Millaisia ovat kovia kokeneet ihmiset , jotka eivät ole murskautuneet vastoinkäymisten alle?

Vierailija kirjoitti:

No yhtään kukaan ei ole täydellinen, vaikka ulospäin voi esittää. Jokaisella ihmisellä on joku heikkous tai huono tapa purkaa stressiä tai pahaa oloa. Ihan jokaisella, niillä "niin hyvilläkin" ja muka täydellisillä.

Joku polttaa tupakkaa, joku litkii viiniä, joku polttelee pilveä, joku käyttää lääkkeitä ja muita huumeita, joku elää terveellisesti mutta on toisille ihmisille ja eläimille sitten ilkeä ja kohtelee julmasti ja inhottavasti toisia. Yhtään kukaan ei elä täydellisesti, se on varma. Joku purkaa pahaa oloaan lapsiinsa tai puolisoonsa, joku työpaikalla toisiin ja joku ihan kaikkiin. Joku on kaikille nössömäisen kiltti, mutta myrkyttää kehoaan ja on itselleen ankara ja julma.

Ei kai ihminen ole täydellinen, vaikka pystyisi käsittelemään stressinsä. Kai siinä nyt vielä kaikki muut elämänosa-alueet on jäljellä, jotka voi mokailla. Kyllä jotkut osaa käsitellä stressinsä asiallisesti.

Voimakastahtoisia ja sellaisia että jokin on heille aidosti merkityksellistä. Eivät kulje elämässä ajopuun tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

Ei, koska olen tälläinen ihminen. Vastoinkäymisiä on annettu enemmän kuin lääkäri määrää ja koko ajan tulee lisää. Talvesta tulee paha. Lisätään vielä ominaisuuslistalle että eivät luovuta helposti ja odota että joku tulee auttamaan.

Mä ole myös tämmöinen. Sitä on vaan ajatellut kun vastoinkäymisiä on tullut eteen että no nyt lämähti tällainen ja eteenpäin on menty kun muitak

Homman juju on just siinä, että ei märehdi. Jos ei löydy työtä, mietitään löytyykö oppisopimusta, jos ei löydy oppisopimusta, mietitään päästäänkö harjoitteluun, jos ei päästä harjoitteluun, mietitään voisiko päästä aikuiskoulutukseen,,, ja näitä kaikkia ovia temmotaan niin kauan että joku ovi aukeaa. Ennen sitä ei jäädä makaamaan itsesäälissä sänkyyn ja sanota että ei pysty. On pystyttävä. Päätään voi hoitaa sitten kun on sellainen kohta elämässä. Se ei ole se kohta kun kämppä on lähdössä alta. Sitten voi kelata niitä *olispa ollut hirveää jos*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

Ei, koska olen tälläinen ihminen. Vastoinkäymisiä on annettu enemmän kuin lääkäri määrää ja koko ajan tulee lisää. Talvesta tulee paha. Lisätään vielä ominaisuuslistalle että eivät luovuta helposti ja odota että joku tulee auttamaan.

Mä ole myös tämmöinen. Sitä on vaan ajatellut kun vastoinkäymisiä on tullut eteen että no nyt lämähti tällainen ja eteenpäin on menty kun muitak

Eli et kykene edes pohtimaan sellaista vaihtoehtoa että miten sinun olisi käynyt jos et esim. olisi saanut työpaikkaa? Jotkut ihmiset todella luulevat että ihan kaikkea voi elämässä kontrolloida

 

Mitä oikeasti kuvittelet että tuolla märehtimisellä saavuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neurotyypillisiä, ei ADHD tai autismin piirteitä

Totta 

Miten nämä poissulkee toisensa?

Kirjolla oleva traumatisoituu helpommin, ptsd on yllättävän yleinen. Se ei edistä mitenkään selviytymistä. Tietty rajattomuus voi toisaalla auttaa porskuttamaan eteenpäin elämässä vaikka mitä tapahtuisi. Toisessa päässä sitä linjaa ptsd muuttuu vaan monikirjosemmaksi. Itsellä tämä. Kykenen elämään tappamatta itseäni vaikka nentti olisi jo jojossa. Mutta en enää jaksa ihmisiä jotka valittavat,valehtelevat,ilkeilevät,korostavat itseään-eli en oikeastaan ketään tai kaikki energia menee perus toimintoihin. 

Ulkoisesti ei kukaan arvaa koska maskaan niin hyvin. Olen sosiaalinen ja pidetty. En vaan sen yhden illan shown jälkeen jaksa viikkoon muuta kun hengittää, nukkua ja plärätä jotain puhelimesta mihin ei tarvita aivoja.

Vierailija kirjoitti:

Niitä, jotka eivät tunne asioita voimakkaasti. Kovimmat ovat todella tunteettomia, mikään ei vaan tunnu missään.

Tunnen kyllä, mutta vaikeassa elämäntilanteessa ei auta pelkkä itkeminen. Voi sitä itkeäkin, mutta hommat täytyy silti hoitaa. Olen itkenyt suihkun lattialla, työpaikan sähkökaapissa, liikennevaloissa,,, milloin missäkin, mutta silti toiminut koko ajan.

Puppa ei murskaannu 🥳

Silloin jollakin on voinut ollut joku sukulaisen tuki, kriisikeskus tai muu. Aika harva vetää hatusta ja tyhjästä. Paitsi oman ajatteluprosessin. Taloutta ei kaikki pysty yksin saamaan jos leikkuri laulaa, siellä on usein muut ihmiset tai muu, jos joku on noussut. Ihmiset yksilöitä, ei sama kaikilla.

Olen oppinut että elämässäni paskan määrä on vakio. Jos hetken on tasaisempi vaihe, niin kyllä yläkerran jesse taas kohta antaa jonkun opetuksen. Sit taas ollaan rähmällään ja lähdetään kampeemaan ylös. Kaikista vastoinkäymisistä jää kyllä musta piste sieluun. Niitä on jo aika monta.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neurotyypillisiä, ei ADHD tai autismin piirteitä

Tällä palstalla ainakin nentit itkevät kymmeniä sivuja siitä, kuinka autistiset ihmiset ovat traumatisoineet heidät ihan silkalla olemassaolollaan loppuelämäksi.

Se siitä aivojen suuremmasta plastisuudesta, olikin kuivunut purukumi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Kaikki vaan selittää upeita sankaritarinoita jättäen ne kohdat tarinasta pois joissa on ollut tuuria tai on saatu apua. :D Ja mulla on asiat onneksi hyvin mutta onhan toi nyt koomista

No itse olen erittäin tyytyväinen paljastuneeseen resilienssiini. En tiennyt siitä mitään ennen kuin elämä teki mahalaskun. 💪🏼 kyllä taputan itseäni selkään aina välillä. Aivan sama jos se ei kaikkia miellytä.

Mitä muuta voi tehdä kuin jatkaa olemassa oloa? Sitä se on, että oma aika ei ole tullut vielä eikä omankaan käden kautta halua lähteä. Täällä roikutaan, tiedostan että olen olemassa mutta elänyt en ole enää vuosiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Kaikki vaan selittää upeita sankaritarinoita jättäen ne kohdat tarinasta pois joissa on ollut tuuria tai on saatu apua. :D Ja mulla on asiat onneksi hyvin mutta onhan toi nyt koomista

No itse olen erittäin tyytyväinen paljastuneeseen resilienssiini. En tiennyt siitä mitään ennen kuin elämä teki mahalaskun. 💪🏼 kyllä taputan itseäni selkään aina välillä. Aivan sama jos se ei kaikkia miellytä.

 

Itseasiassa, se että ihmisen ei edes uskota selviävän tuollaisesta ilman tuuria tai apuvoimia, saa kaiken tuntumaan vielä paremmalta. 👏🏻 kiitos 

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

Mitä sitten itse kukin vastoinkäymisillä tarkoittaa. En voi kyllä sanoa syöpädiagnoosia tilaisuudeksi kehittyä vielä paremmaksi. En myöskään sitä, että vanhemmiltani kavallettiin satoja tuhansia rahaa, ja jäin siksi perinnöttömäksi. Tai sitä, kun lapsella on itsetuhoisuutta. Ja niin edelleen. Aika pieniä ovat ne vastoinkäymiset, jotka ovat tilaisuuksia kehittyä paremmaksi. Minulla ei ole myöskään ollut tukiverkkoa. Olen selvinnyt varmaankin siksi, että "elämän nälkä eteen päin rohkaisee". Minulla on sitkeyttä ja sisua, joka ehkä sitten juontaa juurensa lapsuuden turvallisuudesta, jolloin opin pitämään jalat maassa ja menemään läpi harmaan kiven.

Minä olen sellainen. Mun vahvuus on varmaan se, että olen aina kyennyt puhumaan pahoistakin asioista ja mulla on aina takaraivossa ajatus, että tästä selvitään. Lapsuus oli rankka, avioliitto oli rankka ja siitä ero vielä karmeampi. Nyt lähes viiskymppisenä vihdoin elämän seesteistä elämää. Mulle sanoi eräs terapeutti, että mulla on kova resilienssi ja ihmisenä olen todella valoisa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

Mitä sitten itse kukin vastoinkäymisillä tarkoittaa. En voi kyllä sanoa syöpädiagnoosia tilaisuudeksi kehittyä vielä paremmaksi. En myöskään sitä, että vanhemmiltani kavallettiin satoja tuhansia rahaa, ja jäin siksi perinnöttömäksi. Tai sitä, kun lapsella on itsetuhoisuutta. Ja niin edelleen. Aika pieniä ovat ne vastoinkäymiset, jotka ovat tilaisuuksia kehittyä paremmaksi. Minulla ei ole myöskään ollut tukiverkkoa. Olen selvinnyt varmaankin siksi, että "elämän nälkä eteen päin rohkaisee". Minulla on sitkeyttä ja sisua, joka ehkä sitten juontaa juurensa lapsuuden turvallisuudesta, jolloin opin pitämään ja

Minä taas koen, että vaikea, etenevä sairastamiseni, psykopaatin sekoilu elämässäni, ja kaikki muu scheisse ovat tehneet minut välinpitämättömäksi jopa vaikeuksia kohtaan. En yksinkertaisesti jaksa enää välittää, vaikka taivaalta ropisee paskaa missä muodossa tahansa. Minulla ei myöskään ole minkään valtakunnan elämännälkää - päinvastoin! Ja se saamaton hohhailu ja kyyninen nihilismi aiheuttaa sen, että roiku täällä yhä päivästä toiseen, vuodesta seuraavaan. 

Kokenut tarpeeksi pahaa heti elämän alkumetreillä niin ei mikään sen jälkeen enää tunnu oikein missään. Eteenpäin vain sanoi mummo lumes. Could be worse, could be stabbed.

Niitä, joita sanotaan vahvoiksi kun kohtaavat vaikeuksia. Vaikka ovat murusina ja väsyneitä jo muutenkin ja lisälasti vaikeuksia murentaa lopullisesti. Mutta - kukaan ei tule auttamaan koska pelätään toisen alkavan roikkua. Niitä, jotka ovat heikkoja mutta sitä on vaikea nähdä ja myöntää. Siksi lyödään leima vahvasta ihmisestä ja poistutaan kipinkapin paikalta. Soitellaan ja koita nyt pärjätä! Sä oot niin vahva! Ei me teitä unohdeta (nyt äkkiä pois ettei pyytele mitään).

Tämän koin kun mies tappoi itsensä ja mulle jäi pienet lapset.

Lähimmäiset karkasivat. Oli liian hankalaa heillä, mulla ei.

Vierailija kirjoitti:

No itselläni ainakin oli surkea lapsuus. Vanhemmat alkoholisteja. Eikä turvaverkot ole mitenkään häävit. Mutta olen ratkaisukeskeinen ihminen. En usko mihinkään ongelmien märehtimiseen, vaan tekemiseen. 

 

Kolmisen vuotta sitten meni kerralla työ, avioliitto, rahat, ja meinasi mennä asuntokin. Mutta asenteeni on se, että ladun varteen ei jäädä makaamaan. Ihan järkyttävä ajanjakso, mutta pääsin eteen päin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei vaan ollut kun on lapsetkin. 

 

Velvollisuudentunne, se että keskittyy tekemiseen, ei mieti liikaa,,, näillä pärjää pitkälle.

Huostaanotettiinko sinut, asuitko kotona tai oliko muuta tukiverkostoa? 

Vierailija kirjoitti:

Niitä, joita sanotaan vahvoiksi kun kohtaavat vaikeuksia. Vaikka ovat murusina ja väsyneitä jo muutenkin ja lisälasti vaikeuksia murentaa lopullisesti. Mutta - kukaan ei tule auttamaan koska pelätään toisen alkavan roikkua. Niitä, jotka ovat heikkoja mutta sitä on vaikea nähdä ja myöntää. Siksi lyödään leima vahvasta ihmisestä ja poistutaan kipinkapin paikalta. Soitellaan ja koita nyt pärjätä! Sä oot niin vahva! Ei me teitä unohdeta (nyt äkkiä pois ettei pyytele mitään).

Tämän koin kun mies tappoi itsensä ja mulle jäi pienet lapset.

Lähimmäiset karkasivat. Oli liian hankalaa heillä, mulla ei.

Tuo roikkumisen ja avun pyytämisen pelko ihmisissä on kuvottavaa! Se jos jokin on syntiä; jättää toinen pahimmassa hädässä omaa laiskuuttaan ja pelkuruuttaan.