Lasten harrastusten joustamattomuus?

Lasten vanhemmat huutelevat törkeyksiä jääkiekko-otteluluissa ja samoin jalkapallomatsissa. Osansa saavat vieraan joukkueen pelaajat ja valmentajat ja pelaajien vanhemmat. Sama toistuu tietysti sieltä toisen joukkueen kannattajina olevilta vanhemmilta. Omankin joukkueen valmentajakin saa huutoa, jos se oma lapsi ei pääsekään kentälle niin usein kuin vanhemmat haluaisivat.

Tämä on niin tuttua.

Sukulainen järjestää joka vuosi lasten syntymäpäiviä joita siirrellään jatkuvasti jommankumman lapsen harrastuksen takia.

En enää jaksa osallistua noille juhlille koska ensin varaan tietyn viikonlopun päivän juhlien takia jotka kuitenkin perutaan.

Sukulainen vissiin luulee että minulla ei ole muuta tekemistä kuin odottaa koska lastenjuhlat mahdollisesti järjestetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Juuri luin norjalaisista huipuista, että lapsena/nuorena harrastivat useita eri juttuja, ei ainoastaan hiihtoa tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Panostaisivat yhtä innokkaasti koulunkäyntiin (läksyt ja kokeisiin luku).

No kyllä nämä usein kulkeekin käsikädessä. Minun molemmat jalkapalloilijat opiskelevat parhaillaan lääkiksessä. Piti jo varhain opetella oikeanlaiset opiskelutekniikat. 

 

Varmaan joissain perheissä noin. Mutta jos treenejä on monet viikossa + pelit ja muu toiminta, en jaksa uskoa että tuo teidän malli on normi.

Tai ehkä jalkapallo on vain kesäkauden harrastus?

Joskus viime ja edellis vuosikymmenillä oli tutkimuksia, jotka osoittivat nimenomaan siihen suuntaan että tavoitteellisesti urheilevat pärjäävät hyvin myös koulussa.

Syitä oli mm. kannustavat vanhemmat, sitten tuo että ne oikeat opiskelutekniikat löytyy jo var

Viime vuosikymmenillä tavoitteellisetkin harrastukset eivöt olleet yhtä raskaita kuin nykyään. Ja niitä harrasti pienempi porukka. 

Jääkiekossa aletaan erottamaan jyvät akanoista ts pääseekö miten pelaamaan, mikä se ikä on??? Miten jalkapallo? 

Missä lapsia ja harrastuksia, koulut niin ei vieraat sovi arkena, täyttä ohjelmaa. Vl onko pelejä tms. 

Mummot tietenkin, tekevätkin jotain. Ei joutovieraat.

Tunnistan ! Juteltiin tästä yhden työkaverin kanssa, jolla samat kokemukset. Yritin ainoana lapsena toteuttaa kaikki vanhempieni haaveet urheilusta musiikkiin ja kouluun liittyen. Yritystä, treeniä ja vuorotellen menestystä tai karvaita pettymyksiä. Luonteeni herkkä ja rauhaa kaipaava puoli ei paljoa päässyt esiin. Odotuksia, jotka näin vanhempana tajuan olleen täysin epärealistisia. Uskoin pitkälle aikuisuuteen, että epäonnistuminen johtuu vain laiskuudesta ja yrittämisen puutteesta, koska minulla on mahdollisuudet mihin vain.

 

 Miettikääpä syyllisyyden tunteita, kun imetys ei onnistunut tai työpaikka aukesikin jollekin toiselle. Tykkäsin kyllä harrastuksistani kovasti, ja musiikin parista löytyi ammattikin. Silti olen ollut niin väsynyt yrittämään ja pelännyt epäonnistumista, että työura on mennyt täysin alisuoriutumisen puolelle. En ole uskaltanut tai jaksanut pistää kaikkea peliin enää silloin, kun sitä oikeasti olisi tarvittu.

 

Nyt todella harmittaa lasten puolesta. Omani ovat syntyneet 12 vuoden aikana, ja harrastusmaailma on muuttunut viimeisen kohdalle täysin. Nyt on pakko olla aina paikalla, harrastus kuin harrastus. Yksi vanhemmista lapsistani yleisurheilee SM-tasolla ilman, että on seuran yhteistreeneihin ikinä osallistunut. Arvatkaa, oltiinko mustia lampaita? Nyt on muu ikäluokka lopettanut yu:n, meillä taas noustu Suomen tilastoissa viiden parhaan joukkoon ikäluokassa. Jalkkis tai lätkä olisivat tietysti eri juttu.

 

Mutta omaa järkeä pitää vanhemman käyttää mihin hän lapsensa sitouttaa ja olla tietoinen myös niistä piiloviesteistä, mitä harrastus tuo mukanaan. Haluaako todella opettaa, että paikalle on pakko tulla vaikka itkuun asti väsyneenä? Haluaako opettaa, että löysääminen tai oman jaksamisen kuuntelu on epäonnistumista ? Ja kuvitteleeko oikeasti joku, että yrittämällä tarpeeksi voi saavuttaa mitä vain? Kyllä se on pieni prosentti, joilla esim liikunnan tai musiikin lahjakkuus on niin monipuolista, että siitä saadaan jalostettua edes kansallisen tason ammattilainen. Ja jos mieli on hajalla siinä vaiheessa, kun on aika ruveta tositoimiin, on kaikki mennyt yksilön näkökulmasta aika turhaan. Tarkoitan nyt esim. urheilijoita tai muusikkoja, jotka murtuvat paineen alla alisuoriutuen kerta toisensa jälkeen tiukassa paikassa. 

En pystynyt lukemaan koko ketjua, joten en tiedä onko joku kommentoinut jo tästä näkökulmasta. Toimin itse lapseni futisjoukkueen yhtenä vastuuhenkilönä. Kaikki vastuuhenkilöt ovat ihan tavallisia isiä ja äitejä, jotka tekevät työtä lasten harrastuksen eteen omalla ajalla ilman korvausta. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset kesäkaudelle hyvissä ajoin talvella. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sitoudun itsekin siihen, että aikatauluja vielä tietämättä lapseni osallistuu ainakin aluesarjan peleihin, mikäli hän ei ole sairas. 

Tästä huolimatta jokaiseen peliin tulee poisjääntejä, koska "lapsella on kaverin synttärit", "sataa vettä", "nappiksesta on narut poikki" yms. Pahimmillaan uhkana on, että joudumme perumaan pelin ja maksamaan sakon Palloliitolle. Vielä enemmän jäädään pois harjoituksista, jotka valmentaja on jo tietylle osallistujamäärälle suunnitellut (näihin sitova ilmoittautuminen edellisen viikon sunnuntaina). Ja jopa 5 minuutin varojalla perutaan osallistuminen harjoituksiin.

Lapset oppivat tästä sen, ettei mihinkään tarvitse sitoutua. Aina voi perua jollain huonolla syyllä, jos lasta tai yleensä etenkin sitä omaa vanhempaa laiskottaa. Joukkueen voi jättää pulaan ja antaa piutpaut sille työlle, minkä joukkueenjohtaja, valmentajat ja muut taustahenkilöt on tehneet. Aika dramaattisesti sanottu, mutta sille muiden tekemälle työlle ei anneta mitään arvoa. Lapsi ei tietenkään sitä ajatusta niin pitkälle osaa viedä mutta vanhempien pitäisi jo osata.

Eli siinä kohtaa kun mietit, että jaksanko viedä lasta harjoituksiin tai onko lapsen nyt pakko osallistua peliin eikä kaverin synttäreille, muista se että todennäköisesti harkkojen tai pelin taustatyöt ovat vieneet useamman vapaaehtoisen aikaa jo ennen kuin peli tai treenit ovat edes alkaneet. Anna arvo sille työlle, jota muut sinun lapsesi eteen vapaaehtoisesti tekee.

Vierailija kirjoitti:

Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia. Tai etta ei edes harrasta mitaan ohjattua vaan tekee itseohjautuvasti tai perheen kanssa itselleen kivoja juttuja johon ei valttamatta edes kuulu mikaan "huipulle" nouseminen.

Kuulostaa aika hiton ankealta. Relatkaa nyt hei vahan.

Mitä haittaa siitä on, että annetaan lapselle mahdollisuus tavoitella omaa maksimiaan valitsemassaan lajissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Juuri luin norjalaisista huipuista, että lapsena/nuorena harrastivat useita eri juttuja, ei ainoastaan hiihtoa tms.

 

Mistå luit, olisiko linkkiä? Täällä mutuillaan Norjan systeemistä, mutta yhtään linkkiä ei ole. Loppujen lopyksi norjalaiset on hyviä hiihdossa ja sitten niillä on yksi hyvä juoksija.

Oletko ap ajatellut, että teidän perheenne ei ole ainoa, joka kyselee harrastavien perheiden lapsia tapahtumaan, synttäreille, ratsastusvaellukselle, retkelle tai illanviettoon? Vai onko siis niin, että vain teidän menoihinne osallistuttaisiin, ja muiden sosiaalisessa verkostossa olevien ei. Koska ihan normaalissa perhe/suku/ystävä/koulukaveripiirissä olisi kyllä joka viikolle useampikin tapahtuma, jonka takia sitten ei mentäisi sinne harrastukseen. 



Ymmärrän sinänsä ajattelutapasi, koska sinä et välitä sitoutumista vaativista harrastuksista etkä halua edes kuljettaa niihin. Ehkä kannattaa huomioida sekin, että toiset taas haluavat sitoutua harrastuksiin, eikä jättää niitä jatkuvasti väliin muiden menojen takia. Sinun ehdotuksesi ovat vain yhden ihmisen ehdotuksia, mutta niillä harrastavilla perheillä olisi niitä kyllä joka viikonpäivälle. 



Meillä lapsilla on harrastuksia (treenejä, turnauksia, pelejä, kisoja), joihin menevät mieluummin kuin johonkin tapahtumaan tai sukujuhliin. Sitten on välillä kaverin synttäreitä, joiden takia jättävät treenin väliin. Useimmiten se harrastus menee kuitenkin edelle, ja on ihan itsestään selvää, että kotipaikkakunnalle ei jäädä kaverin synttäreiden takia jos vaihtoehtona on pelireissu. Jos omille lapsillesi ei ole edes annettu mahdollisuutta olla mukana harrastuksessa, josta todella nauttivat, niin tätä voi olla vaikea ymmärtää. 



Sinun valintasi on sinun valintasi. Meillä lapset ovat itse saaneet valita harrastuksensa, vaikka se vaatii kuljettamista, joustamista, maksamista jne. Ja esimerkiksi sitä että vain osa perheestä menee viikonloppuna sukulaistytön valmistujaisiin. Tai että ei mennä ilmaislippujen perässä johonkin tapahtumaan kaveriksi tai vaikka sinne ratsastusvaellukselle. On varmasti paljon sellaisiakin, joilla ei ole aikatauluun sidottuja harrastuksia, niin he sitten helpommin pääsevät niihinkin. 

Lapseni haluaisi viettää aikaa yhden kaverinsa kanssa, mutta kaverilla on niin paljon erilaisia harrastuksia, että hänellä on viikossa n. 2 tunnin aika yhtenä päivänä, jolloin hän ehtii nähdä kavereita harrastuksiltaan. Mielestäni tällainen on alakouluikäiselle ihan järkyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Juuri luin norjalaisista huipuista, että lapsena/nuorena harrastivat useita eri juttuja, ei ainoastaan hiihtoa tms.

 

Mistå luit, olisiko linkkiä? Täällä mutuillaan Norjan systeemistä, mutta yhtään linkkiä ei ole. Loppujen lopyksi norjalaiset on hyviä hiihdossa ja sitten niillä on yksi hyvä juoksija.

Aikuisten huipulla ne parhaat on muutenkin doubattuja. 

Vierailija kirjoitti:

Lapseni haluaisi viettää aikaa yhden kaverinsa kanssa, mutta kaverilla on niin paljon erilaisia harrastuksia, että hänellä on viikossa n. 2 tunnin aika yhtenä päivänä, jolloin hän ehtii nähdä kavereita harrastuksiltaan. Mielestäni tällainen on alakouluikäiselle ihan järkyttävää.

Hän näkee muita kavereita niissä harrastuksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia.

Tällaisia "höntsä"-kerhoja on yhä vähemmän ja vähemmän, johtuen siitä että A) vaihtuvuus näissä on aivan järkyttävää, kun nämä omaksi-ilokseen-tuuliviirit haluavat vaihtaa harrastustaan viikoittain ja B) "höntsä"-kerhot tarvitsevat silti jonkun puuha-henkilön ja edelleen ilmaiseksi harvempaan harrastukseen pääsee kiinni, koska halli-ajoista täytyy kuitenkin maksaa kunnalle/kaupungille.

Se on todella kaunis ajatus, että olisi tuollaisia puuhastelu-kerhoja, mutta viimeisetkin näistä yleensä kaatuvat, kun se nokkahenkilö/aktiivi lopettaa tai kuolee pois, tämän jälkeen ei kiinnostuneita yleensä löydy ja sitten kerhoa voidaankin seuraavaksi muistella lähinnä mustavalko-valokuvista. Sitten toisaalta, kun niistä harrasteista täytyy maksaa nykyään yhä enemmän, niin sekä vanhemmat että lapset käytännössä on pakko sitouttaa aina vähintään syys- tai kevätkaudeksi. Muuten ei vain ole jatkuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni haluaisi viettää aikaa yhden kaverinsa kanssa, mutta kaverilla on niin paljon erilaisia harrastuksia, että hänellä on viikossa n. 2 tunnin aika yhtenä päivänä, jolloin hän ehtii nähdä kavereita harrastuksiltaan. Mielestäni tällainen on alakouluikäiselle ihan järkyttävää.

Ei ollenkaan järkyttåvää. Valmensin tuossa joku vuosi sitten erästä alakouluikäistä monilajijunioria, jolla oli joku 12-15 h ohjattua urheilutoimintaa viikossa + koulun liikuntatunnit, koulumatkat ja pihapelit.  Ihan fiksu nuori hänestä kasvoi siitä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lasten ohjatusta harrastamisesta tullut joku uusi uskontosuuntaus Suomessa? Osa vanhemmista on lastensa harrastamisen suhteen ihan fanaattisia, muksuja roudaillaan edestakaisin harva se paiva ja huipulle on pakko paasta, tai muuten ei koko harrastuksessa ole mitaan jarkea. Ei riita etta lapsi harrastaa omaksi ilokseen ja kokeilee useita erilaisia harrastuksia.

Tällaisia "höntsä"-kerhoja on yhä vähemmän ja vähemmän, johtuen siitä että A) vaihtuvuus näissä on aivan järkyttävää, kun nämä omaksi-ilokseen-tuuliviirit haluavat vaihtaa harrastustaan viikoittain ja B) "höntsä"-kerhot tarvitsevat silti jonkun puuha-henkilön ja edelleen ilmaiseksi harvempaan harrastukseen pääsee kiinni, koska halli-ajoista täytyy kuitenkin maksaa kunnalle/kaupungille.

Se on todella kaunis ajatus, että olisi tuollaisia puuhastelu-kerhoja, mutta viimeisetkin näistä yleensä kaatuvat, kun se nok

Esimerkiksi Ruotsissa harrastuksia on koulun yhteydessä, jopa Jenkeissäkin. Eli edullisia harrastuksia heti koulupäivän jälkeen matalalla kynnyksellä. Mitä olen vertailuja lukenut, urheiluharrastukset Suomessa on perheille paljon kalliimpia kuin Ruotsissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Juuri luin norjalaisista huipuista, että lapsena/nuorena harrastivat useita eri juttuja, ei ainoastaan hiihtoa tms.

 

Mistå luit, olisiko linkkiä? Täällä mutuillaan Norjan systeemistä, mutta yhtään linkkiä ei ole. Loppujen lopyksi norjalaiset on hyviä hiihdossa ja sitten niillä on yksi hyvä juoksija.

Norjalaiset on hyviä lukuisissa lajeissa ja linkkiäkin on laitettu. https://www.sttinfo.fi/tiedote/69974150/norjalainen-voittaa-aina-menest…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Todennäköisemmin huipulle pääsevät ne, jotka harrastavat monia asioita ja joille eri taidot tulevat luonnostaan verraten helposti. Jos kaikki pitää saavuttaa ankaran treenin kautta, loppuvat ne treenitunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa.

Juuri luin norjalaisista huipuista, että lapsena/nuorena harrastivat useita eri juttuja, ei ainoastaan hiihtoa tms.

 

Mistå luit, olisiko linkkiä? Täällä mutuillaan Norjan systeemistä, mutta yhtään linkkiä ei ole. Loppujen lopyksi norjalaiset on hyviä hiihdossa ja sitten niillä on yksi hyvä juoksija.

Eli Norja ei mielestäsi ole hyvä kaikissa niissä lajeissa, joissa se nytkin olympialaisissa sai mitaleja? Käsipalloa, painonnostoa, purjehdusta, lentopalloa jne.