Millaisia ovat kovia kokeneet ihmiset , jotka eivät ole murskautuneet vastoinkäymisten alle?

Olen kova ja vahva. Mutta minussa on sisäistä lämpöä joka hehkuu kylläkin vain harvalle. 

Vahvoja, ymmärtäväisiä, mukavia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

Ei, koska olen tälläinen ihminen. Vastoinkäymisiä on annettu enemmän kuin lääkäri määrää ja koko ajan tulee lisää. Talvesta tulee paha. Lisätään vielä ominaisuuslistalle että eivät luovuta helposti ja odota että joku tulee auttamaan.

Kuule, sinun ns.vastoinkäymiset ovat ilmeisesti pieniä sattumuksia. Et ymmärrä mitään. Et ehkä menettänyt mitään. 

Jos miettii  niin sellaisia ihmisiä on Suomessa sukupolven verran. Sodan kokeneet ovat traumatisoitunut. He, jotka menettivät kodin, perheenjäseniä, muuttivat evakkoon. Heillä fyysinen työ auttoi Suomen jälleenrakennus - yhteinen tavoite. Miehet yrittivät turvautua alkoholiin. Se ei auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen ihminen. Lapsuus rikkinäinen ja koin väkivaltaakin perheessä. Ei ollut kauheasti tukiverkkoja. Kuolemaakin sain kokea lähipiirissä. Mutta minulla on tietynlainen joustavuus ja sinnikkyys ja olen luonteeltani perusoptimistinen. Taivun mutten taitu. Uskon itseeni, tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen. Olen kiitollinen noista luonteenpiirteistä, ne ovat auttaneet todella paljon.

Samanlainen tausta ja samoja ominaisuuksia kaiketi minulla. Ahdistavia kokemuksia lapsuudesta, alkoholistiäiti joka ei välittänyt, paljon pärjäämistä yksin (mm. kesälomilla viikko yksin jo 13-14 -vuotiaana, toistuvasti viikonloppuja), paljon vastuuta muista. Aikuisena avioero narsistisesta ja väkivaltaisesta miehestä, lapsen sairastuminen, vakavaa työpaikkakiusaamista, useiden läheisten menettäminen liian varhain, pitkä totaaliyksinhuoltajuus ja omat terveyshuolet, toisenkin lapsen vakava sairastuminen...

Koen, että resilienssiä on annettu paljon. Itken kun itkettää, haen apua kun sille tuntuu. Koetan nähdä valoisia puolia asioissa ja ajattelen, että tulevaisuudessa on paremmin. Olen löytänyt keinot, joilla teen omaa oloa paremmaksi. En halvaannu kriisitilanteissa vaan toimin, se tuo tunteen että asioihin voi vaikuttaa.

Elämässä on ollut paljon ystäviä ja läheisiä, joihin on voinut tukeutua. Toki yksi isoimmista suruista tapahtui kun tuollainen peruskallio menehtyi.

Vierailija kirjoitti:

Vahvoja, ymmärtäväisiä, mukavia ihmisiä.

Ei. Itse menetin terveyden ( henkeä uhkaava) ja yrityksen ja kaikki läheiset ja kodin. Se teki minusta säälimättömän. En mitenkään muuttunut hyväksi tms. Muutuin enemmän  häikäilemättömäksi. 

Sellaisia, jotka eivät mieti vanhoja, vaan suunnittelevat tulevaa innolla.

Minun mieheni on kokenut kovia ennen kuin me tapasimme. Alkuun ihmettelin hänen kykyään olla läsnä, eihän menneitä kaivele vaan elää tässä hetkessä, eikä hän stressaa asioista. En tiedä, ovatko nämä ominaisuuksia, joilla hän selvisi, vai tuliko hänestä tuollainen kokemustensa vuoksi.

Resielentteja, omistautuneita harrastuksilleen ja kyvykkäitä kasvamaan ihmisenä virheistä oppimalla eli reflektoivia. Näin veikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Reippaita, eivät syyyttele lapsuutta tai muita.

En tiedä tuosta reippaudesta, mutta yksi olennainen asia on se, ettei syyttele muita ja ryhdy uhriksi.

Toki joku voi olla olosuhteiden tekemänä aivan puhdas uhri. Uhrina olo ja uhriutuminen on kuitenkin kaksi aivan eri asiaa. Pahoja asioita tapahtuu toisille enemmän kuin toisille. Tapahtumien määrä ei määritä niistä selviämistä, vaan miten ne pystyy käsittelemään ja elämään tapahtuneiden tosiasioiden kanssa.

Eräs paljon pahoja asioita kokenut läheiseni sanoi joskus, että asioita pitää käsitellä, suru on vastaanotettava sellaisena kuin se tulee, mutta elämää ei pidä sen varaan rakentaa. Katkeroituminen on pahin mahdollinen asia.

Sisäinen voima ja eheys. Usko elämään vaikeuksista huolimatta. Viktor Frankl kesti keskitysleirin kun uskoi elämällään olevan merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvoja, ymmärtäväisiä, mukavia ihmisiä.

Ei. Itse menetin terveyden ( henkeä uhkaava) ja yrityksen ja kaikki läheiset ja kodin. Se teki minusta säälimättömän. En mitenkään muuttunut hyväksi tms. Muutuin enemmän  häikäilemättömäksi. 

Häikäilemätön ei ole yhtä kuin selvinnyt. Olet edelleen ikävä kyllä hyvin rikki. Voimia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen voima ja eheys. Usko elämään vaikeuksista huolimatta. Viktor Frankl kesti keskitysleirin kun uskoi elämällään olevan merkitystä.

Tämä elämän kokeminen merkitykselliseksi taitaa olla aika iso avain asia vastoinkäymisistä selviytymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvoja, ymmärtäväisiä, mukavia ihmisiä.

Ei. Itse menetin terveyden ( henkeä uhkaava) ja yrityksen ja kaikki läheiset ja kodin. Se teki minusta säälimättömän. En mitenkään muuttunut hyväksi tms. Muutuin enemmän  häikäilemättömäksi. 

Kiitos rehellisyydestä. Itse olen ns. murskautunut mutta myös onnistunut kokoamaan itseni uudelleen. Sen hinta on kuitenkin ollut se, etten enää suhtaudu muihin ihmisiin yhtä pitkämielisesti ja ymmärtäväisesti kuin aiemmin. En ole varsinaisesti ihmisvihaajakaan enkä toivo kenellekään pahaa mutta olen joissain asioissa melko kyyninen. Empatiakykyäni on aikoinaan käytetty härskisti hyväksi eikä minulla ole enää varaa olla muille se pohjaton kaivo. Toisaalta pidän välimatkaa ihmisiin, joilla on kova tarve tuoda omaa empaattisuuttaan ja herkkyyttään esiin, koska useimmiten he ovat vain rajattomia päällepäsmäreitä, joilla on tarve "korjata" ihmisiä joissa ei ole oikeasti mitään vikaa. En siedä enää sääliä, äimistelyä ja olettamuksia ja jotkut taustastani tietävät ovat ottaneet itseensä, kun en ole suostunut kutistamaan itseäni paapottavaksi ressukaksi. Aidoissa ja vastavuoroisissa ihmissuhteissa olen edelleen avoin, myötätuntoinen ja avaramielinen. Niitä en ehkä tule solmineeksi kovin usein mutta onnekseni löydän iloa niin paljon muistakin asioista kuin ihmissuhteista. Tuntuu olevan aika yleistä traumoista selviytyneiden parissa, että ihmissuhteet ensisijaisena tai jopa ainoana ilon tuojana menettävät merkityksensä ja tilalle tulee kyky nauttia elämän pienistä asioista ihan niiden itsensä vuoksi. Ymmärrettävä muutos, koska isolla osalla meistä traumatisoituminen on tapahtunut nimenomaan vuorovaikutussuhteissa muiden kanssa.

Haluan olla rauhassa, olen kovin herkkä ja aistikas.

Minulla oli paska lapsuus, päihdeongelmia ja itsetuhoisuutta. Tein asialle jotain.

Olen perinteisillä mittareilla menestynyt, mutta en pidä sitä juuri minään. Jos jokin asia vaivaa, teen asialle jotain. 

Työni on kovan paineen alaista hommaa, jossa monet palavat loppuun. En itse ole eläessäni stressannut työasioita koska mikään mihin törmään jossain konttorissa ei ole yhtä stressaavaa kuin läheltä piti hengenlähtötilanteet.

Mikään ei v* tuta minua niin paljon kuin uhriutuvat ulisijat. Kaikenmaailman wokehörhöily ja muu tunteista valittaminen on ihmiselle todella tuhoisaa. Mikään ei voimaannuta kuin arjen pienet voitot, jotka ennen pitkää johtaa niihin tavoitteisiin mitä on itselleen asettanut. Yksikään mt-ongelmiaan päivittäin somessa uikuttava muunsukupuolinen diagnosoimaton ammatticanceloija ei ole ikinä päässyt elämässään eteenpäin sillä näennäisellä vertaistuella mitä saa noissa sortokisoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Timantinkovia sisäisesti, mutta pehmeitä pinnalta. Ottavat asiat omiin käsiinsä ja toimivat. Eivät jää tuleen makaamaan, tekevät sen minkä voivat. Ottavat vastoinkäymiset tilaisuutensa kehittyä vielä paremmaksi. If life gives lemons to them, they make lemonade.

😂 Eikö sua edes hävetä

Ei, koska olen tälläinen ihminen. Vastoinkäymisiä on annettu enemmän kuin lääkäri määrää ja koko ajan tulee lisää. Talvesta tulee paha. Lisätään vielä ominaisuuslistalle että eivät luovuta helposti ja odota että joku tulee auttamaan.

Mä ole myös tämmöinen. Sitä on vaan ajatellut kun vastoinkäymisiä on tullut eteen että no nyt lämähti tällainen ja eteenpäin on menty kun muitak

Ei ne työpaikat tule lottokoneesta, ensin hankitaan työkokemusta niistä paskaduuneista, joita täällä kirjoittavat ei ikinä alentuisi tekemään. 

Mikä nyt on kenellekin sitä kovia kokemista. Moni julistaa miten on niin kovia kokenut ja kulkenut läpi tulen ja jään mutta todellisuudessa nämä heidän vastoinkäymisensä ovat melko mitättömiä. Jotkut taas ovat saaneet päin näköä niin paljon kaikkea pahaa ja vaikeaa mutta ainakin ne jotka minä tunnen eivät latele mitään voimalauseita tai sanontoja vaan ovat jotenkin hyvin rahoittavia ja levollisia olemukseltaan. Vaikuttavat jotenkin sisältä niin onnellisilta. Kai se on jotain kiitollisuutta siitä mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen ihminen. Ja se ilmenee siten, etten jää tulee makaamaan, tai usko muiden p*ska puheita. 

nämä allekirjoitan. Nämä on ns perus prinsiipit mitä on pitänyt hyväksyä. 

 

muuten olen , positiiviset puolet :

kiitollinen, nöyrä. Aidosti iloitsen elämän pienistä asioista enkä pidä niitä itsestään selvyytenä. En näe itseäni uhrina vaan että ohjaan itse elämääni ja itse päätän mitä teen, mitä haluan ja mitä sanon. Osaan sanoa ei. Näen elämän realistisesti niin raakana kuin se on, mutta se ei masenna minua. Vaikea selittää. Näen että jokaisella meillä on elämänpolku. On tilastollinen tosiasia että osalle ihmisistä siihen sattuu vaikeita ja rankkoja kokemuksia. Sen hyväksyminen että minun elämänpolkuuni ne kokemukset kuului , on tehnyt minusta suorastaan valaistuneen. Olen rehellinen itselleni ja muille vaikka se tuntuisi vaikealta .

 

Ja sellainen huomio, että minua ei voi kiristää. Olen vastaamon tietomurron uhri ja sain kiristyskirjeen. Vaikka se uudelleen traumatisoi, havaitsin silloin myös että minua ei voi kiristää. Kaikki elämässäni tapahtuneet asiat ovat totta ja tapahtuneet. Pahin nöyryytys, häpeä ja väkivalta on jo tapahtunut. Olen noussut siitä tulesta, eikä kellään ihmisellä ole valtaa kiristää minua millään. Minä en voi hävetä mitään, Totuudella ei voi kiristää . En tiedä saatteko kiinni tästä ajatuksesta?  



korostan että nämä yllä mainitut asiat minun on ollut pakko hyväksyä , että pääsen eteenpäin elämässä enkä tyyliin päätä päiviäni. Se vaati 7 vuotta terapiaa . 

muutama negatiivinen asia mitä jäänyt :

Tietyt pelkoihin liittyvät rajoitukset elämässä, mitkä ei sinänsä rajoita normaalia elämää. Esim. En käy yöelämässä, en viivy tapahtumissa missä on paljon humalaisia. En käy enää festareilla, en välttämättä mene tuntemattoman miehen kanssa kaksin johonkin suljettuun tilaan jos ei ole pakko (esim. hississä saatan odottaa seuraavan hissin). Nämä rajoitukset saattaa aiheuttaa toisissa ihmisissä sitä että mua pidetään esim tosikkona tms kun halua juhlia myöhään , mennä tietynlaisiin ravintoloihin tai viivy työpaikan juhlissa pitkään . 

Me olemme reippaita ja onnellisia, emme ole itse valinnoillamme lisänneet niitä ongelmia. Kamalasta lapsuudesta huolimatta kun ei itse valitse liikaa tyhmyyksiä (kaikki valitsevat joskus väärin), elämästä voi hyvin tulla hyvää.

Mistä pitää luopua on kaikki valittaminen, ja vertaileminen niihin joilla on ollut helpompaa. Aina jollakin on, mutta kun katsotaan maailmalaajuisesti, yleensä ihmisillä on paljon vaikeampaa kuin köyhimmälläkään suomalaisella.

Pitää olla maalaisjärkeä, ammatti joka työllistää ja jossa on hyvä palkka, nämä kaikki ovat hankittavissa myös köyhän lapselle, jos hokso vaan riittää. Moni menee mistä aita on matalin ja hankkii päihdeongelmia jne, se on sitä tyhmää valintaa.