Miksi nainen olettaa, että eroamme hyvissä väleissä, jos ero on yksipuolisesti hänen päätöksensä?
Lähinnä ironista, että ensin aukoo päätä siitä kuinka väärä ihminen olen, mutta silti olisi kiva erota ystävinä, kun pohjimmiltaan olen niin kultainen tyyppi. Siis voi vıttu. Ei meina oikein sanat riittää.
Kommentit (112)
Tässä kyllä huomaa yhden suurimmista typeryyksistä, mitä tällä palstalla näkee. "Keskustelijat" katoavat saman tien kun sanoo muutaman sanan vastaan. Koko ketju kuolee hetkessä, kun nämä kakarat saavat itkuraivarin.
Samat kakarat, jotka siis haukkuvat muita kakaroiksi...
Vanha sanonta pitää minusta edelleen erittäin hyvin paikkansa eli ystävistä voi tulla rakastavaisia, mutta rakastavaisista ei enää tule ystäviä.
Toiset vain näyttelevät paremmin tai sitten eivät koskaan ole suhteessaan olleet rakastuneita.
Naiset tykkää pitää eron jälkeen laastarisuhteita ja ne päättyvät usein näin. Kun nainen on laastarin avulla päässyt yli vanhasta, niin laastari dumpataan ja sanotaan, että oot ihan kiva, mutta en rakasta sua oikealla tavalla. Ollaan silti ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan eron syyt olivat pitkälti sinussa ap, koska sinusta haluttiin erota. Nainen kuitenkin halusi osoittaa, että olet ollut hänelle tärkeä ja sen vuoksi halusi pitää jatkossa välit ystävällisinä.
Aivan näin. Nainen osoittaa eron jälkeen erityisesti arvostavansa miestä pyytämällä kuskaamaan itseään paikkoihin, pyytämällä huoltamaan polkupyörän, pyytämällä siirtelemään huonekaluja remontin yhteydessä, ja pyytämällä poraamaan reikiä seinään. Tällä tavalla miehelle osoitetaan, että häntä edelleenkin arvostetaan, vaikka hänen kanssaan ei tietenkään enää haluta elää, koska on niin paska tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kyllä huomaa yhden suurimmista typeryyksistä, mitä tällä palstalla näkee. "Keskustelijat" katoavat saman tien kun sanoo muutaman sanan vastaan. Koko ketju kuolee hetkessä, kun nämä kakarat saavat itkuraivarin.
Samat kakarat, jotka siis haukkuvat muita kakaroiksi...
Täh?
Niinhän se menee, että kiltti ja mukava mies tekee päivällä naiselle kaiken maailman paskahommat ja akka tarjoaa kiitokseksi kahvit. Sitten mies saa lähteä ja tilalle tulee illaksi isokyrpäinen renttu kirnuamaan pıllua, eli lunastamaan sen todellisen palkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se menee, että kiltti ja mukava mies tekee päivällä naiselle kaiken maailman paskahommat ja akka tarjoaa kiitokseksi kahvit. Sitten mies saa lähteä ja tilalle tulee illaksi isokyrpäinen renttu kirnuamaan pıllua, eli lunastamaan sen todellisen palkinnon.
Toivottavasti et usko noihin horinoihisi. Säälittävää elämän hukkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin exä halusi erota ihan yhtäkkiä. Yritti sitten jonkin ajan päästä selitellä kuinka oikeastaan haluaisi että ollaan aika lailla kuin ennenkin, sillä erotuksella ettei olla kuitenkaan yhdessä enää. Toisin sanoen olisi halunnut jatkaa siitä hyötymistä että sai seksiä ja vieläpä ilman kumia.
Ja selvisi että oli siinä välittömästi eron jälkeen (tai oikeastaan uskon että jo ennen) yrittänyt "kaveri"naisensa kanssa jotain mutta eipä ollut sitten se juttu edennyt joten olisi vähän halunnut vielä jatkaa minun hyväksikäyttämistäni. Joillain sitä vaan on pokkaa.
Hyvin kuvaava kirjoitus. Varsinkin tätä vauvapalstaa seuranneena on pakko tulla siihen johtopäätökseen, että miehille elämässä tärkeintä on seksi. Ja oikeastaan lähes ainoana asiana.
Tärkeintä siis se, että sitä vakituista seksiä saisi aina halutessaan. Vaimosta itsestään ei niin väliä. Ei aina lapsistakaan. Suhde on oltava sellainen, että saa seksiä, vaikka oltaisiin erossakin. Jätetyksi tleminenkin on katkeraa ja kaunaista vain siksi, että ei saakaan enää seksiä. Pitää löytää sitä jostain muualta, josta sitä ei kenties ole saatavanakaan enää, kun ei olla enää niin nuoria ja komeita. Joten oltaiskos ystäviä, vaikka ihan vaan sillä tavalla, että tapailtais kumminkin siis tota noin niinku....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se menee, että kiltti ja mukava mies tekee päivällä naiselle kaiken maailman paskahommat ja akka tarjoaa kiitokseksi kahvit. Sitten mies saa lähteä ja tilalle tulee illaksi isokyrpäinen renttu kirnuamaan pıllua, eli lunastamaan sen todellisen palkinnon.
Toivottavasti et usko noihin horinoihisi. Säälittävää elämän hukkaamista.
On kuule ihan nähty. Pyytää minua kaiken maailman muuttoavuksi tai kävelyseuraksi kahvipalkalla, ja sitten nussimiset hoitaa hampit j-miehet. Katkaisin toki välit lopulta, koska kyllästyin "asemaani".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oletan, että mies tarkoittaa aikuista ihmistä. Aikuinen ihminen osaa erota hyvissä väleissä, vaikka haluaisikin itse vielä suhdetta jatkaa. Hyvät välit ovat eri asia kuin se, että ollaan jotain bestiksiä eron jälkeen.
Ei silloin mielestäni pitäisi puhua valheellisesti ystävyydestä, jos sellaista ei oikeasti halua. Asialliset "moikataan, jos tavataan" tuttava tason välit on kuitenkin ihan eri asia...
Naiset ei pysty olemaan valehtelematta.
Mulle teki ex-miesystävä samalla tavoin kuin aloittajalle: ghostasi ja jätti tekstarilla ihan puun takaa (pitkä suhde), se traumatisoi mut ja toipumiseen meni aikaa. Sitten seuraavana vuonna alkoi tulemaan 'Mitä kuuluu? :)' -viestejä ihan kuin oltaisiin jotain bestiksiä? Totesin että edelleen tarvitsen tiedon miksi mut jätettiin, johon ei vastannut joten ignoorasin.
Sitten tämä älypää lähestyi mua sosiaalisessa mediassa taas kysymyksellä 'Eikös voitaisi olla vielä kavereita kun oot niin kiva?'. Ei vithu, silloin totesin etten edelleenkään tiedä miksi mut jätti, olen syvillä haavoilla, enkä todellakaan halua olla kaveri kun hän käyttäytyy tuolla tavoin (tämä vuoden päästä siitä jättämisestä). Tähän eksä vastasi 'no olit upea ja parasta sängyssä mut liian vääränlainen' (=en hyväksynyt sammumista paljuun josta hänet pelastin hukkumiselta kavereidensa kanssa nenänpinnan ollen enää veden yläpuolella ja vaadin kohtuullisempaa käyttöä).
Silloin meni estoon, todellakin. Valitettavasti joitain Kuningas Alkoholi vie, eivätkä he tajua kuinka kaikki muu murenee ympäriltä..
Varsinkin kun se eron syy on selkeästi jäänyt epäselväksi toiselle.