Haluatko kysyä jotain pitkän työkokemuksen (yli 20v.) omaavalta pari- ja perheterapeutilta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että läheisriippuvuus ei ole mikään virallinen termi, vaan erilaisissa self help-suuntauksissa käytetty pseudopsykologinen käsite. Ja koska se ei ole tieteessä ja tutkimuksessa käytetty termi, sillä ei ole mitään täsmällistä sisältöä, vaan sen alla voi käsitellä hyvin monenlaisia ilmiöitä ja asioita. Näkisin, että termin käyttämisestä ei ole haittaa, jos sitä soveltaa itseensä ja kokee oivalluksia, mutta muihin soveltaminen voi olla hyvinkin haitallista, koska olennaisia asioita voi jäädä huomaamatta.

Addiktioiden vertaistukitoiminnassa on samanlaista klangia eli kaikki asiat käsitetään herkästi addiktion kautta, vaikka kaikki ei liity addiktioon. Self helpin tunnusmerkki on usein se, että on vain yksi ainoa näkökulma, josta käsin kaikkea käsitellään. Oli se sitten addiktio tai läheisriippuvuus. Tässä mielessä nämä auttamiseen tarkoitetut ideologiat muistuttavat uskontoa omine haittoineen eli esitetään, että ilman tämän ideologian hyväksymistä et voi parantua. Joillekin tuosta voi olla isokin apu siitä huolimatta, aivan kuten uskonnoistakin. Ap 

Tuo on täysin totta ja ymmärrän mitä tarkoitat. Aihetta olisi varmasti syytä tutkia psykologian kentällä lisää niin, että sille saataisiin ennen pitkää täsmällisempi sisältö ja virallisempi määritelmä, kun suurin osa alan ammattilaisista kuitenkin tuntuu tunnistavan ilmiön jossain muodossa. Kenties sitä kautta saataisiin tieteellisempi ja osuvampi nimi myös, vaikka noin laajan ilmiön täsmällinen tutkiminen onkin hyvin vaikeaa. Toisaalta psykologia on myös tieteenä vähän sellainen ala, että monet virallisetkin termit ja määritelmät ovat alati muuttuvia ja se mikä tiedetään jo nyt, tulee viralliseksi tiedoksi tutkimusten myötä väistämättä aina vähän myöhässä. Tarkoitan siis, että koska harva tieteen ala on ikään kuin valmis, kaikki pseudopsykologia ei myöskään ole automaattisesti pelkkää huuhaata, vaikkakin aina riskialtista. Itsestä on ainakin tuntunut, että joidenkin ilmiöiden, kuten vaikkapa masennuksen hoidossa self help-suuntauksien puolelle kääntyminen on toisinaan ollut ainut jäljelle jäänyt vastauksia tuova vaihtoehto siinä kohtaa, kun ns. virallinen ja tämänhetkisen tieteen pohjalta suunniteltu hoito on tuonut jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta tämä meni jo aivan ohi aiheen eikä liity yhtikäs mitenkään pariterapiaan, anteeksi. :)

En halua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei kestä syyllisyyden tunnetta ollenkaan vaan suuttuu silmittömästi. 

Mistä tämä voi johtua? 

Joudun varovaisesti kiertoilmaisuja käyttäen yrittää joskus kertoa, miten jotain toimintatapaa pitää muuttaa. (Eli tekee jonkun väärin) Yleensä en uskalla sanoa ollenkaan. 

Raivostuu jopa sellaisesta, että muistutan autoa ajaessa, errä kannattaisi laittaa valot päälle. Annan ajaa, josko itse huomaisi, mutta jotenkin huumorilla tms yritän vihjata. (Valot unohtuu autosta usein. Hän on muutenkin huolimaton.)

Mikä kumma tuon saa aikaan. 

Ongelma on myös riidellessä. Raivistuu vasn uudelleen. Emme koskaan sovi riitoja eikä hän koskaan pyydä anteeksi. Asia vaan unohdetaan. 

Itse haluaisin sopia riidat. 

Ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. 

Kun ihmisellä on heikko itsetunto, hän e

Kiitos vastauksesta. Voihan se olla, että siellä sisällä on heikko itsetunto. Kuitenkin hän näyttää ulospäin aina sitä rohkeaa ja itseensä uskovaa puoltaan. Olen aina luullut, että hänellä on ylikorostunut itsetunto. 

Hänen lapsuutensa oli ankea. Äitinsä kuoli hänen ollessaan vauva ja isänsä oli itse jäänyt täysorvoksi jo 9-vuotiaana ja joutunut karmeisiin olosuhteisiin eikä osannut puhua mitään syvällisempää. 

Mulle on ihan Valviran psykoterapeutti puhunut läheisriippuvuudesta ja kutsunut minua läheisriippuvaiseksi. Olisiko terapeutti saanut tehdä niin vai onko se sitten ollut terapeutin ammattitaidon puutetta? Miten voi olla, että virallisessa Kela-korvattavassa terapiassa käytetään täysin pseudotieteellisiä diagnooseja, jos niissä ei ole perää vaan enemmän riskejä? Vai riippuuko tällaiset terapeutin omasta suhteesta noihin termeihin, että jotkut uskoo niihin ja jotkut ei? Olen hämmentynyt. 

En halua. Parisuhdekonkari jo 40 vuotta. Pitkät suhteet sekä yhden yön parisuhteet tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei kestä syyllisyyden tunnetta ollenkaan vaan suuttuu silmittömästi. 

Mistä tämä voi johtua? 

Joudun varovaisesti kiertoilmaisuja käyttäen yrittää joskus kertoa, miten jotain toimintatapaa pitää muuttaa. (Eli tekee jonkun väärin) Yleensä en uskalla sanoa ollenkaan. 

Raivostuu jopa sellaisesta, että muistutan autoa ajaessa, errä kannattaisi laittaa valot päälle. Annan ajaa, josko itse huomaisi, mutta jotenkin huumorilla tms yritän vihjata. (Valot unohtuu autosta usein. Hän on muutenkin huolimaton.)

Mikä kumma tuon saa aikaan. 

Ongelma on myös riidellessä. Raivistuu vasn uudelleen. Emme koskaan sovi riitoja eikä hän koskaan pyydä anteeksi. Asia vaan unohdetaan. 

Itse haluaisin sopia riidat. 

Ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. 

Kiinnitän huomiota tekstissäsi siihen, ettet uskalla sanoa miehellesi mitä ajattelet. Mitä kaikkea tuon kuvaamasi tilanteen taustalla on, se mielestäni vaatisi tarkempaa selvittelyä mitä tässä voin tarjota. Pitkässä avioliitossa voidaan urautua toistamaan samoja, haitallisia kaavoja tai sitten voi olla kyse vakavammistakin asioista, jos joudut pelkäämään puolisoasi. Oma pelko ja varominen kannattaa ottaa vakavasti, koska on haitallista elää pelon ilmapiirissä. Toisaalta on myös aiheetonta pelkoa eli ollaan jumiuduttu turhaan tiettyihin riitelykuvioihin eikä kumpikaan tarkoita pahaa. Terapiassa voisitte jutella turvallisesti näistä aihepiireistä tai voit mennä alkuun yksinkin, jos mies ei halua lähteä. Ap

"Tarkoitan siis, että koska harva tieteen ala on ikään kuin valmis, kaikki pseudopsykologia ei myöskään ole automaattisesti pelkkää huuhaata, vaikkakin aina riskialtista. Itsestä on ainakin tuntunut, että joidenkin ilmiöiden, kuten vaikkapa masennuksen hoidossa self help-suuntauksien puolelle kääntyminen on toisinaan ollut ainut jäljelle jäänyt vastauksia tuova vaihtoehto "

En tarkoittanut, että läheisriippuvuus tai AA yms. olisivat huuhaata, en pidä myöskään uskontoja huuhaana, vaan ne voivat olla hyvin jäsentyneitä osia henkilön integriteettiä ja maailmankatsomusta, jotka tuovat tasapainoa elämään. En siis ole todellakaan mikään skientisti eli tieteisuskovainen, vaan tarkoitin, että koko asiaan on vähän hankala ottaa kantaa, kun mitään virallista määritelmää läheisriippuvuudesta ei ole tieteen kontekstissa, mikä on toisaalta termin vahvuus. Ongelma liittyy siihen, jos ns. läheisriippuvuus jää ainoaksi näkökulmaksi kyseiseen asiaan tai jos sitä sovelletaan ihmisiin, jotka eivät tunnista itsessään kyseisiä piirteitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulle on ihan Valviran psykoterapeutti puhunut läheisriippuvuudesta ja kutsunut minua läheisriippuvaiseksi. Olisiko terapeutti saanut tehdä niin vai onko se sitten ollut terapeutin ammattitaidon puutetta? Miten voi olla, että virallisessa Kela-korvattavassa terapiassa käytetään täysin pseudotieteellisiä diagnooseja, jos niissä ei ole perää vaan enemmän riskejä? Vai riippuuko tällaiset terapeutin omasta suhteesta noihin termeihin, että jotkut uskoo niihin ja jotkut ei? Olen hämmentynyt. 

Ei läheisriippuvuudessa ole riskejä, jos henkilö itse tahtoo hahmottaa asioitaan sen termin kautta eikä läheisriippuvuus jää ainoaksi näkökulmaksi koko terapiassa. Psykoterapian koko idea kun on tarkastella asioita uusista, asiakkaalle yllättävistäkin näkökulmista eikä vain yhdestä näkökulmasta. Ei ole kiellettyä tarkastella asiakasta myöskään uskonnollisesta näkökulmasta tai jostakin muusta näkökulmasta, jonka asiakas kokee mielekkääksi. Läheisriippuvaiseksi ei sen kummemmin voi diagnosoida, koska sellaista diagnoosia ei ole olemassa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei kestä syyllisyyden tunnetta ollenkaan vaan suuttuu silmittömästi. 

Mistä tämä voi johtua? 

Joudun varovaisesti kiertoilmaisuja käyttäen yrittää joskus kertoa, miten jotain toimintatapaa pitää muuttaa. (Eli tekee jonkun väärin) Yleensä en uskalla sanoa ollenkaan. 

Raivostuu jopa sellaisesta, että muistutan autoa ajaessa, errä kannattaisi laittaa valot päälle. Annan ajaa, josko itse huomaisi, mutta jotenkin huumorilla tms yritän vihjata. (Valot unohtuu autosta usein. Hän on muutenkin huolimaton.)

Mikä kumma tuon saa aikaan. 

Ongelma on myös riidellessä. Raivistuu vasn uudelleen. Emme koskaan sovi riitoja eikä hän koskaan pyydä anteeksi. Asia vaan unohdetaan. 

Itse haluaisin sopia riidat. 

Ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. 

Kiinnitän huomiota tekstissäsi siihen, e

Erittäin hyviä huomioita! Kiitos paljon. Kerrassaan hyvää analyysiä.

Ennen meillä oli vielä kamalampaa. Käytiin  ennen naimisiinmenoa muutama kerta pariterapeutilla. Se terapeutti oli täysin mieheni puolella. (Esim mieheni ei tehnyt kotitehtäviään ja minä tein. Yksikin tehtävä oli, että keksi 3 asiaa, jotka voisit tehdä kumppanisi oloa parantaaksesi. Terapeutin mielestä oli ok, että mies sanoi, että vain minulla on parannettavaa, ei hänellä.)

Vertaistukeen perustuvalla leirillä mies sai asiaankuuluvaa kritiikkiä vettaisilta ja otti sen hyvin vastaan, etenkin, jos miehet sen sanoivat.

Leirin vaikutus vaan ei kestänyt kuin muutaman kuukauden. 

Tuli mieleen, että hän inhosi äitipuoliaan, joten ehkä hän ei siedä moitteita naispuolisilta. Tapasin itse jälkimmäisen äitipuolen ja se oli kyllä todella pirttihirmu. (Mieheni äitihän kuoli hänen ollessaan vauva)

En halua kysyä sulta yhtään mitään. Pidä ne sinun omat asiasi sinun tietona ja minä pidän omat.

En todella halua. Elän pitkää, hyvää avoliittoa ja sitä ei tule kukaan sohlaamaan. Osaamme ratkaista pulmamme ja olemme asioidemme parhaita asiantuntijoita.

Vierailija kirjoitti:

En todella halua. Elän pitkää, hyvää avoliittoa ja sitä ei tule kukaan sohlaamaan. Osaamme ratkaista pulmamme ja olemme asioidemme parhaita asiantuntijoita.

Noinhan se parhaimmillaan menee. Tiesitkö muuten, että yksi kaikkia psykoterapiasuuntauksia yhdistävä mietelause, jota lukuisissa koulutuksissa toistellaan alusta asti on seuraavanlainen: "Asiakas on aina omien asioidensa ja itsensä paras asiantuntija." Sillä se on aivan todellinen vaara, että terapeutti ryhtyy näkemään asioita jostain turhan kapeasta vinkkelistä eikä kuuntele ja havainnoi kuten pitäisi. 

Kriittisyys on siis myös paikallaan. Ei kannata heti "ostaa" mitään mikä tuntuu aivan kaukaa haetulta tai väärältä, olipa sen sanoja miten vaikutusvaltainen terapeutti tahansa. Terapeutti ei ole mikään guru, vaan normaali työntekijä kuten muissakin ammateissa. Vastuu on vain isompi kuin monessa muussa ammatissa. Ap