Haluatko kysyä jotain pitkän työkokemuksen (yli 20v.) omaavalta pari- ja perheterapeutilta

Tässä kaikki tältä illalta, ehkä joskus vielä palaan vastailemaan, jos ketju löytyy. Kiitos hyvistä kysymyksistä. Ap

Ja mielistelet. Teet kaiken kuten mies sanoo. Vaikka teet kaiken kuten mies tahtoo niin saatat saada turpaas ja pettämistä osaksesi. Näin kävi eräässä parisuhteessa. Varsinkin miesten mielestä tämä on normaali parisuhde. Nykypäivänä tuohon pitää lisätä hoida kapset, hoida koti ja elätä mies . 

Miten päädyit penkomaan muiden ihmisten likasankoja?

Vierailija kirjoitti:

Miten päädyit penkomaan muiden ihmisten likasankoja?

Törmäsin Virginia Satirin kirjaan Conjoint Family Therapy ja tiesin heti, että tää on mun juttu. Luin kaiken perheterapiasta minkä käsiini sain ja hain koulutukseen parin välivaiheen kautta.

Likasangot olivat tärkeä kehitysaskel viemäröinnin historiassa. Ja nyt olemme jo kierrätysmateriaalien parissa. Ap

Hyvä ketju.

Itse olen läheisriippuvainen (kietoutuneessa parisuhteessa, vai miten termi meni). En osaa erottaa, mikä kuuluu tonttiini.

Minulle saa antaa vinkkejä.

Onko aloittajalla ajatusta siitä, miksi kahden aikuisen väliseen kinasteluun tarjotaan avuksi ensimmäisenä portaana terapeuttikoulutettua ihmistä, mutta lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, siis oikeita sairauksia, hoitelee kaiken maailman hoitajat parin päivän "menetelmäkoulutuksilla"?

Nimimerkillä sellainen heikoin eväin työtään tekevä hoitaja

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittajalla ajatusta siitä, miksi kahden aikuisen väliseen kinasteluun tarjotaan avuksi ensimmäisenä portaana terapeuttikoulutettua ihmistä, mutta lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, siis oikeita sairauksia, hoitelee kaiken maailman hoitajat parin päivän "menetelmäkoulutuksilla"?

Nimimerkillä sellainen heikoin eväin työtään tekevä hoitaja

Se on väärin.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin (muistaakseni), niin lasta ja nuorta ei mielestäni tulisi hoitaa yksilöterapiassa, vaan perheterapialla. Kun kaikki tuodaan yhteen, ovat tulokset usein hämmästyttäviä ja nopeita. Siis mukaan tulee lähiyhteisö laajassa kokoonpanossa (vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, poikaystävä, ystävä tai kaksi: ketä nyt läheiseksi koetaan), jonka lisäksi otetaan muutamia kertoja yksilötapaamisia. Tästä muodostetaan hoitopolku, jota toteutetaan perhekeskuksessa. Perheterapiassahan on paljon tekniikoita ja menetelmiä, jotka soveltuvat myös pienempien lapsien kohdalla kuten theraplay. Istuntoja voi videoida, peililasia voi käyttää, lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa rikoksissa siitä voi olla paljon apua, että saadaan todistusaineistoa. Perheterapeuttien tulisi työskennellä mahdollisimman usein parina.

Jos voittaisin oikein ison summan rahaa, perustaisin itse tuollaisen keskuksen. Ottaisin sinne myös asiakkaita hoitoon ilmaiseksi, jos heillä ei ole varaa maksaa. Siellä voitaisiin myös kouluttaa perheterapeutteja, lisäksi tietenkin ammatti-ihmisten ohjaamat ryhmäterapiat (vaikkapa ketjussa mainituille sinkuille) tulisivat ohjelmistoon. .... Ainahan sitä voi haaveilla. Minulla on jonkilainen loraus maailmanparantajaa, vaikka ensisijaisesti olen kehittäjä, työelämässä ollessani olen melkein aina ollut siinä roolissa, kun taas perusjohtaminen ei niinkään ole kiinnostanut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju.

Itse olen läheisriippuvainen (kietoutuneessa parisuhteessa, vai miten termi meni). En osaa erottaa, mikä kuuluu tonttiini.

Minulle saa antaa vinkkejä.

Ainoa varsinainen vinkki, jonka keksin, on se, että osallistuisit ammatti-ihmiseen ohjaamaan ryhmäterapiaan. Sellaisia on ainakin pk-seudulla, vaikkakin hyvin vähän. Se voi olla itsetuntemuksen syventämiseen tarkoitettu ryhmä, siis yleisluontoinen, mutta tärkeää on ammatti-ihmisen asianmukainen koulutus hommaan. Hänen tulisi olla psykodynaamisesti suuntautunut terapeutti. Tällaiset ryhmät ovat melko raskaista ja vaativat sitoutumista, mutta ne ovat erittäin tehokkaita (tutkitusti), koska vuorovaikutustilanne puretaan osiin tositilanteessa eli projektiot ja introjektiot puretaan.

Ns. läheisriippuvuudessa voi olla kyse monestakin asiasta, mutta hyvin ohjatussa ryhmässä se kyllä selviää mihin ongelma kohdentuu. Omien ja muiden asioiden erottuminen toisistaan on sinänsä melko tavanomainen ongelma eikä siinä välttämättä ole kyse mistään patologisesta. Jokaiselle on kuitenkin hyötyä siitä, ettei puutu toisten asioihin liiaksi eikä anna kenenkään puuttua omiin asioihin liiaksi. Kyse on minuuden rajoista eli kun ne ovat vahvat, mutta joustavat, sallien epätäydellisyyttä itsessä ja muissa, hyvinvointi paranee.

Sitten on tietysti parisuhdeterapia, mutta se että lähdet asian äärelle sitä kautta, että sinä et osaisi erottaa mikä kuuluu tonttiisi, on aivan liian yksinkertainen ja siinä mielessä virheellinen lähtökohta. Sinun kumppanisi on mukana tuossa vuorovaikutuksessa aivan samalla intensiteetillä eli se mikä päätyy sinun kannettavaksesi, on lähtökohtaisesti myös hänessä. Sama periaate koskee kaikkia parisuhdedynamiikkoja. Ap

Miten saisin mieheni uskomaan, että hän näkee asiat väärin ja että hän on väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Miten saisin mieheni uskomaan, että hän näkee asiat väärin ja että hän on väärässä?

Jos hän ei usko, hän on ilmeisesti toisessa uskontokunnassa eikä uskonasioihin oikein voi vaikuttaa terapialla, sitä pidetään epäeettisenä. Ap

Hyvä ketju minustakin. Haluaisin terapeutti-opiskelijana kysyä tuosta läheisriippuvuuden käsitteen välttelystä enemmän, liittyykö se siihen että termi on suomennettuna valitettavan harhaanjohtava vai ettet allekirjoita ilmiön koko nykyistä määritelmää ja ns. teoriaa sen taustalla? Olen omatoimisesti opiskellut aiheesta vuosia ja ajattelen, että se on epäilemättä yksi suomalaisten ns. henkisistä kansantaudeista vähän kuin välttelevä kiintymystyylikin. Olen kuitenkin usein harmissani siitä miten väärinymmärretty koko ilmiö on sen ontuvan suomennuksen takia, mikä johtaa siihen ettei moni läheisriippuva edes löydä oikeita termejä tai sen myötä tietoa ja apua omalle oireilulleen. Englanniksi codependency on paljon kuvaavampi ja toimivampi, koska suomeksi läheisriippuvuus-sanasta saa helposti heti käsityksen, että joku olisi riippuvainen joko läheisyydestä tai läheisestään. Kun oikeamminhan se riippuvuus tuossa sanassa viittaa enemmänkin siihen, että omat tunteet/teot/ajatukset ovat riippuvaisia jonkun läheisen tunteista/teoista/ajatuksista. Eli juurikin tuota mitä sanoit; ei pysytä omalla tontilla. Tavallaanhan se on pahimmillaan riippuvuus sekin tai ainakin riippuvuuden piirteitä täyttyy, mutta ei yhtään siinä mielessä kuten addiktiivisuus johonkin yleensä mielletään. Esim. klassisin esimerkki alkoholistin vaimo, joka sopeutuu epäterveeseen tilanteeseen liikaakin ja oma elämä alkaa pyörimään sen ympärillä juoko mies vai ei jne. pikkuhiljaa ikään kuin sairastuu siihen toisen sairastamiseen. Ehkä jonkinlainen sijaisriippuvuus olisi terminä kuvaavampi, mutta ei sekään täysin sovi. Oletko samaa mieltä vai näemmekö ilmiön täysin eri tavalla? 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju minustakin. Haluaisin terapeutti-opiskelijana kysyä tuosta läheisriippuvuuden käsitteen välttelystä enemmän, liittyykö se siihen että termi on suomennettuna valitettavan harhaanjohtava vai ettet allekirjoita ilmiön koko nykyistä määritelmää ja ns. teoriaa sen taustalla? Olen omatoimisesti opiskellut aiheesta vuosia ja ajattelen, että se on epäilemättä yksi suomalaisten ns. henkisistä kansantaudeista vähän kuin välttelevä kiintymystyylikin. Olen kuitenkin usein harmissani siitä miten väärinymmärretty koko ilmiö on sen ontuvan suomennuksen takia, mikä johtaa siihen ettei moni läheisriippuva edes löydä oikeita termejä tai sen myötä tietoa ja apua omalle oireilulleen. Englanniksi codependency on paljon kuvaavampi ja toimivampi, koska suomeksi läheisriippuvuus-sanasta saa helposti heti käsityksen, että joku olisi riippuvainen joko läheisyydestä tai läheisestään. Kun oikeamminhan se

Tarkoitin sitä, että läheisriippuvuus ei ole mikään virallinen termi, vaan erilaisissa self help-suuntauksissa käytetty pseudopsykologinen käsite. Ja koska se ei ole tieteessä ja tutkimuksessa käytetty termi, sillä ei ole mitään täsmällistä sisältöä, vaan sen alla voi käsitellä hyvin monenlaisia ilmiöitä ja asioita. Näkisin, että termin käyttämisestä ei ole haittaa, jos sitä soveltaa itseensä ja kokee oivalluksia, mutta muihin soveltaminen voi olla hyvinkin haitallista, koska olennaisia asioita voi jäädä huomaamatta.

Addiktioiden vertaistukitoiminnassa on samanlaista klangia eli kaikki asiat käsitetään herkästi addiktion kautta, vaikka kaikki ei liity addiktioon. Self helpin tunnusmerkki on usein se, että on vain yksi ainoa näkökulma, josta käsin kaikkea käsitellään. Oli se sitten addiktio tai läheisriippuvuus. Tässä mielessä nämä auttamiseen tarkoitetut ideologiat muistuttavat uskontoa omine haittoineen eli esitetään, että ilman tämän ideologian hyväksymistä et voi parantua. Joillekin tuosta voi olla isokin apu siitä huolimatta, aivan kuten uskonnoistakin. Ap 

Kuinka hyvin tunnistatte, jos suhteen toinen osapuoli mustamaalaa ja manipuloi? Jos on esimerkiksi eron jälkeen tilanne, missä pitäisi sopia lasten asioista. 

"Haluatko kysyä jotain pitkän työkokemuksen (yli 20v.) omaavalta pari- ja perheterapeutilta"

Nope. Itsellänikin on yliopistotason koulutus (DI) ja pitkä työkokemus. Olen huomannut, että sillä ei ole mitään merkitystä, koska edes työpaikkahaastatteluihin ei pääse.

Miksi uskot voivasi ratkoa muiden ongelmia? Eikö alallesi hakeuduta juuri omien ongelmien vuoksi? Myös huono itsetunto ajaa alalle. Saa mahtavan voimantunteen, kun voi mestaroida muiden elämää. 

Miksi uskot voivasi ratkoa muiden ongelmia? Eikö alallesi hakeuduta juuri omien ongelmien vuoksi? Myös huono itsetunto ajaa alalle. Saa mahtavan voimantunteen, kun voi mestaroida muiden elämää. 

Mieheni ei kestä syyllisyyden tunnetta ollenkaan vaan suuttuu silmittömästi. 

Mistä tämä voi johtua? 

Joudun varovaisesti kiertoilmaisuja käyttäen yrittää joskus kertoa, miten jotain toimintatapaa pitää muuttaa. (Eli tekee jonkun väärin) Yleensä en uskalla sanoa ollenkaan. 

Raivostuu jopa sellaisesta, että muistutan autoa ajaessa, errä kannattaisi laittaa valot päälle. Annan ajaa, josko itse huomaisi, mutta jotenkin huumorilla tms yritän vihjata. (Valot unohtuu autosta usein. Hän on muutenkin huolimaton.)

Mikä kumma tuon saa aikaan. 

Ongelma on myös riidellessä. Raivistuu vasn uudelleen. Emme koskaan sovi riitoja eikä hän koskaan pyydä anteeksi. Asia vaan unohdetaan. 

Itse haluaisin sopia riidat. 

Ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka hyvin tunnistatte, jos suhteen toinen osapuoli mustamaalaa ja manipuloi? Jos on esimerkiksi eron jälkeen tilanne, missä pitäisi sopia lasten asioista. 

Suomessahan lastenvalvojan kanssa sovitaan noista asioista eli jos perheterapeutti on mukana, on hän ollut mukana terapiaprosessissa jo aikaisemminkin. Väittäisin oman kokemukseni perusteella, että mustamaalaus ja manipulointi on helppo tunnistaa, koska a) terapiahuoneessa on usein isompi kokoonpano b) tuo taipumus ihmisessä ei ilmaannu vain lasten asioista sovittaessa, vaan on aina mukana koko ajan, muissakin asioissa. Tuollainen ihmistyyppi on aivan tietynlainen eikä sitä loppujen lopuksi ole vaikea huomata, ainakaan, jos on vähänkin enemmän työkokemusta ja on ehtinyt tuohon ihmistyyppiin törmätä jo usein ennenkin. 

Sitten on tietysti se, ettei perheterapeutin ymmärrys mustamaalauksesta tai manipuloinnista välttämättä kovin paljon auta, sillä hän ei päätä lasten huoltajuuteen liittyvistä asioista, vaan lastenvalvoja tai pahimmassa tapauksessa oikeudenistunto tarvitaan. Joskus olen lausunnon sellaiseenkin kirjoittanut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei kestä syyllisyyden tunnetta ollenkaan vaan suuttuu silmittömästi. 

Mistä tämä voi johtua? 

Joudun varovaisesti kiertoilmaisuja käyttäen yrittää joskus kertoa, miten jotain toimintatapaa pitää muuttaa. (Eli tekee jonkun väärin) Yleensä en uskalla sanoa ollenkaan. 

Raivostuu jopa sellaisesta, että muistutan autoa ajaessa, errä kannattaisi laittaa valot päälle. Annan ajaa, josko itse huomaisi, mutta jotenkin huumorilla tms yritän vihjata. (Valot unohtuu autosta usein. Hän on muutenkin huolimaton.)

Mikä kumma tuon saa aikaan. 

Ongelma on myös riidellessä. Raivistuu vasn uudelleen. Emme koskaan sovi riitoja eikä hän koskaan pyydä anteeksi. Asia vaan unohdetaan. 

Itse haluaisin sopia riidat. 

Ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. 

Kun ihmisellä on heikko itsetunto, hän ei kestä mitään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Hänessä ei saa olla mitään vikaa, vaan syy on aina etsittävä muista ihmisistä tai olosuhteista.

Huono itsetunto puolestaan johtaa juurensa yksilön lapsuuteen, siihen miten häntä on kohdeltu. Siitä kannattaa googlata lisätietoja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi uskot voivasi ratkoa muiden ongelmia? Eikö alallesi hakeuduta juuri omien ongelmien vuoksi? Myös huono itsetunto ajaa alalle. Saa mahtavan voimantunteen, kun voi mestaroida muiden elämää. 

En usko ratkaisevani kenenkään ongelmia kuten eivät muutkaan koulutetut terapeutit, sellainen on enemmän uskonnon heiniä. Ihmiset ratkaisevat itse ongelmansa, voin ainoastaan kertoa havainnoistani ja kysyä kysymyksiä, jotka auttavat hahmottamaan asioita eri näkökulmista kuin he ovat tottuneet.

Uskonnon ja self helpin ero ammatilliseen terapiatyöhön on juuri tässä asiassa kuten jo hetki sitten sivusinkin. Koulutettu terapeutti ei väitä ratkaisevansa ongelmiasi eikä hänellä ole jumallallista tietämystä mistään eikä hän ole sen täydellisempi tai ongelmattomampi kuin muutkaan. Ainoastaan hänellä tulee olla oma pitkä psykoterapia taustalla ja vankka ammattitaito, joka perustuu tutkittuun tietoon ja ammattikoulutukseen.

Ammatin vaatimukset eivät ole sen  korkeammalla kuin insinöörilläkään eli pitää hallita tietyt taidot ja tiedot, jotka ammattiin kuuluvat. Koulutetulla terapeutilla ei ole mitään hyveellisyyteen tai käytökseen liittyviä vaateitakaan kuten vaikkapa papilla on luterilaisessa kirkossa. Toiminnan eettisyyttä valvoo Valvira tai jokin koulutusyhteisö eli ammattioikeudet voivat mennä, jos syyllistyy johonkin rikolliseen. Tässä suhteessa terapeutilla on hiukan enemmän vaateita kuin insinöörillä, ellei sitten insinööri ole jossain näkyvässä tehtävässä. Silloin hänenkin törttöilystään seuraa potkut. Ap