Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun
19.08.2024 |
Mitä tahansa kerron kuulumisistani, niin hän alkaa mistä tahansa arkisesta ja neutraalista asiasta vouhottaa kamalia katastrofiajatuksia. Jos vaikka kerron, että kävin eilen sienessä ja siellä oli hyttysiä, niin alkaa ahdistunut vuodatus, miten minun täytyy nyt huolella tarkkailla onko tullut puremia kun hyttyset voi Suomessakin levittää jotain tauteja ja sitten tulee oireineen lista mitä tauteja. Tai jos mainitsen nukkuneeni liian vähän viime yönä, niin saan kuulla monta katastrofiskenaariota siitä mihin kamalaan ja jopa hengenvaaralliseen huonosti nukutut yöt saattaa johtaa. Lista on loputon. Pikku haava muuttuu hetkessä hengenvaaralliseksi verenmyrkytysvaaraksi jne. Ja saan perääni vielä viestejä missä tulee lisää kamalia katastrofiskenaarioita, linkkejä joihinkin amerikkalaisiin artikkeleihin missä joku oli kuollut pieneen haavaan jne. Sinänsä äitini ei aivan päästään keksi näitä asioita, sillä onhan mahdollista, että vaikkapa haavasta voi joskus tulla verenmyrkytys. Mutta todennäköisyys on siihen aivan äärimmäisen äärimmäisen pieni. No, silti huomaan miten hän onnistuu tuolla pelottelemaan ja saamaan minut ahdistumaan, vaikka kuinka yrittäisin ajatella järkevästi. Ollaan tästä asiasta riideltykin monta kertaa, hän ei suostu ymmärtämään kantaani vaan sanoo vain tarkoittavansa hyvää ja yrittävänsä auttaa. Joudun pian katkaisemaan kaiken yhteydenpidon ja estämään hänen viestit, kun ahdistaa niin paljon aika kun olemme tekemisissä niin kuulla monta skenaariota siitä mitä kamalaa ja hengenvaarallista onkaan taas jostain mitättömästä pikkujustusta seuraamassa (minulle). Neuvokaa mitä tälle voi tehdä?
Kommentit (444)
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
Oliko tässä keskustelussa kun kirjoittivat ettei kotona asuvan 19 v kanssa saa soitella jos nuori reissuillaan? Itse ovat nelikymppisenä täysin riippuvaisia äitiensä puheista ja kiukuttelevat jos äiti ei tuo mieleistä tavaraa.
Onneksi lapset halusivat yliopistoihin, kauas kotoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Mitä on vialla jos nelikymppinen kokee olevansa lapsi? Peili?
Voit kysyä tätä äidiltäni, joka on minut pakottanut aikuisen rooliin siitä asti,
Niinpä. Tuo joka spämmää noita aggressiivisia kommenttejaan on itseasiassa loistava esimerkki ilmiöstä nimeltä häpeäraivo
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
No, itse pelkäsin isääni kuollakseni. Takerruin äitiin, koska hän oli ainoa, joka sentään huolehti jotenkuten fyysisistä tarpeistani. Tein kaikkeni miellyttääkseni häntä, koska pelkäsin, että jos hän on minuun tyytymätön, hän lähtee ja jättää isän armoille, mikä olisi ollut yhtä kuin kuolema minun mielessäni.
Kaikkiin yrityksiini itsenäistyä henkisesti äiti reagoi raivolla, kuin olisi ollut suurin rikos minulta hylätä hänet. Kun vihdoin onnistuin muuttamaan omilleni, ensimmäiset vuodet marinoiduin syyllisyydessä, kun olin jättänyt hänet oman onnensa nojaan. Edelleen tein omia elämänvalintoja hänen mielikseen, jottei hän suuttuisi.
Vasta kun parikymppisenä aloitin terapian, aloin ensinnäkin edes ymmärtää tätä koko kuviota ja pystyin alkaa siitä irtautumaan. Silti nyt melkein nelikymppisenä huomaan edelleen joissain asioissa ottavani äidin henkisesti kantaakseni, ettei hän vain muserru, tuhoudu. Vihaan sitä, että tämä "pelastaja" tulee mulla kuin jostain selkäytimestä ennen kuin huomaankaan, mutta kun huomaan, yhä uudestaan tietoisesti päästän irti. Ehkä irti päästämisestä tulee jossain vaiheessa automaatio, kun sitä tarpeeksi kauan toistaa. Ehkä vielä joskus jopa sisäistän, että minun tehtäväni on elää omaa elämääni, ei kannatella äitiä.
Olin lasteni serkun, 60 v nainen, kyydissä yhdellä reissulla. Kun hän jätti minut kyydistä sanoin turvallista matkaa. Hän kimmastui, mitä tuolla tarkoitit, kyllä osaan ajaa enkä törmäile.
Hänen sielunsiskojaan nämä äitiensä puheista sairastuneet aikuiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Mitä on vialla jos nelikymppinen kokee olevansa lapsi? Peili?
Voit kysyä tätä äidiltäni, jok
Ihmetteleviä. Korjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen käytös kielii ahdistushäiriöstä ja traumoista. Anoppini hysterisoi myös jokaisen pikkuasian vaaranpaikaksi. Mies kertoo, että oli tuollainen jo silloin, kun oli pieni. Esim hän ei saanut mennä ulos leikkimään, kun 50km päässä oli nähty susi. Asuivat lähiössä kerrostalossa, että tuskin se susi sinne kerrostalon pihalle olisi tullut. Kun me saimme lapsen, anoppi vaati meitä kaatamaan pihan omenapuut, koska lapsi voi niissä kiipeillä ja pudota. Kun lapset oli pieniä, olisi joka yskästä pitänyt viedä päivystykseen, niin kuin hän kiikutti omia lapsiaan lääkärille jatkuvasti. Hän myös kertaa miehelleni omia lapsuustraumojaan useaan kertaan.
En pidä anopistani, koska hän selvästi rasittaa miestäni ulkoistamalla oman ahdistuksensa hänelle. Vaikka lapsi on aikuinen, ei hän silti ole äitinsä terapeutti. Anoppi verhoaa oman ahdistuksensa "huolehtimiseksi", eikä se ole normaalia huolehtimista, vaan totaalisen yliampuvaa. Miehestäni huomaa joka puhelun jälkeen, että äitinsä käytös ahdistaa häntä. Hän aina sulkeutuu omiin oloihinsa tai lähtee turhautuneena lenkille, jos on kuunnellut äitinsä paniikkijuttuja.
En osaa neuvoa muuta kuin vetämään tiukat rajat ja antaa välittömät seuraukset, jos raja ylitetään. Sinä et ole äitisi terapeutti etkä velvollinen kontrolloimaan hänen ahdistustaan. Hänen pitää käsitellä tunteensa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
Oliko tässä keskustelussa kun kirjoittivat ettei kotona asuvan 19 v kanssa saa soitella jos nuori reissuillaan? Itse ovat nelikymppisenä täysin riippuvaisia äitiensä puheista ja kiukuttelevat jos äiti ei tuo mieleistä tavaraa.
Onneksi lapset halusivat yliopistoihin, kauas kotoa
En ole riippuvainen äidistäni, välit äitiin on katkaistu, koska oli itse riippuvainen minusta eikä ymmärrä normaaleja rajoja, vaan käyttäytyy, kuin itse olisi minun taaperoikäinen lapsi jota minun pitää tukea ja auttaa joka asiassa ja tuskassa lapsesta asti.
Osaisitpa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni jokainen muutti 19 v usean safan kilometrin päähän, olen yksi tähän kirjoittanut nelikymppisen äiti. Eivät he ole riippuvaisia mielipiteistäni eivätkä roiku minun puheissani. Heillä on perheet ja työ.
Pitäisjö minun ottaa itseeni kun miniäkin varoittelee, suojaa itsesi punkeilta. Mökin maasto ihan kuhisee punkkeja. Tai laoset varoittelee, älä mene yksin metsään kun liikut kuitenkin jo huonosti. Tai katsovat whs olenko hengissä kun ei joka päivä kuitenkaan kukaan mitään viesti, jonninjoutavaa.
Miksi sitten raivoat täällä ja otat itseesi, jos asia ei koske sinua?? Se piski älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos asia ei koske sinua, niin lakkaa puolustelemasta itseäsi ja perhettäsi, kun sinun mielestäsi nämä asiat ei teihin päde. Vai olisiko ehkä niin, että olet jo perheen suunnalta joskus saanut palautetta käytöksestäsi, ja siksi olet niin hanakasti tappelemassa kaikesta, mikä voisi sopia myös sinuun?
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
Voin kertoa. Teini-iässä, kun aloin ottamaan normaalia etäisyyttä vanhempiin ja hoitelemaan ikäiselleni sopivia omia asioita, tiedätkö kuinka äiti reagoi? Raivostui, uhriutui, haastoi riitaa, teki koko perheen elämästä hankalaa ja sanoi, että se olen minä joka pilaan koko perheen elämän ja olen hankala, koska en halua tehdä jotakin tiettyä asiaa hänen tavallaan. Kyllä se on 14-16-vuotiaalle aika kova paikka, kun äiti kertoo miten huono, ilkeä ja paha olen. Tätä teki lapsesta asti sekä minulle että siskolleni aina jos jokin asia ei mennyt hänen mukaansa. Sanoi aina, että meillä oli niin mukavaa siihen asti, kunnes sinä täytit kaksi, ja sitten muutuit hankalaksi ja ikäväksi ihmiseksi, joka "kiusaa" häntä. Kaksivuotias. Kiusaa äitiään. Eli todella siitä sekunnista asti kun on alkanut kehittyä omaksi yksilökseen, tahtoiästä asti, on lytätty, syyllistetty ja kiusattu siitä, että et nyt tee mitään, mihin minä en ole lupaa antanut ja mistä minä en pidä. Kyllä siinä kasvaa kieroon, myönnetään. On vaikeaa kasvaa päättäväiseksi, itsenäiseksi ja terveeksi, kun joka kerta sellaisesta käytöksestä erikseen rangaistaan.
Kaikki kolme meistä lapsista on olleet aina todella säyseitä ja helppoja, ei alkoholi- tai huume- tai biletysongelmia, vaan kotona viihtyviä ja koulussa menestyviä lapsia.
Sama jatkui myös siinä vaiheessa, kun muutin kotoa pois. Jos et vastaa puhelimeen: raivarit, huutoa, syyllistämistä, kauhukuvien maalailua kuolemasta, vaikka saatoin olla nukkumassa tai illanvietossa, eikä huvittanut viestitellä tai soitella juuri silloin. Äitillä oli omat avaimet ja saattoi kävellä asuntoon koska vain, jos sanoin, että haluan avaimet häneltä pois, jotta saan yksityisyyttä, niin sama homma taas: syyllistämistä, uhkailua, kiristämistä, haukkumista, marttyyrina olemista, huutoa siitä miten olen läpimätä, paha ja huono, ja teen kaiken kiusallani ja ilkeyttäni, kunnes annoin periksi. Jos et halunnut kertoa jotain asiaa, niin taas sama juttu, aina sama juttu.
Lopputuloksena se, että välit äitiin on katkaistu. Parinkympin puoleen väliin asti kesti, että sain rajoja vedettyä, ja voit uskoa, että siitäkin on syyllistetty ja haukuttu, verrattu sisaruksiin, että ne ovat niin kivoja ja mukavia sinuun verrattuna. Ikävä kyllä äiti unohtaa, että olen kuullut kun hän sanoo näitä samoja juttuja sisaruksille: "tuo siskosi on paljon kivempi, ei sen kanssa ole koskaan ollut tällaisia ongelmia!", ja sitä sitten toistellaan kullekin lapselle vuorotellen, lapsen lyttäämiseksi ja manipuloimiseksi.
Eli siinä sinulle vähän selkeytystä, että miksi "etäisyyden ottaminen" olisi lapselle todella mieluista, mutta siitä rangaistaan joka kerta, mikä voi tehdä siitä vähän vaikeaa, kun toinen tulee ovelle tai puhelinlankoja pitkin, ja on myös fyysisesti väkivaltainen, rikkoo tavaroita ja käy käsiksi, jos et tottele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
Voin kertoa. Teini-iässä, kun aloin ottamaan normaalia etäisyyttä vanhempiin ja hoitelemaan ikäiselleni sopivia omia asioita, tiedätkö kuinka äiti reagoi? Raivostui, uhriutui, haastoi riitaa, teki koko perheen elämästä hankalaa ja sanoi, että se olen minä joka pilaan koko perheen elämän ja olen hankala, koska en halua tehdä jotakin tiettyä asiaa hänen tavallaan. Kyllä se on 14-16-vuotiaalle aika kova paikka, kun äiti kertoo miten huono, ilkeä ja paha olen. Tätä teki lapsesta asti sekä minulle että siskolleni aina jos jokin asia ei mennyt hänen mukaansa. Sanoi aina, että meillä oli n
Äidillä avaimet, voi jösses sentään. Lapsilla on meille avaimet mutta meillä ei heidän asuntoihinsa. Eikä kun olin sinkkukin kenelläkään ollut avaimia asuntooni.
Ja sitäpaitsi asuneet soluissa, ei siellä jaella avaimia sivullisille. Tietysti jos äiti ostaa asunnon kaitpa omistajalla saa avaimet olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni jokainen muutti 19 v usean safan kilometrin päähän, olen yksi tähän kirjoittanut nelikymppisen äiti. Eivät he ole riippuvaisia mielipiteistäni eivätkä roiku minun puheissani. Heillä on perheet ja työ.
Pitäisjö minun ottaa itseeni kun miniäkin varoittelee, suojaa itsesi punkeilta. Mökin maasto ihan kuhisee punkkeja. Tai laoset varoittelee, älä mene yksin metsään kun liikut kuitenkin jo huonosti. Tai katsovat whs olenko hengissä kun ei joka päivä kuitenkaan kukaan mitään viesti, jonninjoutavaa.
Miksi sitten raivoat täällä ja otat itseesi, jos asia ei koske sinua?? Se piski älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos asia ei koske sinua, niin lakkaa puolustelemasta itseäsi ja perhettäsi, kun sinun mielestäsi nämä asiat ei teihin päde. Vai olisiko ehkä niin, että olet jo perheen suunnalta jos
Ei vaan koska ympäristössäni ei koskaan ole ollut lapsiaikuisia jotka vielä nelikymppisenä ovat äitinsä sanoista riippuvaisia. Minua kiinnostaa tuo aihe, itse olen ikäpolvea kun nuorena lähdettiin jostain kaukaa töihin toiselle paikkakunnalle, ei jääty äitiin roikkumaan henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni jokainen muutti 19 v usean safan kilometrin päähän, olen yksi tähän kirjoittanut nelikymppisen äiti. Eivät he ole riippuvaisia mielipiteistäni eivätkä roiku minun puheissani. Heillä on perheet ja työ.
Pitäisjö minun ottaa itseeni kun miniäkin varoittelee, suojaa itsesi punkeilta. Mökin maasto ihan kuhisee punkkeja. Tai laoset varoittelee, älä mene yksin metsään kun liikut kuitenkin jo huonosti. Tai katsovat whs olenko hengissä kun ei joka päivä kuitenkaan kukaan mitään viesti, jonninjoutavaa.
Miksi sitten raivoat täällä ja otat itseesi, jos asia ei koske sinua?? Se piski älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos asia ei koske sinua, niin lakkaa puolustelemasta itseäsi ja perhettäsi, kun sinun mielestäsi nämä asiat ei teihin päde. Vai olisiko ehkä niin, että olet jo perheen suunnalta jos
Siis tänne ei saisi kirjoittaa kuin lapsiaikuiset? En tiedä tarkoitat, minua vai noita paria muuta ihmettelevää
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen käytös kielii ahdistushäiriöstä ja traumoista. Anoppini hysterisoi myös jokaisen pikkuasian vaaranpaikaksi. Mies kertoo, että oli tuollainen jo silloin, kun oli pieni. Esim hän ei saanut mennä ulos leikkimään, kun 50km päässä oli nähty susi. Asuivat lähiössä kerrostalossa, että tuskin se susi sinne kerrostalon pihalle olisi tullut. Kun me saimme lapsen, anoppi vaati meitä kaatamaan pihan omenapuut, koska lapsi voi niissä kiipeillä ja pudota. Kun lapset oli pieniä, olisi joka yskästä pitänyt viedä päivystykseen, niin kuin hän kiikutti omia lapsiaan lääkärille jatkuvasti. Hän myös kertaa miehelleni omia lapsuustraumojaan useaan kertaan.
En pidä anopistani, koska hän selvästi rasittaa miestäni ulkoistamalla oman ahdistuksensa hänelle. Vaikka lapsi on aikuinen, ei hän silti ole äitinsä terapeutti. Anoppi verhoaa oman ahdistuksensa "huolehtimiseksi", eikä se ole normaalia huolehtimista, vaan totaalisen yliampuvaa. Miehestän
Etkä sinä ole miehesi terapeutti ja puutu hänen ja lapsuuden perheesi väleihin. Miehet vaan ovat tahdikkaampia, eivät arvostele vaimonsa äitiä vaikka vaimon äiti hallitsisi tyttärensä perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen käytös kielii ahdistushäiriöstä ja traumoista. Anoppini hysterisoi myös jokaisen pikkuasian vaaranpaikaksi. Mies kertoo, että oli tuollainen jo silloin, kun oli pieni. Esim hän ei saanut mennä ulos leikkimään, kun 50km päässä oli nähty susi. Asuivat lähiössä kerrostalossa, että tuskin se susi sinne kerrostalon pihalle olisi tullut. Kun me saimme lapsen, anoppi vaati meitä kaatamaan pihan omenapuut, koska lapsi voi niissä kiipeillä ja pudota. Kun lapset oli pieniä, olisi joka yskästä pitänyt viedä päivystykseen, niin kuin hän kiikutti omia lapsiaan lääkärille jatkuvasti. Hän myös kertaa miehelleni omia lapsuustraumojaan useaan kertaan.
En pidä anopistani, koska hän selvästi rasittaa miestäni ulkoistamalla oman ahdistuksensa hänelle. Vaikka lapsi on aikuinen, ei hän silti ole äitinsä terapeutti. Anoppi verhoaa oman ahdistuksensa "huolehtimiseksi", eikä se ole normaalia huolehtimista, vaan totaalisen yliampuvaa. Miehestän
Olet kai kotiäiti tai säännöt työpaikoilla muuttuneet. Jos anoppisi oli työssäkäyvä äiti piti lapsen sairaudesta viedä lääkärintodistus jos jäi kotiin lasta hoitamaan. Ja vielä isän työpaikalta todistus että isä on ko pari päivää ollut töissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni jokainen muutti 19 v usean safan kilometrin päähän, olen yksi tähän kirjoittanut nelikymppisen äiti. Eivät he ole riippuvaisia mielipiteistäni eivätkä roiku minun puheissani. Heillä on perheet ja työ.
Pitäisjö minun ottaa itseeni kun miniäkin varoittelee, suojaa itsesi punkeilta. Mökin maasto ihan kuhisee punkkeja. Tai laoset varoittelee, älä mene yksin metsään kun liikut kuitenkin jo huonosti. Tai katsovat whs olenko hengissä kun ei joka päivä kuitenkaan kukaan mitään viesti, jonninjoutavaa.
Miksi sitten raivoat täällä ja otat itseesi, jos asia ei koske sinua?? Se piski älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos asia ei koske sinua, niin lakkaa puolustelemasta itseäsi ja perhettäsi, kun sinun mielestäsi nämä asiat ei teihin päde. Vai oli
Saa kirjoitella kuka haluaa, mutta jos ketjun aihe "hei te pienten koirien omistajat", ja menet sinne kirjoittamaan, että "ei meillä ainakaan ole pientä koiraa, meillä ei ole koskaan ollut lemmikkejä, eikä pienet koirat meille kelpaa, tuollaiset pienten koirien omistajien ongelmat on täysin keksittyjä eikä tuollaista oikeasti tapahdu, ei meillä ainakaan kun ei meillä ole koskaan ollut pieniä koiria!!". Koska niin sinä käyttäydyt, kun vastaat tähän ketjuun, ja loukkaantuneena ja asian itseesi ottaneena kirjoittelet, että meillä ei ainakaan ole tällaisia ongelmia.
Todellisuudessa kuulostat vain siltä, että teillä perheessä todellakin on näitä ongelmia, ja sinulle on annettu kritiikkiä asiasta. Ja siksi suutut siitä täällä jatkuvasti, kun otat kaikkien muidenkin kritiikit aiheesta henkilökohtaisesti, ja alat puolustella itseäsi ja selittää, että teillä on perheessä kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Äidillä avaimet, voi jösses sentään.
Mikset osaa lukea? Ongelma eivät ole avaimet äidillä, vaan se, että tulee pyytämättä ja kyselemättä sisään silloin kun haluaa. Tai tuli.
Miksi puhut soluista?? Ymmärrä jo, että ei tässä keskustella SINUN LAPSISTASI, vaan ihmisten omista kokemuksista? Minulla käy todella sääliksi lapsiasi, kun käännät KAIKEN, ventovieraidenkin ihmisten jutut itseesi. Taidat olla todella raskasta seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Etkä sinä ole miehesi terapeutti ja puutu hänen ja lapsuuden perheesi väleihin. Miehet vaan ovat tahdikkaampia, eivät arvostele vaimonsa äitiä vaikka vaimon äiti hallitsisi tyttärensä perhettä.
Toivottavasti poika oppii itse ilmoittamaan äidilleen, että opettele käyttäytymään ja mene hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä keskustelussa kun kirjoittivat ettei kotona asuvan 19 v kanssa saa soitella jos nuori reissuillaan?
Ymmärrätkö kaiken tahallaan väärin, vai onko lukutaidossa haasteita?
Kukaan ei ole sanonut noin. Mutta 19-vuotiaalla on oikeus jättää vastaamatta, eikä silloin pommiteta viesteillä ja soitoilla heti perään, vaan järkevä kypsä ihminen ymmärtää, että hän on varmaan juuri silloin kiireinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä avaimet, voi jösses sentään.
Mikset osaa lukea? Ongelma eivät ole avaimet äidillä, vaan se, että tulee pyytämättä ja kyselemättä sisään silloin kun haluaa. Tai tuli.
Miksi puhut soluista?? Ymmärrä jo, että ei tässä keskustella SINUN LAPSISTASI, vaan ihmisten omista kokemuksista? Minulla käy todella sääliksi lapsiasi, kun käännät KAIKEN, ventovieraidenkin ihmisten jutut itseesi. Taidat olla todella raskasta seuraa.
Miksi aikuinen antaisi avaimensa äidilleen?
Lapseni jokainen muutti 19 v usean safan kilometrin päähän, olen yksi tähän kirjoittanut nelikymppisen äiti. Eivät he ole riippuvaisia mielipiteistäni eivätkä roiku minun puheissani. Heillä on perheet ja työ.
Pitäisjö minun ottaa itseeni kun miniäkin varoittelee, suojaa itsesi punkeilta. Mökin maasto ihan kuhisee punkkeja. Tai laoset varoittelee, älä mene yksin metsään kun liikut kuitenkin jo huonosti. Tai katsovat whs olenko hengissä kun ei joka päivä kuitenkaan kukaan mitään viesti, jonninjoutavaa.