YLE: Korkeasti koulutettu Riina Simonen ei saa mistään töitä, ja hänenlaisiaan on koko ajan enemmän
Toisaalta hänellä ei ole mitään tutkintoa oikeisiin töihin. Ehkäpä kouluttautuminen lähihoitajaksi auttaisi työnhaussa?
Kommentit (1044)
En ole tehnyt gradua, mutta jos sen tekisin, niin tietenkin aiheesta joka minua kiinnostaa.
Joku kirjoitti, että gradu on vaan välityö ennen lisuria. Ja toki lisurikin tehdään itseä kiinnostavasta aiheesta ja tulevaa työuraa ajatellen. Näin oletan.
Jos siis on tehnyt gradun eri aiheesta kuin lisurin, niin silloin on tehnyt turhaa työtä ja tuhlannut aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Pienenä vinkkinä niille, joilla vielä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan - kannattaa myös gradun aihe valita niin, että aihe olisi vetovoimainen työmarkkinoiden näkökulmasta. Itselläni on myöskin kaksi tutkintoa ja niistä ensimmäinen generalisti/humanisti-alalta, jonka vetovoima työmarkkinoilla on olematon. Mutta ensimmäinen työpaikkani liittyi hyvinläheisesti graduni otsikkoon. Todellisena sisältänä ehkä vain "fun fact" tasolla, mutta jokin yhtymäkohta siihen kuitenkin muodostui. Eli jollain hyvinkin pienellä seikalla voit erottautua työnhaussa.
Toisekseen mietin myös näitä valituksia "olen hakenut jo niin ja niin montaa paikkaa". Itse olin työttämänä vasta valmistuneena maisterina noin 6kk ajan. Tein joka ikinen päivä vähintään 3 hakemusta. Päätin, että teen ne aina aamulla, ennen kuin saan tehdä mitään muuta. Pidin myös huolen, että todellakin olen valmistautnut keskustelemaan mistä tahansa näistä rooleista, jos soitto s
Myöskin sieltä hakemusten vastaanottajan puolelta katsoneena olen kyllä huomannut, että tälläinen laajakatseisuus hakemisessa on hukattua vaivaa. Jos hakijoita on paljon, muilta aloilta tulevat, kokemattomat ja liian kaukana asuvat hakijat laitetaan yksinkertaisesti syrjään. Ehkä eri tilanne, jos on oikeasti vaikeaa saada paikka täytetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyysjakso ja valmistunut generalistiksi. Siinä on kuule vaikea paikka.
Opiskelin 10v sitten humanistisen alan maisteritutkinnon ja olin myös generalisti. En ole tehnyt päivääkään sen alan töitä, koska jopa harjoittelupaikan löytäminen oli kiven alla. Pari vuotta katselin touhua ja totesin, että ehkä tämä ei ole minun juttuni. Menin kauppakorkeakouluun ja sain vakityön jo ennen valmistumistani.
Generalisteja on liikaa, etenkin kun monet työllistyvät sihteeritöihin eri järjestöihin, projektiasiantuntijaksi valtiolle, menevät tohtorikoulutukseen kun muutakaan ei ole. Näiden alojen sisäänottomääriä pitäisi laskea (kuten on tehtykin), sillä ei ole mitään mieltä opiskella 5 vuotta kortistoon.
Olin aikoinaan töissä firmasa joka oli varsinainen humanistien kerääntymisajot. Kohtalaisesti palkattua, mutta monotonista hommaa. Moni oli pettyny
Opettajuuteen tähtäävät humanistisen tiedekunnan opinnot pitäisi markkinoida juuri sellaisina. Minun nuoruudessani esitettiin asia niin, että paljon muitakin mielenkiintoisia vaihtoehtoja on kuin opettajuus --- eikä silloin viitattu kaupan kassana työskentelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiinko jutussa että mikä koulutus on? "Korkeasti koulutettu" kun ei kerro oikein mitään muuta kuin että on yliopistossa opiskellut. Ehkä hänen pitäisi sanoa työhakemuksessa että mikä koulutus on, eipä se korkea koulutus sano työnantajalle oikein mitään.
Gradu on tehty talonvaltauksista, mikä ei taida olla kuuminta hottia työmarkkinoilla.
Missä työpaikassa työntekijät valitaan graduaiheen perusteella?
Sitähän me emme tiedä.
Sen sijaan sen tiedämme, että gradu voi parhaimmillaan olla portti työllistymiseen: jos tekee gradun suoraan jonkun yrityksen tarpeisiin - ja tekee gradunsa vieläpä hyvin -, ei ole ollenkaan poissuljettua etteikö sillä saisi ainakin etulyöntiaseman, vieläpä jos hoksaa fiksusti yhdistää gradun ja työharjoittelujakson (jos sellainen opintoihin pakollisena kuuluu).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiinko jutussa että mikä koulutus on? "Korkeasti koulutettu" kun ei kerro oikein mitään muuta kuin että on yliopistossa opiskellut. Ehkä hänen pitäisi sanoa työhakemuksessa että mikä koulutus on, eipä se korkea koulutus sano työnantajalle oikein mitään.
Gradu on tehty talonvaltauksista, mikä ei taida olla kuuminta hottia työmarkkinoilla.
Missä työpaikassa työntekijät valitaan graduaiheen perusteella?
Ei heitä valita sen perusteella, mutta voidaan hyvinkin hylätä jatkosta sen perusteella.
Aika typerää ja kapeakatseista hylätä ketään graduaiheen perusteella. Sehän ei todellakaan kerro työntekijästä vielä mitään. Gradu on tutkimuksen harjoit
No kyllä se sen tekijästä jotain kertoo, tai ainakin viimeistään gradun johtopäätökset.
Niin kuin kertoo sekin, jos aihe tosiaan on valittu ihan summamutikassa: se kertoo siitä, että graduntekijä vaatii muutenkin melkomoista ohjausta ja kaitsemista, jos ei edes lopputyön aiheen itse keksiminen onnistu. Nykyistä itseohjautuvuutta painottavassa työelämässä eivät ihan halutuimpia ominaisuuksia nekään.
mulla on historian ja teologia maisterin paperit, opiskeluja yht 9 vuotta ja kaikkea sillisalaattia mukana psykologiasta hepreaan ja kreikkaan ja filosofiaan ja taiteentutkimukseen.
ikä 53 v ja vviimeksi oli 3 kk open sijaisena vuosi sitten ja sitä ennen vuosi takaperin koulunkäynninasvustajana, se se vasta looserihommaa on 2 akateemisen tutkinnon tehneenä
#Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta
lol
itse tein gradun 1600.-luvun puritanistisesta eskatologiasta erään saarnaajan kirjoissa....ja 20 v myöhemmin saman gradun teologiseen.
ja ruokajono kutsuu taas pian
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiinko jutussa että mikä koulutus on? "Korkeasti koulutettu" kun ei kerro oikein mitään muuta kuin että on yliopistossa opiskellut. Ehkä hänen pitäisi sanoa työhakemuksessa että mikä koulutus on, eipä se korkea koulutus sano työnantajalle oikein mitään.
Gradu on tehty talonvaltauksista, mikä ei taida olla kuuminta hottia työmarkkinoilla.
Missä työpaikassa työntekijät valitaan graduaiheen perusteella?
Ei heitä valita sen perusteella, mutta voidaan hyvinkin hylätä jatkosta sen perusteella.
Esim. naistutkimus tms. ei herätä työhönotto intoa.
mutta tietäisit sen, että työhönottointo on yhdyssana.

mutta tietäisit sen, että työh
Ja surkea töihinottaja on sanamuunnos. Sellaisia ne kaikki suomalaiset on! Pitää muuttaa USA:han, kuten Theresan. Suomessa menee elämä "Down in the shitter".
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että vassari uikuttaa täällä ihmisen leimaamisesta poliittisen suuntautumisen vuoksi ja samalla papattaa sylki roiskuen persuista, kokkareista ja perskokkareista :D
Miten täällä on haukuttu perskokkareita? Itse nähny lähinnä vassareista perusmollaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olet varmaan törmännyt kuitenkin sukupuolenkirjoon, oletussukupuoleen ja muuhun "tieteelliseen"höpöhöpöön?"
Ainakin itse näytät törmänneen.? Muista on paha sanoa, esim. itse akateemisena en noita näe käytännössä missään.
Osaisitko akateemisena antaa meille naisen määritelmän, mikä nainen on?
Käypäs nyt äidiltäsi kysymässä ja sitten nukkumaan.
Miksi kommareiden on niin kovin vaikea antaa naisen määritelmä?
Sinullehan tämä on ongelma! Sinä sitä kyselet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiinko jutussa että mikä koulutus on? "Korkeasti koulutettu" kun ei kerro oikein mitään muuta kuin että on yliopistossa opiskellut. Ehkä hänen pitäisi sanoa työhakemuksessa että mikä koulutus on, eipä se korkea koulutus sano työnantajalle oikein mitään.
Gradu on tehty talonvaltauksista, mikä ei taida olla kuuminta hottia työmarkkinoilla.
Missä työpaikassa työntekijät valitaan graduaiheen perusteella?
Ei heitä valita sen perusteella, mutta voidaan hyvinkin hylätä jatkosta sen perusteella.
Esim. naistutkimus tms. ei herätä työhönotto intoa.
Kuinka monta gradua tiedät tehdyn naistutkimuksista?
Kerrotko vielä, mikä niissä tutkimuksissa mättää? Mikä osa ei ole validia? Miten tutkimustulos ei vastaa todellisuutta?
Grdu, aina ja edelleen, ei ole varsinaista tutkimusta. Sillä harjoitellaan tutkimuksen tekemistä.
On tainnut omat opit jäädä lyhyeen, kun tämäkään perusasia ei mene jakeluun.
Vierailija kirjoitti:
En ole tehnyt gradua, mutta jos sen tekisin, niin tietenkin aiheesta joka minua kiinnostaa.
Joku kirjoitti, että gradu on vaan välityö ennen lisuria. Ja toki lisurikin tehdään itseä kiinnostavasta aiheesta ja tulevaa työuraa ajatellen. Näin oletan.
Jos siis on tehnyt gradun eri aiheesta kuin lisurin, niin silloin on tehnyt turhaa työtä ja tuhlannut aikaa.
Kyllä sen voi tehdä itseään kiinnostavasta aiheesta. Toisilla lisuri jatkaa samasta aiheesta, ei kylläkään kaikilla. Saattaa olla joitakin vuosiakin gradun ja lisurin välissä.
Eihän se gradu hukkaan mene. Opit siinä siitä asiasta, mistä sen teet. Lisäksi opit tieteellisen tutkimuksen periaatteista. Sen pitää muodollisesti ne täyttää. Siinä opitaan oman alan tutkimuksen eri osien perusperiaatteet. Ja myös sit ihan tekniset yksityiskohdat, kuten lainausten ja lähteiden merkitseminen, fontit ym. mitkä ovat omanlaiset laitoksesta riippuen.
Yleensä graduja kutsutaan tutkielmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiinko jutussa että mikä koulutus on? "Korkeasti koulutettu" kun ei kerro oikein mitään muuta kuin että on yliopistossa opiskellut. Ehkä hänen pitäisi sanoa työhakemuksessa että mikä koulutus on, eipä se korkea koulutus sano työnantajalle oikein mitään.
Gradu on tehty talonvaltauksista, mikä ei taida olla kuuminta hottia työmarkkinoilla.
Missä työpaikassa työntekijät valitaan graduaiheen perusteella?
Sitähän me emme tiedä.
Sen sijaan sen tiedämme, että gradu voi parhaimmillaan olla portti työllistymiseen: jos tekee gradun suoraan jonkun yrityksen tarpeisiin - ja tekee gradunsa vieläpä hyvin -, ei ole ollenkaan poissuljettua etteikö sillä saisi ainakin etulyöntiaseman, vieläpä jos hoksaa fik
Se onkin jo eri asia, jos gradun kautta työllistyy, eli tekee gradun tilaustyönä. Ja siitä vielä maksetaan. Joillakin aloilla tuo on mahdollista.
Riinalla tuskin tällaistä vaihtoehtoa oli. Tai enää sille ei voi mitään. Jos aikoinaan on aihe hyväksytty, ei Riina, eikä kukaan muukaan voinut tietää silloin, että nyt maailma on sellainen, että hänen graduaiheensa yli kymmenen vuoden takaa onkin nykytyönantajille ihan ehdoton nounou
Vierailija kirjoitti:
mulla on historian ja teologia maisterin paperit, opiskeluja yht 9 vuotta ja kaikkea sillisalaattia mukana psykologiasta hepreaan ja kreikkaan ja filosofiaan ja taiteentutkimukseen.
ikä 53 v ja vviimeksi oli 3 kk open sijaisena vuosi sitten ja sitä ennen vuosi takaperin koulunkäynninasvustajana, se se vasta looserihommaa on 2 akateemisen tutkinnon tehneenä
#Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta
lol
itse tein gradun 1600.-luvun puritanistisesta eskatologiasta erään saarnaajan kirjoissa....ja 20 v myöhemmin saman gradun teologiseen.
ja ruokajono kutsuu taas pian
Mistäs itse mestari teki gradunsa? Jotain kirkkolatinaa tais opiskella...Laura kopsas omansa toisen gradusta...onhan näitä...kaikenmaailman tutkielmia, jotka eivät ole estäneet työllistymistä ja eteenpäin menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olet varmaan törmännyt kuitenkin sukupuolenkirjoon, oletussukupuoleen ja muuhun "tieteelliseen"höpöhöpöön?"
Ainakin itse näytät törmänneen.? Muista on paha sanoa, esim. itse akateemisena en noita näe käytännössä missään.
Osaisitko akateemisena antaa meille naisen määritelmän, mikä nainen on?
Käypäs nyt äidiltäsi kysymässä ja sitten nukkumaan.
Miksi kommareiden on niin kovin vaikea antaa naisen määritelmä?
Sinullehan tämä on ongelma! Sinä sitä kyselet.
Miksi kiertelet kuin kissa kuumaa puuroa? Etkö siis tiedä, uskalla vai halua kertoa meille, mikä nainen on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mulla on historian ja teologia maisterin paperit, opiskeluja yht 9 vuotta ja kaikkea sillisalaattia mukana psykologiasta hepreaan ja kreikkaan ja filosofiaan ja taiteentutkimukseen.
ikä 53 v ja vviimeksi oli 3 kk open sijaisena vuosi sitten ja sitä ennen vuosi takaperin koulunkäynninasvustajana, se se vasta looserihommaa on 2 akateemisen tutkinnon tehneenä
#Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta
lol
itse tein gradun 1600.-luvun puritanistisesta eskatologiasta erään saarnaajan kirjoissa....ja 20 v myöhemmin saman gradun teologiseen.
ja ruokajono kutsuu taas pian
Mistäs itse mestari teki gradunsa? Jotain kirkkolatinaa tais opiskella...Laura kopsas omansa toisen gradusta...onhan näitä...kaikenmaailman tutkielmia, jotka e
Onko mitään aihetta, mihin persu-tourette ei saisi ympättyä persuja, kokkareita ja perskokkareita :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olet varmaan törmännyt kuitenkin sukupuolenkirjoon, oletussukupuoleen ja muuhun "tieteelliseen"höpöhöpöön?"
Ainakin itse näytät törmänneen.? Muista on paha sanoa, esim. itse akateemisena en noita näe käytännössä missään.
Osaisitko akateemisena antaa meille naisen määritelmän, mikä nainen on?
Käypäs nyt äidiltäsi kysymässä ja sitten nukkumaan.
Miksi kommareiden on niin kovin vaikea antaa naisen määritelmä?
Sinullehan tämä on ongelma! Sinä sitä kyselet.
Mitä naisten oikeudet ja naiserityisyys tarkoittavat, jos vihervassut eivät osaa määritellä, että mikä se nainen oikein on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mulla on historian ja teologia maisterin paperit, opiskeluja yht 9 vuotta ja kaikkea sillisalaattia mukana psykologiasta hepreaan ja kreikkaan ja filosofiaan ja taiteentutkimukseen.
ikä 53 v ja vviimeksi oli 3 kk open sijaisena vuosi sitten ja sitä ennen vuosi takaperin koulunkäynninasvustajana, se se vasta looserihommaa on 2 akateemisen tutkinnon tehneenä
#Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta
lol
itse tein gradun 1600.-luvun puritanistisesta eskatologiasta erään saarnaajan kirjoissa....ja 20 v myöhemmin saman gradun teologiseen.
ja ruokajono kutsuu taas pian
Mistäs itse mestari teki gradunsa? Jotain kirkkolatinaa tais opiskella...Laura kopsas omansa toisen gradusta...onhan näitä...kaikenmaailman tutkielmia, jotka e
Ainoaksi selitykseksi työllitymättömyydelle jää siis Riiniksen vassariänkyröinti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olet varmaan törmännyt kuitenkin sukupuolenkirjoon, oletussukupuoleen ja muuhun "tieteelliseen"höpöhöpöön?"
Ainakin itse näytät törmänneen.? Muista on paha sanoa, esim. itse akateemisena en noita näe käytännössä missään.
Osaisitko akateemisena antaa meille naisen määritelmän, mikä nainen on?
Käypäs nyt äidiltäsi kysymässä ja sitten nukkumaan.
Miksi kommareiden on niin kovin vaikea antaa naisen määritelmä?
Sinullehan tämä on ongelma! Sinä sitä kyselet.
Miksi kiertelet kuin kissa kuumaa puuroa? Etkö siis tiedä, uskalla vai halua kertoa meille,
Edelleen sinulle tämä on epäselvä asia. Olet tätä pitkään kysellyt. Olet saanut vastauksia usealta. Kaikenkattavat vastaukset aina ohitat, tartut niihin, joihin sinulla on mukanokkelat lisäkysymykset.
Sanoin jo, ettei kukaan jaksa tyoerän papukaijan jankutuksia.
Tämä ketju ei käsittele sukupuolten määritelmää.