Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kehumisesi kaikille saattoi olla myös pettämisen salailua. Että kukaan ei edes epäilisi miestäsi pettäjäksi, kun niin avoimesti kehuu vaimoaan joka paikassa ja kaikille. Niinkuin aika laskelmallista toimintaa mieheltäsi. Sumuttaa kaikkia, antaa kaikkien ymmärtää kuinka uskollinen mies hän onkaan, kehuu vaimoaan jne. Sen hyvän maineensa turvin on voinut pettää sielunsa kyllyydestä, koska eihän kukaan nyt tästä miehestä uskoisi pettämistä. On ikäänkuin luonut väärän mielikuvan kaikille ja sen turvin pystyy vehkeilemään kaikkien selän takana. Sillä justhan mies teki noin: kehui sua muille ja silti salaa pani muita sun selän takana.

Että sellainen rehellinen mies.

Toki eihän se poissulje sitä, että varmasti ap oletkin kaunis ja mukava ihminen ja ihan kehumisen arvoinen. Se ei valitettavasti "riitä" näille sarjapettäjille. Onhan noita todella kauniita ja mukavia julkkisnaisiakin petetty, Beyonce, Shakira sun muut naiset. Kauniita naisia petetään, sillä heille valikoituu jo lähtökohtaisest kumppaniksi mies, jolle ulkonäkö on tärkeää ja tuollaiset pinnalliset arvot heijastuu myös tuohon, miten suhtautuvat pettämiseen. Yleensä noi miehetkin ovat normaalia paremman näköisiä, jolloin heillä on tarjontaa naisista. Ja kun miehet ovat niin viettiensä vietävissä, niin harva kieltäytyy sitten, jos joku itseään tyrkyttää....ja fakta on se, että hyvännäköisille miehille riittää tyrkkyjä.

Kiitos tästä, asiaa kirjoitat. Paljon mietittävää annoit.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tavannut olen vain muutaman kerran, mutta viestillä tosiaan joskus vaihdetaan kuulumisia. En haluaisi koskaan aivan täysin yhteydenpidosta luopua, niin kauan kuitenkin oltiin yhdessä. Vaikka ehkä mun pitäisi se koirakin vaan unohtaa. 

Ap

Pidät yhteydenpitoa tärkeänä koska olitte kauan yhdessä. Mutta miestä ei kiinnosta sinä ja sinun elämäsi, häntä kiinnostaa vain oma elämä. Yritä hiljalleen päästä hänen (henkisestä) otteestaan - tai no, eihän hän sinua kiinni itsessään pidä enää, sinä itse pidät itsesi siinä. Kasvata selkäranka vahvemmaksi ja ala keskittyä omaan elämään ja mitä hyvää siellä voisi vielä olla tulossa. Koska siellä on taatusti jotain kivaa sinullekin vielä tarjolla!

Vierailija kirjoitti:

Maailman vanhin temppu. Kas kun ei petannut jo valmiiksi, miten epätasapainoinen tämä nainen on, eli jos tulee sulle joskus jotain meidän välistä kertomaan, niin älä vain usko, se on ihan hullu, näethän mitä viestejä lähettelee.

Ja se, että "miehesi ei huomannut mitään", senhän sä tiedät siitä, että tunnet miehesi niin hyvin, että tiedät kyllä, koska hän valehtelee...eikun ootas.

Sinulle on iso osa rakentamaasi kehystarinaa, että miehesi oli aivan aavistamaton ja jossain vaiheessa "vain tapahtui jotain". Tarvitset tätä tarinaa, koska et ole vielä täysin jättänyt pois ajatusta, että menet takaisin. Sen vuoksi et suostu ostamaan sitä tarinaa, että tämä juttu oli alusta asti sun suurta kusetusta.

Muuten, mitä luulet, millä tavalla olisit voinut torpedoida kakkosen touhut? Mitäpä uskot siis, että olisit oikeasti voinut tehdä? Kieltää yhteydenpidon? Etkös sä sentään mieheltäsi jo kertaalleen ollut pettämisen kieltänyt?

Kyllä se juttu kakkosen osalta alkoi juuri kuten mä sanoinkin sen alkaneen, siitä en jaksa enää vääntää yhtään. Jossain vaiheessa mies on lähtenyt leikkiin mukaan, mutta aivan aluksi oli täysin sokea. En mä enää muuta osaa teille tästä sanoa.

Niin, en tiedä miten olisin torpedoinut, vaikea lähteä jälkiviisastelemaan enää. Harmittaa vaan niin vietävän paljon kun kaikki merkit olivat ilmassa, mutta annoin asian olla ja luotin miehen arvostelukykyyn. No, ehkä en olisi voinut tehdä yhtään mitään asian suhteen. Itsehän he sen päätöksen tekivät. 

Ap

Tuo kehuminen on tosiaan aika kaksipiippuinen juttu. Tiedän miestyypin, joka kehuu valtavasti vaimojaan, ja totta kai kehuu, koska vaimo on miehen omaisuutta ja jos haukkuisi, kertoisi omasta huonoudestaan kun ei ole saanut parempaa vaimoa. Sehän ei olisi mahdollista että täydellisellä tyypillä ei olisi upeaa vaimoa. Mutta sitten samaan aikaan he kykenevät tekemään aivan hirveitä asioita noille ihanille vaimoilleen, eli kyse on tosiaankin vain siitä että vaimo on upea esine, joka kuitenkaan ei syvästi merkitse mitään. Se on vain omaisuutta, ei rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että näin juurikin on monessa tapauksessa. Olen tuo jonka mies osti seksiä. Miehet saattavat myös alkaa ilkeäksi että nainen ottaisi sen eron ja miehen ei sitä tarvitsisi tehdä vaikka juuri hän on se joka eroa haluaa. Näin on käynyt lähipiirissä muutamalle ja miehet ovat eron jälkeen tämän myöntäneet. 



 

Voi olla että omakin mies halusi erota vaikka nyt jyrkästi sen kieltää ja haluaisi että yrittäisimme vielä. Ei näistä tiedä.

Ei todellakaan tiedä! Miehet tuntuvat olevan paljon tuulisempaa väkeä kuin me naiset, vaikka toisin aina sanotaankin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

On muuten jännä, että vaikka ap tietää, että mies kykenee todellakin härskeihin temppuihin, kuten nyt viedään toisia naisia tuttavien juhliin, festareille kutemaan, jne. niin jostain syystä raja menee siinä, että ei halua uskoa, että totta kai mies nyt tajusi tämän naisen olevan hänestä kiinnostunut.

Eli ap, miksi se juttu on niin vaikea ajatus, kun ainakin mun mielestä nuo muut teot ovat härskimpiä? Vai onko kyse siitä, että uskot sen, mikä on ihan pakko uskoa todisteiden vuoksi, mutta kaikessa muussa haluat vielä puolustaa miestä ja olla uskomatta?

Ihminen on mestari kusettamaan itseään ja valehtelemaan itselleen. On käsittämätöntä mihin ihmismieli taipuu, kun ei halua uskoa jonkun asian olevan totta. Siitä tässä on kyse ap:n kohdalla.

Totta kai jokainen normaaliälyinen mies tajuaa tosta, että nainen on kiinnostunut. Mies ei vain halunnut loukata ap:ta myöntämällä, että tajuaa toisen naisen olevan kiinnostunut. Mies halusi vähätellä asiaa, ihan vain, jotta ap:lle ei tulisi epämukava ja uhattu olo. Totta kai mies näki toisen naisen kiinnostuksen, mutta ap haluaa uskoa miehen sanoja, ettei mies tajunnut muka mitään.

Mies myös varmaan halusi salaa testata, että mihinkäs tuo naisen kiinnostus johtaakaan. Siksikin oli turvallista esittää hölmöä vaimolle, että ei tajua mitään, jotta vaimo lakkaisi nuuskimasta ja epäilemästä. Ja sitten kun vaimo ei koe toista naista uhkana, niin sitten voikin viedä sitä salasuhdetta turvallisesti pidemmälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut kaiken tällaisen kuran kokeneet naiset pystyneet enää rakastumaan, rakastamaan, luottamaan? Mulla aika vahvana sellainen tunne että en enää pystyisi noista mihinkään. Rakastuin, rakastin ja luotin puolisooni ja sitten hän täysin sumeilematta rikkoi kaiken sen pieniksi palasiksi ja niitä sirpaleita nyt sitten tässä keräillään. Kivoja miehiä on mua lähestynyt, mutta kun en tunne yhtään mitään. Miten teillä muilla?

Ap

Olen pystynyt luottamaan, rakastumaan ja saanut kaksikin hyvää suhdetta sen jälkeen (Toinen päättyi puolison kuolemaan). Nykyinen suhde hyvin onnellinen. En suostunut jäämään paskan kokemuksen vangiksi enkä ajattele, että kaikki miehet on läpipaskoja, koska ei ne ole. Olen sillä lailla ehkä hölmä, että luotan helposti, mutta toki jos luottamusta käytetään väärin, pistän pihalle 0,68 sekunnissa (muutamia lyhyempiä juttuja ol

Samoin. Olen ihanassa suhteessa, rakastan syvästi ja luotan mieheeni, mutta sanotaanko näin että sellainen sinisilmäinen, naiivi luottamus on kadonnut. Ja mielestäni se on hyvä. Totuus kuitenkin on, että et voi koskaan tietää tulevaisuudesta. Ihmiset muuttuvat, tulevat hulluiksi, joutuvat kriisiin, mitä tahansa voi tapahtua. (Tietenkin joidenkin kanssa todennäköisemmin kuin toisten, ja nykyään osaan myös mielestäni paremmin erottaa nämä ihmiset toisistaan). Se oppi minkä itse olen saanut, on se etten voi ennustaa tai kontrolloida tulevaa, mutta voin nauttia tästä hetkestä. Jos mies arvostaa rakkauttani ja rakastaa minua loppuun asti, ihanaa. Jos ei, tiedän kokemuksesta että selviän siitä, toisin kuin joskus luulin.

Vierailija kirjoitti:

On muuten jännä, että vaikka ap tietää, että mies kykenee todellakin härskeihin temppuihin, kuten nyt viedään toisia naisia tuttavien juhliin, festareille kutemaan, jne. niin jostain syystä raja menee siinä, että ei halua uskoa, että totta kai mies nyt tajusi tämän naisen olevan hänestä kiinnostunut.

Eli ap, miksi se juttu on niin vaikea ajatus, kun ainakin mun mielestä nuo muut teot ovat härskimpiä? Vai onko kyse siitä, että uskot sen, mikä on ihan pakko uskoa todisteiden vuoksi, mutta kaikessa muussa haluat vielä puolustaa miestä ja olla uskomatta?

Tässä puhutaan aika pitkästä syklistä. Kakkonen pommitti miestä jo vuosia sitten ja olen täysin varma ettei mies siinä vaiheessa huomannut naisen tarkoitusperiä, minä huomasin. Mä en valitettavasti enää jaksaisi tätä todistella teille. Ainoa asia mihin mä uskon koko jutussa on tämä. 

Ja aivan hirvittävän härskejä nuo miehen teot ovat, sitä ei kukaan voi kieltää. Aika harvalla on pokkaa moiseen. 

Ap

"Miksi kadut, ettet torpedoinut kakkosen touhuja? Silloin olisit elänyt vielä kauemmin miehen kanssa, joka ei sinua valitettavasti arvostanut.

Et olisi saanut vielä tietää miehen alhaisesta arvostuksesta ja pettämistaipumuksesta.

Mitä hyvää siinä olisi ollut?

Omasta näkökulmastani olisit joutunut elämään valheessa kauemmin ja todellisen elämän aloittaminen olisi lykkääntynyt."

Hyvä pointti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt eka kertaa tähän ketjuun. Tämä on ollut todella hyvä ketju, ja olen puolellasi ap. Vaikutat hienolta ihmiseltä, ja uskon että sinulla on hieno elämä edessä.

Siksi ihmettelen tuota viimeistä kommenttiasi. Miksi kadut, ettet torpedoinut kakkosen touhuja? Silloin olisit elänyt vielä kauemmin miehen kanssa, joka ei sinua valitettavasti arvostanut. Et olisi saanut vielä tietää miehen alhaisesta arvostuksesta ja pettämistaipumuksesta. Mitä hyvää siinä olisi ollut? Omasta näkökulmastani olisit joutunut elämään valheessa kauemmin ja todellisen elämän aloittaminen olisi lykkääntynyt. Ymmärrän, jos eron keskellä on vaikea ajatella näin, mutta omasta erostani on jo aikaa, ja tämä on nykyään minulle ainoa tapa nähdä asia. Päinvastoin hieman harmittaa, että torppasin mieheltä mahdollisuuksia tutustua toisiin naisiin lähemmin. Olisi pitänyt antaa mennä ja katsoa rohkeasti totuutta, mikä mies oli miehiään. Totuus olisi paljastunut nopeammin.

Kiitos että kommentoit, sinäkin vaikutat hienolta ja fiksulta ihmiseltä.

Niin, en mä itsekään tiedä miksi kirjoitin tuon että kadun etten torpannut kakkosen puuhia. Olisinko mä niille mitään kuitenkaan voinut? No en välttämättä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pystynyt luottamaan, rakastumaan ja saanut kaksikin hyvää suhdetta sen jälkeen (Toinen päättyi puolison kuolemaan). Nykyinen suhde hyvin onnellinen. En suostunut jäämään paskan kokemuksen vangiksi enkä ajattele, että kaikki miehet on läpipaskoja, koska ei ne ole. Olen sillä lailla ehkä hölmä, että luotan helposti, mutta toki jos luottamusta käytetään väärin, pistän pihalle 0,68 sekunnissa (muutamia lyhyempiä juttuja oli, joissa mies oli player). 

Kiva kuulla että olet saanut onnellisen suhteen koettelemustesi jälkeen. Mulle varmaan jää pelko siitä että joutuisin taas särkemään sydämeni, en varmaankaan tule enää luomaan mitään vakavampaa parisuhdetta. Eikä siihen ole toisaalta tarvekaan. Ydinperhe on jo eletty, ei paineita perheen perustamisesta kuten nuorempana olisi ollut. 

Ap

""Ap, älä vähättele exäsi väkivaltaa! Töniminen on myös fyysistä väkivaltaa, hän ylitti koskemattomuutesi joka kerta töniessään. Tutkimusten mukaan parisuhdeväkivalta pahenee ajan myötä ja sinä todennäköisesti väistit suuremman väkivallan. Minä tosiaan jouduin kokemaan sitä pahemmalla tavalla. Kun lastesi isä ja puolivuosisatainen kumppani paiskaa maahan ja kuristaa, jotain kuolee sisältä lopullisesti. Vaikka exälläni on lähestymiskielto, ei se poista kokemuksiani.

Ajattele ap että säästyit pahemmalta. Olit siinä mielessä onnekas.

Suosittelen katkaisemaan välit exään jos lapsen e ovat jo aikuisia. Yhteydenpito avaa haavoja. Minä olen blokannut exän joka paikassa; puhelimessa, somessa jne""

Minulla sama kokemus. Pitkäaikainen kumppani jäi pettämisestä kiinni. Suhteemme aikana ei ollut ollut väkivaltaa. Kun tein selväksi että pettämisen vuoksi meidän parisuhde oli tässä, mies raivostui niin että yritti kuristaa minut. Tilanne oli minulle, 50-vuotiaalle naiselle, täysin ennenkokematon ja absurdi ts. en ollut koskaan aiemmin ollut tilanteessa, jossa joudun miettiä että muutaman minuutin kuluttua olen k uollut.

Haluaisin jonkinlaisen psykologisen selityksen tälle raivoamiselle ja yllättävälle fyysiselle väkivallalle. Mikä saa valehtelemisesta kiinni jääneen ihmisen sekoamaan niin pahasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavannut olen vain muutaman kerran, mutta viestillä tosiaan joskus vaihdetaan kuulumisia. En haluaisi koskaan aivan täysin yhteydenpidosta luopua, niin kauan kuitenkin oltiin yhdessä. Vaikka ehkä mun pitäisi se koirakin vaan unohtaa. 

Ap

Pidät yhteydenpitoa tärkeänä koska olitte kauan yhdessä. Mutta miestä ei kiinnosta sinä ja sinun elämäsi, häntä kiinnostaa vain oma elämä. Yritä hiljalleen päästä hänen (henkisestä) otteestaan - tai no, eihän hän sinua kiinni itsessään pidä enää, sinä itse pidät itsesi siinä. Kasvata selkäranka vahvemmaksi ja ala keskittyä omaan elämään ja mitä hyvää siellä voisi vielä olla tulossa. Koska siellä on taatusti jotain kivaa sinullekin vielä tarjolla!

 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, hän on ollut itsekäs liero ja on sitä vieläkin. Oikeastaan en kaipaa sitä miestä joka hän on nyt, vaan niitä hyviä aikoja ja sitä miestä joka hän silloin oli. Enemmän kaipaan kotiani ja sitä elämää jota siellä elin. Koti-ikävä. Kaipaan myös yhteistä huumoriamme ja yhteisiä asioitamme, niitä "meidän juttuja" jotka olivat ainoastaan meidän omiamme ja niihin oltiin yhdessä kasvettu. Eli kyllä vaistoat oikein, tietty kaipuu mulla on. Hän tuumi itsekin, että ei pysty lupaamaan mulle etteikö joskus vielä pettäisi. Vanha mies, luulisi jo rauhoittuvan + että millainen ihminen ei pysty lupaamaan uskollisuutta?

Ap

Kommentoin muutamaa asiaa, mutta molempia ei saa tähän samaan lainattua. 

1. Tuo "mies ei huomannut piirittelyä" on asia, jonka valehtelet (tietämättäsi) itsellesi. Tuhahdukset ja "mitä se nyt haluaa" on feikkailua. Itsellä mies teki ihan samaa. Vähätteli naisen vistejä, tuhahteli (!) ja "no taas tää nyt". Jolloin hän loi kuvan häntä piirittävästä naisesta ja hän ihan itse ymmyrkäisenä on ihan hoo moilanen. Eli se oli peliä. KOSKA EIKÖS HÄN TÄMÄN KAKKOSEN KANSSA OLLUT JO SILLOIN 12 v SITTEN? (vai olenko ymmärtänyt väärin)

2. Olisit Ap torpnnut kakkosen yritykset. Miksi edelleen pidät kiinni siitä kuvasta, että nainen tuli ja vei ja mies vikisi? Mieshän on kauan jo käynyt polkemassa muita (huom., tiedät vain kakkosesta, et tiedä kolmosesta, nelosesta, vitosesta...). On itsepetosta sekä kuvitella, että mies vaan vietiin ja että olisit jotenkin voinut estää sen. Mies meni koska halusi. Piste

3. Uskoisitko lupauksen uskollisuudesta vaikka käsi millä kirjalla sen vannoisi? Itse edustan sitä koulukuntaa, että kerran pettänyt ei uutta mahista saa, koska häneen ei voi luottaa. Tosin Ap sun mies ei halua olla sun kanssa. Hän haluaa olla kakkosen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kehuminen on tosiaan aika kaksipiippuinen juttu. Tiedän miestyypin, joka kehuu valtavasti vaimojaan, ja totta kai kehuu, koska vaimo on miehen omaisuutta ja jos haukkuisi, kertoisi omasta huonoudestaan kun ei ole saanut parempaa vaimoa. Sehän ei olisi mahdollista että täydellisellä tyypillä ei olisi upeaa vaimoa. Mutta sitten samaan aikaan he kykenevät tekemään aivan hirveitä asioita noille ihanille vaimoilleen, eli kyse on tosiaankin vain siitä että vaimo on upea esine, joka kuitenkaan ei syvästi merkitse mitään. Se on vain omaisuutta, ei rakkautta.

Omistushaluinen hän todellakin oli aina, kuten olen tässäkin ketjussa kertonut. Mustasukkainen minusta.  

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama kokemus. Pitkäaikainen kumppani jäi pettämisestä kiinni. Suhteemme aikana ei ollut ollut väkivaltaa. Kun tein selväksi että pettämisen vuoksi meidän parisuhde oli tässä, mies raivostui niin että yritti kuristaa minut. Tilanne oli minulle, 50-vuotiaalle naiselle, täysin ennenkokematon ja absurdi ts. en ollut koskaan aiemmin ollut tilanteessa, jossa joudun miettiä että muutaman minuutin kuluttua olen k uollut.

Haluaisin jonkinlaisen psykologisen selityksen tälle raivoamiselle ja yllättävälle fyysiselle väkivallalle. Mikä saa valehtelemisesta kiinni jääneen ihmisen sekoamaan niin pahasti?

Mäkin haluaisin tietää! Tosin en noin graavia väkivaltaa ole kokenut, mutta se raivoaminen ja huutaminen mulle oli aivan hirvittävää. Miksi väärintekijä huutaa ja raivoaa kun teon kohde on täysin oikeutetusti vihainen?!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin muutamaa asiaa, mutta molempia ei saa tähän samaan lainattua. 



1. Tuo "mies ei huomannut piirittelyä" on asia, jonka valehtelet (tietämättäsi) itsellesi. Tuhahdukset ja "mitä se nyt haluaa" on feikkailua. Itsellä mies teki ihan samaa. Vähätteli naisen vistejä, tuhahteli (!) ja "no taas tää nyt". Jolloin hän loi kuvan häntä piirittävästä naisesta ja hän ihan itse ymmyrkäisenä on ihan hoo moilanen. Eli se oli peliä. KOSKA EIKÖS HÄN TÄMÄN KAKKOSEN KANSSA OLLUT JO SILLOIN 12 v SITTEN? (vai olenko ymmärtänyt väärin)



2. Olisit Ap torpnnut kakkosen yritykset. Miksi edelleen pidät kiinni siitä kuvasta, että nainen tuli ja vei ja mies vikisi? Mieshän on kauan jo käynyt polkemassa muita (huom., tiedät vain kakkosesta, et tiedä kolmosesta, nelosesta, vitosesta...). On itsepetosta sekä kuvitella, että mies vaan vietiin ja että olisit jotenkin voinut estää sen. Mies meni koska halusi. Piste



3. Uskoisitko lupauksen uskollisuudesta vaikka käsi millä kirjalla sen vannoisi? Itse edustan sitä koulukuntaa, että kerran pettänyt ei uutta mahista saa, koska häneen ei voi luottaa. Tosin Ap sun mies ei halua olla sun kanssa. Hän haluaa olla kakkosen kanssa.

1. Ei ollut tämän kakkosen kanssa, vaan erään toisen kakkosen.

2. Mä en tosiaan tiedä kuin näistä kahdesta. Mutta olen varma että enemmänhän heitä täytyy olla.

3. En taitaisi uskoa. Mutta eikö ne vanhemmiten rauhoitu? Ja mitä tulee kakkoseen, tuolla edellä kirjoitin että ei taida sekään romanssi enää olla niin mahtavaa kuin mitä se kesällä oli kun saivat mun selän takana vehtailla. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

3. En taitaisi uskoa. Mutta eikö ne vanhemmiten rauhoitu? Ja mitä tulee kakkoseen, tuolla edellä kirjoitin että ei taida sekään romanssi enää olla niin mahtavaa kuin mitä se kesällä oli kun saivat mun selän takana vehtailla. 

Ap

Mutta vaikka rauhoittuisikin, haluaisitko suhteeseen sinua useasti pettäneen, valehtelevan manipulaattorin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3. En taitaisi uskoa. Mutta eikö ne vanhemmiten rauhoitu? Ja mitä tulee kakkoseen, tuolla edellä kirjoitin että ei taida sekään romanssi enää olla niin mahtavaa kuin mitä se kesällä oli kun saivat mun selän takana vehtailla. 

Ap

Mutta vaikka rauhoittuisikin, haluaisitko suhteeseen sinua useasti pettäneen, valehtelevan manipulaattorin kanssa?

Niinpä niin, hyvä kysymys. En ainakaan helposti, mutta kuten sanottua niin enemmän mä kaipaan omaa entistä elämääni kuin itse miestä. 

Ap

Ap, et voi luottaa kylän juoruihin nyt yhtään enempää kuin silloin, kun toista kuljeteltiin selkäsi takana. Jätetylle mielellään kertoillaan, että ei siellä hyvin mene nytkään, oli se totta tai ei. Ei kannata kuunnella tässä asiassa yhtään mitään muuta kuin omia vaistoja ja tunteita.

Olin itse liukua tuohon pikkurouva-kuplaan, eli nautin kotona puuhastelusta, lasten kanssa olosta ja selitin sen itselleni niin, että annan miehelle työrauhan, kun työ hänelle tärkeämpää on kuin minulle. Sitten havahduin siihen, että vaikka mies oli 1-3 vkoa työmatkalla, sillä ei ollut mitään vaikutusta meidän elämään. Aloin ajatella, että mikä parisuhde tämä oikein on, ei mikään. Eihän meillä ole parisuhdetta!

Mies kehui minua myös kovasti kaikkialla ja halusi minua avec-juttuihin  mukaan. Siihenkin havahduin, että mulla on niissä tosi tylsää, ei kiinnosta ne jutut siellä eikä ihmiset. Mulla ei kyllä oikein omiakaan ystäviä ollut, koska kodin puuhat piti niin kiireisenä ja omakin työ oli, joskaan ei samalla tavalla vaativa kuin miehellä.

Aloin tarkkailla miestä enemmän, niitä senkin juttuja ja totesin, että en minä edes tunne tuota ihmistä saati enää rakasta. Ei meillä ole mitään yhteistä. Kaikki, mikä mulle on tärkeää on hälle yhdentekevää ja päinvastoin.

Mä lähdin. Siitä, en tiedä, onko toisia ollut, enkä välitä. Mä vaan tunsin sen kumisen tyhjyyden meidän välillä. Mies oli aivan järkyttynyt, ei kuulemma suhteesta voi vaan kävellä ulos jonkun niin turhan asian takia kuin mä tein. Sanoin, että luuleeko hän, että me löydettäis vielä joku kipinä tai yhteinen tunne-elämä? Sen myönsi, että tuskin, erilaisia ollaan.

Lapset oli jo myöhäisteini-iässä, sekin vaikutti, eli jo kohta kotoa lentämässä. Olen sen jälkeen edennyt itsekin urallani ja saanut ystäviä. Mun on oikein hyvä näin, vaikka elintaso kyllä tippui aikalaillakin, mutta se ei haittaa yhtään.