Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Entä päinvastoin, iloittiin ja juhlittiin nuoren omilleen muuttamista, edelleen tulee "vierailulle" pyykkikassin kanssa ja aina ruoka-aikaan. Miten saisit nuoren elämään omaa elämäänsä (=hoitamaan itse asiansa), käymässä voi toki käydä.

Narsistilla on käytännössä pakko olla ns. syntipukki johon purkaa pettymyksensä elämään ja itseensä ja jonka avulla säätelee tunteitaan. Tämä selittää ne tarinat että yhdellä perheen lapsista on huumeongelma ja ihan eri käsitys lapsuudesta kuin muilla sisaruksilla. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku kirjoitti ettei ymmärrä miksei 78 -vuotias äitinsä voi jo jättää lapsuusmuistojaan kun elää nyt terveenä ja talousellisesti hyvinvoivana?

50-vuotiailla ei siis voi vielä olla toivoakaan sitten elää nykyhetkessä. 

Jokaisella kai hyviä ja huonompia muistoja. Sota -aikana lapsuutensa, nyt siis n 90 muistot eivät keskity, en ainakaan ole kuullut, vanhempien narsismiin ja johonkin äidin tokaisuun ulkonäöstä vaan työnteosta, puutteesta, miten harvoin sai uuden kretonkimekon, siirtolaisilla enemmän pahoja muistoja,  mutta en ole heiltä kuullut äiti/isä- vihaa vaan muistoja eletystä elämästä. 

Huono yritys mitätöidä muiden kokemuksia argumentilla, ettei ole kuullut asiasta aiemmilta sukupolvilta. Eihän näistä puhuta vieraisille, en itsekään. Siitä, että on oikeasti satutettu. Menee pitkään myöntää edes itselleen, lojaliteetti on vahva. Jostain köyhyydestä tai ulkoisista asioista voi puhella, kretongeista. Harva vanhemman polvenkaan henkilö kertoo kaikki kauheudet kahvipöydässä tuttaville. Ei se tarkoita, että kun pitäjästä lähdettiin, olisi pahoinpitelijöitä tavattu vapaaehtoisesti. Siitä ei vaan vanhukset pitäneet meteliä kuten nykyisin, kun "hulttiolapset" hävisivät kuvioista kuka minnekin maailmalle. Joskus herätti huomiota, jos lapsi ei tullut hautajaisiinkaan. Muuten tiedettiin ja ymmärrettiin, että osa ihmisistä on pahansisuisia ja kaikki sitä eivät kestä. Toisin kuin nykyisin, mikä lie idealismi iskenyt että kun pahoinpitely on laitonta niin sitä ei muka ole ennenkuin jää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Here we go again, ihan samat kommentit kuin em. jutussa.

 

No, se nyt vaan on totuus. Oletko itse muistanut aina kirjoittaa esimerkiksi tälle palstalle pelkästään positiivisia kommentteja?   Vai oletatko itse olevasi joku poikkeustapaus, jolla on oikeus mollata muita ihmisiä? 

Huonon ja täydellisen väliltä löytyy riittävän hyvä vanhemmuus. Joskus käy niin surullisesti, että kovalla yritykselläkään vanhempi ei ole juuri tälle lapselle riittävän hyvä. Huomattavasti yleisempää on, että riittävän hyvän tasolle ei yllä, koska vanhempi ei ole valmis oppimaan ja kasvamaan ihmisenä. Tarkastelemaan itseään ja oppimaan virheistään. 

Omat vanhempani olivat riittävän hyviä, he yrittivät monella elämänalueelle päästä edellisiä sukupolvia parempaann. Oli silti valtava helpotus, kun raskaaksi tultuani uskalsin kohdata sen, ettei äitini ollut "täydellinen" ja että minä voin olla ihan erilainen äiti lapsilleni. Koskaan en ole täydellinen, mutta vähän parempi niissä asioissa, jotka ovat mielestäni kaikkein arvokkaimpia lapsen kehittymiselle. 

Vierailija kirjoitti:

En muistele aktiivisesti lapsuuttani pahalla, en pyöri menneissä ja haudo kostoa. Mutta en kyllä pysty myöskään unohtamalla korjaamaan vaurioita joita lapsuudessa sain. Olen kasvanut sillä tavalla hankalasti määriteltävässä ympäristössä että puitteet olivat kunnossa ulospäin, fyysiset tarpeet huolehdittiin ja harrastuksia tuettiin ja koulukirjat päällystettiin ja kesäisin käytiin reissussa - mutta samaan aikaan äiti oli epävakaa raivoaja ja isä oli salaliittoteorioihin ja uskontoihin hurahtanut hullu. Minulla on traumaperäinen stressihäiriö koska olen joutunut raivon ja fyysisen kurittamisen uhriksi sekä minut on peloteltu lapsesta asti pelkäämään muita ihmisiä ja normaaleja elämän asioita. Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät että lapsi on niin hauras ja muovautuva että kodin ilmapiiri ja vanhempien reaktiot ja henkinen väkivalta (mm.lapsen mitätöiminen, nimittely, pelottelu, itsetunnon heikentäminen) tekee pahaa jälkeä. Tästä tulee paskaa

KUKAAN ei jaksa lukea sun ulinoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin mahdollinen turn-off naisessa on välien katkaisu omiin vanhempiin. Ei kiitos dysfunktionaalisia perhesuhteita minulle.

Pahin mahdollinen turn-off miehessä on dysfunktionaalisissa vanhemmissaan roikkuminen. Ei kiitos skitsoja appivanhempia minulle.

Totta, näistä kahdesta pahasta perheessä, tai missä tahansa muussa haitallisessa ihmissuhteessa, roikkuminen on ehdottomasti luotaantyöntävämpää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin mahdollinen turn-off naisessa on välien katkaisu omiin vanhempiin. Ei kiitos dysfunktionaalisia perhesuhteita minulle.

Pahin mahdollinen turn-off miehessä on dysfunktionaalisissa vanhemmissaan roikkuminen. Ei kiitos skitsoja appivanhempia minulle.

Totta, näistä kahdesta pahasta perheessä, tai missä tahansa muussa haitallisessa ihmissuhteessa, roikkuminen on ehdottomasti luotaantyöntävämpää. 

Naurattaa. Sekopäiset naiset vihaavat niin paljon anoppejaan että manipuloivat miehensäkin heitä vihaamaan. 

Mun äitiä ei olis voinu vähempää kiinnostaa kuin uuden miehen suku ja mun sisko.

En ole katkassu välejä.

Hänellä on mun nro koska hänelle soitin ja puhuttiin 5 min 5 vuotta sitten.

Ei ole puhelin piipannut siitä suunnasta

Ollaan taviksia, en voi edes alkoa syyttää

Joten tuntuu että ihmiset on liian mitä enemmn näitä keskusteluja lukee.

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulisin mielelläni kommentteja perheistä, missä aikuisilla lapsilla on erilainen käsitys vanhemmistaan, vaikka olosuhteet ovat olleet samat (ei siis taloudellista suosimista tms).

Minä en nimittäin koe kärsineeni lapsuudessani ja koen saaneeni rakkautta ja olen myös teininä ollut varsin törkeä vanhempiani kohtaan ilman rangaistusta. Toki vanhemmillani oli isoja ongelmia avioliitossaan, mutta kenellä nyt olisi ns. täydellinen lapsuus. Samoin yksi sisarukseni on ihan tyytyväinen, mutta kolmas sen sijaan on jotenkin hyvin katkera.

Muistelee mitä kukakin sanoi joskus 80-luvulla jne. Mutta sisarukseni on muutenkin persoonana hyvin raskas, on ollut hyvin dramaattisia eroja parisuhteista sekä ystävyyssuhteista ja tekee hyvin suoria johtopäätöksiä erilaisista tilanteista. Esim. jos kahvilassa viereisessä pöydässä joku puolituttu naurahtaa, niin tottakai nauraa hänelle. 

Eli vaikka jokaisella on oma lapsuutensa ja oma kokemu

Meillä on sisarusten kesken hieman erilainen käsitys lapsuudesta. Osittain johtuu erilaisista luonteista, toiset ovat herkempiä ja varmasti myös tunneälykkäämpiä kuin minä. Vanhemmat olivat myös läsnäolevampia, kun minä olin pieni ja myöhemmin jättivät kenties liikaa vastuuta meille ja erityisesti minulle isosiskona.

En ajattele, että sisarukseni olisivat väärässä kokemuksissaan, minä olen kokenut hieman erilaisen lapsuuden ja samat kokemukset ottanut erilailla. 

Kumma olettamus ettei 30 -50 - vuotias voi olla narsisti. Vain hänen äitinsä ja anoppinsa.

Eikö juuri ole narsismia, olen parempi kuin äitini, liki täydellinen. Jatkuva tarve "kasvattaa " äitiään vaatimalla häneltä tiettyä käytöstä, tarkat säännöt mitä saa puhua jne. Ja vielä takautuvasti vaaditaan äitiä muuttamaan lapsuusaikainen käyttäytyminen muuksi 

Minua huvittaa ajatus kun 50 v jankuttaa 80 v äidilleen, pyydä anteeksi sitä mitä sattui kun olin 8 v  tai oli huonot rintsikat 14 v ( tuo yksi keskustelu) .  En tule hautajaisiisi jos et pyydä anteeksi.

Näin ei saisi sanoa mutta jos suurin huoli lapsena on ollut varakas koti ja pianotunnit (toinen keskustelu)  kaikkea ollut mutta joku haavekuva (satu, amerikkalainen elokuva) jäänyt toteutumatta,  rakkauden vakuuttelut jne.  tulee kuva ettei henkilö voi hyvin. 

Omasta lapsuudesta koen rakkautena käytännön teot. Jos isä antoi äidille rahaa, ostakaa Maijalle tällä vaatteita kun on ollut niin ahkera koko kesän (12 v) tai äidin istahtaminen jouten hämärän hetkenä ja lasten kanssa rupattelu.  Ilman suuria sanoja.  

Ehkä olen terapian tarpeessa kun en vieläkään pysty vanhemmiltani odottamaan enemmän kuin he resursseillaan kykenivät.

Alkoholiongelmaisten/rikollisten lapsien katkeruuden ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Entä päinvastoin, iloittiin ja juhlittiin nuoren omilleen muuttamista, edelleen tulee "vierailulle" pyykkikassin kanssa ja aina ruoka-aikaan. Miten saisit nuoren elämään omaa elämäänsä (=hoitamaan itse asiansa), käymässä voi toki käydä.

älä pese niitä pyykkejä?

suora puhe? rajat myös teoilla.

Teistä välienkatkaisijoista tulee mieleen eräs sekopäinen, todistetusti paranoidi ystäväni,joka ensin katkaisi välinsä vanhempiensa ja nyt katkaisi välit - täysin harhaisen kuvitelman takia - parhaaseen kaveriinsa. Lopputulos: hänellä ei ole enää ystäviä ja nyt hän kuormittaa meitä sisaruksia. 

Vierailija kirjoitti:

Teistä välienkatkaisijoista tulee mieleen eräs sekopäinen, todistetusti paranoidi ystäväni,joka ensin katkaisi välinsä vanhempiensa ja nyt katkaisi välit - täysin harhaisen kuvitelman takia - parhaaseen kaveriinsa. Lopputulos: hänellä ei ole enää ystäviä ja nyt hän kuormittaa meitä sisaruksia. 

*omia sisaruksiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin mahdollinen turn-off naisessa on välien katkaisu omiin vanhempiin. Ei kiitos dysfunktionaalisia perhesuhteita minulle.

Pahin mahdollinen turn-off miehessä on dysfunktionaalisissa vanhemmissaan roikkuminen. Ei kiitos skitsoja appivanhempia minulle.

Totta, näistä kahdesta pahasta perheessä, tai missä tahansa muussa haitallisessa ihmissuhteessa, roikkuminen on ehdottomasti luotaantyöntävämpää. 

Naurattaa. Sekopäiset naiset vihaavat niin paljon anoppejaan että manipuloivat miehensäkin heitä vihaamaan. 

Entä, kun anoppi vihaa miniää ilman näkyvää syytä? Äitinä katson vierestä ja hirveältä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Entä päinvastoin, iloittiin ja juhlittiin nuoren omilleen muuttamista, edelleen tulee "vierailulle" pyykkikassin kanssa ja aina ruoka-aikaan. Miten saisit nuoren elämään omaa elämäänsä (=hoitamaan itse asiansa), käymässä voi toki käydä.

Meillä myös tuntuvat viihtyvän kovin hyvin kotinurkissa. Usein käyvät ja onhan siinä aina hommaa, kun on enemmän väkeä. Nauttikoot äidin ja isän antamasta hemmottelusta, kun sitä vielä on saatavilla. Maailma on kylmä paikka, eikä sieltä noin vaan löydy ihmisiä, jotka välittäisivät. Itse menetin vanhempani nuorena. Hyvä jos ei omille lapsille satu samaa kohtaloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin mahdollinen turn-off naisessa on välien katkaisu omiin vanhempiin. Ei kiitos dysfunktionaalisia perhesuhteita minulle.

Pahin mahdollinen turn-off miehessä on dysfunktionaalisissa vanhemmissaan roikkuminen. Ei kiitos skitsoja appivanhempia minulle.

Totta, näistä kahdesta pahasta perheessä, tai missä tahansa muussa haitallisessa ihmissuhteessa, roikkuminen on ehdottomasti luotaantyöntävämpää. 

Naurattaa. Sekopäiset naiset vihaavat niin paljon anoppejaan että manipuloivat miehensäkin heitä vihaamaan. 

Arveletko kuvailemasi tyypin rakastavan tytärtään? Tai omaa miniäänsä? Mikä olisi tyttären tai miniän terve reaktio tällaiseen tyyppiin? Yhteyksien radikaalii vähentäminen.

Mikä on aikuisen ihmisen ymmärryksessä vikana, etenkin jo 50-vuotiaan, jos vaatii vanhemmiltaan enemmän kuin mitä heillä on  ollut  resursseja, taloudellisia tai henkisiä, ruuhkavuosinaan lasten asuessa kotona?

Tai vanhanakaan? 

Mielenkiintoista olisi joskus myöhemmin kuulla miten näiden sa la liittoväen, uskomusparantajien yms lapset ajattelevat lapsuudestaan kun havuliemet on juotettu ettei toisten lääkkeet tartu jne.  

Kun ihan normaaleiden perheiden lapsetkin aikuisina ja opiskelijoina kipuilevat vanhempiaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on aikuisen ihmisen ymmärryksessä vikana, etenkin jo 50-vuotiaan, jos vaatii vanhemmiltaan enemmän kuin mitä heillä on  ollut  resursseja, taloudellisia tai henkisiä, ruuhkavuosinaan lasten asuessa kotona?

Tai vanhanakaan? 

Mielenkiintoista olisi joskus myöhemmin kuulla miten näiden sa la liittoväen, uskomusparantajien yms lapset ajattelevat lapsuudestaan kun havuliemet on juotettu ettei toisten lääkkeet tartu jne.  

Kun ihan normaaleiden perheiden lapsetkin aikuisina ja opiskelijoina kipuilevat vanhempiaan.

Eihän näissä mistään vaatimuksista puhuta, vaan normaalien rajojen ja käyttäymissääntöjen peräänkuulutuksesta. Eli harvoin välit katkeavat yhtäkkiä kun muistuu joku lapsuudentilanne mieleen. Pikemmin kyseessä on muuttumaton kuvio, joka tietenkin elämänkokemuksen tuoman ymmärryksen myötä näyttäytyy koko laajudessaan. Että tosiaan, toinen ei aio muuttaa käytöstään, joka on ollut samanlaista aina. Ei edes nyt kun kerron miltä tuntuu, ei vaikka pyydän. Ei nyt kun ne ruuhkavuodet (ja muut selitykset) ovat ohi. Kyseessä ei ollutkaan erehdys ja väärinymmärrys, vaan jatkuva toimintamalli. Hitaampikin 50:nä jo alkaa tajuta, että lapsekas toivo ja idealismi tuo vain lisää kärsimystä. 

Vanhojen muistelu liittyy ainakin itsellä siihen, onko toisella henkilöllä kiinnostusta tai ymmärrystä huomioida toisen tunteet eri tilanteissa, onko itsellä oikeutta omaan ääneen ja kokemusmaailmaan. Mikäli tämä tyrmätään väkivalloin, kertoo se että kys. ihmisen kanssa on jatkossa riskissä haavoittaa itseään. Aikomuksena ei ole ottaa vastapuolen tunteita huomioon jatkossakaan, joko haluttomuuden tai kyvyttömyyden vuoksi. Seuraus on sama, epäluotettava ihminen. Usein myös tarve manipuloida muita oman edun vuoksi tulee ilmiselväksi jos totuutta aletaan kovasti muutella. Ihminen joka poistaa haitallisen suhteen, joutuu silti itse käsittelemään menneisyytensä ja usein tämä helpottuu, kun kontrolloijan totuus hieman hälvenee ja on tila omaan ajatteluun.

Niin eli itsekin vähän narsistinen ei millään voi hyväksyä vajavaista vanhempaansa vaan vaatii: ole minulle mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Niin eli itsekin vähän narsistinen ei millään voi hyväksyä vajavaista vanhempaansa vaan vaatii: ole minulle mieliksi.

Manipulaattorit kuvittelevat, että etääntynyt lapsi käy jotain kauppaa suhteella ja etääntyminen on vain keino saada tahto läpi. Mites muutenkaan. He pelaavat vieläkin, vaikka sitten itsekseen. Oikeasti kyseessä on luopuminen siitä mitä ei ollut ja sen sureminen. Tai pikemmin ainaisesta surusta ja ahdistuksesta lopultakin luopuminen. Ehkä tätä ei voi ymmärtää, jos näitä tunteita ei koe. Luottamuksen ja aitouden tilalla mielistely ja valtapelit. Menetyksen ja surun tilalla viha ja kosto. Hyväksynnän tilalla kieltäminen ja kontrolli.