Onko totta että Suomi on maailman ainoa maa, jossa on "hyvä" sosiaaliturvajärjestelmä?
Suomessa ja muissa Pohjoismaissako vain on tällainen kassa nimeltä Kela ja muualla maailmassa ei saa mitään? Onko totta? Naapuri jäi työttömäksi ja väitti tänään, että onneksi kotimaassa on hyvä sosiaaliturva kun muualla maailmassa olisi joutunut hampaattomaksi ja kodittomaksi kerjäläiseksi.
Kommentit (565)
Suomessa on verrattaen hyvä sosiaaliturva johon meillä ei ole varaa.
Toimeentulotuki Suomessa on EU:n yksi huonoimmista siksi että se ei riittävästi vastaa nykyajan haasteisiin kuten työttömyyteen ja köyhyyteen. Kokoomuslaiset (oikeistolaiset) sosiaalipoliittiset päätökset vaikuttavat siihen, kuinka hyvin järjestelmä pystyy tukemaan heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia. Suomen valtion toimeentulotuki verrattuna muihin EU-maihin on huono useista syistä: ensinnäkin Suomessa tukitasojen alhaisuus suhteessa elinkustannuksiin eivät kohtaa, toiseksi meillä on byrokraattisesti asetettuja esteitä tukien hakemiselle. Suomessa työllisyysaste on korkea verrattuna moniin muihin EU-maihin, mutta silti työttömyys voi aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia niille jotka eivät löydä työtä nopeasti tai kykene työllistymään lainkaan. Tässä tulee esille rakenteelliset pulmat joita oikeistolainen politiikka aiheuttaa. Vaikka Suomi käytännössä tarjoaakin korkealaatuisia palveluja ja infrastruktuuria, niin elinkustannukset ovat myös korkeammat kuin monissa muissa EU-maissa. Tämä taas tarkoittaa, sitä että vaikka toimeentulotuki olisi suomalaisesti "suhteellisesti" katsottuna korkea, se ei välttämättä riitä kattamaan kaikkia peruskuluja.
Suomi ja Ruotsi ovat niitä harvoja valtioita, joissa sosiaalietuudet saa nappia painamalla, ei edellytetä minkäänlaista käyntiä viranomaisen pakeilla.
Tässä listaa, olkaa hyvä. Voiko Wikipediaan luottaa, en osaa sanoa. Löysin eu-alueelta kerran virallisen listan mutta en nyt ehdi etsiä sitä, täytyy lähteä ulos.
Suomi on numero 3. Ranskan ja Belgian jälkeen. Samalle tasolle Suomen kanssa menee Italia ja Tanska on lähellä.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_social_welfare_spend…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monissa muissakin maissa on sosiaaliturva. Meillä se on euroopan keskitasoa. Jopa yhdysvalloissa on jonkinlainen sosiaaliturva, mutta heikompi. Australiassa kun kävin paikallinen neuvoi että kerjäläisille ei kannata antaa rahaa koska heidän pitäisi kyllä pärjätä sosiaaliturvalla, eli jonkinlainen sosiaaliturva on sielläkin.
USA:ssa ei saa terveydenhoitoa ilman vakuutusta. Yliopistotkin ovat maksullisia. Kouluissa omat eväät lapsilla, ei kouluruokaa. USA:ssa on hyvin huono sosiaaliturva, mutta hyvät mahdollisuudet hyviin ansioihin, jos vaan pystyy tekemään töitä.
USAssa 1628 % kuuluu julkisen (mm. köyhien ja vanhusten ohjelmat) ja 68 % yksityisen terveysvakuutuksen piiriin. Eli 84-96 % osavaltiosta riippuen.
Vakuutuksissa on valtavia eroja. Julkinen vakuutus ei kata juuri mitään. Yhdysvalloissahan kuolee jopa ykköstyypin diabetekseen ja synnytykseen sellaisia määriä ihmisiä, että ollaan lähempänä kehitysmaita kuin länsimaita. Vakuutusjärjestelmän seuraus on, että sairaalat veloittavat kaikesta, mistä kehtaavat, sillä saavat näin pumpattua rahaa vakuutusyhtiöiltä. Esimerkiksi mainitun synnytyksen hinta voi olla kymmeniä tuhansia dollareita, ja lasku voi sisältää sellaisia kuluja kuin lapsen tuominen sylissä pidettäväksi. Sairaala veloittaa äitiä, tai siis vakuutusyhtiötä, siitä, että tämä saa pitää omaa lastaan sylissään.
Mutta jos muuttaisin jonnekin edulliseen maahan, eläisin pelkän sivutyöni palkalla aika hyvin - sitä voi tehdä etänä paikasta riippumatta, ei onnistu keneltä tahansa sillä vaatii lahjakkuutta ja erikoisalan osaamista. Saan tuosta nettona muutaman satasen / kk. Sille ei vain nyt ole kysyntää, tekijöitä on vähän mutta kysyntääkään ei ole paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalaisessa tarkastelussa meillä on keskinkertainen sosiaaliturvajärjestelmä, joka muodostaa suurimman yksittäisen menoerän valtion budjetista.
Pystytkö sanomaan, missä maassa olisi parempi?
Tanska, Hollanti, Belgia,....
Suomessa velvoitteiden laiminlyönti voi johtaa toimeentulotuen alentamiseen, muttei koskaan sen epäämiseen. Tanskassa ja monissa muissa maissa toimeentulotuki voidaan evätä kokonaan, jos henkilö ei täytä velvoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole totta, suomi saanut eu moitteita huonosta sosiaaliturvasta.
Tämä on väärä tieto, kun eivät ole laskeneet asumistukea mukaan tukiin. Se on ihan olennainen tuki. Miksi pitää levittää väärää tietoa?
tää tyyppi jankuttaa tätä samaa paskaa täällä.ja hyvä et on huono sosiaaliturva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalaisessa tarkastelussa meillä on keskinkertainen sosiaaliturvajärjestelmä, joka muodostaa suurimman yksittäisen menoerän valtion budjetista.
Pystytkö sanomaan, missä maassa olisi parempi?
Suomen sosiaaliturva on EU:n toiseksi heikoin. Romaniassa muistaakseni vielä heikompi.
Ei ole totta. Suomessa sos. etuudet ja tuet ovat jopa alle Eu-maiden keskitason esim. Unkarin tasolla, jolla heikko ostovoima.
Suomi on saanut useamman kerran niin Eu:lta, kuin YK huomautuksen liian alhaisesta sosiaalituista ja on tarkkailussa.
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalaisessa tarkastelussa meillä on keskinkertainen sosiaaliturvajärjestelmä, joka muodostaa suurimman yksittäisen menoerän valtion budjetista.
Sosiaaliturvamenot ovat 78 miljardia josta työttömyystuet ovat 5 miljardia, eläkeläisiin menee 33 miljardia. Sosiaaliturvamenoihin kuuluu myös sairaspäivärahat ja äitiyslomarahat, ne menevät palkan mukaan + terveydenhoito.
Hus irtisanoo 1000 ja ensi vuonna irtisanotaan 4000 virkamiestä.
Työmarkkinatuki on 595 netto, mutta sitä vähentää vuokra-,metsä-,korko- ja osinkotulot, myös osakesäästötili.
Asumistukeen vaikuttavat puolison tulot eikä sitä saa omistusasuntoon enää tammikuussa. Lisäksi tulee varallisuusraja.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot, lainat ei ole asumismenoja, ei saa omistaa kesämökkiä, venettä, moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monissa muissakin maissa on sosiaaliturva. Meillä se on euroopan keskitasoa. Jopa yhdysvalloissa on jonkinlainen sosiaaliturva, mutta heikompi. Australiassa kun kävin paikallinen neuvoi että kerjäläisille ei kannata antaa rahaa koska heidän pitäisi kyllä pärjätä sosiaaliturvalla, eli jonkinlainen sosiaaliturva on sielläkin.
USA:ssa ei saa terveydenhoitoa ilman vakuutusta. Yliopistotkin ovat maksullisia. Kouluissa omat eväät lapsilla, ei kouluruokaa. USA:ssa on hyvin huono sosiaaliturva, mutta hyvät mahdollisuudet hyviin ansioihin, jos vaan pystyy tekemään töitä.
USAssa 1628 % kuuluu julkisen (mm. köyhien ja vanhusten ohjelmat) ja 68 % yksityisen terveysvakuutuksen piiriin. Eli 84-96 % osavaltiosta riippuen.
Vakuutuksissa on
Ja tälläistä amerikkalaista järjestelmää "emme muuta keksinyt ja saksitaan taloutta" tyypit ajaa suomeen. Kyllä meilläkin kohta ihmisiä menehtyy diabetekseen ja synnytyksiiin ja syöpiin yms. Nythän on jo hus alueilla ollut vähän viitteitä syöpäpotilaiden kohdalla tästä kun ei pääse tutkimuksiin ja hoitohin ajoissa. Kokoomuslaisesta näkökulmasta se ei ole mitään. Sehän on ihan oma vika ettei ihmisillä ole varaa vakuutuksiin ja yksityisiin hoitoihin.
Kun vertaillaan eri maiden sosiaaliturvaa, pitää ottaa huomioon Suomen pitkä ja kylmä talvi. Täällä suurin menoerä on asuminen ja lämmitys. Näihin uppoaa ihan eri lailla rahaa kuin monessa muussa maassa, ja suhteutettuna asumismenoihin sosiaaliturva ei olekaan niin riittävä kuin nopea vertailu voisi antaa uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pohjoismaiden heikoin sosiaaliturva kantaväestölle.
Muissa pohjoismaissa on tasapuolisempi sosiaaliturva. Korvausten alaraja on korkeampi kuin Suomessa mutta kaikille korvauksille on katto eli suuria työttömyyskorvauksia tai eläkkeitä ei saa kukaan muissa pohjoismaissa. Asumistuki on tulo- ja omaisuusperusteinen muissa pohjoismaissa mutta myös omistusasuntoon saa asumistukea jos tulot tippuvat ja omaisuutta ei ole. Tanskassa saa esim. työttömyyden osuessa kohdalle lainaperusteista asumistukea omistusasuntoon valtiolta jottei asuntoa ole heti pakko myydä. Suomi teki virheen koska aikaisemmin asumistuki oli vain tuloperusteinen ei omaisuusperusteinen. Muissa pohjoismaissa kansanedustajat eivät saa sopeutumisrahaa. Työpaikkoja ei myöskään "korvamerkitä" puoluekirjan perusteella. Tämä jäänne on suomettumisen seurausta. Itä-Euroopan maissa oli pakko kuulua kommunistiseen puolueeseen jotta pystyi hakemaan tiettyjä virkoja. Edelleen esim. Kiinassa ja Irakissa ei voi hakea tiettyjä työpaikkoja jos ei kuulu valtapuolueeseen.
Haluan ehdottomasti muiden pohjoismaiden sosiaaliturva-systeemin Suomeen. Oksettaa Suomen öky-eläkkeet ja suuret työttömyyskorvaukset isotuloisille. Niin, ja muut pohjoismaat ovat velattomia.
Esim. kaikissa muissa Pohjoismaissa on parempi sosiaaliturva kuin Suomessa. Esim. työttömyysturva oli jo ennen leikkauksia Suomessa Pohjoismaiden huonoin.
Vähimmäisturvan heikkoudesta puolestaan Suomi on saanut useita huomautuksia.
Vierailija kirjoitti:
Hus irtisanoo 1000 ja ensi vuonna irtisanotaan 4000 virkamiestä.
Työmarkkinatuki on 595 netto, mutta sitä vähentää vuokra-,metsä-,korko- ja osinkotulot, myös osakesäästötili.
Asumistukeen vaikuttavat puolison tulot eikä sitä saa omistusasuntoon enää tammikuussa. Lisäksi tulee varallisuusraja.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot, lainat ei ole asumismenoja, ei saa omistaa kesämökkiä, venettä, moottoripyörää eikä asuntovaunua.
omistan 2 venettä ja moottoripyörän vaikka kuinka jankutat.säkin omistat sukat et paljon muuta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin hyvin pieni osa naapurisi väittämässä on totta. Muualla sosiaaliturva ei riippumatto. Esim Norjassa työttömyysturva voidaan evätä kokonaan, jos ei täytä tiettyjä ehtoja, kun taas Suomessa sitä vain lasketaan astettain. Tätä Orpo on tarkoittanut kun hän on sanonut, että edetään kohti pohjoismaista sosiaaliturvaa. Valtion tulee tarjota suojaverkko, mutta se ei saa muodostua riippumatoksi.
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Sut voi kohta helposti irtisanoa ja menetät omaisuutesi, jos sinulla ei ole säästöjä tilillä millä rahoitat kaiken, kun tuet leikataan.
Ansiosidonnaisesta poistettiin lapsikorotukset huhtikuussa ja syksyllä se porrastetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalaisessa tarkastelussa meillä on keskinkertainen sosiaaliturvajärjestelmä, joka muodostaa suurimman yksittäisen menoerän valtion budjetista.
Pystytkö sanomaan, missä maassa olisi parempi?
Suomen sosiaaliturva on EU:n toiseksi heikoin. Romaniassa muistaakseni vielä heikompi.
Tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa. Jos olet tällaisia tilastoja nähnyt, on niissä vääristymä siksi, että sosiaaliturvaan lasketaan kuuluvaksi eri maissa eri asioita. Esimerkiksi suomalaista kouluruokaa tai lapsilisää ei lasketa sellaisiksi, koska niitä saavat kaikki. Opiskelu korkeakoulussa Suomen tapaan on maksutonta hyvin harvassa maassa, saati se, että opiskelija saisi opinto- tai asumistukea. On yleisesti tiedossa, että Etelä-Euroopassa asutaan liki kolmikymppisiksi vanhempien kanssa, koska nuorempana ei ole varaa muuttaa omilleen. Alankomaissa äitiysloma on kolme kuukautta. Vastaavia esimerkkejä on helppo keksiä.
Meillä on siitä mielenkiintoinen sosiaaliturvajärjestelmä, että se on kustannusvaikutuksiltaan megalomaaninen suhteessa veronmaksajien määrään. Ruotsin tavoin rahoitamme sekä Somalian että Afganistanin valtioita merkittävillä summilla vuosittain toimeentulotukien muodossa. Emme siis maksa vain omien kansalaistemme sosiaaliturvaa.