Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Piano 600 euroa/v, kuvataidekoulu 300 ja uiminen 400. Miksi ihmeessä maksaisin turhasta? Oon liian ahne äiti)

Niin, tämän kanssa on itsekin pitänyt painia. Että onko pakko vaikka hampaat irvessä mennä, kun on kerran maksettu, näinhän sitä itse tulee tehtyä. Lasten kohdalla ajattelen kuitenkin, että kyse on lasteni lapsuudesta ja se maksaa minkä maksaa. Harrastukset toki lopetetaan jos lapsi ei halua siellä käydä ja koko ajan joku muu menee edelle, mutta jos hän joskus valitsee ystävän synttärit harrastuksen edelle niin tottakai saa valita. 

Vierailija kirjoitti:

Tätähän on tutkittu, ja esim jäkistä pelaavilla nuorilla liikkuvuus saattaa olla todella huonoa. Ei ole liikuttu sen kaukalon ja treenien ulkopuolella juuri ollenkaan, siitähän se kertoo. Tietty varmaan parempi että liikkuu edes siellä treeneissä, sellainen ohjattujen harrastusten ulkopuolella tapahtuva monipuolinen liikkuminen taitaa nykyään olla harvinaista. On urheilijat ja sohvaperunat. Ja nuoret kärsii mielenterveysongelmista enenevissä määrin. 

Tämähän kertoo vain siitä etteivät valmentajat ymmärrä kokonaisuuden merkitystä. Liikkuvuus on tärkeä osa mitä tahansa urheilulajia. Tosin se on keskimäärin heikkoa tosi monella ja etenkin aikuisilla.

Noin muuten, lasten vakava harrastaminen tuntuu vähän hölmöltä, kun ihan muutamaa lajia lukuunottamatta, mahdollinen ammattilaispalkka on pieni ja ura aina lyhyt.

Rahalajeissa taas kilpailu on taas niin kovaa, että tilastollisesti olisi kannattavampaa käyttää kaikk

Tämäpä juuri. Kun pienestä saakka panostetaan täysillä yhteen asiaan, otetaan lapsen loppuelämän kannalta iso riski. Vaikka vanhempi ei olisi lapsen puolesta lajia valinnutkaan, alle kouluikäisenä valittu harrastus on aina tavalla tai toisella vanhempien valitsema. Ei pieni lapsi tiedä mitään muusta harrastamisesta tai harrastusvaihtoehdoista kuin siitä, mitä lähipiirissään näkee. Ja ennen kaikkea pieni lapsi ei tiedä, millaiseksi touhu isompana menee.

Sillä siinä vaiheessa, usein yläkouluiässä, kun lähdetään oikeasti tekemään muusikkoa tai urheilijaa, menee työ aivan tolkuttomaksi. Siihen voi sitoutua ainoastaan yksilö itse, ja siinä vaiheessa olisi hyvä että olisi niin monipuolinen käsitys maailmasta kuin suinkin mahdollista. Mikäli syy jatkamiseen on se, että identiteetti on lukkiutunut kyseiseen harrastukseen, on luvassa kylmää kyytiä sitten, kun paukut eivät riitä tai jokin paikka menee rikki.

Itse katselen tätä asiaa musikaalisten lasten vanhemman näkökulmasta. Esikoiseni on murrosiässä ja ottaa parhaillaan pientä taukoa musiikkiharrastuksesta. Hän on tehnyt jo paljon töitä ja hän ymmärtää, millaisista työmääristä seuraavalla tasolla olisi kysymys. Ei sellaista työmäärää tehdä siksi, että soitonopettaja kehuu tai vanhempi voi olla ylpeä matineassa. Sellainen työmäärä tehdään siksi että rakastetaan musiikkia ja mahdollisesti ollaan kiinnostuneita musiikista ammattina. 

Hyvää asiaa liikunnasta:

https://www.hjk-j.fi/seura/uutiset/klubi-ytimessa-podcast/

https://open.spotify.com/episode/2wvp6n9P4MjHX2GGSClL7g

Tuollakin korostuu se arkiliikunta ja sen merkitys, vaikka seuran sponssaama juttu onkin.

Autolla treeneihin ei ole se paras tapa, mutta toki se vanhemman kannustus ja vapaaehtoistoimintakin on tärkeää. Ja tuossa kuvataan hyvin se mikä on pielessä...Kaupunki/kunnat ei tarjoa niitä tiloja, vaan seurat joutuu ne hankkimaan itse ja se maksaa... 

jotkut lapsen harrastukset maksaa ja niihi9n mennään ja varsinkin kun lapsi haluaa, ei silloin kutsuta kylään eikä mennä kylään, lapset ensin, täytyy muistaa että koulu myös on tärkeä

Vierailija kirjoitti:

Hyvää asiaa liikunnasta:

https://www.hjk-j.fi/seura/uutiset/klubi-ytimessa-podcast/

https://open.spotify.com/episode/2wvp6n9P4MjHX2GGSClL7g

Tuollakin korostuu se arkiliikunta ja sen merkitys, vaikka seuran sponssaama juttu onkin.

Autolla treeneihin ei ole se paras tapa, mutta toki se vanhemman kannustus ja vapaaehtoistoimintakin on tärkeää. Ja tuossa kuvataan hyvin se mikä on pielessä...Kaupunki/kunnat ei tarjoa niitä tiloja, vaan seurat joutuu ne hankkimaan itse ja se maksaa... 

Suomalainen junioriliikunta on perinteisesti pyörinyt urheiluseurojen ympärillä. Tämä oli hieno asia siihen aikaan, kun niitä seuroja riitti. Itse kasvoin noin 60 oppilaan kyläkoulussa, ja silloinen reksi polkaisi sinne sen urheiluseuran heti koulun valmistuttua. Kaikki todellakin pelasivat. Sali saatiin kun kysyttiin talonmieheltä avain ja varmistettiin, ettei siellä ollut mummoja jumppaamassa.

Nykyään tällaisia amatööriseuroja ei ole kuin korkeintaan maalla, ja aktiivit lienevät keskimäärin 80-vuotiaita. Koulut on lakkautettu. Lapsia pitää kuljettaa kymmenien kilometrien päähän, missä ammattilaiset tai puoliammattilaiset valmentavat parhaan ymmärryksensä mukaan mutta melkoisen yksisilmäisellä tyylillä, jossa muu elämä on alisteinen urheilulle. Harrastaminen on laitostunut. 

Itse olen sitä mieltä, että harrastukset pitäisi järjestää mahdollisimman pitkälti lähikouluilla, ja tällä periaatteella pitäisi myös avustukset jakaa. Ja säästäkää vaivanne: ei tarvitse tulla kertomaan, että teidän lähikoulullanne ei ole jäähallia. 

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on yksilölajissa ja siellä on kyllä osa vanhemmista ihan karmeita. Vahtivat silmä kovana, että lapsi ei vaan vahingossakaan juttele kenenkään kanssa ja keskittyminen herpaannu. Nämä vanhemmat eivät myöskään puhu juurikaan toisille vanhemmille. Katsovat vain nenänvartta pitkin. Tosin sitten, kun tämä lapsi tekee jonkun huipputuloksen, niin siitä kyllä kerrotaan muille.

Olen itse harrastanut samaa lajia lapsena. Yhdestäkään tuollaisten vanhempien lapsesta ei tullut huippua. Kaikki lopettivat teini-iässä. Ja vain todella harvasta niistä, jotka olivat ilman vanhempien painostusta hyviä alle teini-ikäisenä tuli yhtään sen enempää mitään siinä vaiheessa, kun teiniriennot tulivat kuvioon.

Itse harrastin tosissa pitkälle parikymppiseksi saakka. Sain kokeilla omat rahkeeni loppuun, niin ei ole mitään tarpeita asettaa paineita lapselle. On aika realistinen käsitys siitä, mitä se huipulle pyrkiminen vaatii, joten en ole tode

Nuo kuvailemasi vanhemmat on niitä, joilta on syystä tai toisesta jäänyt omat unelmat toteuttamatta ja yrittävät nyt toisella kierroksella korvata tämän oman lapsen kautta. Omat vanhemmat oli tuollaisia. Minusta ei tullut koskaan huippua. Isä syytti siitä kaikkia muita, mutta ei nähnyt omaa rooliaan tässä.

Nyt lapseni harrastaa samaa lajia kuin minä ja isäni on ihan seonnut. Yrittää pistää lastani samaan oravanpyörään, jossa minä olin lapsena. Minä tässä välissä toimin puskurina, ettei kaikki sekoilu mene lapselle asti. Tämä on kuitenkin vasta alakoululainen ja lajissa aletaan treenaamaan kunnolla huipulle vasta teininä. Ja itse ainakin haluan, että se totisen treenaamisen päätös tulee 100% lapselta, joka sen kaiken työn tulee tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Joukkuelajit on kyllä ihan pahimpia. Ymmärrän, että just jossain joukkuevoimistelussa tai muodostelmaluistelussa ei pysty välttämättä treenaamaan kovin hyvin jos yksikin on poissa, mutta onko sellaiset lajit sitten ollenkaan sopivia pienille koululaisille, tai ainakaan niitä treenejä ei saisi olla viikon jokaiselle päivälle ja kisoja joka toiselle viikonlopulle, että ehtii elää sitä muutakin elämää. Pallopeleissä taas sen yhden panos ei ihan niin merkittävä ole, joten siinä en todellakaan ymmärrä miksei pienten peleihin saisi osallistua vaikkei ihan jokaisiin harkkoihin pääsisikään, pitääkö sen todella olla niin vakavaa jo 8-vuotiailla? Toki eri asia jos joku alkaa olla suunnilleen puolet harjoituksista pois, silloin ei ehkä kannata harrastaa jos ei ennätä paikalle. 

Toisaalta yksilölajeissa saattaa sitten olla tosi painostavia valmentajia ja vanhempia, ja lapsihan kyllä usein haluaa vanhempiaan miellyttää ja treenaa kovaa jos va

Eikä niissä olekaan. Varsinainen kausi esim muodostelmaluistelussa on lyhyt 6-7kk. Kisoja on marraskuusta maaliskuuhun, eikä silloinkaan joka viikonloppu. 5-7 kilpailut taitaa Etelä-Suomen lasten joukkueille olla aika normi eli keskimäärin 1-2/kk maksimissaan. Treenejä 33-4krtviikosssa. Keväällä kisakausi päättyy ja alkaa kevyempi harjoittelu ja ainakin meidän lasten seurassa on pieni parin viikon tauko treeneissä. Kesällä pidempi kun jäähallit on kiinni.

Mutta ei sitä ohjelmaa tosiaan harjoitella jos sieltä on koko ajan joku pois. Ja jos joku on pois paljon, ei se sitä ohjelmaa osaa. Sinällään laji sopii mielestäni lapselle hyvin. On monipuolista treeniä (esim tanssi ja telinevoimistelu ostona voimisteluseuralta) ja oheisissa venyttelyä, lihaskuntoa, leikkiä ja erilaisia pelejä. Parhaat kaverit löytyy sieltä joukkueesta ja ainakin meidän seurassa on hyvä ilmapiiri. Myös siis vanhempien kesken.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää asiaa liikunnasta:

https://www.hjk-j.fi/seura/uutiset/klubi-ytimessa-podcast/

https://open.spotify.com/episode/2wvp6n9P4MjHX2GGSClL7g

Tuollakin korostuu se arkiliikunta ja sen merkitys, vaikka seuran sponssaama juttu onkin.

Autolla treeneihin ei ole se paras tapa, mutta toki se vanhemman kannustus ja vapaaehtoistoimintakin on tärkeää. Ja tuossa kuvataan hyvin se mikä on pielessä...Kaupunki/kunnat ei tarjoa niitä tiloja, vaan seurat joutuu ne hankkimaan itse ja se maksaa... 

Ja kun seurat hankkii itse mennään sieltä missä on halvinta eli ne treenit on huonoon aikaan hornan kuusessa usein. Autolla on pakko mennä, jotta ehtii ja/tai pääsee.

Toki sitten vanhempien pitäisi kannustaa liikkumaan vaikka kouluun tai kavereille sillä pyörällä ja kävellen sekä kannustaa liikunnallisiin leikkeihin. Esim erilaiset pallopelit on aika hyviä. Meillä kaikkein suosituin juttu lasten kaveriporukassa on ikeasta hankittu pallopeli, jossa heitetään pehmeitä palloja toisen tarraliiviin. Yllättävästi liikuntaa inhoavat kaverit tykkää myös tuosta pelistä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Panostaisivat yhtä innokkaasti koulunkäyntiin (läksyt ja kokeisiin luku).

No kyllä nämä usein kulkeekin käsikädessä. Minun molemmat jalkapalloilijat opiskelevat parhaillaan lääkiksessä. Piti jo varhain opetella oikeanlaiset opiskelutekniikat. 

 

Varmaan joissain perheissä noin. Mutta jos treenejä on monet viikossa + pelit ja muu toiminta, en jaksa uskoa että tuo teidän malli on normi.

Tai ehkä jalkapallo on vain kesäkauden harrastus?

Joskus viime ja edellis vuosikymmenillä oli tutkimuksia, jotka osoittivat nimenomaan siihen suuntaan että tavoitteellisesti urheilevat pärjäävät hyvin myös koulussa.

Syitä oli mm. kannustavat vanhemmat, sitten tuo että ne oikeat opiskelutekniikat löytyy jo varhain, urheilijat on omatoimisia ja ottavat omasta toiminnastaan vastuuta ja lisäksi osaavat tehokkaan ajankäytön. Oli varmaan lisäksi muutakin.

Mutta toki tämä on saattanut muuttua noiden tutkimusten jälkeen. Itse en usko radikaaliin muutokseen, mutta ei se sano ettei sellaista olisi ollut.

Vierailija kirjoitti:

Osa tämän keskustelun kommenteista voisi olla minun vanhempieni suusta, ikävä kyllä. 

Pieni lapsi ei osaa laittaa rajoja varsinkaan kivaan harrastukseen. Hän tarvitsee aikuisen katsomaan ettei väsy ja suorita.

Mun lapselle toivon kerran tai kaksi viikkoon harrastusta, pakko ei silti ole olla mitään ohjattua toimintaa. Voidaan vaikka retkeillä perheenä. Tai voi urheilla kavereiden kanssa ilman valmentajaa, hauskuuden takia

Suurin osa, tai kaikki, katsoo oman itsensä kautta, tietenkin. Koska minun vanhemmat pakottivat, niin kaikki lapset ovat pakotettuja. Tai koska minulle ei laitettu terveellisiä rajoja - kenellekään ei laiteta terveellisiä rajoja, vaan lapset nääntyvät.

Minun tuttavan tyttö kilpailee joukkuevoimistelussa. Se, ja taitoluistelu (muodostelmaluistelu oletettavasti myös) ovat lajeja joissa eläköidytään jo ennen kuin 20 täyttää. Lajit on tehty nuorille ja notkeille, parikymppiset ei enää pärjää. Jos lapsi tykkää vaikka siitä voimistelusta, kaikkine kisa-strasseineen, niin antaa kisata, sillä aikuisena siihen junaan ei enää pääse. 

Täällä ei monikaan tunnu tuntevan lapsia/nuoria, jotka oikeasti itse ovat valinneet lajinsa ja valinneet pyrkiä sm-joukkueeseen asti (porras portaalta, mutta tavoitteellisesti) ja jotka ihan todella nauttivat siitä tekemisestä. Parhaat ystävät ovat joukkueessa ja kisamatkat ulkomaita myöten ovat varmasti korvaamattomia muistoja. 

Mun tuttavan tyttö on saanut perustella vanhemmilleen, miksi haluaa jatkaa, ei varmasti luovuta, kyllä jaksan koulun, ym ym. Hänellä ei sujunut jossain joukkueessa, vanhempansa oli valmiit laittamaan hanskat tiskiin, mutta nuori halusi jatkaa. Hänelle löytyi toinen joukkue, ilmapiiriltään ja toimintakulttuuriltaan parempi, jossa on päässyt loistamaan. Ulkopuolinen varmaan katsoo että siinä ne vanhemmat näännyttää lastaan, kun totuus on että päinvastoin nimenomaan huolehtivat jaksamisesta. Tällä hetkellä tämä nuori haaveilee valmentajan urasta. 

Lapsen voi olla myös aika paljon mukavampi sanoa ettei voi osallistua johonkin synttäreille treenien takia kuin vaikka myöntää ettei ole varaa. Joillain lapsilla on ihan hirveät määrät kaverisynttäreitä ja kaikilla ei välttämättä ole varaa osallistua niin moniin kuin haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Höpö höpö. Itse aloitin treenaamisen (alkeiskurssi) 20-vuotiaana ja olin 30-vuotiaana edennyt SM-tason kautta suoraan EM-tasolle asti. 



LISÄYS. Ja on muuten sellainen laji, mikä juuri tänä vuonna oli mukana Pariisin olympialaisissa. Eikä ollut kyse mistään  "muotilajista" (rullalautailu, break dance) vaan pitkän historian omaava laji, missä on järjestetty kansainvälisiä kisoja (MM-kisat) jo 1990-luvulla. Jos joku väittää minulle, että parikymppinen ei voi nousta lajin huipulle, minä nauran. Olen itse elävä esimerkki siitä, että lahjakkuudella ja fiksulla treenaamisella pääsee pitkälle. Ei tarvitse aloittaa 7-vuotiaana. Monissa lajeissa on etuna se, että kilpailija on ohittanut murrosiän. Kroppa ei enää kasva pituutta, joten vartalon hallinta on "valmis". 

No mun lasta ei saa edes rautakangella irti harrastuksestaan. Yhtään treeniä ja peliä ei jätetä väliin. Annan lapsen tehdä kun kerran haluaa.

Suomalaislapsi lopettaa urheiluharrastuksen keskimäärin 11-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaislapsi lopettaa urheiluharrastuksen keskimäärin 11-vuotiaana.

Lähde tälle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaislapsi lopettaa urheiluharrastuksen keskimäärin 11-vuotiaana.

Lähde tälle?



 

Googleta itse, jos kiinnostaa. Uliulimiesten jatkuva jankutus ja lähdetietojen vaatiminen on niin väsynyt taktiikka, että se paljastaa heidän laiskuutensa. Henkinen laiskuus, fyysinen laiskuus, älyllinen laiskuus, sosiaalinen laiskuus, yhteiskunnallinen laiskuus. He vain istuvat ja odottavat, että joku muu tekee kaikki hommat heidän puolestaan. Huvittavaa kyllä, uliulimies on rapakuntoinen vätys eikä pärjäisi sekuntiakaan urheilumaailmassa. Hän vain kuvittelee olevansa "hiomaton timantti" josta olisi tullut "maailmanmestari", jos vaan "olisi halunnut panostaa". 

Vierailija kirjoitti:

Hiljattain olin ystäväni häissä. Morsiamen ainoa sisko perheineen ei voinut osallistua juhlaan, koska lapsella luisteluharkat joka lauantai-ilta.  Tämä samainen lapsi vieläpä morsiamen kummityttö. Mielestäni ihan käsittämätöntä, että jos ne harkat on joka ikinen viikko, niin millään ei voi jäädä pois.

Outoa että edes se sisko itse yksin ei voinut irrottautua, tämä on mielestäni juuri se ongelma, ollaan koko perhe palikkana kiinni joissain ala-asteen salibandyharkoissa, käsittämätöntä.

Tykkään karateseuramme tavasta toimia. Ohjattuja treenejä on kahdella salilla jokaisena arkipäivänä eri tasoisina. Seuran jäsenet valitsevat oman aikataulunsa ja tahtonsa puitteissa missä käyvät. Joku käy joka päivä, joku muu kerran kuussa ja suurin osa jotain tuolta väliltä. Kun kyse yksilölajista, niin jokainen kehittyy omaan tahtiin ja etenee osaamisensa karttuessa. Muiden tekemiset ei vaikuta kehenkään muuhun kuin tekijään itseensä. Kausikustannuksen ollessa 200 euroa, niin kustannuksetkin pysyvät kohtuullisina. Varusteet usein kestävät useamman vuoden paitsi ihan pahimpaan kasvupyrähdysaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään karateseuramme tavasta toimia. Ohjattuja treenejä on kahdella salilla jokaisena arkipäivänä eri tasoisina. Seuran jäsenet valitsevat oman aikataulunsa ja tahtonsa puitteissa missä käyvät. Joku käy joka päivä, joku muu kerran kuussa ja suurin osa jotain tuolta väliltä. Kun kyse yksilölajista, niin jokainen kehittyy omaan tahtiin ja etenee osaamisensa karttuessa. Muiden tekemiset ei vaikuta kehenkään muuhun kuin tekijään itseensä. Kausikustannuksen ollessa 200 euroa, niin kustannuksetkin pysyvät kohtuullisina. Varusteet usein kestävät useamman vuoden paitsi ihan pahimpaan kasvupyrähdysaikaan.

Budolajit ja suunnistus ovat ehkä niitä harvoja edelleen talkoohengellä toimivia lajeja. Varmasti moni niissä piireissä raataa ahterinsa ruvelle, mutta lapsille ja nuorille on tarjolla jotain edullista ja arvomaailmaltaan tolkkua, jota voi harrastaa muun elämän ehdoilla. Kiitos teille, jotka näitä mahdollistatte.

Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia. Tai etta ei edes harrasta mitaan ohjattua vaan tekee itseohjautuvasti tai perheen kanssa itselleen kivoja juttuja johon ei valttamatta edes kuulu mikaan "huipulle" nouseminen.

Kuulostaa aika hiton ankealta. Relatkaa nyt hei vahan.