitkästä liitosta ja omaisuuden täysi menettäminen kertaa kaksi on olleet ikään kuin elämään "kuuluvia" tapahtumia. Toki tiedän, ettei kaikilla niin käy. Työtä ei nyt ole tullut murehdittua, kun työkykyä ylipäänsä ei ole ollut kuin aikuisiällä pitkän kuntoutuksen tuloksena. Enkä missään nimessä halua vähätellä kokemuksiasi, rankkojahan ne on. Mutta niin kuin sanottua, kovin suhteellisia. Ja usein käy niin, että kuvittelee selvinneensä yksin, vaikka loppujen lopuksi ihan jokaisella meistä on jotain suojaavia tekijöitä, joita kaikki eivät vaan huomaa. 

Olet oikeassa. Ajatellaan, että ei mun tarvii, auttakoon joku muu ja mä en ehdi. Se on tärkeää. Vaikka jonkun kiire loppui seinään.

En tiedä mitä tarkoitat murskautumisella. Minusta tuli korkeakoulutettu, on hyvä työpaikka ja palkkakin kelvollinen. Olen toimintakykyinen suurimman osan aikaa, mutta mulla on ptsd, koen olevani arvoton p-ska luuseri, jolla ei ole oikeutta mihinkään hyvään, näen painajaisia ja elämä on usein kärsimystä. Sukuun oli pakko katkaista välit joten olen myös yksinäinen, irrallani toisista. Itseäni eivät vastoinkäymiset ainakaan vahvistaneet. Joskus mietin, millainen ja missä olisin, jos minulla olisi ollut turvallinen lapsuus. Ilmankin pääsin näin pitkälle ainakin jos ulkoista menestystä mitataan, niin missä olisikaan jos kotoa olisi kannustettu yhtään.

Mitähän kovia kokeneita tässä tarkoitetaan? Varmaan on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Ei ole mitään vakiovastausta.

Vaikeita kokemuksia kokeneella on voinut olla myös hyvä ja turvallinen lapsuus. Joku väitti, että "kovia kokeneet" ei valita pikkuasioista. Pyh ja pahoittelut. Itse ainakin valitan. Eihän ne toiset koetut mitenjään sulje pois toisiaan.

Vaikea sanoa, ihan tavallisia ihmisiä. Mun tutuissa ne joilla on ollut tosi rankkaa kärsii kyllä joka päivä jotain seurauksia. Mutta ovat pakon edessä oppineet elämään asioiden kanssa. Ei se helppoa ole. Jos on rahaa niin apua saa psykiatreilta ja muilta ammattilaisilta.

Tyypillisesti hyvin v.i.t.t.u.m.a.i.s.i.a ja aina jotenkin päästään sekaisin, kun kova elämä on ajanut katkeruuteen ja mielenterveysongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat nipin napin hengissä. Sanonta -> Mikä ei tapa, vahvistaa. On taas näitä lohdutuslauseita. 

Mikä ei tapa, se vituttaa.

Luulisin, että ihminen, jolla on tosiasiallista resilienssiä, voisi hyvinkin sanoa, että mikä ei tapa, vahvistaa vain. 

No ei kyllä vahvista, vaan sattuu ihan hemmetistä.

Ja kyllä, koen että minulla on resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sellaisia, joilla on ollut tarpeeksi hyvä lapsuus.

Höpöhöpö

Esimerkiksi minulla on ollut paitsi rankka lapsuus, myös rankka aikuisuus. Olen kokenut monenlaista. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sellaisia, joilla on ollut tarpeeksi hyvä lapsuus.

/////

Ja tuo. Ilman muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

Mitä sitten itse kukin vastoinkäymisillä tarkoittaa. En voi kyllä sanoa syöpädiagnoosia tilaisuudeksi kehittyä vielä paremmaksi. En myöskään sitä, että vanhemmiltani kavallettiin satoja tuhansia rahaa, ja jäin siksi perinnöttömäksi. Tai sitä, kun lapsella on itsetuhoisuutta. Ja niin edelleen. Aika pieniä ovat ne vastoinkäymiset, jotka ovat tilaisuuksia kehittyä paremmaksi. Minulla ei ole myöskään ollut tukiverkkoa. Olen selvinnyt varmaankin siksi, että "elämän nälkä eteen päin rohkaisee". Minulla on sitkeyttä ja sisua, joka ehkä sitten juontaa juurensa lap

Tunnistan kyllä tuonkin, että enää ei jaksa välittää vaan painaa vaan menemään arkea eteen päin. Kyynisyys voi olla joskus voimavarakin. Työpaikalla vielä jaksan piilottaa murheet. 

Tiedän, mistä puhut. Ptsr tuttu termi. Ei vaan mahdollisuutta hoitaa sitä mitenkään. Eikä ehkä näin vanhana enää jaksa/viitsi kaikkea penkoakaan. Seuraavassa elämässä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumatisoituneita ja henkisesti loppu tai sekaisin.

Eivät ole ..tuommoset eivät selviä kovista kolhuista .

 

Millä mittarilla? Ei ihan pikkujutut enää hätkäyt

.

Minä

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Olen pitkälti samanlainen. Alkkisäiti, eikä huolenpitoa. Opin huolehtimaan itse itsestäni ja olen selviytynyt edes jotenkin aikuisuuteen, joskin alisuoriutuen. Kaksi nepsy-lasta olen kasvattanut aikuisuuteen yksin, puolison sairastuttua.

Olen ratkaisukeskeinen ihminen, ajattelen ensisijaisesti järjellä, mikä on pitänyt mut kasassa. Ei mulla ole ollut mahdollisuutta tunteilla, mutta nytpä olen sen edessä. Tytär syyllistää mua toistuvasti: " Et ole empaattinen, miksi aina tarjoat ratkaisuja, miksi et voi lohduttaa..." Niin, en minä osaa muuta. Se on ollut selviytymiskeinoni. Nyt sitten opettelen terapeutin avulla muuta ja opettelen myös tunnistamaan oman tarvitsevuuteni. Työnsarkaa riittää, mutta oppia ikä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Neurotyypillisiä, ei ADHD tai autismin piirteitä

Minulla on ADHD. Olen kyllä keskivertoa huomattavasti älykkäämpi (tutkitusti) ja luulen että se on yksi syy siihen, etten murru. Minulla on hyvä paineensietokyky ja hyvä resilienssi. Mutta ne eivät ole pelkästään synnynnäisiä ominaisuuksia. Jo hyvin nuorena tein paljon töitä sen eteen, että opin käsittelemään asioita. 

Olin teininä vaikeasti masentunut, mutta nousin siitä, ja opettelin käsittelemään kipeät ja vaikeat asiat siten, että masennus ei ole uusiutunut. 

Myös adhd on tuonut elämääni paljon ongelmia, olen mm. Sotkenut raha-asiani. Minulla on ollut todella huonoja parisuhteita, persoonallisuushäiriöinen mies, alkoholisti vanhempi, koulukiusaamista koko peruskoulu, vaikeita terveysongelmia, lapsilla monenlaisia vaikeuksia, niin henkisiä kuin fyysisiä,  erilaisia elämänkokemuksia joista voisi traumatisoitua, vuosien kiusantekoa ja häiriköintiä erään läheisen taholta, vaikea masennus nuorena ja myös alkoholiongelma silloin. Olen tullut irtisanotuksi 3 kertaa kahden vuoden aikana, sain perääni stalkkerin jne. Ihan loputtomiin. Lyhyesti voisi sanoa, että ei ole rauhallista ja seesteistä hetkeä elämässä ollut. Olen nyt 40-vuotias. 

Mutta olen perusonnellinen ja tyytyväinen ihminen. En mieti vaikeuksia, kaikilla niitä on. 

Jännä, miten valtaosa tässä ketjussa ajattelee, että rankkaa on vain niillä, jotka ovat itse pilanneet elämänsä huumeilla ja huonoilla kumppanivalinnoilla. Ja sitten on liuta niitä keskiluokkaa edustavia, jotka luulevat, että joku mielenterveysongelma tarkoittaa välittömästi muita enemmän hankaluuksia. Huomaa, ettei täällä ole juuri ketään, joka ihan oikeasti olisi nähnyt ihmiskunnan rumuutta silmästä silmään.