Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun

Puhuuko kumminkaan muille kuin lapselle samoin? Ehkä ei osaa olla lapsen kanssa muulla tavalla, ettei vaan jäisi liian vähälle hoitamiselle (ja vahtimiselle).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidillä avaimet, voi jösses sentään.

Mikset osaa lukea? Ongelma eivät ole avaimet äidillä, vaan se, että tulee pyytämättä ja kyselemättä sisään silloin kun haluaa. Tai tuli. 

Miksi puhut soluista?? Ymmärrä jo, että ei tässä keskustella SINUN LAPSISTASI, vaan ihmisten omista kokemuksista? Minulla käy todella sääliksi lapsiasi, kun käännät KAIKEN, ventovieraidenkin ihmisten jutut itseesi. Taidat olla todella raskasta seuraa.

Miksi aikuinen antaisi avaimensa äidilleen?

Esimerkiksi oikeita vaaratilanteita varten, jos sille onkin joskus tarvetta? Ja lisäksi sen vuoksi, että äiti huusi, itki, painosti ja haukkui, jos ei saanut avainta. Olin tuollon 18-vuotias, enkä kontrolloivan ja takertuvan äidin vuoksi ollut saanut kunnolla tehtyä pesäeroa, koska sen yrittämisestä rangaistiin aina.

Lisäksi kerran äiti yöpyi luvallani asunnolla, koska muuten olisin taas saanut kuunnella haukkumista ja ahdistelua, kun en itse ollut siellä, ja hänen tarvitsi yöpyä kyseisessä kaupungissa. Tämän aikana äiti teetti avaimesta itselleen kopion, kysymättä minulta lupaa. Niin käyttäytyy sairas, narsistinen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan koska ympäristössäni ei koskaan ole ollut lapsiaikuisia jotka vielä nelikymppisenä ovat äitinsä sanoista riippuvaisia.  Minua kiinnostaa tuo aihe, itse olen ikäpolvea kun nuorena lähdettiin jostain kaukaa töihin toiselle paikkakunnalle, ei jääty äitiin roikkumaan henkisesti.  

 

 

Älä huoli, välit äitiin on katkaistu, koska hän ei itse kyennyt hyväksymään tervettä itsenäistymistä ja rajoja. Minä en jäänyt roikkumaan äitiini, vaan hän jäi roikkumaan minuun. Siinä on vissi ero. 

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyi, voiko äidillä olla joku trauma. Mun äidillä todennäköisesti on, vaikkei sitä itse tiedosta/tunnusta.

Hänen äitinsä eli mun äidinäiti asui meillä, ja oli ihan täysi sosiopaatti. Hänellä oli kultalapsensa ja sylkykuppinsa sekä omissa lapsissaan, että lapsenlapsissaan. Äitini oli kultalapsi ja minä sylkykuppi. Mun siskoon, joka oli kultalapsi, äitini ei kohdista tätä sekoiluaan. 

Joku tässä dynamiikassa laukaisee äitini sekoilun. On ristiriitaista, että mummoni sai kuitenkin ihan vapaasti kiusata mut ihan rikkinäiseksi, mutta nenän tukkoisuus on se asia, joka tuuttaa paniikkinappulan pohjaan. 

 

Mun on pakko kysyä, oliko tämä ap vai milloin hän on viimeksi osallistunut keskusteluun? Tässä taitaa nyt olla vaikea kommentoida kun ei tiedä, monestako samantyyppisesti oireilevasta vanhemmasta keskustellaan. Tässä tapauksessa taitaa olla mustavalkoisuus muuttunut yleistyneeksi toimintamalliksi. Sellainen mahdollistaa kätevästi samanaikaisen suunnilleen normaalinoloisen toiminnan samalla kun yhden niskaan ladataan kaikki se mustuus mitä kaapeista löytyy. Mutta kertoiko ap jossain kohtaa, että sisaruksiin sama huoliterrorismi ei kohdistu? En pysy kärryillä. 

Jos jonkun asuntoon on pakko päästä on sitä varten yhdistelmä poliisi/huoltomies. Yhteen asuntoon ensiapu meni rikkomalla oven lukon (siksi se palokunnan murtoauto ajaa joskus perässä)  kun eivät ehtineet odottaa huoltomiestä.

Joku 50 e oven avaamisesta on pieni raha ettei tarvitse äidille antaa avainta.

Kaitpa yleensä edellytetään lasten nousevan omille siivilleen. Esim opiskelemaan lähteminen on normaali irtiotto ja muutto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.

En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä punaista laajenevaa rengasta vaan voi olla joku pieni

Tuollaiselle ihmiselle ei voi puhua mistään mitä on tehnyt, piste. Eikä oikeastaan mistään, mitä suunnittelee tekevänsä. 

Keskusteluaiheiden pitää toisin sanoen pysyä silloisessa nykyhetkessä. Eli tyyliin: onpa aurinkoinen sää, oletko vaihtanut verhot ja mitä Salkkareissa tapahtui. Sellaisista keskustelunaiheita tuolla tavalla nyrjähtänyt persoona jopa selviytyy. Ja sen luokse voi kävellä pää kainalossa ja se todennäköisesti hoitaa sut kuntoon kuin Lemminkäisen äiti konsanaan. 

Mutta kaikissa muissa asioissa se vaan hajottaa sua, kuten olet itsekin huomannut. Jätä se, päästä irti, itsenäisty. Muu ei auta.

Ei tuommoiselle ihmiselle voi puhua yhtään mitään. Mutta kyllä hän silloinkin keksii kauhuskenaarioita.

Auringosta voi saada aggressiivisen ihosyövän. Ulkona olevissa kauniissa kukissa voi olla vaarallisia hyönteisiä tai ne voivat aiheuttaa allergiaa, jne.jne.

Uutiset ja tv-ohjelmat ne vasta vaarallisia aiheita ovat. Salkkareissa tapahtuu niin kauheita asioita, että sieltä löytyy vaikka koko päiväksi varoiteltavaa.

Miten tuommoisesta itsenäistytään? Pitääkö katkaista välit? Vai pitääkö vain lopettaa kaikki kommunikaatio?

Vierailija kirjoitti:

Jos jonkun asuntoon on pakko päästä on sitä varten yhdistelmä poliisi/huoltomies. Yhteen asuntoon ensiapu meni rikkomalla oven lukon (siksi se palokunnan murtoauto ajaa joskus perässä)  kun eivät ehtineet odottaa huoltomiestä.

Joku 50 e oven avaamisesta on pieni raha ettei tarvitse äidille antaa avainta.

Kyseessä oli sairas lapsi-vanhempisuhde, jolloin tuollaisia päätöksiä on 18-vuotiaana vaikeaa tehdä 57-vuotiasta, koko perhettä alistavaa äitiä vastaan, joka vaatii kontrollia joka asiasta. Enää en tuohon suostuisi, enkä suostukaan. Tuolloin äiti maalasi asian niin, että avain vanhemmilla on normaalia, ja minä olen huono, paha ja vaikea ihminen, jos en halua hänellä olevan avainta. Menneistä on turha viisastella.

Sitä paitsi, terveen vanhemman kohdalla olisi ihan ookoo, että vanhemmalla on avain, syystä tai toisesta, koska terve vanhempi ei riko lapsensa yksityisyyttä tuolla tavoin. Mutta kuten sanottua, tällaisia asioita on todella vaikeaa päättää, kun on juuri täysi-ikäistynyt ja oma äiti haukkuu mielisairaaksi ja epäkelvoksi, jos toivot tai pyydät muuta.

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa yleensä edellytetään lasten nousevan omille siivilleen. Esim opiskelemaan lähteminen on normaali irtiotto ja muutto. 

Mitäs sitten, jos äiti on se takertuva osapuoli, joka ei HALUA että lapsi "nousee omille siivilleen"? Eikä ole koskaan sitä halunnut.

Meillä oli jatkuvaa henkistä väkivaltaa kotona ja on edelleen, jos sinne menee. Viimeksi äitini ramppasi kiihtyneenä ympäri taloa, kun näki lapsellani ihottumaa. Hänen mielestään lapsi on kiikutettava päivystykseen. Sama äiti löi meitä lapsena, piti nälässä ja likaisissa vaatteissa. Pahimmillaan olimme asunnottomia ja välillä meidät lapset sijoitettiin lastenkotiin, sitä takaisin äidille ja taas kiireelliseen sijoitukseen. Nyt äitini on suunniltaan ja hajoaa psyykkisesti kuvitellessaan minulle ja lapsille jatkuvasti vakavia sairauksia. Kuvioon kuuluu, että hänen mielestään minä jätän lasten kuolemaan johtavat sairaudet, kuten ihottuman, nuhan ja polven ruvet hoitamatta. Tulee juurikin linkkejä artikkeleihin ja terveyskirjastoon ym.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlainen äiti, joten todellakin ymmärrän mitä tarkoitat! 

Ihminen joka on kokenut paljon pettymyksiä, ei koe oloaan turvalliseksi ja tuollainen ylivarautuminen kaikkeen on selviytymiskeino.

Sano kuin aikuinen toiselle aikuiselle. 

"Ei elämää pidä pelätä" Tai jotain muuta vastaavaa.

Mieluummin elän pelotta ja surutta lyhyen elämän kuin pelon vankina pitkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jonkun asuntoon on pakko päästä on sitä varten yhdistelmä poliisi/huoltomies. Yhteen asuntoon ensiapu meni rikkomalla oven lukon (siksi se palokunnan murtoauto ajaa joskus perässä)  kun eivät ehtineet odottaa huoltomiestä.

Joku 50 e oven avaamisesta on pieni raha ettei tarvitse äidille antaa avainta.

Kyseessä oli sairas lapsi-vanhempisuhde, jolloin tuollaisia päätöksiä on 18-vuotiaana vaikeaa tehdä 57-vuotiasta, koko perhettä alistavaa äitiä vastaan, joka vaatii kontrollia joka asiasta. Enää en tuohon suostuisi, enkä suostukaan. Tuolloin äiti maalasi asian niin, että avain vanhemmilla on normaalia, ja minä olen huono, paha ja vaikea ihminen, jos en halua hänellä olevan avainta. Menneistä on turha viisastella.

Sitä paitsi, terveen vanhemman kohdalla olisi ihan ookoo, että vanhemmalla on avain, syystä tai toisesta, koska terve vanhempi ei riko lapsensa yksityisyyttä tuolla tavoin. Mutta kuten sanottua, tällaisia asioita on todella vaikeaa päättää, kun on juuri täysi-ikäistynyt ja oma äiti haukkuu mielisairaaksi ja epäkelvoksi, jos toivot tai pyydät muuta.

Näin. Ja tällainen hirmuhallitsija tajuaa haluamattaankin, ettei oma perhe ole idean mukainen. Siksipä juuri yritetään pakottaa se olemaan sellainen, ilman että itse tarvitsee osallistua remonttiin. Juurikin avaimen antaminen on osoitus luottamuksesta ja läheisistä väleistä, joten olet tuhoamassa lopunkin hädänalaisesta perheidyllistänne heittäytymällä hankalaksi ja epäämällä sen. Samaahan lopulta kaikki väkivalloin hallitsevat ihmiset tekevät, mutta tässä tapauksessa se on vielä paljon tuhoisampaa kun kohteena on oma lapsi. 

Mutta näissä ketjun ikävissä vanhemmissa on lisäksi se puoli, että väkivaltainen hirmuhallitsija voi olla itse aivan tietoinen väkivaltaisuudestaan, kun taas pakkorakastava vanhempi voi tosissaan kuvitella olevansa itse vain huonon onnen uhri, kun sai niin hankalat lapset. Tai sen yhden, joka nostetaan makkaratikun nokkaan grillattavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.

En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä pu

Voi vaan väkisin ignoroida hänen repliikkinsä ja jatkaa miten hauskasti linnut pihalla lentelee tai vastaavaa. Pyyntö katastrofipuheiden lopettamisesta ei auta, koska henkilö ei pysty lopettamaan. Välien katkaisu saattaa myös lopettaa mukavatkin tapaamiset sukulaisten kanssa. Muutama vuosi ulkomailla voisi auttaa ottamaan askel omaan elämään takertuvasta vanhemmasta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli jatkuvaa henkistä väkivaltaa kotona ja on edelleen, jos sinne menee. Viimeksi äitini ramppasi kiihtyneenä ympäri taloa, kun näki lapsellani ihottumaa. Hänen mielestään lapsi on kiikutettava päivystykseen. Sama äiti löi meitä lapsena, piti nälässä ja likaisissa vaatteissa. Pahimmillaan olimme asunnottomia ja välillä meidät lapset sijoitettiin lastenkotiin, sitä takaisin äidille ja taas kiireelliseen sijoitukseen. Nyt äitini on suunniltaan ja hajoaa psyykkisesti kuvitellessaan minulle ja lapsille jatkuvasti vakavia sairauksia. Kuvioon kuuluu, että hänen mielestään minä jätän lasten kuolemaan johtavat sairaudet, kuten ihottuman, nuhan ja polven ruvet hoitamatta. Tulee juurikin linkkejä artikkeleihin ja terveyskirjastoon ym.

Hän luo tuossa itselleen siedettävämpää historiankirjoitusta. Syntipukki-ilmiö on erittäin toimiva ratkaisu siihen. Nämä ihmiset ovat vaarallisia koska heitä ajaa sisäinen paniikki ja aggressiiviseksi kääntyvä perusturvattomuus, ja vaikka heidän taustansa kauheudet on hyvä ymmärtää, niiden ei pidä herättää sellaista sääliä, joka estää huolehtimasta itsestä. Päin vastoin, niiden ymmärtämisen pitää johtaa surun ja kivun ymmärtämiseen ja niistä irti päästämiseen. Ajan kanssa. Pitää muistaa, että kauhu on aina logiikkaa voimakkaampi. Jos et pysty lieventämään mt-ongelmaisen vanhempasi kauhua, älä edes yritä vaan huolehdi itsestäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa yleensä edellytetään lasten nousevan omille siivilleen. Esim opiskelemaan lähteminen on normaali irtiotto ja muutto. 

Mitä ihmettä tarkoitat kommentillasi?

Miten sen pitäisi auttaa tilanteessa, jossa vanhempi ei koskaan päästä lapsestaan irti?

Ei mikään opiskelemaan lähteminen, pois muuttaminen, perheen perustaminen tai edes ulkomaille muutto saa sitä vanhempaa päästämään irti.

Meillä ulkomaille muutto vähän rauhoitti tilannetta kun hän ei raaskinut soittaa enää joka päivä, eikä puhua pitkään. Vaan takaisin Suomeen muuttaminen räjäytti tilanteen entistä pahemmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Näin. Ja tällainen hirmuhallitsija tajuaa haluamattaankin, ettei oma perhe ole idean mukainen. Siksipä juuri yritetään pakottaa se olemaan sellainen, ilman että itse tarvitsee osallistua remonttiin. Juurikin avaimen antaminen on osoitus luottamuksesta ja läheisistä väleistä, joten olet tuhoamassa lopunkin hädänalaisesta perheidyllistänne heittäytymällä hankalaksi ja epäämällä sen. Samaahan lopulta kaikki väkivalloin hallitsevat ihmiset tekevät, mutta tässä tapauksessa se on vielä paljon tuhoisampaa kun kohteena on oma lapsi. 

Mutta näissä ketjun ikävissä vanhemmissa on lisäksi se puoli, että väkivaltainen hirmuhallitsija voi olla itse aivan tietoinen väkivaltaisuudestaan, kun taas pakkorakastava vanhempi voi tosissaan kuvitella olevansa itse vain huonon onnen uhri, kun sai niin hankalat lapset. Tai sen yhden, joka nostetaan makkaratikun nokkaan grillattavaksi.

 

Kiitos. Ihana vastaus. Nuo torjuvat ja syyttelevät kommentit ketjun vanhemmalta äitihahmolta ihan rehellisesti saivat minut hieman tolaltani, koska tuntuu yhtäkkiä ihan samalta, kuin joutuisi taas kuuntelemaan oman äitinsä vähättelyä ja syyllistämistä. Teen nyt oman terveyden takia niin, etten lue enkä kommentoi tähän ketjuun enempää, mutta kiitos sinulle, kun kommentoit, sillä tiedät selkeästi mistä puhuin ja se auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin ,ja teistä lapsista ,jotka tänne kirjoitatte ärsyttävästä äidistänne, teistä ei ikinä tule samanlaisia. Vain teidän äitinne on se yksi äiti maailmassa,joka voi olla noin ärsyttävä.

 

Itse asiassa tämä on yksi suurista peloistani, en todellakaan halua olla hänen kaltaisensa ja pyrin hoitamaan elämän niin, ettei minusta sellaista tule. Itseni ja lasteni vuoksi.

 

Heität sitten lapsesi ulos kämpästä kun ne täyttää 18 ja kiellät enää koskaan ottamasta yhteyttä 

Ei suinkaan. Suurin osa ei ole noin huonoja äitejä, että toimisivat samalla tavalla kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin ,ja teistä lapsista ,jotka tänne kirjoitatte ärsyttävästä äidistänne, teistä ei ikinä tule samanlaisia. Vain teidän äitinne on se yksi äiti maailmassa,joka voi olla noin ärsyttävä.

 

Itse asiassa tämä on yksi suurista peloistani, en todellakaan halua olla hänen kaltaisensa ja pyrin hoitamaan elämän niin, ettei minusta sellaista tule. Itseni ja lasteni vuoksi.

 

Heität sitten lapsesi ulos kämpästä kun ne täyttää 18 ja kiellät enää koskaan ottamasta yhteyttä 

 

Ei suinkaan. Suurin osa ei ole noin huonoja äitejä, että toimisivat samalla tavalla kuin sinä.

Mutta eikö hänestä tulisi onnellinen lapsi kun äiti ei häiritsisi "aikuista " eikä puhuisi punkeista tai hirvikärpäsistä mitä on sattunut lehdistä lukemaan.  Ei soittelisi perään. Sitähän täällä on vaadittu, äiti ei häiritsisi.. Olen eri kirjoittaja, näyttäisi täällä olevan ainakin kolme "sairasta vanhempaa naista." 

Ei tarvitsisi lapsen ottaa välimatkaa kun äiti vieroittaisi. Jäniskin sanoo lapsrlleen, sinulla on yhtä suuret silmät kuin minulla, loikipa tiehesi.

Äidilläni on kans omat jatkuvaa samaa kaavaa kiertävät ajattelutapansa kaikesta ja ajan myötä välttääkseni niitä oon vaan oppinut valitsemaan sanani hyvin määrätynlaisesti. Lähinnä kerron asiat jotenkin koomisesti ja hassuttelen ja viihdytän häntä, se on hioutunut sellaiseksi tällä välttelykäyttäytymisellä. Jos astun harhaan ja paasaus alkaa, niin saatan todeta vaan että no näin asiat nyt on ja et voi vaikuttaa asiaan. Enkä tietenkään voi puhua ihan kaikesta ja aiheet täytyy valita huolella. Enemmän sitten kuuntelen häntä. Tosi tylsää ja rasittavaa vuorovaikutusta, kun ei voi olla oma itsensä, mutta haluaisin kuitenkin olla tekemisissä eikä hän hirveästi halua voida itselleen mitään.