Miten lopettaa itsemurhan ajatteleminen?

Tuumasta toimeen ! Muitaa vaan jotta kuolleena kerkiää kyllä olla.

Hyväksy itsesi. Nuku hyvin. Ole toiminnallinen.

Itsemurhien ehkäisykeskukseen pääsee matalalla kynnyksellä mutta vasta epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Käyttävät siellä LINITY-nimistä interventiota.

En kuitenkaan suosittele kokeilemaan yrittämistä. Voit vahingossa onnistuakin.

Terveisin itsemurhan tehneen nuoren aikuisen äiti

Lueppa Johannes Lahtelan kirja Yksinäisen miehen poika.

JA

Kyllä kuolemaa saa ajatella. Jossain idän uskonnoissa jokainen aamu aloitetaan kuoleman pohdinnalla.  

 

Up

Ota itsellesi joku mielekäs projekti, esim. itse päätin jättää itsemurhan pohtimisen siksi aikaa, kun saan katsottua erään TV-sarjan kaikki kaudet. No, jakso per viikko tahtiin oma "projektini" kesti melkein kolme vuotta, ja siihen mennessä olin ehtinyt hommata sarjan DVD-laatikoita, joten uudelleen katseluksihan se meni. Sen jälkeen aina kun elämässäni on ollut jotain ikävää, alkaa taas maratoni katselu sarjan alusta.

Kaksikymmentä vuotta olen tämän voimin jaksanut ja hyvä niin. Paljon muutakin hyvää on tapahtunut.

Kyllähän ne itsetuhoiset ajatukset vieläkin palaa, mutta nyt ne voi jo unohtaa ohimenevinä huonoina hetkinä.

Tutki hivenaineita ja vitamiineja. Minulla loppui vakavan masennuksen kierre, kun aloin syödä ubiquinolia, folaattia, seleniä, raskausajan multivitamiinia ja muita vitamiineja. En liikaa, mutta sopivasti kaikkea, enkä joka päivä samaa multivitamiinia. Ubiquinol oli nollissa vakavan masennuksen aikaan. Nykyään viitearvojen yläpäässä.

Masennus ei ole sama sairaus kaikilla. Kävin itse läpi vinkkejä ja kokeilin vaikka mitä. Tuo oli mikä auttoi, enkä vieläkään tiedä varmasti mikä puutos oli. Lisäksi jätin pois lisätyn sokerin ja ultraprosessoidut ruuat.

Hyvä lääkitys auttoi.

Elämä on niin lyhyt ja kohta kuolee muutenkin, että itsemurha on ihan turhaa.

Tänään on hyvä päivä kuolla. Intiaani sanoi noin.

Hanki kissan tai koiranpentu... Uskollinen ystävä aina mukana, ja seuraa sen kasvua. Ei koskaan valehtele tai kiusaa sua... 

Vierailija kirjoitti:

Hanki kissan tai koiranpentu... Uskollinen ystävä aina mukana, ja seuraa sen kasvua. Ei koskaan valehtele tai kiusaa sua... 

Harmi ettei ole varaa koiraan. -ei ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole itsemurha ajatukset poistuneet mihinkään vaikka olen kokeillut kaikelaisia apuja.

Hoitoon ei pääse, joten olenkin jo edennyt asiassa ja hommannut itselleni välineet sen suorittamiseen. Nyt on vain enää kysymys milloin ahdistukseni ottaa vallan ja siirryn toteutusvaiheeseen. Nyt on kohtuullisen rauhallinen olo kun tietää, että se päivä kokoajan lähestyy.

Asiani olen hoitanut kuntoon ja ainoalle elossa olevalle sukulaiselleni olen tehnyt jäähyväiskirjeen jo valmiiksi, jossa on ohjeet hautajais järjestelyihin.

Unohda koko juttu ja rakastu elämään uudestaan. Tuollaiset höpö-puheet saa jäädä. 

Edellä tullut hyviä neuvoja selviytymiseen. Ota niistä itsellesi sopivat käyttöön. Älä anna ikäville ajatuksille valtaa. Elämällä voi olla paljonkin annettavaa. 

Tsemppiä paljon sinulle!!

Itsekkyyden huipentuma on puhua muille harkitsevansa itsemurhaa. Huomiohakuisuutta ja omien ongelmien sysäämistä toisessa muodossa täysin ulkopuolistren harteille.

En ymmärrä enkä aiokaan ymmärtää. Maanantaikappaleet aina vaatimassa muilta jotain kun osaavat vain itse valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyyden huipentuma on puhua muille harkitsevansa itsemurhaa. Huomiohakuisuutta ja omien ongelmien sysäämistä toisessa muodossa täysin ulkopuolistren harteille.

En ymmärrä enkä aiokaan ymmärtää. Maanantaikappaleet aina vaatimassa muilta jotain kun osaavat vain itse valittaa.

Ei ole. 

Kuulostaa pakkoajatuksilta. Ne ovat vain ajatuksia, olethan jo päättänyt elää, kun kerran olet hengissä. Googlaa pakko-oireinen häiriö. Tsemppiä, olet nuori ja elämäsi on vielä edessäpäin.

Entäpä jos kyseenalaistaisit tuota ajatusta, että ne itsemurha-ajatukset olisivat muutoksen vastakohta? En tiedä auttaako tämä, mutta olen itse kärsinyt ainakin puolet elämästäni ajoittain vastaavista ajatuksista. Näin kolmekymppisenä olen tullut itseni kohdalla siihen tulokseen, että aika usein nuo ajatukset ilmestyvät silloin kun olen jonkinlaisen henkilökohtaisen ajanjakson/syklin päätöksessä ja ikään kuin senhetkinen versio itsestäni on tekemässä kuolemaa. Kun ei enää jaksa, eikä enää nauti siitä elämästä jota sillä hetkellä elää. Kun ei enää pidä itsestään tai kantaa jotain sellaista mukana, mikä painaa huomaamatta jatkuvasti alas. Tämä voi siis ehkä olla kontroversaali neuvo, mutta itse kehottaisin sukeltamaan niihin ajatuksiin syvemmin. Tartu siihen tunteeseen, mitä kuolemanhalun takana on, mutta älä vie sitä tekoihin. Mikä kaikki väsyttää? Mitä et enää jaksa, tai milloin viimeksi jaksoit? Mitä kaipaat, mistä haaveilet? Mikä on epäonnistunut? Mitä pitäisi tapahtua että ei tuntuisi enää siltä? Jne. En väitä että nämä ovat yksinkertaisia kysymyksiä eikä tarkoituskaan ole löytää vastauksia yhdessä yössä. Kuten ketjussa on todettu, masennukselle on monenlaisia syitä eli toki samalla kannattaa kartoittaa myös kaikki ihan konkreettiset tekijät kuten vaikkapa kehon puutostilat. Useinhan kyse on kuitenkin monen tekijän summasta ja kokonaisuudesta, eli se ratkaisu parempaan tulisi todennäköisesti myös koostumaan monesta pienestä muutoksesta ja tekijästä. Mielestäni meidän kulttuurissa pelätään liikaa koko aiheesta keskustelua ja se helposti otetaan juurikin merkkinä siitä, että itsetuhoisia pohtiva ihminen olisi jotenkin sairas. Minun mielestäni ei ole, tai ei ainakaan pysyvästi. Ne ajatukset vain viestivät, että jokin tarve ei ole saanut ajoissa huomiota vaan on menty ns. säästöliekillä jo aivan liian pitkään. Ehkä eletty elämää, johon oman persoonan ei ole mahdollistakaan sopeutua. Olen omaa masennusta hoitanut myös ihan lainsäädännöllisestikin katsottuna kontroversiaaleilla konsteilla, joista ei valittavasti VIELÄ ole sallittua täällä avoimesti keskustella. Sanonpa vaan, että muitakin keinoja kuin niitä perinteisesti lääkärillä ehdotettuja, todellakin on ja osa niistä myös todella toimii. Mutta nekin hoidot ovat aina vain työkaluja kuten terapiakin, eikä näin isoihin asioihin ole olemassa mitään yhtä tiettyä ratkaisua. Sinun vain täytyy nyt alkaa omaksi parhaaksi ystäväksesi ja luvata itsellesi, että sitoudut kuuntelemaan sisimpääsi. Sitä ääntä, joka yrittää viestiä sinulle ettei kaikki ole hyvin. Sama ääni saattaa tietää vastaukset niihin muutoksen kysymyksiin, jos vain kuuntelet.

39 vielä korjaa, en siis tietenkään tarkoittanut että esim. itsemurhaan päätyvän tai sellaista jatkuvasti suunnittelevan ihmisen mieli olisi sillä hetkellä terve. Mutta ajattelen, että tiettyyn pisteeseen asti kuoleman ajattelu ja oman kuolevaisuuden pohtiminen on ihan inhimillistä ja tavallaan tervettäkin. Esim. se mitä pidämme nuorten "teiniangstina" on usein hämmennystä ja surua siitä, että lapsuus on jäänyt taakse ja uusi identiteetti nuorena vasta kypsymässä. Itse ainakin teininä otin omat kuolema-ajatukset hirveän konkreetttisesti, ajattelin että haluaisin aidosti kuolla. Mutta jälkikäteen näen että olin vain hirvittävän herkkä nuori ja kuolema jota obsessoin olikin vertauskuvallista. Jonkin kriisin keskellä ahdingossa tai esimerkiksi hirvittävän vaikeissa elämäntilanteissa on myös aikuiselta ihan luonnollinenkin reaktio olla ahdistunut, vaikka kaikilla se ei menekään niin pitkälle että haluaisi lopettaa kaiken. Mutta tietysti tuollaisten tunteiden  kroonistuessa tai esim. jonkin trauman seurauksena mieli voi sairastua ja mennä ikään kuin rikki. Silloin ei ehkä ole kyse enää mistään rajusta henkisen kasvun prosessista. Resilienssi voi kuitenkin vahvistua sellaisella dramaattisella tai muuten vain herkällä sielulla, joka on luonnostaan taipuvainen melankoliaan jos niihin synkimpiin ajatuksiin oppii saamaan perspektiiviä. Tätäkin kirjottaessa muistan taas, että kun pelkästään itsetuhoisuuttakin on niin montaa eri "lajia".

Elämä, maailmankaikkeus ja universumi on niin ihmeellistä. Mitä tapahtuu itsemurhan jälkeen? Jääkö sielu kitumaan? 

Sielu jää tosi pahaan kidustutilaan, jos tappaa itsensä. Sielu on vielä aivan alussa oppimatkallaan. Kukaan ei tekisi itsemurhaa, jos tietäisi seuraukset tuon puoleisessa. Itsemurhan tehnyt ihminen jäänee kummittelemaan. Katuu tekoa ja haluaisi palata elämään.

Jos kärsii maan päällisen elämän läpi. Seuraavassa elämässä (jos/kun sellaista on), voi olla sitten onnellinen ja menestyjä. Jos tappaa itsensä, syntyy seuraavassakin elämässä samojen murheiden kanssa. Nämä on vähän ajatusleikkejä vain.

Itsemurhaa ei saa siis ajatella toteutukseen. Et voi ikinä tietää, mitä rajan takana tapahtuu sellaisen teon jälkeen. Kukaan ei tunne universumia läpikotaisin.