Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Lapseni harrastivat molemmat ratsastusta. Heillä oli viikossa vakiotunnit, jotka maksettiin kausittain. Ei siis mitään yksittäisiä irtotunteja silloin kun sattuu sopimaan. Ratsastustunnit ovat kalliita, joten maksettuja tunteja ei kannattanut jättää käyttämättä. Jos ei päässyt vakiotunnille, piti tallille soittaa, perua tunti ajoissa (viim. 2 vrk ennen) ja sopia korvaustunti. Lapset eivät tykänneet korvaustunneilla käymisestä, koska kivointa oli olla tallilla ja ratsastaa oman vakiotunnin ratsastusryhmäläisten kanssa.
Tämän takia meillä ei ratsastustunteja peruttu tai siirretty kuin ihan tosi tärkeistä syistä. Ensinnäkin lapset ratsastivat mieluiten omilla vakiotunneillaan ja toisekseen kaikki vaiva perumisesta ja uuden ajan etsimisestä. Niinpä ratsastustunnit eivät joustaneet kaverisynttäreiden ym. takia.
Lapseni eivät ratsastaneet mitenkään tavoitteellisesti, se oli heille vain rakas harrastus, joten siinä mielessä poissaolot eivät olisi haitanneet. Mutta on monia lajeja, jossa harjoitellaan tavoitteellisesti ja tosissaan kohti kilpailuja. Esim. kummityttöni harrasti voimistelua kilpajoukkueessa. Treenit olivat monta kertaa viikossa ja niistä ei saanut olla pois tai putosi joukkueesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta.
Tämä on ihan peruskauraa monessa maassa. En tiedä miten Suomessa voidaan olla niin jäljessä näin helpossa asiassa. Yksi syy ehkä itsenäisyyteen kannustaminen (vai pakottamminen?). Oikein ihannointi. Mahtavaa, kun seitsemänvuotias osaa kulkea itse kotiin koulusta
Oman lapsen koulussa on useampi erilainen, maksullinen harrastuskerhovaihtoehto joka päivälle ja aiheet vaihtelevat osittain vuoden aikana. Osaa vetää opettajat, osaa ammattilaiset.
Lisäksi lapsella on liikuntaa koulussa joka päivä.
Minustakin on käsittämätöntä, ettei Suomessa ole koulun jälkeen lapsille harrastuskerhoja.
Liikuntaa, kädentaitoja, koululehteä, bändi.
Urheiluseurojen harrastusmaksut ovat lähteneet ihan lapasesta. Harrastamisesta on tullut eliittijuttu. Kaikilla perheillä ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...
Heppatytöt on tehneet näin vaikka kuinka kauan. Kymmeniä vuosia ollut tämä ilmiö. Eletään ja ollaan vain sitä heppaharrastusta, joka päivä iltaan asti tallilla, kunnes teini-iässä kyllästytään ja lähdetään muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kukaan ei ole ollut huolissaan, kun koko elämän nielee se hevosharrastus, päinvastoin vanhemmat olleet tyytyväisiä kun pysyy pois pahanteosta ja tietää missä lapsi on jne.
Mutta nyt sitten jossain voimistelussa pelätään että tulee "urheilunörtti" kun ei elämään mahdu kuin yksi asia, yksi harrastus.
Mistäs se johtuu? Eikö ratsastusta pidetä oikeana urheiluna tai aikaavievänä vai mikä juttu siinä oikein on?
Varmaan jokainen keski-ikäinen tuntee entisiä heppatyttöjä, onko ne raukkoja tynnyrissä kasvaneita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta.
Tämä on ihan peruskauraa monessa maassa. En tiedä miten Suomessa voidaan olla niin jäljessä näin helpossa asiassa. Yksi syy ehkä itsenäisyyteen kannustaminen (vai pakottamminen?). Oikein ihannointi. Mahtavaa, kun seitsemänvuotias osaa kulkea itse kotiin koulusta
Oman lapsen koulussa on useampi erilainen, maksullinen harrastuskerhovaihtoehto joka päivälle ja aiheet vaihtelevat osittain vuoden aikana. Osaa vetää opettajat, osaa ammattilaiset.
Lisäksi lapsella on liikuntaa koulussa joka päivä.Minustakin on käsittämätöntä, ettei Suomessa ole koulun jälkeen lapsille harrastuskerhoja.
Kyllä on. Ainakin varsinais-Suomessa. Ne ei vaan ole kovin suosittuja. Kerhoissa on aina tilaa. Vrt 200 oppilaan koulusta liikuntakerhoon menee ehkä 10 lasta, kun enemmänkin mahtuisi.
Kallis harrastus niin ei sitä turhan takia peruta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...
Heppatytöt on tehneet näin vaikka kuinka kauan. Kymmeniä vuosia ollut tämä ilmiö. Eletään ja ollaan vain sitä heppaharrastusta, joka päivä iltaan asti tallilla, kunnes teini-iässä kyllästytään ja lähdetään muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kukaan ei ole ollut huolissaan, kun koko elämän nielee se hevosharrastus, päinvast
En itse juurikaan harrastanut heppoja, mutta ymmärtääkseni takavuosina kyseessä oli sosiaalinen harrastus, jossa nuoret toimivat varsin vapaasti ja itsenäisesti, pyöräilevät jopa kymmeniä kilometrejä ja oppivat käytännöllisiä taitoja tallilla. Kotona sitten luettiin heppakirjoja, joissa korostui myös varsin laaja elämänpiiri, toki myös pienin dramaattisin aineksin. Heppatyttösukupolven lukutaito lienee historian korkein.
Nykyään tietenkään lapsia ei saa laittaa tekemään oikeita töitä. Siksi heppatyttö harrastaa keppareita ja urheilija viedään autolla treeneihin, missä hän tekee tarkalleen mitä valmentaja käskee.
Olen täysin samalla linjalla aloittajan kanssa. Lasten mielenkiinto ja innostus harrastuksiin tapetaan sillä, että kaikki muu kiva pitää jättää väliin. Tiedän monen monta lasta, jotka ovat lopettaneet aiemmin tärkeän ja mielekkään harrastuksen siksi, että kaikki kaverisynttärit ja muu kiva yhteinen tekeminen kavereiden kanssa on jäänyt harrastuksen vuoksi väliin.
Hulluimpana esimerkkinä lapseni kutos-luokan luokkaretki Linnanmäelle. Luokka oli kerännyt vuosia rahaa retkeä varten. Retkipäivänä yksi luokan pojista ei päässyt mukaan, koska vanhempansa olivat sitä mieltä, että futistreenejä ei voi retkipäivältä jättää väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...
Heppatytöt on tehneet näin vaikka kuinka kauan. Kymmeniä vuosia ollut tämä ilmiö. Eletään ja ollaan vain sitä heppaharrastusta, joka päivä iltaan asti tallilla, kunnes teini-iässä kyllästytään ja lähdetään muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kukaan ei ole ollut huolissaan, k
En itse juurikaan harrastanut heppoja, mutta ymmärtääkseni takavuosina kyseessä oli sosiaalinen harrastus, jossa nuoret toimivat varsin vapaasti ja itsenäisesti, pyöräilevät jopa kymmeniä kilometrejä ja oppivat käytännöllisiä taitoja tallilla. Kotona sitten luettiin heppakirjoja, joissa korostui myös varsin laaja elämänpiiri, toki myös pienin dramaattisin aineksin. Heppatyttösukupolven lukutaito lienee historian korkein.
Nykyään tietenkään lapsia ei saa laittaa tekemään oikeita töitä. Siksi heppatyttö harrastaa keppareita ja urheilija viedään autolla treeneihin, missä hän tekee tarkalleen mitä valmentaja käskee.
Jos heppatytölle oli nimetty hoitoheppa, niin se kyllä sitoutti, se piti oikeasti hoitaa kuten oli luvannut (monta kertaa viikossa). Vähän kuten nämä nykypäivän kilpaharrastukset sitouttaa.
Ajankäyttö noin muuten, kun voimisteluun on toistuvasti verrattu, kilpavoimistelija /joukkuevoimistelija voi harrastaa vaikka 5 kertaa viikossa, 3-4 tuntia kerrallaan. Siihen useampaan tuntiin mahtuu aika paljon myös sosiaalista puolta. Joukkuehan pysyy koko ajan samana. Puhumattakaan kisamatkoista, joilla ollaan koko yön yli.
Ja jotkut vie autolla mutta ei kaikki. Riippuu ihan missä asuu. Kyllä pyöräileviäkin harrastajia edelleen on.
Joo, en ymmärrä tätä kilpaurheilun demonisointia. Sen voi hoitaa hyvin tai sen voi hoitaa huonosti. Vanhemmistahan se on kiinni.
...oletteko kuulleet tämän Heli Sirviön (13-vuotias huippuskeittari) taustatarinaa? Mitä mieltä siitä? Pilataanko elämä vai ollaanko kuitenkin plussan puolella?
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa oli hiljattain juttu perheestä jossa pojasta tehdään ammattilaisjalkapalloilijaa. Äiti tekee siksi neljää päivää ja isä vain aamuvuoroa. Isä sanoi, että ottaisi tosi paljon päähän, jos poika haluaisi myöhemmin lopettaa harrastuksen. Aika iso vastuu kymmenvuotiaalle. Kyseessä kuitenkin ehdottomasti kilpailluin urheilulaji ja onhan menestys kiinni aina myös geeneistä/soveltuvuudesta.
Mun entisestä luokkakaverista piti tulla iso NHL-starba. Jossain suomalaisessa seurassa istui lähinnä penkin lämmittäjänä pari kautta, sitten ei avautunut sekään ovi enää. Nykyään on lähinnä alkoholisti. Koulu ei kiinnostellut, kun kiinnosti vain lätkä. Vaikka oli pienellä paikkakunnalla muita ikätovereitaan parempi pelaamaan, niin isommissa ympyröissä ei pysynyt vauhdissa kunnolla mukana.
Näitä tarinoita on varmasti paljon enempi, kuin tarinoita niistä, jotka ovat päässeet huipulle. Ei sillä, toki saa huippua tavoitella ja katsoa, mihin omat kyvyt riittää. Niinkin herkällä alalla kuin urheilu kuitenkin olisi järkevää kehittää jonkinlainen plan b. Ihan varmuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samalla linjalla aloittajan kanssa. Lasten mielenkiinto ja innostus harrastuksiin tapetaan sillä, että kaikki muu kiva pitää jättää väliin. Tiedän monen monta lasta, jotka ovat lopettaneet aiemmin tärkeän ja mielekkään harrastuksen siksi, että kaikki kaverisynttärit ja muu kiva yhteinen tekeminen kavereiden kanssa on jäänyt harrastuksen vuoksi väliin.
Hulluimpana esimerkkinä lapseni kutos-luokan luokkaretki Linnanmäelle. Luokka oli kerännyt vuosia rahaa retkeä varten. Retkipäivänä yksi luokan pojista ei päässyt mukaan, koska vanhempansa olivat sitä mieltä, että futistreenejä ei voi retkipäivältä jättää väliin.
Tuttavan poika oli aikoinaan lupaava uimari, mutta lopetti harrastuksen, kun elämä oli pelkkää uimista. Ei ehtinyt nähdä kavereita, rassata autoja tai tehdä mitään muuta itseään kiinnostavaa. Oikeasti aika sairasta, että yläkouluikäinen käy uimassa kolmena aamuna viikossa ennen koulua, sitten vielä koulun jälkeenkin käytännössä joka päivä. + kisat. Aikamoista sitoutumista vaatii, että tuohon pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta.
Tämä on ihan peruskauraa monessa maassa. En tiedä miten Suomessa voidaan olla niin jäljessä näin helpossa asiassa. Yksi syy ehkä itsenäisyyteen kannustaminen (vai pakottamminen?). Oikein ihannointi. Mahtavaa, kun seitsemänvuotias osaa kulkea itse kotiin koulusta
Oman lapsen koulussa on useampi erilainen, maksullinen harrastuskerhovaihtoehto joka päivälle ja aiheet vaihtelevat osittain vuoden aikana. Osaa vetää opettajat, osaa ammattilaiset.
Lisäksi lapsella on liikuntaa koulussa joka p
Meidän lasten koulussa on myös näitä kerhoja. Kokkikerho on ihan täynnä, muissa ei juuri ole tunkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa oli hiljattain juttu perheestä jossa pojasta tehdään ammattilaisjalkapalloilijaa. Äiti tekee siksi neljää päivää ja isä vain aamuvuoroa. Isä sanoi, että ottaisi tosi paljon päähän, jos poika haluaisi myöhemmin lopettaa harrastuksen. Aika iso vastuu kymmenvuotiaalle. Kyseessä kuitenkin ehdottomasti kilpailluin urheilulaji ja onhan menestys kiinni aina myös geeneistä/soveltuvuudesta.
Mun entisestä luokkakaverista piti tulla iso NHL-starba. Jossain suomalaisessa seurassa istui lähinnä penkin lämmittäjänä pari kautta, sitten ei avautunut sekään ovi enää. Nykyään on lähinnä alkoholisti. Koulu ei kiinnostellut, kun kiinnosti vain lätkä. Vaikka oli pienellä paikkakunnalla muita ikätovereitaan parempi pelaamaan, niin isommissa ympyröissä ei pysynyt vauhdissa kunnolla mukana.
Näitä tarinoita on varmasti paljon enempi, kuin tarinoita niistä, jotka o
Jostain syystä juuri lätkäporukoissa moni tähtää ihan tosissaan ammattilaiseksi. Ja siis siinä mielessä tosissaan, että uskovat pääsevänsä eli koulun voi vetää miten haluaa.
On hyvä olla tavoitteellinen siinä lajissaan, mutta jotain realismia pitäisi olla. Lätkäporukoissa vanhemmat vielä pienestä pitäen tuntuu hokevan lapselle nhl nhl. Muissa lajeissa vanhemmat yleensä toputtelee vähän noita ammattiurhailijahaaveita ja painostavat käymään koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...
Heppatytöt on tehneet näin vaikka kuinka kauan. Kymmeniä vuosia ollut tämä ilmiö. Eletään ja ollaan vain sitä heppaharrastusta, joka päivä iltaan asti tallilla, kunnes teini-iässä kyllästytään ja lähdetään muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kukaan ei ole ollut huolissaan, k
Kotona oli hevosia mutta ei siihen iakaan ratsastettu, ne oli työhevosia. Maatalossa oli kyllä puuhaa mutta ei raskaisiin töihin tarvinnut osallistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pienet päiväkotilaiset tarvi harrastusta, riittää päiväkoti ja koti ja normi liikunta. Näin sanoi tunnettu kasvatusalan asiantuntija .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan! 15-vuotiaat pistetään treenaamaan liian kovaa, iässä jossa koulu muuttuu rasittavammaksi, kasvupyrähdys iskee ja henkisellåkin puolella on paljon kaikkea käynnissä.
Ja vika ei tietenkään missään tapauksessa ole sen liian rankan ohjelman laatineen valmentajan, vaan sen 15-vuotiaan, jonka ilmeisesti pitäisi mennä aikakoneella takaisin lapsuuteen liikkumaan lisää, jotta estäisi tulevat rasitusvammat.
Vika on oikeastaan nuoren vanhemmissa kun eivät ole kannustaneet ja "pakottaneet" nuorta liikkumaan paljon 6-14 vuoden iässä, jolloin 15-vuotiaana ei ole tarpeeksi pohjia alkaa treenaamaan kunnolla. Ja sen aikaisissa valmentajissa kun eivät ole vaatineet riittävää treenimäärää..
Luin artikkelin teinityttöjen hälyttävästi lisääntyneistä urheiluperäisistä polvivammoista. Lääkärin mukaan syynä on vähentynyt monipuolinen leikkiminen, ulkona hyppien ja puihin kiipeillen lapsuudessa. Suositteli pallopeliseuroille polvia vahistavia harjoitteita verryttelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka te kuinka pakottaisitte niitä Minna-Juusojanne harrastuksiin, niin alle promillesta tulee yhtään mitään, siis edes kelvollista puoliammattilaista.
Te aina kuvittelette,että ne lapset on pakotettu, vaikka ovat itse palavasti halunneet. Itse niihin harjoituksiin kun haluavat. Joskus toki väsyttää,eikä haluakaan. Teininä moni sitten yhtäkkiä ei enää haluakaan, vaikka olisikin menestystä. Se suotakoon. Takana on kivoja rikkaita kokemuksia ja vuosia, jotka ovat varmasti opettaneet jotakin.
Eikä se lapsuudessa hankittu erittäin hyvä peruskuntokasn tutkitusti kovin huono asia ole, saati ne kaikki kaverit ja kontaktit ja siitä syntyneet sosiaaliset taidot. Tutustuu sitten helpommin myöhemmin, jos kohtaa koulussa tai työpaikalla ja toteaa,että mehän oltiin silloin lapsina siinä samassa harrastuksessa.
Harvemmalla nykyään riittää motivaatiota yksin juoksennella,
Eihän tässä liikunnallisuutta, ystävyyssuhteita ja aktiivisuutta vastustetakaan vaan toivotaan eri urheilulajeja voitavan harrastaa vähemmän ankaran, aikaavievän ja sitovan kaavan mukaan, yhdessä muiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Nyt puhuttiin harrastuksesta, ei venäläisestä tai kiinalaisesta lastenrääkkäyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin.
No se onkin eri asia. Se on oma valinta, ei vanhemman sekoa harrastuskiimaa.
Mikä on vanhemman sekoa harrastuskiimaa? Se että vanhempi määrää lapsen noudattamaan tekemiään sopimuksia tai pohtimaan tarkasti onko treenit vai randomin synttärit tärkeämmät?
Ihan sivusta: onko nykyään tapana kutsua suuret määrät random ihmisiä kaverisynttäreille? Omat lapseni saivat yleensä kutsua viisi tarkkaan valittua. Se määrä pystyttiin kuljettamaan johonkin aktiviteettiin.
504, tähän moni jo vastasikin mutta vastaan minäkin. Ero meissä keski-ikäisissä (entisissä) heppatytöissä on juuri se että vanhemmat kuskanneet tai leiponeet. Poikkeuksena ehkä rikkaan perheen lapsi jolla oli oma heppa ja viikonloput menivät kisoissa. En väitä että tallityttönä oleminen olisi ollut kasarilla ja ysärillä täysin mutkatonta mutta pyörällä sinne tallille mentiin. Ulkoilua ja liikuntaa tuli reippaasti, tallilla oli kavereita ja juuri noita heppakirjoja luettiin. Useimmilla maksu oli se ratsastustunti kerran viikossa, kesäleiri ja varusteet joita voi myös (kypärä poislukien) kierrättää. Läksyt tehtiin illalla. Tunteja ei myöskään tarvinnut ennakkovarata, jos oli kipeä niin riitti kun kaveri sanoi että Liisa tai Maija ei tänään pääse. Samoin toimi varmaan poikien palloilut, pelejä tietysti oli, mutta pyörällä sinne treeneihin ja peliin veivattiin, kassi olalla. Ei siellä vanhemmat missään Peakin takeissa mokkapalojen kanssa patsastelleet :)
No näinpä. Mikä kellekin tarkoittaa sitten hyvää koulussa, mutta keskimääräiselle oppilaalle on iso työ saada ysejä ja kymppejä. Saati, jos treenaa neljästi viikossa plus pelit tms. Harva suomalainen huippu-urheilija on uran jälkeen edennyt huippuhommiin, kai sekin jotain osviittaa antaa.