Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
En lue koko ketjua, pahoittelut jos tulee toistoa. Minusta tuntuu siltä että harrastuksiin liittyy aika paljon "oheistoimintaa" sekä vanhemmille että lapsille. Lisäksi harrastukset otetaan melko varhaisessa vaiheessa "tosissaan". Sanotaan että lapsen on hyvä liikkua, siis harrastaa, monipuolisesti mutta kahdestakin lajista tulee jo melkoinen määrä treenejä ja kisoja. Ehkä se aikuisten asenne jotenkin tarttuu lapsiin: seuraan ja joukkueeseen on pakko sitoutua jotta riittää pelaajia, kuskeja ja talkootyövoimaa. Aikaa ja voimia menee siis muuhunkin kuin itse lajiin. Monessa perheessä on useampi harrastaja niin voi vain miettiä sitä aikataulujen ja menojen säätöä.
Meillä oli ennen kouluikää jumppaa tai urheilua kerran viikossa. Jo se tuntui yllättävän työläältä lapsen päiväkodin ja oman koulupäivän jälkeen. Hoitovapaalla oli vielä ihan kiva mennä kun tiesi että aamulla ei ihan kuudelta ole herätys. Totesin jo silloin että minusta ei taida olla taksikuskiksi ja iloleipuriksi ja onneksi lapsi viihtyi pihaleikeissä. Rahaakin olisi tarvittu ehkä enemmän kuin sitä oli. Mielestäni myös päiväkodissa ja koulussa on aika paljon aktiivisuutta ja matkat voi kävellä tai pyöräillä.
On varmasti lapsia ja nuoria jotka pyrkivät lajissaan huipulle ja hyvä niin. Heitä kuuluu tukea ja jos vanhempien aika ja rahat riittävät niin vielä parempi. Mutta jotenkin tuntuu että harrastamisesta on tullut enemmän sosioekonominen juttu, joko kuulut tiettyyn porukkaan tai sitten et, koskee sekä vanhempia että lapsia. Tiedän jopa omassa kaupungissa että höntsäilyporukoita on urheiluseurojen toimesta yritetty laittaa pystyyn mutta osallistujia ei ole ollut tai on ollut liian vähän.
Aloittajan kanssa olen samaa mieltä siitä että on tylsää yrittää suunnitella vaikka lasten synttäreitä kun ryhmä- tai luokkakavereiden viikonloput (ja illat) ovat ääriään myöten täynnä. Lisäksi mieleenpainuviin juhliin pitäisi panostaa ajallisesti ja rahallisesti aika paljon kun on totuttu kisamatkoihin herkkuineen ja lähes rajattomaan pelaamiseen odotellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni haluaisi viettää aikaa yhden kaverinsa kanssa, mutta kaverilla on niin paljon erilaisia harrastuksia, että hänellä on viikossa n. 2 tunnin aika yhtenä päivänä, jolloin hän ehtii nähdä kavereita harrastuksiltaan. Mielestäni tällainen on alakouluikäiselle ihan järkyttävää.
Mun lapsen kaveri harrastaa futista, pesistä, sählyä... on kesät, talvet useita kertoja viikossa treenit, parhaimpina päivinä kahdet. Siihen lisäksi pelit ja turnaukset. Harvoin on vapaata viikonloppua. Koska tuo lapsi leikkii ja on luova, kun on noin tiukka aikataulu jo 8-vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia.
Tällaisia "höntsä"-kerhoja on yhä vähemmän ja vähemmän, johtuen siitä että A) vaihtuvuus näissä on aivan järkyttävää, kun nämä omaksi-ilokseen-tuuliviirit haluavat vaihtaa harrastustaan viikoittain ja B) "höntsä"-kerhot tarvitsevat silti jonkun puuha-henkilön ja edelleen ilmaiseksi harvempaan harrastukseen pääsee kiinni, koska halli-ajoista täytyy kuitenkin maksaa kunnalle/kaupungille.
Se on todella kaunis ajatus, että olisi tuollaisia puuhastelu-kerhoja, mutta
Esimerkiksi Ruotsissa harrastuksia on koulun yhteydessä, jopa Jenkeissäkin. Eli edullisia harrastuksia heti koulupäivän jälkeen matalalla kynnyksellä. Mitä olen vertailuja lukenut, urheiluharrastukset Suomessa on perheille paljon kalliimpia kuin Ruotsissa.
Kyllä, koulun yhteydessä olevat, siis kunnan ainakin osin tarjoamat kerhot olisi järkevä tapa tehdä harrastamisesta rennompaa ja useammalle mahdollista. Toki siinä on järkevää tehdä yhteistyötä näitten urheiluseurojen kanssa, mutta ettei se harrastustoiminta olisi pelkästään (kilpa)urheiluseurojen varassa, kuten käytännössä on ollut.
Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta. Musakerhon valitettavasti pilasi muutama häirikkölapsi joitten komentamiseen meni kuulemma kaikki aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia. Tai etta ei edes harrasta mitaan ohjattua vaan tekee itseohjautuvasti tai perheen kanssa itselleen kivoja juttuja johon ei valttamatta edes kuulu mikaan "huipulle" nouseminen.
Kuulostaa aika hiton ankealta. Relatkaa nyt hei vahan.
Mitä haittaa siitä on, että annetaan lapselle mahdollisuus tavoitella omaa maksimiaan valitsemassaan lajissa?
Paljonkin haittaa, jos se maksimin tavoittelu on vanhempien unelma.
Ja vaikka olisi lapsenkin, jos menee yli. Terveydelle, sekä henkiselle että fyysiselle, tuollainen rankka treenaaminen on riski. Tietysti on niitäkin joilla homma pysyy tasapainossa ja kilpaurheilu antaa enemmän kuin ottaa.
Meidän kaupungissa oli viime viikolla iltatapahtuma, jossa tietyt luokka-asteet esiintyivät. Oli kouluaikaa näille luokka-asteille. No, lapsen harrastuksessa oli silti yksi lapsi, jonka äiti kuvittelee tämän olevan universumin lahja Suomen urheilulle ja jonka olisi kuulunut olla silloin tässä tapahtumassa. Kyseessä yksilölaji ja lapsi alle 10-vuotias. Kukaan harrastuksen puolesta ei velvoittanut olemaan treeneissä. Kyseinen äiti on muutenkin ihan sekaisin. On aina treeneissä mukana ja kulkee valmentajan perässä selittämässä suu vaahdossa kaikkea mahdollista oman lapsensa urheilusta. Isä ei tunnu olevan sen parempi, mutta ilmeisesti vuorotyössä, joten pääsee vaahtoamaan paikalle harvemmin. Tämä lapsikin käyttäytyy sen mukaan kuin olisi joku maailman paras urheilija. Kaiken kaikkiaan tuollainen perhe on melko sietämätön, kun pitää samassa seuratoiminnassa olla mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lue koko ketjua, pahoittelut jos tulee toistoa. Minusta tuntuu siltä että harrastuksiin liittyy aika paljon "oheistoimintaa" sekä vanhemmille että lapsille. Lisäksi harrastukset otetaan melko varhaisessa vaiheessa "tosissaan". Sanotaan että lapsen on hyvä liikkua, siis harrastaa, monipuolisesti mutta kahdestakin lajista tulee jo melkoinen määrä treenejä ja kisoja. Ehkä se aikuisten asenne jotenkin tarttuu lapsiin: seuraan ja joukkueeseen on pakko sitoutua jotta riittää pelaajia, kuskeja ja talkootyövoimaa. Aikaa ja voimia menee siis muuhunkin kuin itse lajiin. Monessa perheessä on useampi harrastaja niin voi vain miettiä sitä aikataulujen ja menojen säätöä.
Meillä oli ennen kouluikää jumppaa tai urheilua kerran viikossa. Jo se tuntui yllättävän työläältä lapsen päiväkodin ja oman koulupäivän jälkeen. Hoitovapaalla oli vielä ihan kiva mennä kun tiesi että aamulla ei ihan kuudelta ole herätys. Totesin jo silloin että minusta
Mun kaverin poika aikoinaan pelasi lätkää. Vanhemmille lätkäistiin käteen lukujärjestys, että noin paljon ja milloin pitää leipoa edustusjoukkueen peleihin kahvioon mokkapaloja, ja milloin pitää olla perheestä joku kahviossa tai paistamassa makkaraa. Tämä kaveri itki helpotuksesta, kun poika päätti lopettaa pelaamisen.
Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta.
Tämä on ihan peruskauraa monessa maassa. En tiedä miten Suomessa voidaan olla niin jäljessä näin helpossa asiassa. Yksi syy ehkä itsenäisyyteen kannustaminen (vai pakottamminen?). Oikein ihannointi. Mahtavaa, kun seitsemänvuotias osaa kulkea itse kotiin koulusta
Oman lapsen koulussa on useampi erilainen, maksullinen harrastuskerhovaihtoehto joka päivälle ja aiheet vaihtelevat osittain vuoden aikana. Osaa vetää opettajat, osaa ammattilaiset.
Lisäksi lapsella on liikuntaa koulussa joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 8v ja 10v pojat. Kuuntelen melko pitkälle lapsen mielipidettä, ja kumpikaan meidän lapsista selvästi ei ole tulossa huippu-urheilijaksi, vaan haluavat vain liikkua hyvässä porukassa mieleisen puuhan parissa. Jos haluaa kaverisynttäreille tai on mökkiviikonloppu treenien aikaan, niin totta kai saa mennä. Pelkkä "nyt ei huvita" ei kuitenkaan ole syy jäädä pois treeneistä.
Vanhempi harrastaa kaksi kertaa viikossa ja nuorempi kolme, ja tämä määrä tuntuu heille nyt sopivalta. Nuorempi juuri lopetti yhden harrastuksen omasta tahdostaan ja kesän harkittuaan, kun treenejä olisi tullut kolme viikossa plus pelit. Kuulemma hän haluaa myös vapaa-aikaa. Tätä toivetta vanhempien on hyvä kunnioittaa, kun se tulee lapselta itseltään.
Tämän pitäisi olla se normi. Vain pieni osa ihmisistä on huippu-urheilija-ainesta, jonka kannattaa uhrata elämänsä spartalaiseen harjoittelurytmiin, he ovat se poikkeusryhmä. Suurelle enemmistölle pitäisi olla runsaat mahdollisuudet kokea liikunnan iloa ja harrastaa ja kuntoilla ilman mitään halventava höntsä-nimittelyä.
Hesarissa oli hiljattain juttu perheestä jossa pojasta tehdään ammattilaisjalkapalloilijaa. Äiti tekee siksi neljää päivää ja isä vain aamuvuoroa. Isä sanoi, että ottaisi tosi paljon päähän, jos poika haluaisi myöhemmin lopettaa harrastuksen. Aika iso vastuu kymmenvuotiaalle. Kyseessä kuitenkin ehdottomasti kilpailluin urheilulaji ja onhan menestys kiinni aina myös geeneistä/soveltuvuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 8v ja 10v pojat. Kuuntelen melko pitkälle lapsen mielipidettä, ja kumpikaan meidän lapsista selvästi ei ole tulossa huippu-urheilijaksi, vaan haluavat vain liikkua hyvässä porukassa mieleisen puuhan parissa. Jos haluaa kaverisynttäreille tai on mökkiviikonloppu treenien aikaan, niin totta kai saa mennä. Pelkkä "nyt ei huvita" ei kuitenkaan ole syy jäädä pois treeneistä.
Vanhempi harrastaa kaksi kertaa viikossa ja nuorempi kolme, ja tämä määrä tuntuu heille nyt sopivalta. Nuorempi juuri lopetti yhden harrastuksen omasta tahdostaan ja kesän harkittuaan, kun treenejä olisi tullut kolme viikossa plus pelit. Kuulemma hän haluaa myös vapaa-aikaa. Tätä toivetta vanhempien on hyvä kunnioittaa, kun se tulee lapselta itseltään.
Tämän pitäisi olla se normi. Vain pieni osa ihmisistä on huippu-urheilija-ainesta, jonka kannattaa uhrata elämänsä spartalaiseen harjoittelurytmiin, he ovat se poikkeusryhmä. Suurelle enemmistölle pitäisi olla runsaat mahdollisuudet kokea liikunnan iloa ja harrastaa ja kuntoilla ilman mitään halventava höntsä-nimittelyä.
Valtaosassa perheitä tuo on se normi. Tämä keskustelu antaa vääristellyn kuvan. Itselläni on aika iso otos lapsen kavereita sekä koulusta että harrastuksesta. Vain yhdellä perheellä tuo ei ole normi. Mutta perhe on itänaapurista, jossa harrastamisen kulttuuri ja odotukset lapsia kohtaan ovat ihan erilaiset kuin meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Järjetön ajatus tämän kirjoittaneelta!!! Ei ala-asteikäisten tarvitse treenata mitään kilpaurheilua tai varsinkaan mitään huipuksi pääsemistä varten!!! Lasten harrastusten tavoite on viettää aikaa kavereiden kanssa, virkistys ja huvin- sekä hyvän ajanvietteen vuoksi. Tärkeintä on harrastaa kavereiden kanssa, on täysin järjetöntä ajatella lapsille mitään kilpaurheilua tai varsinkaan millekään täysin järjettömälle huipulle pääsemistä yrittämistä. Haloo!!! Kyse on ala-asteikäisistä!!!
Ja kilpa- sekä varsinkin huippu-urheilu on muutenkin totaalisen turhia "saavutuksia". Ei ainakaan mitään kansanterveyden edistämistä, kun kaikki urat päättyvät vammautumiseen, tytöillä syömishäiriöt, osteoporoosit ja ties mitkä sydänlihaksen laajentumat. Ja miehet uran jälkeen alkoholisteja, kouluttamattomia sekä peliveloissa. Oman seuran rennot kisat ovat aivan riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Järjetön ajatus tämän kirjoittaneelta!!! Ei ala-asteikäisten tarvitse treenata mitään kilpaurheilua tai varsinkaan mitään huipuksi pääsemistä varten!!! Lasten harrastusten tavoite on viettää aikaa kavereiden kanssa, virkistys ja huvin- sekä hyvän ajanvietteen vuoksi. Tärkeintä on harrastaa kavereiden kanssa, on täysin järjetöntä ajatella lapsille mitään kilpaurheilua tai varsinkaan millekään täysin järjettömälle huipulle pääsemistä yrittämistä. Haloo!!! Kyse on ala-asteikäisistä!!!
Ja kilpa- sekä varsinkin huippu-urheilu on muutenkin totaalisen turhia "saavutuksia". Ei ainakaan mitään kansanterveyden edistämistä, kun kaikki urat päättyvät vammautumiseen, tytöillä syömishäiriöt, osteoporoosit ja ties mit
Hienosti kyllä yleistät poikkeustapaukset.
Vierailija kirjoitti:
En pystynyt lukemaan koko ketjua, joten en tiedä onko joku kommentoinut jo tästä näkökulmasta. Toimin itse lapseni futisjoukkueen yhtenä vastuuhenkilönä. Kaikki vastuuhenkilöt ovat ihan tavallisia isiä ja äitejä, jotka tekevät työtä lasten harrastuksen eteen omalla ajalla ilman korvausta. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset kesäkaudelle hyvissä ajoin talvella. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sitoudun itsekin siihen, että aikatauluja vielä tietämättä lapseni osallistuu ainakin aluesarjan peleihin, mikäli hän ei ole sairas.
Tästä huolimatta jokaiseen peliin tulee poisjääntejä, koska "lapsella on kaverin synttärit", "sataa vettä", "nappiksesta on narut poikki" yms. Pahimmillaan uhkana on, että joudumme perumaan pelin ja maksamaan sakon Palloliitolle. Vielä enemmän jäädään pois harjoituksista, jotka valmentaja on jo tietylle osallistujamäärälle suunnitellut (näihin sitova ilmoittautuminen edellisen viikon sunnuntaina). Ja jopa
Vaikeaa olla kiitollinen siitä, mitä ei ole halunnut. Minun lapseni pitää jalkapallosta, mutta kukaan meidän perheestämme ei pidä siitä hässäkästä jalkapallon ympärillä.
Kyseessä ei ole edes ikäluokan edustusjoukkue, mutta silti koko ajan on jatkuva paine reissata peleihin aina vain kauemmaksi, käyttää enemmän rahaa ja sitä myöten tietenkin myös kerätä enemmän sitä rahaa. Monille meistä vanhemmista riittäisivät paikallispelit kesällä ja futsal talvella, mutta seuran näkemys on ihan toisenlainen. Enemmän, lisää, kalliimpaa.
Joukkuelajien kustannukset ovat jopa kaksinkertaistuneet 20 vuodessa. Olisi mahtavaa jos joku kuuntelisi välillä meitä vanhempia. Emme me halua pitkiä reissuja tai hienon koulutuksen käyneitä valmentajia. Meille riittäisi ihan tavallinen sydämellinen ihminen, vaikka sitten vähäisemmällä lajituntemuksella. Emme me halua elää huippu-urheilijoiden perheiden elämää, vaan ihan tavallista onnellista perhe-elämää, vaikka lapsemme jalkapallosta tykkäävätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pystynyt lukemaan koko ketjua, joten en tiedä onko joku kommentoinut jo tästä näkökulmasta. Toimin itse lapseni futisjoukkueen yhtenä vastuuhenkilönä. Kaikki vastuuhenkilöt ovat ihan tavallisia isiä ja äitejä, jotka tekevät työtä lasten harrastuksen eteen omalla ajalla ilman korvausta. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset kesäkaudelle hyvissä ajoin talvella. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sitoudun itsekin siihen, että aikatauluja vielä tietämättä lapseni osallistuu ainakin aluesarjan peleihin, mikäli hän ei ole sairas.
Tästä huolimatta jokaiseen peliin tulee poisjääntejä, koska "lapsella on kaverin synttärit", "sataa vettä", "nappiksesta on narut poikki" yms. Pahimmillaan uhkana on, että joudumme perumaan pelin ja maksamaan sakon Palloliitolle. Vielä enemmän jäädään pois harjoituksista, jotka valmentaja on jo tietylle osallistujamäärälle suunnitellut (näihin sitova ilm
Vaihda seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Järjetön ajatus tämän kirjoittaneelta!!! Ei ala-asteikäisten tarvitse treenata mitään kilpaurheilua tai varsinkaan mitään huipuksi pääsemistä varten!!! Lasten harrastusten tavoite on viettää aikaa kavereiden kanssa, virkistys ja huvin- sekä hyvän ajanvietteen vuoksi. Tärkeintä on harrastaa kavereiden kanssa, on täysin järjetöntä ajatella lapsille mitään kilpaurheilua tai varsinkaan millekään täysin järjettömälle huipulle pääsemistä yrittämistä. Haloo!!! Kyse on ala-asteikäisistä!!!
Ja kilpa- sekä varsinkin huippu-urheilu on muutenkin totaalisen turhia "saavutuksia". Ei ainakaan mitään kansanterveyden edistämistä, kun kaikki urat päättyvät vammautumiseen, tytöillä syömishäiriöt, osteoporoosit ja ties mit
Kaikki urat päättyvät vammautumiseen? Mitähän todellisuutta siellä seurataan, seiskapäivää? Iso osa aktiivikisaajista jatkaa urheilun parissa uran jälkeen. Tuntemani nuori nainen aikoo jatkaa voimistelu-uran jälkeen valmentajana (se on jo lasten parissa ihan työ, josta maksetaan) monet siirtyy pt-hommiin, kuntosaliyrittäjiä on, fyssariksi, ravitsemusterapeutiksi, ylipäätään liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä aloja joista jo tietää aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 8v ja 10v pojat. Kuuntelen melko pitkälle lapsen mielipidettä, ja kumpikaan meidän lapsista selvästi ei ole tulossa huippu-urheilijaksi, vaan haluavat vain liikkua hyvässä porukassa mieleisen puuhan parissa. Jos haluaa kaverisynttäreille tai on mökkiviikonloppu treenien aikaan, niin totta kai saa mennä. Pelkkä "nyt ei huvita" ei kuitenkaan ole syy jäädä pois treeneistä.
Vanhempi harrastaa kaksi kertaa viikossa ja nuorempi kolme, ja tämä määrä tuntuu heille nyt sopivalta. Nuorempi juuri lopetti yhden harrastuksen omasta tahdostaan ja kesän harkittuaan, kun treenejä olisi tullut kolme viikossa plus pelit. Kuulemma hän haluaa myös vapaa-aikaa. Tätä toivetta vanhempien on hyvä kunnioittaa, kun se tulee lapselta itseltään.
Tämän pitäisi olla se normi. Vain pieni osa ihmisistä on huippu-urheilija-ainesta, jonka kannattaa uhrata elämänsä spartalaiseen harjoit
Juuri näin! Seurojen pitäisi tarjota tätä vaihtoehtoa huippu-urheiluun tähtäävän pilun lisäksi. Kun lapset ja nuoret kuitenkin haluavat harrastaa seurassa.
Mutta perhe on itänaapurista, jossa harrastamisen kulttuuri ja odotukset lapsia kohtaan ovat ihan erilaiset kuin meillä.
Tunnen perheen jossa nelivuotias käy pari kertaa viikossa luisteluharjoituksissa ennen koulua. Matkoineen sinne on lähdettävä kotoa kuuden aikaan aamulla. Ei mitään järkeä. Eräästä isosta Aasian maasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastukseen nuorena sitoutuneet ovat vielä opiskeluaikanakin tunnollisia opiskelijoita, harkat matalalla kynnyksellä väliin jättäneistä tulee sitten näitä ns. biletyttöjä.
Väärin. Koulunsa hyvin käyneistä ja koulun etusijalle asettaneista tulevat ne tunnolliset opiskelijat. Tässä on myös kodin arvostuksilla väliä.
Väärin. Kymmenien vuosien valmennuskokemuksella voin sanoa, että iso osa huipulle päässeistä on hyviä myös koulussa.
Muistatko myös ne, jotka harjoittelivat illat pitkät, eivät päässeet huipulle, eivätkä menestyneet koulussa. Koulun pitäisi tulla ennen harrastusta.
Paljonkin haittaa, jos se maksimin tavoittelu on vanhempien unelma.