Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Ei kenenkään henki ole niistä hakkuistakaan kiinni. Kukaan ihminen ei kuole vaikka hakkuut jätettäisiin tekemättä. Härskeintä tässä on se että koko tämä episodi tapahtuu vain siksi että urakoitsija haluaa säästää hieman aikaa.
Muutama ihminen kun kuolee niin onhan se harmillista, mutta täytyy ottaa huomioon mittasuhteet. Näinkö? Jokainen elollinen on yhtä arvokas koko ekosysteemille. Itseasiassa ihmistä ilman tulisi luonto paljon paremmin toimeen ja eliöstö olisi paljon runsaslukuisempi. Sen lisäksi puhtaampi.
Kun on tiedetty, että siellä on se luonnonsuojelualue, niin urakkasopimushan on pitänyt tehdä niin, että on aikaa kiertää raakkualue tai jos ei pysty kiertämään, rakennetaan ylitysmahdollisuus eli silta. Jos tämä on näin sovittu niin sitten kierretään alue eikä mennä koneilla joen yli. Ja kyllä pääurakoitsijan vastuulla on, että tieto kulkee suorittavalle tasolle.
Olen kuullut, että on olemassa yrityksiä, jotka suunnittelevat, mitä niiden työmailla tapahtuu. Näillä yrityksillä on usein työmaillaan työnjohtoa ja laaduntarkastajia. Ne myös valvovat alihankkijoidensa toimia ja työvoiman ammattitaidon laatua.
Useimmat tällaisista yrityksistä noudattavat kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä ja suosituksia.
Ja sitten on toisenlaisia yrityksiä.
Stora Enso tulkitsee persoonallisella tavalla vanhaa MEK-iskulausetta "Suomi maailmankartalle!". Onneksi ympäristöjärjestöillä on tehokkaat tiedotuskanavat ja hyvät yhteysverkostot. Toivon Stora Enson viherkampanjalle mahdollisimman suurta globaalia julkisuutta.
Odotan myös kiinnostuneena, millaista yhteistyötä suomalainen media ja Stora Enson tiedotusosasto tulevat lähiaikoina tekemään; samoin sitä, mitä käytännössä tarkoittaa "moraalinen vastuu".
Tuleeko sillä olemaan mitään tekemistä oikeudellisen vastuun, taloudellisten sanktioiden ja ympäristörikoksen korvaamisen kanssa?
Ehkäpä tuomio on peräti jokipohjan jyräämiseen kuluvan ajan mittainen minuuttimäärä yhteiskuntapalvelua.?
Tietenkin ehdollisena.
Jokihelmisimpukka/ raakku on niin sanottuja avainlajeja, eli niiden katoamisen myötä katoaa monia muitakin lajeja. Tämä ei ole mikään pikkujuttu kun yhden raakun arvo on lähes 600 euroa ja puhutaan tuhansista tuhotuneista raakuista. Aikaimoinen lasku tulossa. Kuka joutuu maksumieheksi?
Oliko pelkissä rintaliiveissä ollut tämä nainen vai mikä juttu tämä on?
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän uutisoinnin tarkoituksen saattaa metsäteollisuus huonoon valoon jokiraakkujen takia!! Missä järki?! ja suhteellisuudentaju?
Kävikö mielessä että metsäteollisuus saattaa itse itsensä huonoon valoon?
Metsäklusterilla on kaikki valtit käsissään ja se voisi halutessaan kääntää imagonsa aivan toiseen valoon. Mutta nyt se on valinnut tämän katastrofista katastrofiin etenemisen, ja toivoo ettei käry käy eikä silminnäkijöitä ole.
Vaikka eletään vuotta 2024 niin metsäteollisuus on takapajuista eikä sen toiminta kestä näköjään päivänvaloa.
1960 ja 1970 luvuilla oli elohopea- , lipeäsotkut ja vesistöjen laajamittainen pilaantuminen. Nyt sitten on nämä avohakkuut ja niiden aiheuttamat ympäristövauriot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen keskustelusta huomaa että Suomessa on näitä välinpitämättömiä persujuntteja enemmänkin ja eiköhän joku koksuterekin.
Ja paljon piipittäviä kommarihoroja...
Ja valitettavasti vielä enemmän tyhjäpäitä vinkumassa . Ja yleensä munallisia
Vierailija kirjoitti:
Palstan jokapaikan elämämkoululaiset taas kertomassa miten mitään vahinkoa ei ole sattunutkaan🤣😂🤣😂😂
Alkaisiko uusi hälinä jos paljastuisi että siellä oli raakkujen lisäksi joku muukin öttiäinen josta kukaan ei ollut kuullut, mutta se olisi nyt vaarassa vaikka niitä on satoja tuhansia tai miljoonia muuallakin. Jos se raakku on niin arvokas niin eikö niitä voisi kasvattaa altaassa varalle. Perustaa Suomen raakkunistituutin ja sille muutama sata miljoonaa budejtti ja Myyri sinne päälliköksi.
Entäs sitten jos 50-100 vuodessa ilmasto muuttuu sen verran että raakut kuitenkin kosahtavat sinne lammikkoonsa?
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä turhia virastoja voisi sulkea ja Myyri Sysivesi voisi aloittaa roska-auton lastaajana ja sukeltaja kuskina?
Ja eikö näitä tietämättömiä kommentoija voisi hävittää jätteenä. Moni luontoa kunnioittava varmaan mielellään ajaisi sitä roska-autoa. Biojätteeksi kaikki juntit jotka ei osaa antaa luonnolle sille kuuluvaa arvoa.
Metsänomistajan olisi pitänyt kun tietää suojellusta joesta niin rajata tämä koko alue suojelluksi niin ettei siellä tehtäisi mitään.
Suomessa ole enää kirkkaita jokia kun joka paikka pitää mennä sotkemaan. Raakut pitävät joet kirkkaina.
Onkohan oikeudenkäynnissä tuomiolla olevan machon päässä äitinsä sukkahousut vai isänsä vanhat kalsarit? Ei auta, tunnistetaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko pelkissä rintaliiveissä ollut tämä nainen vai mikä juttu tämä on?
Tämä on luonnonsuojelurikoksesta tämä juttu.
Luonnon tuhoaminen on tyhmin asia onko homo sapiens, ihminen, tekee. Tuhoaa maapallonsa ja lopulta oman lajinsakkin.
Eiköhän hän ollut ostanut sen vasta muutama vuosi sitten ja on metsien suuromistaja entuudestaan. Tuon voi ajatella niinkin että hakkuut jäivät nyt ehkä kesken tällä kertaa ja seuraavakin kerta on kalliimpi toteuttaa -> metsän omistajalle tulee tästä tappiota, joka on tietyssä mielessä väärin. Tietysti rikkailla on varallisuutta ja varaa kärsiä tappioitakin, mutta jos ihan tavallisen matti meikäläisen kovalla työllä ansaittujen pennosten sijoittamista vaikka metsän omistukseen, niin joku kuoriainen voi tuhota koko metsän, tai liito orava ilmestyä paikalle, tai raakku nostaa puiden talteen korjaamisen hinnan pilviin, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko pelkissä rintaliiveissä ollut tämä nainen vai mikä juttu tämä on?
Tämä on luonnonsuojelurikoksesta tämä juttu.
Oisko ollut niin että Myyrillä oli ne "goggles" lasit joko silmillään, kaulallaan tai otsallaan ja metsäkoneen kuljettaja vittuuntui kun joku ilmestyy kumipuvussa kyselemään ja määräilemaan ja on keksinyt että ota ne lasit päästä, mutta käyttänyt niistä nimitystä rintaliivit?
Metsien ja merien ekosysteemin suojeleminen on tärkein ja kauaskantoisin asia jonka voi tehdä. Ihmiset jotka ostavat suojelualueita, joiden ekosysteemiä ei häiritä, ovat todella arvostettavia.
Vierailija kirjoitti:
Kun on tiedetty, että siellä on se luonnonsuojelualue, niin urakkasopimushan on pitänyt tehdä niin, että on aikaa kiertää raakkualue tai jos ei pysty kiertämään, rakennetaan ylitysmahdollisuus eli silta. Jos tämä on näin sovittu niin sitten kierretään alue eikä mennä koneilla joen yli. Ja kyllä pääurakoitsijan vastuulla on, että tieto kulkee suorittavalle tasolle.
Ei siinä ole luonnonsuojelualuetta, ei edes harvinaista luontokohdetta. Ei noita simpukoita näy kartalla lainkaan.
Kyse ei ole mistään erehdyksestä eikä korporaatio ole mikään henkilö joka ottaa opikseen erehdyksestä. Suositus on kuollut kirjain, ja meillä on Sipilän porukkaakin luontovihamielisempi hallitus. Ministeritkään eivät ole vaivautuneet kommentoimaan asiaa mitenkään. Tällainen rikos voisi herätellä sisäministerin kiristämään alan valvontaa, ja ympäristöministerin vaatimaan ohjeiden muuttamista sitovaksi lainsäädännöksi. Luuleeko kukaan että mitään tällaista tulee tapahtumaan?
Korporaatiot tekevät tuhojaan kun laki sen sallii tai valvonta pettää. Valitettavasti kumpikaan ei tässä suojele raakkuja. Tapahtunut on myös vain pisara ämpärissä. Suomen luonnon arvo on aivan liian monelle pelkästään myyntiarvo. Erityinen luontosuhde on sairas vitsi.