Miksi SYK on Suomen paras koulu?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Hanken on paras mitä suomessa on.
Sinne on valitettavasti niin kovat pääsyvaatimukset, ettei sinne pääse kuin oikeasti lahjakkaat ihmiset. Muistan sen ajoilta jolloin itse kävin sitä. Jo isäni aikoinaan oli iloinen kun kuljin sinne hänen jalanjäljissään.
Pääsyyn helpottaa ,että hallitsee molemmat kotimaiset kielet. Se karsii hyvin heikomman tason ihmisiä pois.
Lukioita voi mitata kolmella tavalla:
-Missä lapsesi kirjoittaa parhaiten suhteessa siihen kuinka hyvä hän oli ennen lukiota (lukio onnistunut opettamaan parhaiten)
-missä lapsesi kirjoittaa parhaiten (lukio valinnut parhaat oppilaat)
-lukiossa tapaa fiinien perheiden lapsia.
SYK (Suomalainen Yhteiskoulu Helsingin Haagassa) pärjää parhaiten kohdissa 2 ja 3. Sieltä on usein kirjoittanut hyviä oppilaita joilla on ns kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista pääomaa. Siellä on myös kovia bilettäjiä ja mm huumeita. Rikkaiden kakrat bilettää kovemmin.
Olin itse Helsingin II Normaalikoulussa joka silloin sijaitsi Haagassa myös. Kerrassaan tasokas koulu. Meillä oltiin keskiluokkaisia mutta useita tohtoreita tuli meidänkin luokka-asteelta. Koulu oli entinen "tyttönorssi". Nyt kai koulu on Viikissä, edelleen kovatasoinen.
.
Niin en tiedä on rotuhygienia samaa kuin älykkyys. Persujen mielestä se on mutta tässä maassa ei ole tainnut syntyä koskaan yhtään todella älykästä ihmistä joka olisi tehnyt mullistavia keksintöjä joten ei kannattaisi huudella.
Seura tekee kaltaisekseen. Jos haluaa lapsen ystäväpiirin koostuvan akateemisesti orientoituneista lapsista perheineen niin tuo on hyvä valinta. Jos taas on ok, että opetus laahaa, on häiriköitä, rima matalalla, puolet ei osaa edes opetuskieltä kunnolla niin vaihtoehtoja on myös yllin kyllin. Jokaiselle jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on SYK tai mikä se edes on ?
Seinäjoen yhteiskoulu?
Se on ilmeisesti jokin koulu pk seudulla. Paikalliset ilmeisesti pitävät siitä.
Ilmankos. En voi kaikkien alueiden paikalliskouluja tietääkkään.
Ei se ole rasismia, että tarjotaan ikäluokan akateemiselle kärjelle mahdollisuus opiskella omaan tahtiin. Miksi kaikkien pitäisi aina edetä hitaimpien mukaan? Tai opiskella selkokielellä, koska luokkakaveri ei osaa kunnolla suomea? Ihan yhtälailla sen voi nähdä syrjintänä ja lahjakkaiden lasten oikeuksia polkevana. Ei se ole tasa-arvoa, että rimaa lasketaan kaikilta, vaan se, että rima on kullekin sopivalla korkeudella ja jokainen myös saa opetusta, ei vain luokan heikoimmat.
Se on vanhanaikainen koulu tylsällä sijainnilla :)
Jokainen ajattelee lapsensa parasta ja yhä harvemmin se löytyy lähikoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen Yhteiskoulu Helsingissä.
Sinne on pääsykokeet, joissa katsotaan erityisesti äidinkielen tasoa eli kaikilla oppilailla on hyvä suomenkielen taito. Usein nämä oppilaat ovat myös innokkaita oppijoita. Koulu vaatii vanhemmilta myös talkoohenkeä ja monesti vanhemmat ovat muutenkin valmiita panostamaan lapsensa koulunkäyntiin.
Me asumme koulun lähellä ja joka vuosi sinne hakee ja pääsee lähikouluista ihan tavallisia lapsia. Ei sinne päästäkseen tarvitse olla mikään kympin oppilas. Heterogeeninen ja motivoitunut oppilasaines takaa sen että opetus ei laahaa jäljessä.
Tuohan on rasismista. Eikö asiaan ole kukaan puuttunut?
Mitä ihmeen rasismia se nyt on, että edellytetään hyvää kielitaitoa, lukutaitoa ja kirjoitustaitoa? Puuttuu puolelta kantasuomalaisistakin lapsista nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Niin en tiedä on rotuhygienia samaa kuin älykkyys. Persujen mielestä se on mutta tässä maassa ei ole tainnut syntyä koskaan yhtään todella älykästä ihmistä joka olisi tehnyt mullistavia keksintöjä joten ei kannattaisi huudella.
Tutkimuksen mukaan tummaihoisilla ÄO on keskimäärin luokkaa 60-64 kun taas suomalaisilla 80-85. Tästä voit vetää suoran johtopäätöksen, mutta vain jos et ole vihreä joka luonnollisesti kuuluu tuohon ensiksi mainittuun ryhmään.
Syrjivää on ehkä se, että testillä varmistetaan se, että suomea vasta opettelevat eivät pääse kouluun vaan jäävät muiden koulujen kontolle vaikka asuisivat lähellä. Tätä voisi yrittää perustella sillä, että koulu on yksityiskoulu, mutta Suomessa yksityiskoulut eivät ole oikeasti yksityisiä vaan saavat valtionapua ja kaupungilta rahaa remontteihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Niin en tiedä on rotuhygienia samaa kuin älykkyys. Persujen mielestä se on mutta tässä maassa ei ole tainnut syntyä koskaan yhtään todella älykästä ihmistä joka olisi tehnyt mullistavia keksintöjä joten ei kannattaisi huudella.
Sinulla on tainnut jäädä hieman kouluja käymättä, mutta oletko kuullut koskaan esim suomalaisista nobelisteista? Näin vain hieman ensialkuun sinua sivistääkseni.
Vierailija kirjoitti:
Seura tekee kaltaisekseen. Jos haluaa lapsen ystäväpiirin koostuvan akateemisesti orientoituneista lapsista perheineen niin tuo on hyvä valinta. Jos taas on ok, että opetus laahaa, on häiriköitä, rima matalalla, puolet ei osaa edes opetuskieltä kunnolla niin vaihtoehtoja on myös yllin kyllin. Jokaiselle jotakin.
Silloinko lapsi hylkää jo tarhaiästä asti saamansa ystävät. Pk seudulla ei ole yhtäkään tarhaa,ala eikä yläastetta jossa ei olisi värien kirjoa rikastuttamassa lapsen ystävä ja tuttavapiiriä. Tuskinpa se lapsesi niin teflonia on, etteikö tyhmyys kymmenessä vuodessa olisi häneen tarttunut.
Vierailija kirjoitti:
Syrjivää on ehkä se, että testillä varmistetaan se, että suomea vasta opettelevat eivät pääse kouluun vaan jäävät muiden koulujen kontolle vaikka asuisivat lähellä. Tätä voisi yrittää perustella sillä, että koulu on yksityiskoulu, mutta Suomessa yksityiskoulut eivät ole oikeasti yksityisiä vaan saavat valtionapua ja kaupungilta rahaa remontteihinsa.
Jahas ja sinun mielestäsi tyhmän pitäisi päästä mihin tahansa kouluun värinsä perusteella? Jos ja kun kouluun on tietyt tasovaatimukset niin silloinhan se on yhtä syrjivää myös kantaväestölle.
Toiset ne vaan syntyy kebab kioskille.
Niin se vaan menee..
Vierailija kirjoitti:
Pääsykoe karsii pois epäakateemisen aineksen ja tunneilla saa keskittyä opettamaan ja oppimaan.
Tämä. Pääsykokeet jo kolmannelle luokalle niin saadaan sekä peruskoulu että lukio suoritettua samalla porukalla ilman häiriköitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seura tekee kaltaisekseen. Jos haluaa lapsen ystäväpiirin koostuvan akateemisesti orientoituneista lapsista perheineen niin tuo on hyvä valinta. Jos taas on ok, että opetus laahaa, on häiriköitä, rima matalalla, puolet ei osaa edes opetuskieltä kunnolla niin vaihtoehtoja on myös yllin kyllin. Jokaiselle jotakin.
Silloinko lapsi hylkää jo tarhaiästä asti saamansa ystävät. Pk seudulla ei ole yhtäkään tarhaa,ala eikä yläastetta jossa ei olisi värien kirjoa rikastuttamassa lapsen ystävä ja tuttavapiiriä. Tuskinpa se lapsesi niin teflonia on, etteikö tyhmyys kymmenessä vuodessa olisi häneen tarttunut.
Suomalais lasten älyllisen tason ylläpitämiseksi heille kuuluisi olla täysin omat koulunsa joihin ei sijoitettaisi etnisesti vähemmän älykkäitä lainkaan. Silloin molempien ryhmien oppimismahdollisuudet paranisivat huomattavasti ja kouluista tulisi jälleen turvallisempia ympäristöjä joissa ei olisi edes rasismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seura tekee kaltaisekseen. Jos haluaa lapsen ystäväpiirin koostuvan akateemisesti orientoituneista lapsista perheineen niin tuo on hyvä valinta. Jos taas on ok, että opetus laahaa, on häiriköitä, rima matalalla, puolet ei osaa edes opetuskieltä kunnolla niin vaihtoehtoja on myös yllin kyllin. Jokaiselle jotakin.
Silloinko lapsi hylkää jo tarhaiästä asti saamansa ystävät. Pk seudulla ei ole yhtäkään tarhaa,ala eikä yläastetta jossa ei olisi värien kirjoa rikastuttamassa lapsen ystävä ja tuttavapiiriä. Tuskinpa se lapsesi niin teflonia on, etteikö tyhmyys kymmenessä vuodessa olisi häneen tarttunut.
Kuka on värien kirjosta valittanut? Ei kukaan. Ihonväri ei nyt liity mitenkään tähän, vaikka kovasti koitat kaiken rasi s miksi aivan tekemällä tehden vääntää. Minusta on ihan hyvä, että on kouluja myös niille, joilla on mahdollisuus ripeämpään tahtiin. Jos moni vasta opettelee kieltä, hidastaa se väkisinkin luokan etenemistahtia. Asiat pitää käydä hitaammin ja selkokielellä läpi, vaikka olisikin valmistavaa opetusta takana. Ihonväri ei tähän liity mitenkään. Meillä on tulijoita tällä hetkellä paljon esim. Ukrainasta. En minäkään oleta lapseni pääsevän Ranskassa tai Lontoossa huippukouluun, koska kielitaito nyt vaan ei riitä.
Lisäksi erityiskoulujen puuttuessa joka luokka on siunattu erinäisillä käytöshäiriköillä. Kuka ei haluaisi mahdollistaa lapselleen rauhallisempaa ympäristöä opiskeluun? Pääsykoe seuloo myös tämän ryhmän pois, koska harvaa häirikköä koulu liiemmin kiinnostelee.
Kun koulussa on työrauha ja kaikki edes auttavasti samalla lähtöviivalle, voidaan opetuksessa edetä paljon reippaammin ja syvällisemmin. Tämäkin on ilmeisesti väärin. Kaikista pitää tehdä yhtä heikkoja, oli palikat mitkä tahansa.
No parhaasta en tiedä, mutta onhan se hyvän maineessa. Opettajia kuvataan motivoituneiksi ja harrastustarjonta on monipuolista, niin vanhempien ei tarvitse niin paljon sumplia harrastuksiin kuskauksia. Ja tietysti pääsykoe 2. luokalla. Mutta maineen kääntöpuoli on se, että jotkut sykkiläiset ja/tai heidän vanhempansa tuntuvat ajattelevan, että yhden kokeen läpäisy onnistuneesti tekee heistä jotenkin ylivertaisia ja sykkiläisyyttä toitotetaan joka paikassa. Minusta se on jotenkin epäsuhtaista, kun kyseessä on kuitenkin vain yksi koe, johon suurin osa lapsista ei edes osallistu. Esim. jos haetaan lapselle varhennusta koulun aloitukselle, testauskertoja on useampia (tai näin oli ainakin joitakin vuosia sitten). Ja niin kuin joku jo tässä ketjussa mainitsikin, SYK:in lukioon ei edes ole erityisen vaikea päästä, jos on A-ranskan, -saksan tai -venäjän lukija. Tiedän useamman ex-sykkiläisen, joka on peruskoulun jälkeen tarkoituksella hakeutunut muualle lukioon, koska he eivät ole kokeneet koulun ilmapiiriä omakseen. Jos lapsi esim. on vähän varattomammasta perheestä, SYK:issä voi kuulla nälvintää siitä, ettei ole reissannut ulkomailla lomilla tai ettei ole merkkivaatteita. Ja kovaakin kilpailua esiintyy. Viihtyminen riippuu tietysti siitäkin, millaisia lapsia sattuu juuri omalle luokalle/luokka-asteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seura tekee kaltaisekseen. Jos haluaa lapsen ystäväpiirin koostuvan akateemisesti orientoituneista lapsista perheineen niin tuo on hyvä valinta. Jos taas on ok, että opetus laahaa, on häiriköitä, rima matalalla, puolet ei osaa edes opetuskieltä kunnolla niin vaihtoehtoja on myös yllin kyllin. Jokaiselle jotakin.
Silloinko lapsi hylkää jo tarhaiästä asti saamansa ystävät. Pk seudulla ei ole yhtäkään tarhaa,ala eikä yläastetta jossa ei olisi värien kirjoa rikastuttamassa lapsen ystävä ja tuttavapiiriä. Tuskinpa se lapsesi niin teflonia on, etteikö tyhmyys kymmenessä vuodessa olisi häneen tarttunut.
Suomalais lasten älyllisen tason ylläpitämiseksi heille kuuluisi olla täysin omat koulunsa joihin ei sijoitettaisi etnisesti vähemmän älykkäitä lainkaan. Silloin molempien ryhmien oppimismahdollisuudet p
Tietyn ryhmän kehitys paranisi huomattavasti jos heille olisi ihan omat asuinalueensa ja koulunsa. Eli ikäänkuin omat reservaatinsa. Silloin he kilpailisivat kaikesta vain keskenään . Miten ylpeitä vanhemmat voisivatkaan olla lapsistaan jotka olisivat oman ryhmänsä älykkäimpiä vaikka sillä älykkyyden tasolla ei nyt ihan kantaväestön koulujen pääsyvaatimuksista läpi pääsisikään. Kuin hullujen huoneen älykkäin potilas tai perunapellon suurin peruna. Mutta jokatapauksessa paras omassa lajissaan.
Tuohan on rasismista. Eikö asiaan ole kukaan puuttunut?