Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Nykyään saa olla ilman rintaliivejä rinnat paljaana, joten eipä tuo pyyntö eroa esim. siitä, että pyydetään ottamaan lakki pois päästä.
Turhaa vauhkoamista kohta 30 sivun ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ottamatta kantaa biologin ulkonäköön ja habitukseen, tatuoinnit ja lävistykset eivät ainakaan lisää kenenkään uskottavutta kun siirrytään aikuisten maailmaan
Aikuisten maailmassa ymmärretään, että ulkonäölliset seikat eivät vaikuta osaamiseen. Ehkä sinäkin vielä joskus pääset aikuisten maailmaan.
Ja kuitenkin nuo kertoo jonkin verran siitä minkälainen luonne niitä kanniskelee ympäriinsä, halusit sinä tuon tunnustaa tai et.
Yleisesti faktojen tunnustaminen on viisauden alku. Ja just tuota tää nykyaktivismi koittaa kumma kyllä välttää kaikin keinoin. Jossain asioissa jopa yrittää kieltää faktojen lausumisen ääneen.
Omien ennakkoluulojen luuleminen faktoiksi on ihan yleistä, mutta ei se siitä silti totta tee.
Turpaanhan sitä kuljettajaa pitäs vetää oikein kaksin käsin. Se on ainoa mitä tuommoset talipäät ymmärtää.
M52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saammeko esitellä: Myyri Sysivesi! Luottomiksaajamme, biologi-tutkimussukeltaja ynnä joogaohjaaja.
mikä ihmeen nimi on Myyri tai Sysivesi, tää on näitä ituhippijoogaajia taas
Miten se vaikuttaa siihen, että metsäkoneen kuljettaja rikkoi lakia?
Minäkin rikon laki päivittäin kun kävelen punaisia päin.
Ja kiinni jäädessäsi saat rangaistuksen. Mitä ihmeellistä siinä on? Tämä kuski jäi laittomuudesta kiinni ja nyt hän saa siitä laissa määrätyn rangaistuksen.
Voi maalaistäti, kerron sinulle nyt sellaisen asian että Helsingissä ei anneta rangaistuksia punaisin päin kävelystä. Vaikka sen tekisi poliisiauton ede
Ja tästä syystä myös törkeät ympäristörikokset tulisi jättää huomiotta?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi vaan jos en pidä simpukoita edes suojelemisen arvoisina. Meillä on paljon eläimiä joilla on keskushermosto, tunteet ja alkeellista ajattelua, jotka kaipaisivat suojelua.
Etkö ymmärrä, että luonto on kokonaisuus.
Lopettakaa vöyhötys jostakin vit.n nilviäisestä. Kohta tullaan piippalakit vinossa rytinällä rajan takaa ja yli, keskittykää siihen jos älli riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiveajattelen, että joku isopomo tulee istumaan tuosta linnassa.
Kunhan nyt miehiä rangaistaan! Ai niin, mutta agenda taisi ollakin raakut....
Miks se ei vois olla nainenkin, joka tuosta on vastuussa? Onko yämä nyt edes mikään sukupuolikysymys (vaikka osa sitä sellaiseksi yrittääkin). Eikö pointti ole se tapahtunut. Lakia rikottu. Yleensä siitä tulee joku seuraamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei olisi tiennyt asiasta jos kaksi viherhippinaista ei olisi ollut metsässä kyttäämässä. Näin he pilasivat suomalaisen miehen uran ja perheen ja ajoivat hänet parin simpukan takia konkurssiin alkoholismiin avioeroon ja itsemurhaan. Kiitos tytöt .
Eli tytöt oli metsässä kyttäämässä, kun kyse oli siis siitä, että ammattibiologit oli metsässä töissä?
Ammattibiologi osaa varmasti ennakoida ja esittää asiansa sillä tavalla ettei toinen vedäensimmäiseksi hernettä nenäänsä tai vähättele. Mitä siitäkin tulisi jos vaikka lääkäri esittäisi sairaan lapsen asian vanhemmalle niin, että tämä vetäisi ensimmäisenä herneen nenäänsä?
Eikö lääkärillä kuten tuolla metsässäkin ole tavoitteena yhteisen luontomme säilyminen?
Selvennys: Diplomatiaa odotettiin nimenomaan ammattibiologin taholta, joka ensimmäiseksi onnistui suututtamaan kuskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä valitettavasti todistaa, että luonnonsuojelijoita ym. vastaavalta porukalta on mennyt uskottavuus jatkuvien, yliampuvien mielenosoitusten takia. Sitten kun on todellinen tarve sanoa, niin kukaan ei usko. Jossain mielessä ymmärrän kuskia, ettei ota varoitusta todesta ja huutelee takaisin, jos hänen työmaallaan on aiemmin ollut luonnonsuojelijoita touhuamassa.
Jos vaikka toinen metsuri olisi sanonut, että älä aja siitä ja perustellut miksei saa ajaa, niin varmaan olisi uskonut.
Luultavasti, mutta vuorovaikutustaidot on jääneet tältä luontoaktivistiporukalta hankkimatta kun aika taitaa olla mennyt dei-koulutuksissa ja opettelemassa aktivismin ehdottomuutta (joka vaan kärjistää joka konfliktin äärimmilleen, kuten tässäkin kävi)
Eli kun tiedetään konekuskin olleen asiaton, johtuu se vastapuolen vuorovaikutustaitojen puutteesta? Jotenkin tuttua retoriikkaa tää projisointi, sieltä oikealta puolelta tutuksi tullutta.
Ei tässä nyt ole mediassa kuultu kuin yhden puolen tarina, ja sekin "tuhansine tuhoutuneine simpukoineen" kuulostaa hyvin "dramatisoidulta" kun katsoo että se kone meni yhtä uraa joen yli eikä myllännyt koko jokea.
Ripulilla kurlaavat vihervassarit kiihkoissaan, näemmä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ottamatta kantaa biologin ulkonäköön ja habitukseen, tatuoinnit ja lävistykset eivät ainakaan lisää kenenkään uskottavutta kun siirrytään aikuisten maailmaan
Ottamatta kantaa otit juuri kantaa.
Hanki mummo huumorintaju
T: ukkeli, pieni sellainen
sinänsä aika outoa kun lehdistö ja päättäjät puhuvat koko ajan nännien puolesta ja siitä nousikin nyt kaamee haloo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö töitä tehdessä uskoa kaikenmaailman pysäyttelijöitä?
Heillä oli kaikki kartat käytössä joten olisivat voineet uskoa karttoja
Mutta onko siihen karttaan selkeästi merkitty "ei saa ajaa tästä yli".
Ehkä on merkitty joki luonnonsuojelualueeksi, jos se sellaiseksi on otettu, mutta osaako jokainen kansalainen karttamerkintöjä lukea näiltä puolin. Kun esim jossain luontoretkeilijöiden someryhmissäkään keskustevat eivät tunnu osaavan, vaikka niin luontoretkeilijöitä ovat olevinaan.
Urakoitsijalle olisi vaikka tilaajan taholta pitänyt sitten kertoa että et sitten jyrää koneella tästä kohtaa.
No, sääliä myös stora ensolle, iso raha korvauksiin... Näinköhän pitää jokin tuotantolaitos sulkea ja
Avainlajin tuhoamisesta tulee paljon isommat vahingot.
Mitä sinä tekisit jos sinun työpaikallesi tulisi tuntematon henkilö vauhkoamaan, että nyt lopetat työntekosi koska se rikkoo jotain lakia? Lopetatko vaikka se haittaisi työpaikkaasi vai jatkaisitko työntekoasi ja ajattelisit, että mikähän sekopää tuo on?
Eikös poliisi tutki tätä nyt ympäristörikoksena, joka se onkin. Siinä varmasti selvitetään oliko kuskille annettu ohjeistusta asiasta ja muutkin asiaan vaikuttavat asiat. Jos kuski ei ollut saanut ohjeistusta, niin mistä kuski olisi voinut asiasta tietää, ellei ole itsekin valveutunut luonnonsuojelija, koska heitäkin löytyy. Tietysti homman jatkaminen osoittaa ylimielisyyttä, kun hänelle on asia ilmoitettu. Kuskin nimi ei ole julkisuudessa, joten ketään ei ole lynkattu, ainaostaan kenttätutkintaa suorittavaa biologia on nyt täällä mollattu.
Raakku ei varmaan monelle ole edes tuttu, mutta ei se silti tee siitä sen arvottomampaa suojeltavaa kuin mistään muustakaan luonnon erikoisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit eivät näemmä arvosta konekuskin töitä?
Meni sitten ohi, että tässä oli kyse siitä, että konekuski oli tuhoamassa rauhoitettua jokialuetta?
Palasit sitten jankutuksessasi taas ympyrän alkuun ja oletat että sinulle argumentoidaan kaikki se sama mitä tähän mennessä on argumentoitu uudelleen?
Älä jaksa.
Asia on varsin yksiselitteinen, konekuski rikkoi lakia. Mikään ei sitä muuta. Voit lopettaa länkytyksen.
Ei sulla ole mitään asiaa joten jankutat tuota epäargumenttia ja leikit sillä servaavasi kaikkia. Huvittavaa :D
Kas kun mikään argumentti ei m
Eihän nuo pikku miko bumsbergit tunne tai kunnioita Suomen Lakia yhtään, saati mitään muutakaan. He vaan "servaa" ja "jauhottaa" vauvalla. Kovia poikia. Yksikin oli isin firmassa työkokeilussa. Tietää nyt kaiken työnteosta ja duunarien arjesta, niin on iso poika jo ja tosi kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä valitettavasti todistaa, että luonnonsuojelijoita ym. vastaavalta porukalta on mennyt uskottavuus jatkuvien, yliampuvien mielenosoitusten takia. Sitten kun on todellinen tarve sanoa, niin kukaan ei usko. Jossain mielessä ymmärrän kuskia, ettei ota varoitusta todesta ja huutelee takaisin, jos hänen työmaallaan on aiemmin ollut luonnonsuojelijoita touhuamassa.
Jos vaikka toinen metsuri olisi sanonut, että älä aja siitä ja perustellut miksei saa ajaa, niin varmaan olisi uskonut.
Luultavasti, mutta vuorovaikutustaidot on jääneet tältä luontoaktivistiporukalta hankkimatta kun aika taitaa olla mennyt dei-koulutuksissa ja opettelemassa aktivismin ehdottomuutta (joka vaan kärjistää joka konfliktin äärimmilleen, kuten tässäkin kävi)
Eli sinäkin pysyt täysin asiallisena, kun tekemääsi työtä, jota luulet suorittavasi kaiken taiteen sääntöjen mukaan ja oikein, kuten pomo ohjeisti, tullaan kommentoimaan, ohjeistaaan ja käskemääntoimia eri tavalla ihan vieraan ihmisen (kenen lie, et tunne) johdosta. Niin heti teet kuten kuka tahansa muu sinua käskee? Epäilen.
Sen sijaan jos sinua lähestyy henkilö, joka esittelee itsensä ja keskustelee asiallisesti, kuuntelee kantaasi ja aloittaa neuvottelun sinua kunnioittaen ja kuunnellen, olet jutussa varmasti mukana.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tekisit jos sinun työpaikallesi tulisi tuntematon henkilö vauhkoamaan, että nyt lopetat työntekosi koska se rikkoo jotain lakia? Lopetatko vaikka se haittaisi työpaikkaasi vai jatkaisitko työntekoasi ja ajattelisit, että mikähän sekopää tuo on?
Pysähtyisin ja soittaisin työnjohtajalle tarkistaakseni asian. On muuten joskus käynytkin niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ottamatta kantaa biologin ulkonäköön ja habitukseen, tatuoinnit ja lävistykset eivät ainakaan lisää kenenkään uskottavutta kun siirrytään aikuisten maailmaan
Aikuisten maailmassa ymmärretään, että ulkonäölliset seikat eivät vaikuta osaamiseen. Ehkä sinäkin vielä joskus pääset aikuisten maailmaan.
Ja kuitenkin nuo kertoo jonkin verran siitä minkälainen luonne niitä kanniskelee ympäriinsä, halusit sinä tuon tunnustaa tai et.
Yleisesti faktojen tunnustaminen on viisauden alku. Ja just tuota tää nykyaktivismi koittaa kumma kyllä välttää kaikin keinoin. Jossain asioissa jopa yrittää kieltää faktojen lausumisen ääneen.
Ainoa fakta tässä on se, että tuo on sinun mielipide ja näkemys. Muut voimme olla eri mieltä.
Ja sehän se tärkeintä onkin eikä luonnon suojelu! Taas aktivistit osoittivat oikeaoppisuutensa ja suurin osa kansasta kaikkoaa yhä kauemmas halusta tehdä yhteistyötä aktivistien kanssa.