Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan! 15-vuotiaat pistetään treenaamaan liian kovaa, iässä jossa koulu muuttuu rasittavammaksi, kasvupyrähdys iskee ja henkisellåkin puolella on paljon kaikkea käynnissä.

Ja vika ei tietenkään missään tapauksessa ole sen liian rankan ohjelman laatineen valmentajan, vaan sen 15-vuotiaan, jonka ilmeisesti pitäisi mennä aikakoneella takaisin lapsuuteen liikkumaan lisää, jotta estäisi tulevat rasitusvammat.

Vika on oikeastaan nuoren vanhemmissa kun eivät ole kannustaneet ja "pakottaneet" nuorta liikkumaan paljon 6-14 vuoden iässä, jolloin 15-vuotiaana ei ole tarpeeksi pohjia alkaa  treenaamaan kunnolla. Ja sen aikaisissa valmentajissa kun eivät ole vaatineet riittävää treenimäärää..

Luin artikkelin teinityttöjen hälyttävästi lisääntyneistä urheiluperäisistä polvivammoista. Lääkäri

Ihanaa, miten aina korostetaan puihin kiipeämisen hienoutta ainakin näin teoriatasolla. Sitten käytännössä onkin toinen ääni kellossa.

Minulla on lapsi, joka oikeasti kiipeää puihin, ja se herättää kaupunkiympäristössä lähinnä kauhua. Sama lapsi kiipeää kaikkialle muuallekin, leikkipuistojen kattorakenteista liikennemerkkeihin. Lisäksi hän tekee erilaisia hyppyjä ja akrobatiatemppuja. Lapsi on erittäin varma liikkuja eikä ole koskaan rikkonut itseään tai infraa muutamaa kuollutta puun oksaa lukuun ottamatta, mutta silti hänen toimintansa herättää runsaasti huolta ja paheksuntaa.

Ja varmasti tässäkin ketjussa joku ehdottaa, että miksei häntä viedä kiipeilykeskukseen. No toki välillä viedäänkin, mutta ei hän sinne voi asumaan muuttaa.

Jos haluaisimme sukupolven, jolla on vahvat polvet ja muutenkin hyvät motoriset taidot, meidän pitäisi olla valmiita sietämään lasten liikkumista muuallakin kuin ohjatuissa treeneissä ja leikkipuiston välineitä täysin oikeaoppisesti käyttäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

No se onkin eri asia. Se on oma valinta, ei vanhemman sekoa harrastuskiimaa.

Mikä on vanhemman sekoa harrastuskiimaa? Se että vanhempi määrää lapsen noudattamaan tekemiään sopimuksia tai pohtimaan tarkasti onko treenit vai randomin synttärit tärkeämmät?

Ihan sivusta: onko nykyään tapana kutsua suuret määrä

Mulla on poikia, ja yleensä ollaan kutsuttu koko luokan pojat. Sillä porukalla synttäreillä pystyy jo tekemään jotain, vaikka pelaamaan sitä jalkapalloa tai leikkimään sotahässäköitä. Yleensä kaikki tai yhtä vaille kaikki ovat vieläpä tulleet, vaikka luokilla on paljon aktiivisesti harrastavia.

Mulla on poikia, ja yleensä ollaan kutsuttu koko luokan pojat. Sillä porukalla synttäreillä pystyy jo tekemään jotain, vaikka pelaamaan sitä jalkapalloa tai leikkimään sotahässäköitä. Yleensä kaikki tai yhtä vaille kaikki ovat vieläpä tulleet, vaikka luokilla on paljon aktiivisesti harrastavia.

Toisin kuin ap yrittää esittää, ne synttärit ei kovinkaan usein osu treenien kanssa päällekkäin etenkään alakouluikäisillä. Joskus toki, mutta suurimmaksi osaksi ei.

ja ap:n toiseen ongelmaan: suurin osa ei halua lähteä yhtään mihinkään ex tempore. Ei kuulu sulle miksei halua. Muutenkin tuollaiset asiat esitetään vanhemmalle eikä lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitähän ollaan nyt kai kokeilemassa, ainakin omassa kunnassa oli viime vuonna tarjolla ilmaiskerhoja koulun jälkeen. Oli musiikki-, käsityö- ja sporttikerho. Suomen mallin kerhoista puhuttiin ja ymmärtääkseni näitä on siis ympäri Suomen. Toivottavasti tämä toiminta lähtisi kunnolla toimimaan, oma 8v tykkäsi tosi paljon kässäkerhosta.

Tämä on ihan peruskauraa monessa maassa. En tiedä miten Suomessa voidaan olla niin jäljessä näin helpossa asiassa. Yksi syy ehkä itsenäisyyteen kannustaminen (vai pakottamminen?). Oikein ihannointi. Mahtavaa, kun seitsemänvuotias osaa kulkea itse kotiin koulusta

Oman lapsen koulussa on useampi erilainen, maksullinen harrastuskerhovaihtoehto joka päivälle ja aiheet vaihtelevat osittain vuoden aikana. Osaa vetää opettajat, osaa ammattilaiset.

Lisäksi lapsella on liikuntaa koulussa joka päivä.

Minustakin on käsi

Kyllä Suomessa on koulun jälkeen ilmaisia kerhoja. Niihin ei vain osallistu porukkaa. Liikuntakerhossakin käy vain ne muutenkin säännöllisesti harrastavat lapset. 

Osa sitäpaitsi tympääntyy siihen, että se kerho ei etene. Suurin osa käy joskus ja jouluna ja kerhotoiminnasta iso osa menee siihen, että annetaan poissaolleille ohjeita.  Eli eteenpäin meneminen on hiiiidaaasta. En yhtään ihmettele että maksullisissa harrastuksissa tätä ei haluta ylenmäärin harrastaa.

Jonkun on vaikea ymmärtää tällaista "lepsuilua" lasten harrastusten kanssa, toinen pitää ala-asteikäisen lapsen kilpailullista harrastamista sairaana. Jokainen on yhtä paljon oikeassa ja väärässä. Riippuu paljon omasta taustasta miten tätä maailmaa katsoo. Minusta ei ole mitenkään sairasta opettaa lapsille sitoutumista ja parhaansa yrittämistä jos johonkin ryhtyy. Toisaalta ei ole myöskään väärin "vain harrastaa" jotain vähemmän vakavasti ja huvikseen. Meitä on moneen junaan ja parasta olisi jos oppisimme ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta. Tällainen toisenlaisen näkökulman ja erilaisen toimintatavan kauhistelu ja ihmettely ei siinä juuri auta. Kai sinne ratsastusvaellukselle voi mennä jonkun sellaisen kaverin kanssa jolla on siihen aikaa? 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on poikia, ja yleensä ollaan kutsuttu koko luokan pojat. Sillä porukalla synttäreillä pystyy jo tekemään jotain, vaikka pelaamaan sitä jalkapalloa tai leikkimään sotahässäköitä. Yleensä kaikki tai yhtä vaille kaikki ovat vieläpä tulleet, vaikka luokilla on paljon aktiivisesti harrastavia.

Toisin kuin ap yrittää esittää, ne synttärit ei kovinkaan usein osu treenien kanssa päällekkäin etenkään alakouluikäisillä. Joskus toki, mutta suurimmaksi osaksi ei.

ja ap:n toiseen ongelmaan: suurin osa ei halua lähteä yhtään mihinkään ex tempore. Ei kuulu sulle miksei halua. Muutenkin tuollaiset asiat esitetään vanhemmalle eikä lapselle.

Olen se, jonka tekstiä lainasit kursivoituna. En tietenkään voi kieltää sinua lainaamasta kirjoitustani, mutta kovasti toivoisin, että saisin pysyä erilläni ei kuulu sulle -tyyppisistä lällättelyviesteistä. Ymmärrän hyvin ap:n pointin: monista harrastuksista on tullut turhan kalliita, sitovia ja tosikkomaisia.

Numerolle 524 tiedoksi: välttämättä sen liikuntakerhon sisältö ei ole olennaisesti erilaista kuin urheiluseuran treenienkään sisältö. Samoja lämmittelyleikkejä, pieni tekniilkaharjoitus ja lopuksi jotain kivaa ja pikkuisen kilpailullista. Parhaat ja innostavimmat tuntemani valmentajat ovat vetäneet näitä koulujen kerhoja.

Ero on tilanteessa. Liikuntakerhoon menosta lapset saavat päättää itse. Koulupäivä on juuri päättynyt, nälkä saattaa vähän kaihertaa, kotona odottaa välipala, sänky ja ehkä ansaittu ruutuaika. 

Ohjattu seuraharrastus taas ajoittuu yleensä iltaan ja tapahtuu vanhemman kuskaamana ja kustantamana. Vanhempi järjestää ateriat, iltamenot ja kuten ketjusta on havaittu, oman sosiaalisen elämänsä lapsen harrastuksen raameihin.

Älkää nyt ihan oikeasti väittäkö, että ero lasten motivaatiossa johtuu yksinomaan kerhon sisällöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Numerolle 524 tiedoksi: välttämättä sen liikuntakerhon sisältö ei ole olennaisesti erilaista kuin urheiluseuran treenienkään sisältö. Samoja lämmittelyleikkejä, pieni tekniilkaharjoitus ja lopuksi jotain kivaa ja pikkuisen kilpailullista. Parhaat ja innostavimmat tuntemani valmentajat ovat vetäneet näitä koulujen kerhoja.

Ero on tilanteessa. Liikuntakerhoon menosta lapset saavat päättää itse. Koulupäivä on juuri päättynyt, nälkä saattaa vähän kaihertaa, kotona odottaa välipala, sänky ja ehkä ansaittu ruutuaika. 

Ohjattu seuraharrastus taas ajoittuu yleensä iltaan ja tapahtuu vanhemman kuskaamana ja kustantamana. Vanhempi järjestää ateriat, iltamenot ja kuten ketjusta on havaittu, oman sosiaalisen elämänsä lapsen harrastuksen raameihin.

Älkää nyt ihan oikeasti väittäkö, että ero lasten motivaatiossa johtuu yksinomaan kerhon sisällöstä. 

Juu tiedän. Olen vetänyt noita kerhoja ja suurin osa aktiivisesti osallistuvista oli aktiivisia vapaa-ajallakin. Sitten iso osa tuli silloin tällöin paikalle ja aina piti aloittaa sillä, että selittää sääntöjä tai tehtäviä niille jotka on usein pois.

Kerhot on hyvä ajanviettotapa, muttei mitenkään toimi ns. harrastuksena kovin tavoitteellisille lapsille, koska kerhoissa ei vain pääse samalla tavalla syventymään asioihin. Ne jotka haluaisi tehdä esim ison näytelmän vaikka kevätjuhlaan tai pitkäkestoisemman askartelun joutuu tyytymään vähempään. Ja tämä ihan riippumatta siitä onko kerho askartelukerho, liikuntakerho vai teatterikerho. 

Olen myös valmentanut lapsia seurassa eli osaan kyllä vertailla seuravalmennusta ja koulun kerhoja keskenään. Vedän myös talvisin luistelukoulua koulun kentällä. Sinne on yllättävästi jopa tullut porukkaa siinä määrin, että porukka oli pakko jakaa iän mukaan kahtia ja koska aika monet tulee joka kerta, niin innostuskin säilyy suurimmalla osalla, koska vaikka tehdään perusjuttuja on koko ajan mahdollista opetella myös jotain uutta.

No mitäpä ajattelisit, 528, jos näihin koulun kerhoihin annettaisiin vanhempien taholta sama rahallinen, ajallinen ja henkinen panostus kuin seuratoimintaan? Rahat ja talkootyö menisivät vaikka teatterikerhon tarpeistoon, ja yhdessä päätettäisiin että esityksiin poissaoloihin on nollatoleranssi, jos ei aivan pää kainalossa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Numerolle 524 tiedoksi: välttämättä sen liikuntakerhon sisältö ei ole olennaisesti erilaista kuin urheiluseuran treenienkään sisältö. Samoja lämmittelyleikkejä, pieni tekniilkaharjoitus ja lopuksi jotain kivaa ja pikkuisen kilpailullista. Parhaat ja innostavimmat tuntemani valmentajat ovat vetäneet näitä koulujen kerhoja.

Ero on tilanteessa. Liikuntakerhoon menosta lapset saavat päättää itse. Koulupäivä on juuri päättynyt, nälkä saattaa vähän kaihertaa, kotona odottaa välipala, sänky ja ehkä ansaittu ruutuaika. 

Ohjattu seuraharrastus taas ajoittuu yleensä iltaan ja tapahtuu vanhemman kuskaamana ja kustantamana. Vanhempi järjestää ateriat, iltamenot ja kuten ketjusta on havaittu, oman sosiaalisen elämänsä lapsen harrastuksen raameihin.

Älkää nyt ihan oikeasti väittäkö, että ero lasten motivaatiossa johtuu yksinomaan kerhon sisällöstä. 

Sohaisen varmaan muurahaispesää mutta tässä on hyvä pointti. Ainakin oman kokemuksen mukaan myös monet vanhemmat pitävät tavoitteellista harrastamista seurassa statussymbolina ja onnistuneen vanhemmuuden merkkinä. Tässäkin ketjussa joku nimitti höntsäilijöitä tuuliviireiksi mikä on mielestäni loukkaavaa. Se että lapsi ei halua tai pysty (raha, auton tai vanhemman vapaa-ajan puuttuminen, työvuorot) harrastamaan urheiluseurassa ei tee hänestä tuuliviiriä. 

Ehkäpä se onkin aikuisten asenne mikä vaatii hiukan säätöä. Lapselle voi laittaa reppuun välipalan kerhopäivinä ja kannustaa osallistumaan. Vanhemmilla saa olla omakin elämä, ei pääasiallinen tehtävä voi olla työn lisäksi taksikuskina toimiminen vain sen vuoksi että lapsi harrastaa oikeassa seurassa oikeiden ihmisten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarissa oli hiljattain juttu perheestä jossa pojasta tehdään ammattilaisjalkapalloilijaa. Äiti tekee siksi neljää päivää ja isä vain aamuvuoroa. Isä sanoi, että ottaisi tosi paljon päähän, jos poika haluaisi myöhemmin lopettaa harrastuksen. Aika iso vastuu kymmenvuotiaalle. Kyseessä kuitenkin ehdottomasti kilpailluin urheilulaji ja onhan menestys kiinni aina myös geeneistä/soveltuvuudesta. 

Mun entisestä luokkakaverista piti tulla iso NHL-starba. Jossain suomalaisessa seurassa istui lähinnä penkin lämmittäjänä pari kautta, sitten ei avautunut sekään ovi enää. Nykyään on lähinnä alkoholisti. Koulu ei kiinnostellut, kun kiinnosti vain lätkä. Vaikka oli pienellä paikkakunnalla muita ikätovereitaan parempi pelaamaan, niin isommissa ympyröissä ei pysynyt vauhdissa kunnolla mukana.

Näitä tarinoita on var

Jääkiekko nyt sattuu olemaan se laji, jossa on mahdollisuus tienata ihan hyvin jopa kotimaassa. Liigapelaajan keskipalkka kun on jotain 55000 €/v. Koska laji on sinänsä pieni, ei kilpailu ole niin kovaa, kuin esimerkiksi futiksessa. Ja siinä tienaa vähemmän kuin lätkässä jos pelaa Suomessa, veikkausliigapelaajan keskipalkka kun on alle 20000 €. Toki sitten jos olet futiksessa ihan maailman huillu niin tienaat enemmän kuin olemalla maailman paras lätkäpelaaja, kiitos NHL:n palkkakaton.

Lapsetkin suhtautuvat kovin erilailla harrastuksiinsa ja harrastavat eri "tasoilla".

Esim. läheisen perheestä muutama voi hyvin jättää treenit välistä hyvän syyn vuoksi, yhdelle ei ole suotavaa, koska sen verran tavoitteellisemmassa valmennuksessa jo eikä kyllä itse edes suostuisi olemaan pois harkoista. 

Jos lapsella harrastus, jossa kisaa yli 5 krt vuodessa, niin aika usein joutuisi olemaan poissa jos jokaiseen kissanristiäiseen osallistuisi.

Luokalla 40 oppilasta, noin puolet pitää synttäreitä joihin kutsutaan. 20 synttärijuhlat vuodessa. Vuodessa on 52 viikonloppua vuodessa. Harrastus lauantaisin ja jotenkin ne synttärit on aina lauantaisin. 

 

Lapsi olisi siis melkein puolista harrastuksista poissa

Nykyään kaikkea pitää suorittaa, jopa näitä harrastuksia. Jotkut lapset joutuvat koulun ja harrastusten suoritusrumbaan jo pieninä ja sitten ihmetellään, kun heistä kasvaa uupuneita ja stressaantuneita teinejä. Elämässä voi "pärjätä" ihan hyvin ilman kamalaa suorittamista ja ainakin se on mukavampaa kun ottaa vähän rennommin.

Meilläkin on joskus koettu tätä, että ei voi järjestää lapsen synttäreitä silloin, kun itse haluaisi, vaan itse pitää joustaa ja ne pitää järjestää silloin, kun lapsen kavereilla ei ole urheiluharrastuksia, että kaikki pääsee paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin samalla linjalla aloittajan kanssa. Lasten mielenkiinto ja innostus harrastuksiin tapetaan sillä, että kaikki muu kiva pitää jättää väliin. Tiedän monen monta lasta, jotka ovat lopettaneet aiemmin tärkeän ja mielekkään harrastuksen siksi, että kaikki kaverisynttärit ja muu kiva yhteinen tekeminen kavereiden kanssa on jäänyt harrastuksen vuoksi väliin.

Hulluimpana esimerkkinä lapseni kutos-luokan luokkaretki Linnanmäelle. Luokka oli kerännyt vuosia rahaa retkeä varten. Retkipäivänä yksi luokan pojista ei päässyt mukaan, koska vanhempansa olivat sitä mieltä, että futistreenejä ei voi retkipäivältä jättää väliin. 

Tuttavan poika oli aikoinaan lupaava uimari, mutta lopetti harrastuksen, kun elämä oli pelkkää uimista. Ei ehtinyt nähdä kavereita, rassata autoja tai tehdä mitään muuta itseään kiinnostavaa. Oikeasti aika sairasta,

Miksi ihmeessä pyrkiä tuohon, kun parhaimmillaan saat siitä kymmenen vuoden uran heikolla palkalla. Ellet ole niin valovoimainen, että menestyt somessa, mutta sinne pääsee mainostamaan ilman uintiakin. 

Mä en tajua vanhempia jotka edes haluaa lapselleen lätkäharrastuksen. Ellei oma poika vaatimalla vaadi päästä jääkiekkoa harrastamaan tässä lähivuosina, en aio edes ehdottaa.

Haluan tehdä seuraavan 15 vuoden aikana viikonloppuisin muutakin kuin raahata vastahakoista ja väsynyttä lasta treeneihin aamusta iltaan ja ympäri Suomen pelireissuille, ja maksaa siitä lystistä 300-500 euroa kuussa. 

Mutta kun jokainen vanhempi KUVITTELEE että kenestä tahansa voi tulla änärimiljonääri, joten laitetaan kaikki kaunosielutkin jo 3-vuotiaana sinne pieruiseen pukkariin toisten pikkuäijien kanssa leikkimään miehiä.

Ja sokeina aatellaan että se änäritähteys seuraa automaationa kunhan vaan vaaditaan vetämään treeneissä täysillä.

Koko lätkäkulttuuri on niin toksinen, että jos oma poika sinne pyrkisi, ensin aion ehdottaa jotain muuta lajia.

Ja jos osoittaa että on tosissaan, niin tasan niin kauan saa harrastaa kun treeneihin meno kiinnostaa.

Jos siitä tulee pakkopullaa, niin hyvä vaan jos lopettaa. Ylipäätään lasten aivopesu sillä ideologialla, että lapsesta TULISI jotain, on toksista.

Mutta jääkiekkoharrastus nimenomaan on niin totista jo heti junnusta asti, että vanhempien tulisi pelastaa lastensa nuoruus jos näyttää siltä että tuskin tuosta ammattikiekkoilijaa tulee.

Sillä Suomessa jo alakoululaisilla treenejä on ammattikiekkoilijoiden verran viikossa.

Mikä järki siinä on jos ei aio ammattilaiseksi?

Yhteisöllisyyden tunteen ja kavereita saa monista muistakin lajeista,

jotka ei varasta koko lapsuutta.

Mulla on poikia, ja yleensä ollaan kutsuttu koko luokan pojat. Sillä porukalla synttäreillä pystyy jo tekemään jotain, vaikka pelaamaan sitä jalkapalloa tai leikkimään sotahässäköitä. Yleensä kaikki tai yhtä vaille kaikki ovat vieläpä tulleet, vaikka luokilla on paljon aktiivisesti harrastavia.

Miksi vain pojat?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kaikkea pitää suorittaa, jopa näitä harrastuksia. Jotkut lapset joutuvat koulun ja harrastusten suoritusrumbaan jo pieninä ja sitten ihmetellään, kun heistä kasvaa uupuneita ja stressaantuneita teinejä. Elämässä voi "pärjätä" ihan hyvin ilman kamalaa suorittamista ja ainakin se on mukavampaa kun ottaa vähän rennommin.

Meilläkin on joskus koettu tätä, että ei voi järjestää lapsen synttäreitä silloin, kun itse haluaisi, vaan itse pitää joustaa ja ne pitää järjestää silloin, kun lapsen kavereilla ei ole urheiluharrastuksia, että kaikki pääsee paikalle.

No mikset järjestä silloin kun haluat? Ei sun ole mikään pakko tehdä itsellesi ongelmaa muiden aikatauluista. Jos itse päätät tehdä elämästäsi vaikeaa, ei se ole muiden vika.

Et varmaan siirrä synttäreitä myöskään siinä tilanteessa että joku vieras sairastuu tai on lomamatkalla? 

Elämä nyt on sellaista, että aina ei pääse kaikkialle mihin haluaisi ja aina kaikki ei pääse sinne minne sinä heidät haluaisit.

27 sivua jankutusta, kun osa ei voi uskoa että jotkut pienetkin lapset haluaa sitä tiukkaa seuraelämää. Jos kysyt että menetkö ennemmin Maikin synttäreille vai treeneihin, vastaus on treeneihin.

Se että juuri sun lapsi ei ole tuollainen ei tarkoita, etteikö osa olisi.

Haluatteko niitä olympiamitaleita vai ette?