Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun
19.08.2024 |
Mitä tahansa kerron kuulumisistani, niin hän alkaa mistä tahansa arkisesta ja neutraalista asiasta vouhottaa kamalia katastrofiajatuksia. Jos vaikka kerron, että kävin eilen sienessä ja siellä oli hyttysiä, niin alkaa ahdistunut vuodatus, miten minun täytyy nyt huolella tarkkailla onko tullut puremia kun hyttyset voi Suomessakin levittää jotain tauteja ja sitten tulee oireineen lista mitä tauteja. Tai jos mainitsen nukkuneeni liian vähän viime yönä, niin saan kuulla monta katastrofiskenaariota siitä mihin kamalaan ja jopa hengenvaaralliseen huonosti nukutut yöt saattaa johtaa. Lista on loputon. Pikku haava muuttuu hetkessä hengenvaaralliseksi verenmyrkytysvaaraksi jne. Ja saan perääni vielä viestejä missä tulee lisää kamalia katastrofiskenaarioita, linkkejä joihinkin amerikkalaisiin artikkeleihin missä joku oli kuollut pieneen haavaan jne. Sinänsä äitini ei aivan päästään keksi näitä asioita, sillä onhan mahdollista, että vaikkapa haavasta voi joskus tulla verenmyrkytys. Mutta todennäköisyys on siihen aivan äärimmäisen äärimmäisen pieni. No, silti huomaan miten hän onnistuu tuolla pelottelemaan ja saamaan minut ahdistumaan, vaikka kuinka yrittäisin ajatella järkevästi. Ollaan tästä asiasta riideltykin monta kertaa, hän ei suostu ymmärtämään kantaani vaan sanoo vain tarkoittavansa hyvää ja yrittävänsä auttaa. Joudun pian katkaisemaan kaiken yhteydenpidon ja estämään hänen viestit, kun ahdistaa niin paljon aika kun olemme tekemisissä niin kuulla monta skenaariota siitä mitä kamalaa ja hengenvaarallista onkaan taas jostain mitättömästä pikkujustusta seuraamassa (minulle). Neuvokaa mitä tälle voi tehdä?
Kommentit (444)
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on pakko-oireinen, ahdistunut, neurootikko. Yrittää saada muutkin mukaan ahdistuksiinsa, ja onnistuukin siinä ainakin sinun kohdallasi. Hän tarvitsisi ammattiapua.
Jos et halua katkaista välejä sinun on vaan pakko laittaa kova kova vastaan. Puhelusi menisi näin:
- Kävin sienessä. Olipa mukavaa!
- Siellä on kuule itikoita jotka voi levittää ties mitä malariaa ja punkkeja. Ne on vaarallisia!"
- Katkaisen puhelun jos jatkat tuota.
- No mutta se on totta ja mihähäb tarkoitan vain hyvää, kyllä on kuule aivokuume ja nymfit ja jne jne
*tuut tuut tuut*
Jos ei tuosta ala oppia, et edes vastaa puheluihin. Miettikööt sitten miksi. Voi tuntua ikävältä, mutta omalle äidilleni rajoja opettaessa olen todennut ettei mikään muu tehoa.
Viestisi on täyttä asiaa. Mutta anteeksi, nauroin ääneen tuolle pelottelulle siitä, että hyttyset levittää punkkeja. Se nimittäin vasta olisikin aika hirveää. t. eräs, joka on pelännyt, että punkit voisi levitä ilmateitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei mitään lahjoja ei koskaan (jouluna, merkkipäivinä, tuliaisina) maailma olisi paljon parempi paikka. Ei turhaa kitisemistä, niin väärä lahja , voi nyt psykologille äkkiä, eikö antaja tajua etten tuosta tykkää enkä tarvitse.
Saanko kysyä miksi kärjistät kaiken?
"Heitä sitten lapsesi 18-vuotiaana ulos, ja sano ettei koskaan saa soittaa"
"Koskaan ei saa olla mitään lahjoja" jne. Tosi omituista, kun kukaan muu ei ole sanonut noin.
Ei ole sama ihminen. Siis se vanhan äidin tuoma väärä lahja on kuitenkin välttämätön, jos ei muuten niin pääsee äidin sanomaan rajattomaksi narsistiksi.
Ei, kun nimenomaan toisin päin. Aiemmin sanoinkin, että tämä lahjajuttu on vain yksi pieni osa kokonaisuutta, johon kuuluu kyttäämistä, kontrollointia, suuttumista kun ei saa haluamaansa, sitä, että aikuisen lapsen on aina pakko vastata puhelimeen juuri silloin kun äitiä huvittaa soittaa, vaikka olisit umpiunessa. Uhkailua, kiristämistä, syyllistämistä. Kaikki näistä liittyy siihen, että vanhempi pakottaa aikuisenkin lapsen tanssimaan oman pillinsä mukaan, eikä hänelle mene kaaliin, että aikuinen lapsi on oma yksilönsä jolla on oma elämä. Empatian puutteesta kertovat myös vanhemman maun mukaisesti ostetut lahjat, koska vanhempi ei tunne lastaan eikä ymmärrä tätä.
Itse olen katastrofiajattelija ja tämä sai minut huolestumaan etten tartuta näitä ajatuksia mieheeni. Kuitenkin hän on läheisin ihminen minulle ja hänelle kerron kaiken. :-/ Pitää vähän miettiä mitä suustaan joskus päästää, mutta samalla mieheni aina sanoo että hänelle voi kertoa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietinpähän vain näitä juttuja "pitkällä elämänkokemuksella." Tuo rajaton ja narsisti minua jaksaa aina naurattaa, jonkun suku/ työpiiriin ei muita satu.
Erikoisesti sanottu.Ainakin omalla kohdallani se on ainoastaan äitini, joka käyttäytyy näin. Ei sisarukset, ei isä, ei kukaan muu sukulainen, eikä todellakaan kukaan töissä.
Sama täällä. Kyseessä minullakin vain äitini, ei kukaan muu läheinen tai ystävä tai pomo tms. Vastaavaa en ole muissa ihmisissä kohdannut. Meitä on perheessäni neljä (aikuista) lasta, ja nämä kolme sisarustani kokevat äitimme käyttäytymisen samoin kuin minä, ja myös heidän puolisonsa näkevät sen ja ihmettelevät. Eli kyse ei ole myöskään siitä, että jotenkin kuvittelisin asioita äidistäni tai provosoisin äitiän
Sama, meillä on myös kolme meitä aikuisia lapsia. Kaikki me kolme ja isä ihmetellään äidin sekoiluja, eli tosiaan on muitakin todistajia sille, ettei ole ihan normaalia käytöstä...
Tiedättehän sen äidin huolen lapsistaan. Se ei poistu, vaikka lapsi kasvaa aikuiseksi, mutta äidin pitää oppia tukahduttamaan se huoli oman mielenterveydensä takia ja aloittajan tapauksessa hänen vuokseen. Itse olen joskus heikkona hetkenä ilmaissut huoleni lapselleni jostakin, vaikka hän on jo 48 vuotias, mutta hän on vain asiallisesti kertonut, miten asiat ovat, ja että huolet ovat turhia. Se rauhoittaa mieltä, mutta jos ei itsellä ole kontrollia ajatuksiinsa ja pelkoihinsa, niin helposti saa mielensä villiintymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Haluan tällaisen äidin lapsena selventää tätä lahja-asiaa, kun joku näyttää sen nyt ymmärtävän vähän tahallaan väärin. Kyse ei siis ole siitä, että äiti ostaisi tyttärelleen lahjaksi mariskoolin, ja tytär loukkaantuisi, kun mariskoolit ei ole riittävän hienoja tai moderneja.
Vaan kyse on vaikka sellaisesta, että äiti harrastaa italian opiskelua työväenopistossa ja italian matkailua, ja ostaa tyttärelleen lahjaksi suomi-italia-suomi sanakirjan, koska aidosti mieltää myös tyttärensä harrastavan italiaa (koska itse harrastaa italiaa). Mutta tytär ei ole koskaan opiskellut sanaakaan italiaa, ei ole koskaan käynyt italiassa eikä muutenkaan ole edes kieli-ihmisiä vaan harrastaa lähinnä autojen rassaamista.
Tai kuten meidän tapauksessa äitini on kokoa xl/xxl ja käyttää vaatteinaan usein mekkoja. Minä taas olen kokoa s/m ja en käytä mekkoja koskaan, olen aina inhonnut mekkoja. Saan häneltä silti lahjaksi kokoa xl olevia mekkoja. Ei siksi, että hän jotenkin kettuilisi koostani tai haluaisi minun lihovan tai kettuilisi siitä, että tyylini on poikamainen, vaan siksi, että hän oikeasti kuvittelee minun olevan kuin hän, kokoa xl oleva mekkoihin tykästynyt.
Eikä se mitään, en minä niistä kolme numeroa liian isoista mekoista pahastu enkä valita. Vaan ihmettelen sitä, että miksi äitini ei ollenkaan tunne minua, miksi hän kuvittelee minun olevan kopio itsestään. Ja tulen surulliseksi siitä. En lahjasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen katastrofiajattelija ja tämä sai minut huolestumaan etten tartuta näitä ajatuksia mieheeni. Kuitenkin hän on läheisin ihminen minulle ja hänelle kerron kaiken. :-/ Pitää vähän miettiä mitä suustaan joskus päästää, mutta samalla mieheni aina sanoo että hänelle voi kertoa kaiken.
Katastrofiajattelun jatkuva jakaminen jollekin toiselle on tuen ja validaation hakemista toisesta ihmisestä. Siinä ei aidosti jaeta huolta jostain mahdollisesta tapahtumasta, vaan tehdään toisesta ihmisestä osallinen neuroottisuuteen, ja väline neuroottisuuden lieventämiseen. Oma olo helpottaa, kun "lasti" on annettu myös toiselle kannettavaksi. Neuroottinen ihminen ei edes huomaa, että levittää ikäviä negatiivisia ajatuksia ympäristöönsä, koska hänelle asian jakaminen on helpotus, ja muille ikävää.
Olisi parempi hakea apua ja oppia paremmin kontrolloimaan sitä oman pään sisäistä elämää, koska sitähän se lopulta on, eikä todellisuutta. Vaikkei neuroottisuus "leviäisikään" mieheen, olisi teille kummallekin parempi tilanne, jos sinun ei tarvitsisi jakaa niitä ajatuksia muille voidaksesi paremmin, vaan saisit ne hallintaan, ja hänelle, koska ei tarvitsisi kuulla kaikkia kauheita skenaarioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjoistahan tässäkin on valitettu, äiti ei ymmärrä ja osaa, eikun on tahallaan ilkeä.
Ikävää, että et ymmärrä ollenkaan lukemaasi. Lisäksi aika ikävää pyrkiä hämärryttämään keskustelua tuollaisella tahallisella kärjistämisellä, muiden sanojen vääristelyllä ja uhriutumisella.
Äidin antamista lahjousta moni on päätynyt kirjoittamaan, etkö itse osaa lukea?
Olennaista lienee mitä niistä lahjoista tässä ketjussa
Äiti ostaa vääriä lahjoja. Eikö viesti ole ihan selvä. Siihen on turha mitään mukapsykologista vetää mukaan. Tytär ei ole tyytyväinen äitiinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Mitä on vialla jos nelikymppinen kokee olevansa lapsi? Peili?
Vierailija kirjoitti:
Haluan tällaisen äidin lapsena selventää tätä lahja-asiaa, kun joku näyttää sen nyt ymmärtävän vähän tahallaan väärin. Kyse ei siis ole siitä, että äiti ostaisi tyttärelleen lahjaksi mariskoolin, ja tytär loukkaantuisi, kun mariskoolit ei ole riittävän hienoja tai moderneja.
Vaan kyse on vaikka sellaisesta, että äiti harrastaa italian opiskelua työväenopistossa ja italian matkailua, ja ostaa tyttärelleen lahjaksi suomi-italia-suomi sanakirjan, koska aidosti mieltää myös tyttärensä harrastavan italiaa (koska itse harrastaa italiaa). Mutta tytär ei ole koskaan opiskellut sanaakaan italiaa, ei ole koskaan käynyt italiassa eikä muutenkaan ole edes kieli-ihmisiä vaan harrastaa lähinnä autojen rassaamista.
Tai kuten meidän tapauksessa äitini on kokoa xl/xxl ja käyttää vaatteinaan usein mekkoja. Minä taas olen kokoa s/m ja en käytä mekkoja koskaan, olen aina inhonnut mekkoja. Saan häneltä silti lahjaksi kokoa xl ole
Todella hyvin selitetty. Varsinkin lopun lause, sehän siinä onkin surullista, kun oma äiti ei tunne lastaan lainkaan. Siinä tulee merkityksetön olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjoista valitetaan ja sitten väitetään ettei valitettu. Semmosta tasapainoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Lahjoista valitetaan ja sitten väitetään ettei valitettu. Semmosta tasapainoisuutta.
Sano ens kerralla vaan, että "En ymmärrä." niin menee enemmän oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen katastrofiajattelija ja tämä sai minut huolestumaan etten tartuta näitä ajatuksia mieheeni. Kuitenkin hän on läheisin ihminen minulle ja hänelle kerron kaiken. :-/ Pitää vähän miettiä mitä suustaan joskus päästää, mutta samalla mieheni aina sanoo että hänelle voi kertoa kaiken.
Katastrofiajattelun jatkuva jakaminen jollekin toiselle on tuen ja validaation hakemista toisesta ihmisestä. Siinä ei aidosti jaeta huolta jostain mahdollisesta tapahtumasta, vaan tehdään toisesta ihmisestä osallinen neuroottisuuteen, ja väline neuroottisuuden lieventämiseen. Oma olo helpottaa, kun "lasti" on annettu myös toiselle kannettavaksi. Neuroottinen ihminen ei edes huomaa, että levittää ikäviä negatiivisia ajatuksia ympäristöönsä, koska hänelle asian jakaminen on helpotus, ja muille ikävää.Olisi parempi hakea apua ja oppia paremmin kontrolloimaan sitä oman pään sisäistä elämää, koska sitähän se lopulta on, eikä todellisuutta.
Tästä syystä näille pitää sanoa rautalangasta vääntäen mahdollisimman suoraan että he levittävät negatiivista energiaa läheisiinsä, tämä pilaa elämänlaatua ja tämän on loputtava. Mikäli ei lopu, niin yhteyden pito loppuu. Hyvin yksinkertaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Mitä on vialla jos nelikymppinen kokee olevansa lapsi? Peili?
Totta, sillä kyllä tuon ikäisellä pitää ottaa vastuu tunteistaan ja tehdä elämästään oman näköisensä, ja samalla se turvallisuuden tunnekin herää, kun hoitaa elämänsä hyväksi. Miksi roikkua niissä neuroottisissa vanhemmissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset neurootikot ovat erittäin vahingollisia vanhempana. Mt-ongelmaisten lapset usein ripustautuvat aikuisena liikaa näihin vanhempiinsa koska ovat jääneet lapsena vaille turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä saatetaan päätä seinään hakaten hakea siitä vanhemmasta koko loppuelämä, ymmärtämättä ettei siltä suunnalta ole koskaan tulossa sitä mitä tarvitsisi.
Paskamaisinta on että kun lapsesta tehdään myös ahdistunut, se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin eikä usein ole kavereita eikä kumppania. Tämä saa takertumaan siihen vanhempaan entistä enemmän. Vaikea kierre joka vaan on pakko katkaista jos haluaa voida hyvin. Tsemppiä ap.
Mitä on vialla jos nelikymppinen kokee olevansa lapsi? Peili?
Voit kysyä tätä äidiltäni, joka on minut pakottanut aikuisen rooliin siitä asti, kun olin taaperoikäinen. Ja harrastaa siis myös tuota katastrofiajattelua.
Ihan kauheaa lukea, kun joku loukkaantunut vanha äiti täällä kettuilee. Ensin kasvatetaan omasta lapsesta mielisairas takertumalla ja kontrolloimalla, ja sitten kettuillaan siitä, että "no onpa todella sairas aikuinen!", kun itse on itse kaikki tärkeimmät kehityksen vuodet muovannut lapsesta sellaista. Ei lainkaan empatiaa. Lapsuus vaikuttaa todella paljon aikuisuuteen.
Äitisi on Debbie Downer.
Tuttua. En juurikaan enää itse aloita keskusteluja, koska kaikesta löytää vain negatiivista. Hymisen vain, kun milloin mistäkin papattaa hysteerisenä ja annan mennä yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos.
Minkälaisia ovat nämä ihmiset, joita on pystytty vanhempien taholta noinkin pahasti kontrolloimaan? Eikö mielessä ole käynyt irtiotto jo varhaisessa vaiheessa? Näin se normaalisti menee, että jo teini-iässä aletaan ottamaan etäisyyttä vanhempiin, ja se kuuluu normaaliin aikuisuuteen.
Ap, älä välitä masentavien ihmisten kirjoittamista viesteistä täällä. Ongelmasi on tosi. Ainoa apu minkä keksin, on viedä aihe aina johonkin kivaan, esim jonkin eläimen edesottamuksiin ja höpöjuttuihin.