Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun
19.08.2024 |
Mitä tahansa kerron kuulumisistani, niin hän alkaa mistä tahansa arkisesta ja neutraalista asiasta vouhottaa kamalia katastrofiajatuksia. Jos vaikka kerron, että kävin eilen sienessä ja siellä oli hyttysiä, niin alkaa ahdistunut vuodatus, miten minun täytyy nyt huolella tarkkailla onko tullut puremia kun hyttyset voi Suomessakin levittää jotain tauteja ja sitten tulee oireineen lista mitä tauteja. Tai jos mainitsen nukkuneeni liian vähän viime yönä, niin saan kuulla monta katastrofiskenaariota siitä mihin kamalaan ja jopa hengenvaaralliseen huonosti nukutut yöt saattaa johtaa. Lista on loputon. Pikku haava muuttuu hetkessä hengenvaaralliseksi verenmyrkytysvaaraksi jne. Ja saan perääni vielä viestejä missä tulee lisää kamalia katastrofiskenaarioita, linkkejä joihinkin amerikkalaisiin artikkeleihin missä joku oli kuollut pieneen haavaan jne. Sinänsä äitini ei aivan päästään keksi näitä asioita, sillä onhan mahdollista, että vaikkapa haavasta voi joskus tulla verenmyrkytys. Mutta todennäköisyys on siihen aivan äärimmäisen äärimmäisen pieni. No, silti huomaan miten hän onnistuu tuolla pelottelemaan ja saamaan minut ahdistumaan, vaikka kuinka yrittäisin ajatella järkevästi. Ollaan tästä asiasta riideltykin monta kertaa, hän ei suostu ymmärtämään kantaani vaan sanoo vain tarkoittavansa hyvää ja yrittävänsä auttaa. Joudun pian katkaisemaan kaiken yhteydenpidon ja estämään hänen viestit, kun ahdistaa niin paljon aika kun olemme tekemisissä niin kuulla monta skenaariota siitä mitä kamalaa ja hengenvaarallista onkaan taas jostain mitättömästä pikkujustusta seuraamassa (minulle). Neuvokaa mitä tälle voi tehdä?
Kommentit (444)
Vierailija kirjoitti:
Noinhan kirjoittajat omien lastensa kohdalla toimivat ja sulkevat silmänsä lehtiäkin lukiessa.
Eikö se ole päinvastainen sairaus jos ei uskalleta edes lehtiartikkeleita lukea punkkien voimakkaasta leviämisestä, hyttyslajeista, niitähän on muistaakseni useita kymmeniä, ettei tuntemattomalta laiturilta pidä hypätä pää edellä jne.
Kun jättää lapset neuvomatta, mitä he kolmenkymmenen vuoden päästä sanovat äidistään. "Se ei tiennyt mitään eikä neuvonut".
Seli seli, kukaan ei ole kieltänyt normaalia neuvomista. Takertuminen ja jatkuva toisteleva pelotteleminen joka asialla on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut yhtään kommenttia koko ketjussa, jossa yksikään nelikymppinen olisi viitannut mitenkään olevansa täydellinen äiti. Tai täydellinen yhtään missään.
Päin vastoin, on ymmärretty, ettei kukaan ole täydellinen, mutta silti voi olla hyvä äiti, hyvä työssään, ihan riittävän hyvä ihminen, joka ei vaadi mitään täydellisyyksiä muiltakaan.
Oman katastrofeja kaikkialla näkevän ja kuvittelevan äidin vallan alla kasvaneena tunnistan nuo vähättelevät kommentit. Täydellisyyttähän juuri vaaditaan muilta, kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei saisi koskaan tapahtua. Ja kun tapahtuu pitäisi perheestä löytyä joku omnipotentti täydellinen jäsen, joka puolesta sanasta saisi epätoivotun asian tai tapahtuman katoamaan. Kun kukaan ei tietenkään tällainen voi olla, tulos on munankuorilla hiipimistä, ainaista ennakoimista, hyvittelyä ja syyllisyyden kanssa painimista. Lopulta joku saa tarpeekseen, panee välit poikki ja
Luepa tarkkaan, hyvin moni on kirjoittanut olevansa erityisen hyvä äiti.
Miksi ihmeessä nelikymppinen itsenäinen ihminen välittää sen mutsinsa puheista, sitähän tässä ihmetellyt minä ainakin.
Mun lapset nauraa mulle avoimesti jos hössötän. Minä kestän sen kyllä, aikuisiahan he ovat ja itellään jo melkein aikuiset lapset.
Minusta tuo on normaalia suhtautumista, ei se, että aikuinen perheenäiti kirjoittaa valitusvirren, mutsi kertoi mulle nymfipunkeista ja verenmyrkytyksistä. (Tuli mieleen, mieheni sai mäkäräisten puremista verenmyrkytyksen alun.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Tietohan on pahasta.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut yhtään kommenttia koko ketjussa, jossa yksikään nelikymppinen olisi viitannut mitenkään olevansa täydellinen äiti. Tai täydellinen yhtään missään.
Päin vastoin, on ymmärretty, ettei kukaan ole täydellinen, mutta silti voi olla hyvä äiti, hyvä työssään, ihan riittävän hyvä ihminen, joka ei vaadi mitään täydellisyyksiä muiltakaan.
Oman katastrofeja kaikkialla näkevän ja kuvittelevan äidin vallan alla kasvaneena tunnistan nuo vähättelevät kommentit. Täydellisyyttähän juuri vaaditaan muilta, kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei saisi koskaan tapahtua. Ja kun tapahtuu pitäisi perheestä löytyä joku omnipotentti täydellinen jäsen, joka puolesta sanasta saisi epätoivotun asian tai tapahtuman katoamaan. Kun kukaan ei tietenkään tällainen voi olla, tulos on munankuorilla hiipimistä, ainaista ennakoimista, hyvittelyä ja syyllisyyden kanssa painimista. Lopulta joku saa tarpeekseen, panee välit poikki ja
Juuri näin. Meillä äiti vakuutti itsensä, että terapeuttini on "kääntänyt minut häntä vastaan", kun en kestänyt enää äidin kontrollointia, tungettelua ja vauhkoamista vaan katkaisin välit. Jauhoi tästä siskollenikin, joka kyllä onneksi tietää totuuden, ja sanoi äidilleni vaan, ettei ota asiaan kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut yhtään kommenttia koko ketjussa, jossa yksikään nelikymppinen olisi viitannut mitenkään olevansa täydellinen äiti. Tai täydellinen yhtään missään.
Päin vastoin, on ymmärretty, ettei kukaan ole täydellinen, mutta silti voi olla hyvä äiti, hyvä työssään, ihan riittävän hyvä ihminen, joka ei vaadi mitään täydellisyyksiä muiltakaan.
Oman katastrofeja kaikkialla näkevän ja kuvittelevan äidin vallan alla kasvaneena tunnistan nuo vähättelevät kommentit. Täydellisyyttähän juuri vaaditaan muilta, kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei saisi koskaan tapahtua. Ja kun tapahtuu pitäisi perheestä löytyä joku omnipotentti täydellinen jäsen, joka puolesta sanasta saisi epätoivotun asian tai tapahtuman katoamaan. Kun kukaan ei tietenkään tällainen voi olla, tulos on munankuorilla hiipimistä, ainaista ennakoimista, hyvittelyä ja syyllisyyden kanssa painimista. L
Ehkä ärsyyntyvät koska sellainen käytös on ärsyttävää! Miksi sinä taasen haluat tarkoituksella ärsyttää perhettäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi nelikymppinen ahdistuu jos kuulee jonkun saaneen ruusun, borrelioosin, minkä tahansa? Sehän kertoo nelikymppisen ahdistuksesta, ei kertojan, ei kestä tosiasioita vaan kiukuttelee. En tahdo kuulla, en tahdo kuulla.
Täälläkin monesti kerrotaan, äiti setvii kaikki sukulaisten syövät ja infarktit. Eli kuulija ei kestä kuulla ikäviä asioita, ahdistuu, syyttää äitiään ja sairastunutta serkkuaan ahdistuksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Tietohan on pahasta.
Parempi kun ostat tynnyrin, pistät sen kellarin nurkkaan ja muutat sinne tynnyriin asumaan. Ulos menemällä voi saada vaikka auringonpistoksen, tai ulkona voi kompastua, katkaista jalkansa tai muuten haavoittua, ja mitä jos haava tulehtuu? Kontaktista toisiin ihmisiin voi saada herpeksen, joka menee suoraan aivoon. Parempi pysyä tynnyrissä, niin ulkona oleva maailma ei uhkaa millään tavalla.
Tosin sitten voi tulla välilevyn pullistuma huonosta asennosta, tai vaikka autoimmuunisairaus ilman selkeää varsinaista syytä. Tai D-vitamiinin puutostila liian vähästä auringosta. Mieti jos menet vaikka kauppaan, ja siellä oleva myyjä menee psykoosiin ja iskee sinua postin pakettipisteen saksilla rintaan, tai bussikuski saakin sydänkohtauksen kesken ajon ja ajaa päältäsi? Punkkejakin on nykyään koko suomessa, ja näin elokuussa ampiaisia lentelee tosi paljon, senkin pistoon voi kuolla. Tynnyrissä on hyvä. Mene tynnyriin ja pistä kansi kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi nelikymppinen ahdistuu jos kuulee jonkun saaneen ruusun, borrelioosin, minkä tahansa? Sehän kertoo nelikymppisen ahdistuksesta, ei kertojan, ei kestä tosiasioita vaan kiukuttelee. En tahdo kuulla, en tahdo kuulla.
Täälläkin monesti kerrotaan, äiti setvii kaikki sukulaisten syö
Tiedätkö, sulle on mahdotonta selittää mitään, joten en edes yritä. Sääliksi käy sukulaisiasi, kun olet tuollainen. Toivottavasti kuuntelet heidän palautettaan ja pyyntöjään enemmän kuin ventovieraiden palstalaisten, mutta vahvasti epäilen tätä. Olet kuin vauva, jonka jatkuvaa huonoa käytöstä pitää vain sietää, koska sinä olet tietysti oikeassa, aina, joka kerta ja kaikki sinulle annettu palaute on aiheetonta ja pyynnöt aiheen vaihtamisesta menevät kuuroille korville. Sinun pitää vain antaa tehdä juuri niin kuin itse haluat, vaikka se satuttaisi ja ahdistaisi muita.
Siksi sääli. Voimia perheenjäsenillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku tuossa yllä kysyi miksi nelikymppinen itsenäinen nainen välittää äitinsä puheista. Aloituksen kaltaisissa tilanteissa on kyse siitä, että aivan pienestä lapsesta asti lapselle on opetettu, että jokainen pikkunaarmu on valtavan paniikin aihe. Lapselle on opetettu, että äiti menee aivan pois tolaltaan, toimintakyvyttömään tilaan, nyyhkyttää itseensä käpertyneenä peläten lapsensa kuolemaa, kun lapseen tarttuu punkki. Jne. Jo pienenä lapsena henkilö on oppinut, että jokaisesta pikkujutusta seuraa valtaisa äidin pelko ja ahdistus, suorastaan paniikki, ja se tunne tietenkin kaappaa lapsen valtaansa silloin. Ei pieni lapsi osaa asettaa äidille rajoja, ajatella järkevästi haavojen riskeistä, ei osaa pitää itseään irrallaan ja erossa äidin tunnehyökkäyksistä. Vaan ne äidin paniikintunteet ja hyökkäyksenomaiset pelokkaat katastrofikuvitelman voimakkaine ahdistuksineen tarttuu siihen lapseen. Siirtyy osaksi lapsen tunnemaisemaa. Kasvaa kiinteäksin osaksi sitä. Rakentaa lapselle eräänlaisen traumakokemuksen. Eikä lapsi siitä niin vain pääse irti. Ei edes ollessaan nelikymppinen itsenäinen aikuinen. Se on lapsuudessa juurtunut niin syvään, että se vaikuttaa edelleen aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi te ahdistutte jostain jutuista? Se kertoo vain ja ainoastaan teistä. Te ette voi poistaa niitä punkkeja ja paarmoja maailmasta, sairauksia ja onnettomuuksia vaikka ahdistutte noin kamalasti jo ajattelemalla niitä.
En minä tarvitse psykiatria jos luen lehtijutun uudesta punkista itä-suomessa tai kyykäärmeistä. Minulle ne on tietoa, ei ahdistuksen aihe kuten näköjään nelikymppisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi nelikymppinen ahdistuu jos kuulee jonkun saaneen ruusun, borrelioosin, minkä tahansa? Sehän kertoo nelikymppisen ahdistuksesta, ei kertojan, ei kestä tosiasioita vaan kiukuttelee. En tahdo kuulla, en tahdo kuulla.
Täälläkin monesti kerrotaan, äiti setvii kaikki sukulaisten syö
Kyllä noista asioista voi keskustella, jos ne tulevat puheeksi. Mutta millä oikeudella alat kohdistamaan pelottelua toiseen ihmiseen, ilman että koko asia on mitenkään tapetilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi te ahdistutte jostain jutuista? Se kertoo vain ja ainoastaan teistä. Te ette voi poistaa niitä punkkeja ja paarmoja maailmasta, sairauksia ja onnettomuuksia vaikka ahdistutte noin kamalasti jo ajattelemalla niitä.
En minä tarvitse psykiatria jos luen lehtijutun uu
No, jos tiedät että k.o. tieto ahdistaa muita, niin sitten et varmaan tieten tahtoen aiheuta heille ahdistusta kertomalla heille jatkuvasti kaikista näistä vaaroista? Sehän olisi suorastaan toisen pahoinpitelemistä, kun jatkuvasti hokee hänelle asioita, joista hän on sanonut, ettei halua kuulla ja jotka satuttavat häntä, kun elämää voi ihan hyvin elää ilman kyseistä tietoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi nelikymppinen ahdistuu jos kuulee jonkun saaneen ruusun, borrelioosin, minkä tahansa? Sehän kertoo nelikymppisen ahdistuksesta, ei kertojan, ei kestä tosiasioita vaan kiukuttelee. En tahdo kuulla, en tahdo kuulla.
Täälläkin mon
Lapseni ovat itsenäisiä aikuisia, eivät lapsiaikuisia. Siinä on ihan vissi ero.
Voimme puhua ja vitsailla ja varoitella toisiamme, kyllä he tekevät sitä minulle, ei kukaan tarvitse sen takia terapeuttia jos puhutaan punkeista tai myyristä puuliiterissä tai ampiaisen pesistä tai liikenteen vaaroista. Tai avogrillin vahtimisesta.
Elämä ei kestä ikuisesti, vaikka varoisi mitättömiä naarmuja ja pelkäisi kaikkea. Sitä kuolee silti johonkin. Elämä kuitenkin jää sitten elämättä.
Aikuinen voi päättää, tiedostaen tai tiedostamattaan, että jättää elämänsä käyttämättä ja elämättä. On kuitenkin hirvittävän väärin tehdä tuollainen päätös lapsensa puolesta. Ja kun aikuistuva lapsi haluaakin päättää toisin, eli haluaakin elää oman elämänsä, joutuu lapsi vielä aikuisenakin taistelemaan oman ja itsenäisen elämänsä puolesta.
Täälläkin yksi, jonka olisi pitänyt elää koko elämänsä eristyksissä pikkukylällä, ajamatta autoa, käymättä ulkomailla, seurustelematta, harrastamatta urheilua ja mieluiten vielä ilman työpaikkaakin, ettei vaan mitään satu.
Raskasta, kun tuo yksi kirjoittaja ei millään tasolla ole ymmärtänyt aloituksen aihetta. Ja silti täällä jankkaa, lähinnä ohi aiheen ja omaa sädekehäänsä kiillottaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.
Pointti on se, että mitättömiltä naarmuilta ei voi tässä elämässä välttyä. Jokaiselta maailman asialta ei voi suojautua, vaikka olisi kuinka neuroottinen, ja saisi myös kaikki ympärillään ahdistuneiksi.
Miksi nelikymppinen ahdistuu jos kuulee jonkun saaneen ruusun, borrelioosin, minkä tahansa? Sehän kertoo nelikymppisen ahdistuksesta, ei kertojan, ei kestä tosiasioita vaan kiukuttelee. En tahdo kuulla, en tahdo kuulla.
Täälläkin mon
Miksi kohdistat syytöksiä minuun, henkilöön menemällä, kun kerron palstan ilmiöistä?
Etkö pysty neutraaliin keskusteluun asioista?
Vierailija kirjoitti:
Joku tuossa yllä kysyi miksi nelikymppinen itsenäinen nainen välittää äitinsä puheista. Aloituksen kaltaisissa tilanteissa on kyse siitä, että aivan pienestä lapsesta asti lapselle on opetettu, että jokainen pikkunaarmu on valtavan paniikin aihe. Lapselle on opetettu, että äiti menee aivan pois tolaltaan, toimintakyvyttömään tilaan, nyyhkyttää itseensä käpertyneenä peläten lapsensa kuolemaa, kun lapseen tarttuu punkki. Jne. Jo pienenä lapsena henkilö on oppinut, että jokaisesta pikkujutusta seuraa valtaisa äidin pelko ja ahdistus, suorastaan paniikki, ja se tunne tietenkin kaappaa lapsen valtaansa silloin. Ei pieni lapsi osaa asettaa äidille rajoja, ajatella järkevästi haavojen riskeistä, ei osaa pitää itseään irrallaan ja erossa äidin tunnehyökkäyksistä. Vaan ne äidin paniikintunteet ja hyökkäyksenomaiset pelokkaat katastrofikuvitelman voimakkaine ahdistuksineen tarttuu siihen lapseen. Siirtyy osaksi lapsen tunnemaisemaa. Kasvaa kiinteäksin
Kiitos! Äiti itse käyttäytyy kuin vauva, jota joudutaan tukemaan ja jonka pelkotiloihin joudutaan sopeutumaan, lohduttamaan ja lieventämään äidin neuroottisuutta. Vanhempi-lapsisuhde kääntyy ylösalaisin, kun lapsi on vastuussa äitinsä ahdistuksesta, ja siitä että kuuntelee varoituksia ja vaaroja, koska niistä kertomalla äiti kokee että hänellä on jotenkin maailman vaarat hallinnassa. Äidin ahdistus lievenee, kun hän puolittaa ahdistuksensa antamalla sen myös lapselleen. Äiti kokee, että punkit ja niiden aiheuttamat vaarat ovat jotenkin hänen hallinnassaan, kunhan hän vain varoittaa läheisiään niistä. Ja tämä ei tietenkään ole millään tavalla totta.
Jotakinhan tuollaisessa on pielessä ja kertoo huolehtijan mielenmaisemasta jos aikuisia lapsia pitää varoitella siitä tästä ja tuosta. Ikään kuin eivät luottaisi että lapsen omat siivet kyllä kantaa. Ehkä oma elämä on niin pientä ja kapeaa että on aika huolia siitä tästä ja tuosta ---> neuroottinen ihminen.
Olen saanut kerran ruusun mitättömästä naarmusta nilkassa. Mutta sitähän ei saa sanoa täällä ainakaan. (Hoitamaton ruusu aiheuttaa sydänvian.) Kyl nyt tosiasiat pitäisi ihmisillä olla tiedossa vaikkeivat mitään katastrofi-ihmisiä olekaan.