Myyrä kausi 4 OFFICIAL
Neljäs kausi ulos 11.9.2024 alkaen. Mukana 11 julkkista, 6 naista ja 5 viestä. Naiskilpailijat: Henny Harjusola, Viivi Pumpanen, Arja Koriseva, Mari Perankoski, Ina Mikkola, Linnea Skog. Mieskilpailijat: Kari Kanala, Robert Helenius, Aaron Bojang, Tomas Grekov, Jon Korhonen
Kurkkaa seuraavat Myyrä-lähetysajat Iltapulusta
Kommentit (3590)
Ina ei ole voinut toukokuussa 2023 arvata että syys-marraskuussa 2024 Viivi on vauvapalstan ykkösepäilty.
Eikä Ina ole saanut katsoakseen toisten inserttejäkään.
Ja miksi kukaan olisi hänelle ykkösehdokastaan muuallakaan paljastanut?
Ei Ina tuunaa myyräilyään pienemmäksi siksi, että Viivi tippui. Tuollainen teoria on vaan niin kaukaa haettu ja kummallinen.
Kari ainakin sanoi melkoisen suoraan Viivin pudotessa, että meni suuntaviivat uusiksi. Olisikohan sanonut jotain että monella meni, eli ainakin Kari uskoi muidenkin näin ajattelevan. Ja Tomas on pitkään ollut Inan liittolainen. En siis tietenkään tiedä mitä Ina tietää, mutta en kyllä yhtään usko, että ei edes aavista. Lisäksi toki myyrä voi hyvin saada tällaisen tiedon tuotannolta.
Vierailija kirjoitti:
Ja varmaan siksi olen tällä ja kahdella edellisellä kaudella spotannut myyrän keskimäärin kolmannessa jaksossa - jos Tomas on tämän kauden myyrä.
Et siis ole Olli-fani? Tän foorumin sekä parhaita että huonoimpia puolia on, että ei ole nimimerkkejä. Muistelen vaan, että Olli-fani laski kirjoittamiaan viestejä, mutta ehkä sekoitan kirjoittajat.
Musta on outoa miten paljon täällä sanotaan, että taidetehtävä meni niin hyvin ettei Ina vaan voi olla myyrä.
Oikein 14/30, tavallaan 14/26. Onko se oikeasti niin hyvin? Missä menee hyvän raja? Ja onko sen alle selvä myyrä? Ja jos on, kannattaako niin tehdä vaikka voisi? Kaikki ovat kuitenkin kuulleet selitykset ja tulevat näkemään taulun lopuksi, niin ihan mitä vaan ei voi jättää laittamatta. Ainakaan suurissa määrin.
Musta tuo on ihan ok mutta ei erityisen hyvä. Ja tänne laitettujen laskujen perusteella oikeat kuvat meni suht hyvin tasan selittäjien kesken. Eli ei sieltäkään ole sanottavissa myyrää.
Jos siis suoraan vain tätä tehtävää tulkitsee, joko kaikki 4 olivat tasaisen hyviä, kaikki 4 olivat tasaisen huonoja, tai Ina huononti muiden tulosta. Ja oli mikä vaan näistä, ei se vähennä sitä että Ina voi olla myyrä, vaikka ei suoraan sitä osoittaisikaan.
Tästä tehtävästä voi siis lähinnä poimia satunnaiset huonot selitykset, Tomasin pelleilyn ja Inan kirstuhalut. Tomas selvästi pelleili sekä vaattein että selityksin, oikein kunnon valemyyrän tavoin. Inalla tuntui olevan ennakkotietoa, kun jo jaksoa aiemmin pohjusti haluaan kirstuun juuri tähän tehtävään. Ei ole vaikeaa pysyä Ina-myyrässä.
Vierailija kirjoitti:
En ole kertaakaan yrittänyt selvittää piirsikö Ina tietovisassa rusetin vai lukeeko siinä myyrä. Vielä kerkeää.
Yritäpä. ;) Rusetti, jossa lukee myyrä.
Jos Ina tai Kari on myyrä, niin miksi he tsemppaavat toisia vaunutehtävässä? "Jaksa jaksaa!" "Työnnä työnnä!" "Vahvat jalat!" "Sä oot vahva poika!"
Miksi Tomas ei huuda vastaavia kannustuksia lainkaan? Onko hän muka introvertti?
Vierailija kirjoitti:
Jos Ina tai Kari on myyrä, niin miksi he tsemppaavat toisia vaunutehtävässä? "Jaksa jaksaa!" "Työnnä työnnä!" "Vahvat jalat!" "Sä oot vahva poika!"
Miksi Tomas ei huuda vastaavia kannustuksia lainkaan? Onko hän muka introvertti?
Ja "pitäkää hetki taukoa" Inalta. Aika paljon pahempi kuin hiljaisuus.
Tästä tehtävästä en valitettavasti Tomasin kelkkaan hyppää. Kivien potkimisen radalle tms aluksi voisin uskoa, kaikki muu tähän mennessä mainittu on tuntunut keksityltä.
"Oikein 14/30, tavallaan 14/26. Onko se oikeasti niin hyvin? Missä menee hyvän raja?"
14/26:ssa on mukana kaksi taiteilijan nimeä, jotka oikeasti olivat taulun nimi ja tuntematon taiteilija viroksi.
14/24 on siis lähempänä totuutta.
Jos laskee pois hyvin samanlaiset rukoilevat hörhelönaiset, mustavalkeat koirat, ja kerubit/vauvat niin tulos oli 14/19 (olettaen että toisen kerubin taiteilijaa ei kerrottu).
Nuo kolme samankaltaista paria olivat täysin arpapeliä, noilla kuvailuilla.
Karin prinssi-kuvaus olisi myös sopinut johonkin toiseen tauluun. 14/18 siis tulos, olettaen että sen toisen taulun taiteilijaa ei kerrottu.
Vielä voisi varmaan rajata 1-2 taiteilijaa pois, kun vaan muistaisi paremmin kuin minä.
Mutta siis "epämääräiset selostukset ja arpapelit pois laskien" Inan tulos oli vähintään 14/18, ehkä jopa 14/17, tai parempikin.
Uskon että myyrä haluaisi paksummalla pensselillä hutiloida viimeisen tehtävän. Ja olihan siellä eräällä ainakin NELJÄ kikkakolmosta käytössä: viitta, viron kieli, taulun nimi taiteilijan nimenä, "täs on koira".
Vaunutehtävässä Tomas jättäytyy porukasta jotenkin kummallisesti, aivan kuin sotkeutuisi jalkoihinsa tms. Mutta jos miettii että hän yritti vastustaa vaunun liikkumista käsivoimillaan, niin nähdyn kaltainen liikehdintä saattaisi olla luonnollinen tapahtuma, kun voimat eivät riitäkään. Eteenpäin työntävältä ja puskevalta on hyvin vaikea kuvitella tuollaista liikehdintää.
Yhdeksästä työntäjästä kolme jättäytyy peräjoukkoihin.
Mutta vain yksi heistä jostain syystä ei pystykään pysymään mukana työntämässä.
1/9 todennäköisyys tälle. 3/9*1/3. 1/27 jos oletamme että kelle vaan olisi voinut sattua tuollainen rimpulointi.
"Uskon että myyrä haluaisi paksummalla pensselillä hutiloida viimeisen tehtävän. Ja olihan siellä eräällä ainakin NELJÄ kikkakolmosta käytössä: viitta, viron kieli, taulun nimi taiteilijan nimenä, "täs on koira"."
Mutta nämäkin 4 kohdistuivat käytännössä kahteen tauluun. Koira ja taulun nimi olivat sama työ, ja viitta ei haitannut kun ehti kuitenkin kaiken. Ehti siis mahdollisesti kertoa 8 taulua kunnolla. 8/24 eli kolmasosan. Ehkä ei oikein, mutta se menee aivan samanlaiseksi spekuloinniksi kuin tuossa Inan kohdalla eikä mulle ainakaan todista mitään.
Laskennallisesti Tomas saattoi siis hyvinkin saada oikein aivan yhtä paljon kuin 2 muuta selittäjää, eli ei hänelläkään kovin paksu myyräpensseli voinut olla käytössä. Jos ei kellään ole, ei siitä voi kovin vahvoja vastalauseita kellekään vetää.
Ja edelleen, uskon että tän tyyppiset tehtävät voisi olla Inan vahvuus eli 14/24-26 ei ole hänelle kovin paljoa mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Ina ei ole voinut toukokuussa 2023 arvata että syys-marraskuussa 2024 Viivi on vauvapalstan ykkösepäilty.
Eikä Ina ole saanut katsoakseen toisten inserttejäkään.
Ja miksi kukaan olisi hänelle ykkösehdokastaan muuallakaan paljastanut?
Ei Ina tuunaa myyräilyään pienemmäksi siksi, että Viivi tippui. Tuollainen teoria on vaan niin kaukaa haettu ja kummallinen.
Inalla on se etu että hän on ollut tuolla livenä paikan päällä.
Ei ole ollut tarvetta odottaa, että ohjelma tulee telkkarista, ja pääsee näkemään käsikirjoittajan manipuloimia pätkiä. Ei ole ollut vaikea matkan varrella päätellä ketkä ovat yleisesti epäilyttävinä pidettyjä kilpailijoita ja keihin luotetaan eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja varmaan siksi olen tällä ja kahdella edellisellä kaudella spotannut myyrän keskimäärin kolmannessa jaksossa - jos Tomas on tämän kauden myyrä.
Et siis ole Olli-fani? Tän foorumin sekä parhaita että huonoimpia puolia on, että ei ole nimimerkkejä. Muistelen vaan, että Olli-fani laski kirjoittamiaan viestejä, mutta ehkä sekoitan kirjoittajat.
Kuulostaa kyllä Olli-fanilta.
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku selittää, miten myyrä hyötyy koko hommasta? On tietysti hauska rooli sinänsä mutta koko ajan tietää että ei saa sitä isoa pottia? Vai saako myyrä jonkun eri korvauksen? Miten hyötyy toisten potin sabotoinnista sinänsä?
Vähintään julkisuutta. Pysyy varmasti mukana loppuun asti, kaikilla muilla saattaa loppua lyhyeen. En tiedä tuleeko jälkipyykkinä enemmän haastatteluja tms kuin muilla finalisteilla, mutta tuskin vähempääkään, ja nimi jää huulille.
Kaikki 3 jäljellä olevaa lienevät sen sortin projektityöläisiä, että kunhan jonkun korvauksen ajastaan saavat (ja eivätköhän saa), lisääntyneestä julkisuudesta saanee hyötyä jatkossa.
Huutokauppatehtävä HUUDETUT ASIAT.
Kari myyränä: etukäteistietona haluaa huutaa jokerin alussa, ettei pysty huutamaan avainta lippaaseen jolloin ei paljastuisi pudotuksessa lippaan huutajaksi.
Tomas myyränä: Huutaa itselleen pudonneiden myyräkirjoja haluten huvittaa itseään niillä ja estävän muilta ne tiedot päästä hänen jäljilleen. Toisessa esineessä haluaa myös estää tiedon muilta.
Ina myyränä: Erikoisjokerin huutaminen enemmän kilpailijan veto.
Tomas sanoo Inan tietovisatykittelyshowsta insertissä että "loistavaa, yksi epäillyistä lähtee listasta pois". Mitä loistavaa siinä on että Tomaksen lista lyhenee yhdellä nimellä - eiköhän kaikkien muidenkin epäilyt Ina kohtaan tipahtaneet lähelle nollaa prosenttia.
Kilpailijan suusta tuo on siis uskomaton lausunto.
Myyrän suusta sellainen, että "tässä nyt esitetään kilpailijaa, joka iloitsee kun epäiltyjen määrä vähenee".
Edes Mensa-nero Pyhimys ei osannut asettautua kilpailijan rooliin, kun tuli se aivopieru hotellihuoneen sängyllä spekuloidessa: "jos randomisti laittais johonkuhun all-in niin todennäköisyys saada oikein olisi 1/8" - oikeasti 1/7 jos tietää ettei itse ole myyrä, tai siis kuka nyt edes harkitsisi all-inin laittamista itseensä!
Vierailija kirjoitti:
"Jos maalivahti syöttää puolustajalle, puolustaja keskikentälle, keskikenttä laiturille, laitapelaaja keskittää maalille ja kärki puskee pallon maaliin, kuka teki maalin? Sinun logiikallasi maalivahti."
Tarkoitus on luoda vertaus, joka olisi lähellä tilannetta, jossa huutokauppa on sakkaamassa ja nuija osumassa pöytään. Joku huutaa juuri ennen nuijan osumista, ja tästä syystä kohde ei menekään 6100 eurolla vaan lopulta 7800 eurolla.
Siten lähempänä olisi tilanne, jossa maalivahti juuri ennen päätyrajaa pelastaa näppeihinsä omasta puolustajasta kimmonneen pallon. Vastustaja ei saakaan kulmapotkua, vaan maalivahti tarraa palloon ja heittää puoleen kenttään vapaana olevalle (vastustajat olivat jo juosseet valmistautumaan kulmapotkuun) Messille. Joka muutaman syötön jälkeen vetää saksipotkulla yläkulmaan.
Maali merkitään Messille. Mutta ilman maalivahdin huikeaa venytystä päätyrajalla maali olisi jäänyt syntymättä
Tässä sun futiskuviossa oli vain veska ja Messi vaikka huutokaupassa meillä on vähintään kolme ratkaisevaa pelaajaa (jos Tomasta edes laskee ratkaisevaksi). Ehkä Tomas pelasti päätyrajalta mutta sen jälkeen hänen pelinsä ei ollut lopputuloksen kannalta merkittävä. Loppu oli Karin ja Hennyn seinäsyöttökuvio, joka ratkaisi lippaan hinnan.
"Mutta siis "epämääräiset selostukset ja arpapelit pois laskien" Inan tulos oli vähintään 14/18, ehkä jopa 14/17, tai parempikin."
Korjaus: koska koirakuva oli Grand Duchess, niin pitäisi siis lukea "vähintään 14/19, ehkä jopa 14/18, tai parempikin".
Joidenkin mielestä Ina on myyrä 14/19 suorituksella, mutta Tomaksen laivanupotussuoritus 10/19 ei ole epäilyttävä.
Ina yhdisti taiteilijoita (osittain huonosti) kuvailtujen kuvien kohdalle, Tomas kävi lunttaamassa kartasta koordinaatteja eikä silti osunut kovin hyvin. Tarkat sijainnit tuntuivat selvästi kuitenkin olevan hallussa, koska kahdesti teki maksimaalisen (vielä-jotenkin-uskottavan) määrän huteja per paatti, ja lopuksi upotti kahdella suoralla osumalla yhden paatin.
JUURI noin toimisi myyrä, joka muistaa kolmen paatin sijainnit tasan tarkkaan: ensin huteja niin että heikompaa hirvittää, sitten luottamuksen palautus täydellisellä osumistarkkuudella, mutta ei kuitenkaan yhden kokoiseen, koska kahden kokoinen vie enemmän aikaa ja tuo vähemmän rahaa pottiin, ja kolmas kolmen tai isomman kokoinen olisi jo epäilyttävää.
"Tässä sun futiskuviossa oli vain veska ja Messi vaikka huutokaupassa meillä on vähintään kolme ratkaisevaa pelaajaa."
Messi _muutaman syötön_ jälkeen täräyttää maalin. Kuviossa on tuolleen ilmaistuna vain mokke ja Messi (sun logiikalla), mutta jos olisin nimennyt ne ketkä muutamassa syötössä olivat mukana, MacAllister ja DiMaria, niin sitten kuviossa olikin mukana neljä?
Oh lord my blood pressure.
Mä ymmärrän jossain määrin ne perustelut, että ei myyrä voi aina olla epäilyttävä ja vähentää pottia. Mutta jotenkin en vaan voi ymmärtää, kun halusi kirstunvartijaksi niin paljon tohon vikaan tehtävään, niin miksi lopputulos oli sit noin hyvä, jos olisi myyrä? Uskon, että täällä jotkut muutkin ihmettelee tätä. Ja tämän lisäksi jaksoa aiemmin oli sama juttu, että oli suoriuduttu hyvin ratkaisevassa roolissa. Onko Ina edes tiennyt, että ihmiset ovat epäilleet Viiviä niin paljon. En pidä ollenkaan varmana, että Ina ja/tai tuotanto olisivat aatelleet sen takia, että nyt pitää pitää matalampaa profiilia. Inalla on kuitenkin ollut useita ihan hyviä suorituksia muutenkin, mutta ennen kaikkea nuo useat peräkkäin nyt. Esimerkiksi jos myyrä olisi päättänyt toimia kilpailijamaisesti tvtornitehtävässä ja haluaisi sitten kirstunvartijuuden taidetehtävään (ja saa sen), niin miksi olisi taas "kilpailijamainen"? Okei, voi olla pieniä myyräilyjä, mutta lopputulos on nähtävillä. Tätä en vaan voi ymmärtää. Käsittääkseni Inalla meni aika hyvin myös pussukkatehtävässä siinä välissä.