Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoosisairaan äidin kanssa ei kannata olla tekemisissä, siinä pilaa vain oman elämänsä.

Yleisesti ottaen myös psykoosissa läheiset ovat ne, joihin harhat kohdistuvat. Siinä on todellinen riski saada puukosta. Lievempänä myös oman vanhemman sekoilut ja seksiviestittelyt lapselle.. Ja ns. Terveenä kautena pitää leikkiä omalle äidilleen äitiä, kun tämä käyttäytyy kuin teini.

Ei enää ikinä.

Jätät siis sairaan äitisi. 

Tietenkin. Sääliä ei ansaitse jos on itse säälimätön.

Vatvominen on kansallinen psykiatrinen ongelma.

Jatkakaa elämää, ymmärtäkää mutta älkää hyväksykö kaikkea paskaa. Tajutkaa, ettei ikäihmisillä ole mitään välineitä käsitellä traumojaan.

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Arveletko näiden välien katkaisut liittyvän vanhemman käytökseen pelkästään lapsuudessa? Moni vanhempi jatkaa sitä myös lastensa aikuistuessa. Siinä ei kauheasti auta ajatus, että tuo aikuinen ihminen ei kykene muuhun. Itseään saa suojata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Arveletko näiden välien katkaisut liittyvän vanhemman käytökseen pelkästään lapsuudessa? Moni vanhempi jatkaa sitä myös lastensa aikuistuessa. Siinä ei kauheasti auta ajatus, että tuo aikuinen ihminen ei kykene muuhun. Itseään saa suojata. 

Saa suojata, tottakai. Äiti on rauhoittunut todella paljon iän myötä. Oikeastaan tilanne laukesi siihen kun me lapset emme olleet enää hänen elätettävänään. Toki osasi olla hankala, mutta ei mitään mahdotonta. Siskoni puheista olen päätellyt että on vielä kovasti kiinni lapsuuden traumoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Arveletko näiden välien katkaisut liittyvän vanhemman käytökseen pelkästään lapsuudessa? Moni vanhempi jatkaa sitä myös lastensa aikuistuessa. Siinä ei kauheasti auta ajatus, että tuo aikuinen ihminen ei kykene muuhun. Itseään saa suojata. 

Saa suojata, tottakai. Äiti on rauhoittunut todella paljon iän myötä. Oikeastaan tilanne laukesi siihen kun me lapset emme olleet enää hänen elätettävänään. Toki osasi olla hankala, mutt

Itse en enää edes ajattele enkä oireile näitä lapsuuden traumoja vaikka todellakin sain osani, olin se inhokki. 

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Minun äiti taas on moneen otteeseen kertonut, miten hyvä lapsuus hänellä oli ja miten vanhemmat oli täydellisiä. En tosin usko sitä, mutta pitäköön luulonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoosisairaan äidin kanssa ei kannata olla tekemisissä, siinä pilaa vain oman elämänsä.

Yleisesti ottaen myös psykoosissa läheiset ovat ne, joihin harhat kohdistuvat. Siinä on todellinen riski saada puukosta. Lievempänä myös oman vanhemman sekoilut ja seksiviestittelyt lapselle.. Ja ns. Terveenä kautena pitää leikkiä omalle äidilleen äitiä, kun tämä käyttäytyy kuin teini.

Ei enää ikinä.

Jätät siis sairaan äitisi. 

Sinun mielestäsi pitäisi sairaan lisäksi sairastuttaa terveetkin ympärillä??

Vierailija kirjoitti:

Milläs sitten maksatte opintolainanne pois te perinnöstä kieltäytyjät? Häh? Viihdytte varmaan koko elämänne vuokralla kun ei asuntolainaa velkaisena kovin paljoa heru.

Voit aloittaa oman uuden ketjun talous- ja perintöasioista. Tässä keskustellaan vanhemmuudesta ja lapsuuden kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

Viisikymppiset vanhukset? Täällä on kuule sinunkin äitisi.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Tietäisitpä, miten vaikeaa on yrittää toimia aina oikein, kun on saanut mallin johonkin aivan muuhun. Itse teen valtavasti töitä ollakseni reilu ja hyvä vanhempi, en olisi voinut edes uskoa, miten työlästä on, ennenkuin kävin tosissani läpi omaa lapsuuttani. Olen avoin ollut vaikeuksistani, opetellut pyytämään anteeksi, nimenomaan kertonut etten ole täydellinen, mutta yritän parhaani ja kerron lapsilleni joka päivä että rakastan heitä.

Voi olla, että äitini lapsuus oli hankala, tai sitten ei. Isovanhempani olivat kyllä ihania silloin, kun itse olin lapsi. Omat lapseni taas kammoksuvat äitiäni. 

Oli asia sitten niin tai näin, äitini on nyt erittäin hyväosainen 78-vuotias, eli lapsuudesta on hänellä nyt sen verran jo aikaa, ettei sillä oikein voi nykyistä käytöstä selittää. Isovanhempanikin kuolivat kymmeniä vuosia sitten. 

Noita Ylen horinoita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Minun äiti taas on moneen otteeseen kertonut, miten hyvä lapsuus hänellä oli ja miten vanhemmat oli täydellisiä. En tosin usko sitä, mutta pitäköön luulonsa.

Yllättäen oma äitini kertoo myös tuota samaa ihanuutta. Hänen 1900-luvun alussa syntyneet vanhempansa kuulemma jumaloivat toisiaan. Oikeasti äidin lapsuudessa on jotain outoa, äiti ei ole ainoa ilkimys sisarussarjassaan.

Ei voi kuin ihmetellä, totuutta ei kuule koskaan. Välit on etäiset. 

-ohis

Minullakin olisi monia syitä olla vanhempiani kohtaa olla katkera, mutta aikana jolloin he kasvattivat minua ja sisaruksiani elettiin tietynlaista puhumattomuuden aikaa. Ei ymmärretty eikä osattu käsitellä asioita. Ruuhkavuodet olivat raskaita useamman lapsen ja stressaavien töiden takia. Vanhempani olivat myös n. 20-vuotiaita kun suurperhe-elämä alkoi.

Ei siis mitenkään helppoa aikaa ja lapsien kasvatuskin jäi vähän niin ja näin. Siksi kai me lapset olemmekin niin erilaisia kun käytännössä kasvatimme itse itsemme. 

Nykyään välit ovat hyvät ja menneitäkin muistellaan, ei kuitenkaan niitä huonompia aikoja. Ei siitä kukaan hyötyisi. Yksi sisaruksista on katkaissut käytännössä kaikki välit kaikkiin, syyt epäselviä, mutta jotain kaunoja kantaa vaikka ikää jo 50 vuotta. Katkaisemalla välit poisti lapsiltaan isovanhemmat ja tädit elämästä. Mielestäni aika julmaa myös lapsia kohtaan.

Suurperheen lapsena, harmaassa mökissä syntynyt, vanhempien avioliitto alkanut 1926 emme ole märehtineet lapsuuttamme vaan muokanneet elämämme, kaikki taloudellisesti hyvin, työelämässä eläkeikään sinne asti eläneet.

Yksi sisaristamme, sinkku, ei jaksanut päästä köyhästä lapsuudesta eroon. Hän ei tavannur vanhempiaan, vain muutamaan sisarukseen yhteys. Kuvitteli olevansa ottolapsi, hän oikeesti on parempien ihmisten lehtolapsi jne. Hänkin kuitenkin oli työkykyinen, omistusasunnon pystyi hankkimaan.

Niin turhaa tuollainen katkeruudessa eläminen, syntymäänsä ja lapsuuttaan ei voi muuttaa. Voihan siinä piehtaroida.

En usko että yhdenkään viiskymppisen joka piehtaroi äiti/lapsuusvihassa voivat hyvin, olivatpa jo 30 tai 10. Kyllä se on heidänkin luonteessaan jos isä ei ole erityisen tasapainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Suurperheen lapsena, harmaassa mökissä syntynyt, vanhempien avioliitto alkanut 1926 emme ole märehtineet lapsuuttamme vaan muokanneet elämämme, kaikki taloudellisesti hyvin, työelämässä eläkeikään sinne asti eläneet.

Yksi sisaristamme, sinkku, ei jaksanut päästä köyhästä lapsuudesta eroon. Hän ei tavannur vanhempiaan, vain muutamaan sisarukseen yhteys. Kuvitteli olevansa ottolapsi, hän oikeesti on parempien ihmisten lehtolapsi jne. Hänkin kuitenkin oli työkykyinen, omistusasunnon pystyi hankkimaan.

Niin turhaa tuollainen katkeruudessa eläminen, syntymäänsä ja lapsuuttaan ei voi muuttaa. Voihan siinä piehtaroida.

En usko että yhdenkään viiskymppisen joka piehtaroi äiti/lapsuusvihassa voivat hyvin, olivatpa jo 30 tai 10. Kyllä se on heidänkin luonteessaan jos isä ei ole erityisen tasapainoinen.

Siis jäi sana pois, äititraumaisen lapset eivät voi voida hyvin vaikka viiskybäset täällä niin väittävät. Se äidin kytevä viha on heijastunut heihin väistämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pitäisi tehdä perinnöttömäksi tekeminen paljon helpommaksi kuin mitä se nyt on. Nyt se jälkeläinen on perillinen aina vaikka olisi kadonnut vanhempansa elämästä täysin. Sillä on aina oikeus lakiosaansa jos ei ole menetellyt törkeästi. Monessa muussa maassa testamentilla voi ohittaa rintaperilliset täysin.

Onhan se kyllä kurjaa, kun lapsia ei voi kiristää rahalla. Sitä omatkin vanhemmat aina uhkasi, mutta silti eivät halunneet laittaa euroakaan omaan hyvinvointiin vaan jemmasivat rahat tilille.

Kyse ei ole kiristämisestä millään tavalla. Jos lapsi ei ole millään tavalla elämässä niin miksi hänellä olisi oikeus toisen varallisuuteen tämän kuoleman jälkeen. Kyse on lähinnä itsemäärämisoikeudesta omasta omaisuudestaan. Siis ihan siitä että jokainen voi määrätä mitä omalla omaisuud

Harvoin ne omisuudet ovat vanhemman itsensä ansiota. Siellä on menneiden sukupolvien perinnöt mukana ja kasvaneet pikkuhiljaa, ja nyt mielestäsi olisi oikein että niitä keränneiden esivanhempien pyrkimykset omien geenien jatkumiseen ja elämän helpottamiseen voisi katkaista yhden sukupolven päätöksellä? 

Minullakin on näistä asioista omakohtaista kokemusta, sillä äitini oli täysin mahdoton. Tämä oli syntymästäni saakka kaikkien sukulaisten ja ympäröivien ihmisten tiedossa ja kerran myös viranomaisetkin puuttuivat. Kukaan kuitenkaan ei välittänyt niin paljon etteikö hän olisi pystynyt kohdistamaan minuun mm. kahta tappavan sairauden hoitamatta jättämistä ja yhtä tahallista myrkyttämistä. Olin jo aikuinen, kun jouduin vakavassa tilanteessa useaksi päiväksi sairaalaan - silloinkin hän ehdotti että olisin mennyt lääkärin sijaan suoraan hautausmaalle. Olisiko oikein, että sukuni keräämä perintö olisi siirtynyt muualle, koska en suuremmin pitänyt yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

339 jatkaa.. sekin ajattelumalli auttoi, että äitini oma lapsuus oli vaikea. Hän teki siis oman parhaansa. Ei pystynyt olemaan parempi äiti. Että vika ei ollutkaan minussa vaikka siltä se lapsena tuntui. En ole siis antanut anteeksi, mutta olen päässyt elämässä eteenpäin enkä ole katkera. Olen hyväksynyt sen, että lapsuus meni miten meni ja nyt on uusi elämä. 

Arveletko näiden välien katkaisut liittyvän vanhemman käytökseen pelkästään lapsuudessa? Moni vanhempi jatkaa sitä myös lastensa aikuistuessa. Siinä ei kauheasti auta ajatus, että tuo aikuinen ihminen ei kykene muuhun. Itseään saa suojata. 

Just näin. Kun minä katkaisin välit vanhempiini, en tehnyt sitä lapsuudessa tapahtuneiden asioiden vuoksi. Olin valmis jättämään ne taakse siitäkin huolimatta etten koskaan saanut anteeksipyyntöä, eikä asioista voitu koskaan oikeasti jutella. Jokainen keskusteluyritys johti välittömästi siihen, että minulle suututtiin, huudettiin, kiellettiin kaikki, vedottiin muistamattomuuteen, syytettiin minua tai jota kuta muuta (yleensä toista vanhempaa).

Minä katkaisin välit sen takia, miten he kohtelivat minua nyt kun olin aikuinen. Ja kyllä yritystä korjata tilannetta oli takana rutkasti. Tahallaan jatkoivat vaikka kerroin miten minuun sattuu ja vaikka kyseessä oli asioita, joista jokainen vähänkin järkeä omaava ihminen ymmärtää että niin ei toisille vaan tehdä.

Tavallaan en edes katkaissut välejä. Lakkasin vain pitämästä yhteyttä. Tuolloin tajusin myös sen että minähän sitä olin yksin siihenkin asti pitänyt. En ole heistä sen koommin kuullut, mutta tiedän että syyttävät minua ja puhuvat muille kuinka olen kiittämätön ja hylännyt heidät ilman syytä.

Meidän perhe oli muuten se semmoinen hieno kulissi-perhe. Oltiin vähän "parempaa" väkeä. Muut katsoi vanhempiani ylöspäin. On minulle aikuisenakin tultu kertomaan kuinka onnekas olenkaan kun olen noin hienot ja kunnolliset vanhemmat saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse henkistä väkivaltaa sietää, ei edes omilta vanhemmilta. Sitä täälläkin yritetään tehdä, syyllistämällä ja haukkumalla. Varmasti he ovat niitä vanhempia, joihin välit on katkaistu.

 

Itse monesti pitkään yritän ymmärtää ja saada vuorovaikutuksen ym. toimimaan sormien läpi katsoen, mutta sietorajan ylittyessä ja toisen törkeän käytöksen jatkuessa palaa sillat ja takaisin paluuta ei ole. Enkä anteeksi anna oven suljeutumisen, vaikka se pyyntö joskus tulisikin. Anteeksi antamattomuudesta en itse kärsi mitenkään. Se on vastapuolen ongelma vain, jos on.

Pidän myös huolen siitä, etten itse käyttäydy myrkyllisesti omia lapsiani kohtaan.

 

Jaksat siis olla aina samalla tuulella? Mikään ei koskaan stressaa sinua. Hymyilet aamusta iltaan ja vältät tu

Täh, ei kyse ole mistään vanhempien tuulesta, vaan siitä miten puhuu lapsilleen. Jos lapsesta asti on kuullut arvostelua mm.ulkonäöstä ja sama käytös jatkuu vielä lapsen ollessa aikuinen, ei hirveästi kiinnosta olla sellaisen vanhemman kanssa tekemisissä. Ainaista syyllistystä ja uhriutumista. "Kaikkeni olen teidän eteen yrittänyt" tai "Anteeksi, kun olen ollut niin paska äiti, vaikka ruuat tein ja tarjosin katon pään päälle" yms. (kyllä, sinun vanhempana kuuluu tehdä niin, kun olet päättänyt lapsia tehdä, et voi syyllistää lapsia siitä, että olet huolehtinut omista lapsistasi). Siinä on ne marttyyrivanhemman syyllistyskommentit, mitä IKINÄ ei pidä lapselle sanoa. Ei nähdä omassa käytöksessä mitään vikaa, vaan leikitään uhria ja syyllistetään lapsia, sitten itketään pitkin kyliä, miten kylmiä lapsia on, kun eivät äitiään arvosta.

Ja se, että vanhempi puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, on jo sairasta itsessään. Tai se, että vanhemmat puhuvat 40-vuotiaille lapsilleen, kuin olisivat juuri kotoa muuttaneita 16-vuotiaita eikä heillä olisi omaa kotia ja omaa elämää. Kun AIKUINEN ihminen haluaa viettää joulun OMASSA kodissaan eikä lapsuudenkodissaan, tulee älytön itkusyyllistysviesti. Hyvät vanhemmat, irrottautukaa aikuisista lapsistanne ja antakaa elää omaa elämää, lapset ei ole vanhemmilleen mitään velkaa. 

Ei tarvitse tosiaan kaikkien välien katkeamisten tai katkaisujen liittyä lapsuuden "kaiveluun". Ihan kuten tässä edellä on todettu. Osa kykenisi olemaan ihan ok niiden kanssa jos ne vanhemmat osaisivat käyttäytyä nykyhetkessä mutta näin ei aina ole vaan sama loukkaaminen ja törkeily jatkuu edelleen. Ja siinä sitten tulee konfliktitilanteita kun aikuinen lapsi ihan oikeutetusti kertoo että tällä tavalla ei voi puhua ja kohdella. Siitä vanhemmat sitten pillastuu. On täysin ymmärrettävää jos lapsi ei halua pitää yhteyttä hankaliin vanhempiin. Ongelma on siis ihan nykyhetkessä ja jos vanhempi ei suostu toimimaan kuten käytöstapojen mukaista on niin saa sitten miettiä miksi ei olla tekemisissä.