Millaisia ovat kovia kokeneet ihmiset , jotka eivät ole murskautuneet vastoinkäymisten alle?

Sellaisia, jotka eivät vain ajattele omaa napaa. Ei siis minä, minä ja minä. Kun mulla on niin rankkaa. Aina mulla menee huonosti. Omaavat siis laajan elämänkuvan ja osaavat nähdä tilanteet eri näkökulmista.

Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka tekee vapaaehtoistyötä voivat myös itse paremmin. Itse allekirjoitan tämän täysin.

Sellaisia, joitka ovat hyviä ongelmanratkaisijoita. Kun tulee ongelma eteen, vaikka oman elämän ongelma, niin ensimmäinen ajatus on, että miten tämä ratkaistaan. Ei se, että nyt vituttaa tai taas mulle kävi näin.

Sellaisia, jotka eivät suostu uhriutumaan. Jotka pitävät tietyistä rutiineista kiinni, jotta elämää on helpompi jäsentää.

Sellaisia, jotka tuntevat itsensä hyvin. Tietävät omat heikot kohtansa ja etenkin omat vahvuudet. Osaavat käyttää vahvuuksia selviytymisessä.

Sellaisia, jotka osaavat pyytää apua, kun sitä oikeasti tarvivat, mutta eivät koko ajan ole pompottamassa muita omien ongelmiensa takia.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi mitataan siinä vaiheessa kun tulee syöpädiagnoosi jonka ennuste on epäselvä ja jonka tuloksia joutuu odottamaan, eikä hoitojen jälkeenkään ole selvää miten käy. Minulla on ollut kaksi kaveria tässä tilanteessa. Toinen kesti sen, toinen ei. Se, joka kesti, oli normaalista perheestä ja se joka ei, oli traumataustalla. En usko että itsekään kestäisin, koska olen traumataustalla. Alkaisin popsimaan lääkkeitä ja huumaisin itseni todellisuudelta. Ihan karmeita asioita.

Ei se nyt ihan noin selväpiirteistä ole. Tuo riippuu jo ensinnäkin siitä onko ihmisellä ylipäätään kuolemanpelkoa. Ei kaikilla ole. On paljon ihmisiä, jotka ovat ihan sinut sen asian kanssa että täältä lähdetään joku päivä.

Sain perinnöksi vanhemmiltani sinnikkyyttä, periaatteen että täytyy tehdä työtä aina ja selvitä ja kielteisyys alkoholiin. Olin herkkä lapsi. En saanut rakkautta tai tukea, minusta ei pidetty perheessä. Olin ruma mutta (tarpeeksi) älykäs.

Elämässäni on ollut vain huonoja kokemuksia muiden ihmisten taholta ja yksinäisyyttä. Ensimmäistä kertaa ajatus itsemurhasta 17-vuotiaana. Vasta kuin sain lapseni sain elämälleni suunnan ja merkitystä.

Olen melko menestynyt mutta minulla ei ole persoonallisuutta: en elä, olen olemassa. Myös lasteni kanssa koen joskus, että näyttelen roolia. Selviän nykyisin hyvin koska en usko mihinkään enkä luota kehenkään.

Selviän arkipäivästä hyvin, mutta minua häiritsevät ikävät muistot menneisyydestä päivittäin. Aion mennä sen takia terapiaan.

N57

Olen arka, vetäytyvä  kotikissa.

Vierailija kirjoitti:

Niitä, jotka eivät tunne asioita voimakkaasti. Kovimmat ovat todella tunteettomia, mikään ei vaan tunnu missään.

Kun on tarpeeksi paljon pahoja ja surullisia asioita tapahtunut, tunteet menevät syväjäähän. Suojakeino. Tunteettomuus on seuraus, ei syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

mun mielestä toi limsajuttu oli hienosti sanottu.

t. ylpeä resilienssistäni. eri. ja takuuvarmasti hirveitä asioita kokenut.

Stä sen voi tietää? Eihän tuollaista edes voi sanoa ennen kuin ihminen on kuollut ja kuollut sellaisella hetkellä, ettei ollut vastoinkäymisten keskellä.

Olen selvinnyt paljosta. Minua kuvaillaan urheana, reippaana, positiivisena, ihmisenä, joka nousee aina.

Jos nyt kuolisin, en lähtisi selviäjänä, koska olen sairaana viimeisimmästä tragediasta. Kun tästä selviän, olen taas selviäjä. 

Ja miten voi edes olettaa, että ihminen selviää arvitta. Jos jää auton alle, jää yleensä jotain fyysisiä arpia tai luutuneita murtuneita luita. Vaikka olisi aika toimiva, on ottanut osumaa ja saanut arpia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

mun mielestä toi limsajuttu oli hienosti sanottu.

t. ylpeä resilienssistäni. eri. ja takuuvarmasti hirveitä asioita kokenut.

Et voi tietää mitä tapahtuu seuraavan pahan asian tapahtuessa. Tai viiden peräkkäisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Duodanuin. Jokaisella vanhahkolla ihmisellä on koettuna ainakin joidenkin sukulaisten kuolema väkisinkin. Eli kovia on koettu. Joten vastaan että kaikenlaisia.

Jotain yli-ihmismyyttiä rakentavilla asia lienee toinen.

Just näin. Kaikki ovat kokeneet tai tulevat kokemaan kovia. Ihminen vain on taipuvainen pitämään omaa kärsimystään ainutlaatuisena.

Ja näemmä yllättävänkin moni taipuvainen vähättelemään kanssaihmisen kokemuksia. Mutta kiusaajalandiahan tämä onkin. (nyt pressaa myöten)

Vaikea ja monisyinen kysymys johon on varmaan niin monta vastausta kuin on näitä ihmisiäkin. Omalla kohdallani avainasemassa on aina ollut joustavuus: taivun mutten murru, sopeudun uusiin tilanteisiin hyvin nopeasti. Hyväksyn asiat sellaisina kuin ne minulle tapahtuvat, koska en siinä vaiheessa niihin enää voi vaikuttaa kuitenkaan. Ainoat vaihtoehdot ovat jatkaa tai kuolla, ja jos en halua kuolla niin eteenpäin on mentävä.

Minulla on myös kuolematon optimismi ja löydän lähes kaikista tilanteista jonkin valoisan puolen. Vähintään voin aina miettiä, mitä tämän tapahtuneen avulla opin itsestäni tai maailmasta, ja tämä on osa sitä eteenpäin kantavaa voimaa myös. Samoin sen ymmärtäminen, että se kuka olen johtuu osaltaan kaikesta siitä epäonnesta mitä olen kokenut. Jos elämäni olisi mennyt jotenkin toisin, olisin eri ihminen. Enkä halua olla eri ihminen.

Varjopuolena näistä ominaisuuksista on ollut mm. taipumus piilottaa omia negatiivisia tunteita ja kyvyttömyys pyytää apua, mutta elämänkokemuksen ja terapian myötä olen näiden kohdalla onneksi kehittynyt.

Ai minkälaisia. Mä olen vaan vittuuntunut kaikkeen, mikään ei kiinnosta, enkä välitä mistään. 

Mulla kuva, että vähän aikaa voi olla romuna, sitten nousee ja yrittää parhaansa.

Kuka tahansa selviytyjäkin voi sairastua. Sairastumista ei voi valita.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ja monisyinen kysymys johon on varmaan niin monta vastausta kuin on näitä ihmisiäkin. Omalla kohdallani avainasemassa on aina ollut joustavuus: taivun mutten murru, sopeudun uusiin tilanteisiin hyvin nopeasti. Hyväksyn asiat sellaisina kuin ne minulle tapahtuvat, koska en siinä vaiheessa niihin enää voi vaikuttaa kuitenkaan. Ainoat vaihtoehdot ovat jatkaa tai kuolla, ja jos en halua kuolla niin eteenpäin on mentävä.

Minulla on myös kuolematon optimismi ja löydän lähes kaikista tilanteista jonkin valoisan puolen. Vähintään voin aina miettiä, mitä tämän tapahtuneen avulla opin itsestäni tai maailmasta, ja tämä on osa sitä eteenpäin kantavaa voimaa myös. Samoin sen ymmärtäminen, että se kuka olen johtuu osaltaan kaikesta siitä epäonnesta mitä olen kokenut. Jos elämäni olisi mennyt jotenkin toisin, olisin eri ihminen. Enkä halua olla eri ihminen.

Varjopuolena näistä ominaisuuksista on ollut mm. taipumus piilottaa omia nega

Niin. Onko suurin selviytyjä se, joka katkaisee tunneyhteytensä tapahtumiin parhaiten vai se, joka kaikilla mittareilla katsottuna voi hyvin: aidosti tasapainoinen ja omanarvontuntoinen, on hahmottanut rajansa ja osaa puolustaa niitä, K O K O tunnepaletti käytössä, nauttii aidosti elämänsä hyvistä asioista, ei koe takaumia/painajaisia/fobioita tapahtumista, pystyy terveeseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, pystyy kiintymään turvallisesti, ei haudo kostoa, ei ole näyttämisen tarvetta, tietää kuka on ja pystyy olemaan sitä, empatiakyky toisia ja itseä kohtaan jne jne.