Miten jaksaa elämää yksinäisenä ja masentuneena?

Lähde näkemään maailmaa. Jos asuu yksin, maailma on avoinna.

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Ei mielenterveysongelmaa kannata lennosta toiseen vaihtaa.

Aloita joku kiva harrastus tai ota vaikka osaa vapaaehtoishommiin. Esim vanhustenhoidossa tarvitaan varmasti auttajia. Ter ylipäätään jotain, josta saa iloa tai merkitystä elämään. Pahinta on jäädä vaan omaan kurjuuteensa rypemään. Mikä tahansa aktiivisuus auttaa.

Vaikka tällä hetkellä olenkin yksinäinen niin en ole antanut yksinäisyyden muodostua osaksi identiteettiäni. Eli pitkälti pärjäilen sillä etteivät kokemukset tai olosuhteet ole minä vaan kokemuksia ja olosuhteita ja siksi en ole epätoivoisena hakeutunut seuraan, joka olisi vahingoksi tai yrittäisi johdattaa epäterveisiin elämäntapoihin kuten päihteisiin tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Lisään vielä, että olen myös yksinäinen ja masennuksen takia eläkkeellä. Mutta usko tukee

No samoin, mutta silti elämä täällä on merkityksetöntä ja turhaa. Sairastin koronan ja siitä jäi kaamea uupumus ja kyvyttömyys tehdä juuri mitään: fyysisiä töitä,askareita en jaksa, henkisiin en oysty keskittymään. Mitä tässäon enää elämästä jäljellä?

Yksinäisyys korostuu ja joka päivä olo on toivottomampi. Kuuntelen netistä yhden seurakunnan kokouksia, iltaisin nukahdan siihen. Asun siis syrjäseudulla, eikä täällä ole ketään. 

Eri

Asuin ennen syrjäseudulla. Pääsin lopulta muuttamaan pikku kaupunkiin. Se teki hyvää sikäli, että ihmisiä on enemmän ympärillä ja enemmän tapahtumia. Vähän rohkeutta se vaati, koska muutin yksin kaupunkiin, jota en tuntenut ennestään. Yksi tuttava siellä vain oli ennestään. Minulle teki hyvää tämä muutto. Noin kerran vuodessa käyn kotiseudulla. Tottakai täälläkin välillä vähän orpo olo ollut. Mutta on kaunis luonto, virikkeitä enemmän. Ilman ajokorttia syrjäseudulla elämä oli rajoittuneempaa. Mm.seurakunnasta löytynyt uusia tuttuja. En ole ulospäinsuuntautunut, mutta jopa minä uskallan puhua tuntemattomillekin. Itse asiassa haluaisi jutella paljonkin ihmisten kanssa. Kotona ehtii sitten taas puhua vain itselleen, kun muita ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Lisään vielä, että olen myös yksinäinen ja masennuksen takia eläkkeellä. Mutta usko tukee

No samoin, mutta silti elämä täällä on merkityksetöntä ja turhaa. Sairastin koronan ja siitä jäi kaamea uupumus ja kyvyttömyys tehdä juuri mitään: fyysisiä töitä,askareita en jaksa, henkisiin en oysty keskittymään. Mitä tässäon enää elämästä jäljellä?

Yksinäisyys korostuu ja joka päivä olo on toivottomampi. Kuuntelen netistä yhden seurakunnan kokouksia, iltaisin nukahdan siihen. Asun siis syrjäseudulla, eikä täällä ole ketään. 

Eri

Jonkun tarvis auttaa sinua. Eikö mistään saa tukea? Virallista tai epävirallista?

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta pitäisi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta mitään muutosta tulisi. Jos jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi toistaa samaa kaavaa ja teet samoja asioita, mikään ei todennäköisesti tule muuttumaan. 

Jokin uusi harrastus, aktiviteetti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Ei mielenterveysongelmaa kannata lennosta toiseen vaihtaa.

Ajattelinkin, että pitkään on kestänyt, ettei kukaan ole tullut pilkkaamaan kristinuskoa. Mistä tiedät mitä usko sisältää ja miltä se tuntuu? Et mistään, mutta luulet kyllä tietäväsi

En tiedä eikä lohduta enää materiakaan vaikka nurkat on pyöreänä.

Vierailija kirjoitti:

Kysyn no 19. Miten niin olet hyväksynyt osasi? Minä en ainakaan ole antanut periksi. Ei tarvitse olla yksinäistä loppuun asti. Masentuisin vielä enemmän, jos ajattelisin, että mikään ei muutu parempaan. 

No vaikea sanoa.. Kai siinä oli se, että mulla oli tasan 2 vaihtoehtoa. Joko masentua vielä lisää niin pahasti, etten kykene enää edes käymään töissä ja maksamaan asuntolainaani. Tai sitten vaan yrittää ottaa elämästä edes jotain iloa irti. 

Ja joo, tää nyt ei koskaan ketään kiinnosta (eikä minuakaan aikoinaan), mutta löysin lopulta myös Jeesuksen. En elä mitään höyrähtänyttä hihhulielämää silti. Ainoa mikä uskoontulossani muuttui, oli se uudenlaisen asenteen löytäminen. Uskonnoissa on kuitenkin paljon hyvääkin, uskoo kukakin mihin tahansa. Yleensä niissä kaikissa on se sama pohja, että pitää oppia olemaan kiitollinen vähästä ja pitää oppia olemaan armollinen itselleen ja muille. 

Tietysti itse suosittelen siihen juuri Jeesusta, mutta jos oma ylpeys ei anna periksi lähteä etsimään heti suoraan Jeesusta, voi kuitenkin lähteä kiinnostumaan ainakin enemmän henkisistä asioista. Niin se minullakin alkoi, lähdin vain tutkimaan ja ottamaan selvää ja sitten löysin. 

Henkisessä maailmassa on kyllä mahdollista ajautua myös sivupoluille, joten suosittelen pitämään Jeesuksen mielessä, edes siellä taustalla, vaikket suostuisikaan uskomaan häneen hetimiten.

Nyt kun olen sanonut tämän ikävän asian  mitä kukaan ei halua kuulla, on paljon myös muitakin asioita mitä pitää ottaa huomioon. 

Jos on yksinäinen ja varsinkin masentunut, ei missään nimessä saa linnoittautua kotiinsa, vaikka se on juuri se mitä tahtoo tehdä. Käy kävelyllä, käy nyt tähän aikaan vuodesta poimimassa mustikoita metsästä. Enkä nyt tarkoita sitä, että sun pitää niitä kerätä ämpäritolkulla myyntiin tai pakkaseen, ei. Käy vaan syömässä niitä siellä metsässä. Ja jos jaksat, kerää samalla pieni määrä iltapalaksi kotiin. Luonto tekee ihmeitä, koska ihmiset on luotu luontoon, ei betonikuutioihin.

Toinen tärkeä asia. Pidä asuntosi aina siistinä ja tee siitä viihtyisä. Se ei vaadi paljon rahaa. Pienestäkin asunnosta voi luoda oman pikku paratiisin.

Ja tärkeintä kaikesta: syö terveellisesti. Se oikeasti vaikuttaa mielenterveyteen uskomattoman paljon. Minulla on vielä paljon työtä tässä asiassa etenkin alkoholin käytön suhteen, mutta huomaan vaikutukset jo nyt. 

Lopuksi. Jos sinulla on edelleen joitakin läheisiä tai sukulaisia hengissä, kannattaa ihan suoraan ottaa yhteyttä, kertoa olevansa yksinäinen ja pyytää voisiko tulla kylään. Olen itse tätä tehnyt nyt viime vuosina ja aina on ollut vastaanotto hyvä. Vaikka eivät itse olekaan varsinaisesti yksin eläviä, kaikki on sanoneet samaa, että kiva kun tulit käymään, kun ihmiset niin harvoin enää käy kyläilemässä. 

Tässä nyt ne, mitkä mulla on auttanut.

Kunnon treeniä siitä lähtee hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Lisään vielä, että olen myös yksinäinen ja masennuksen takia eläkkeellä. Mutta usko tukee

No samoin, mutta silti elämä täällä on merkityksetöntä ja turhaa. Sairastin koronan ja siitä jäi kaamea uupumus ja kyvyttömyys tehdä juuri mitään: fyysisiä töitä,askareita en jaksa, henkisiin en oysty keskittymään. Mitä tässäon enää elämästä jäljellä?

Yksinäisyys korostuu ja joka päivä olo on toivottomampi. Kuuntelen netistä yhden seurakunnan kokouksia, iltaisin nukahdan siihen. Asun siis syrjäseudulla, eikä täällä ole ketään. 

Eri

Jonkun tarvis auttaa sinua. Eikö mistään saa tukea? Virallista tai epävirallista?

Olen yrittänyt hakea apua/tukea terveydenhuollosta ja psykososiaalisista palveluista. Todella hitaasti asiat etenevät, jos ollenkaan. Nyt minulla on kumminkin aika varattu palvelutarpeen kartoittamiseen.

Pahasti epäilen, ettei kunnalla ole semmoista tukipalvelua, mitä tarvisin. Eli lähinnä tukihenkilöä, joka myös osallistuisi tarvittaessa rästiin jääneiden asioiden hoitoon.

Mitään spr, nettiystävää tms seuraneitiä en tarvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...

Lisään vielä, että olen myös yksinäinen ja masennuksen takia eläkkeellä. Mutta usko tukee

No samoin, mutta silti elämä täällä on merkityksetöntä ja turhaa. Sairastin koronan ja siitä jäi kaamea uupumus ja kyvyttömyys tehdä juuri mitään: fyysisiä töitä,askareita en jaksa, henkisiin en oysty keskittymään. Mitä tässäon enää elämästä jäljellä?

Yksinäisyys korostuu ja joka päivä olo on toivottomampi. Kuuntelen netistä yhden seurakunnan kokouksia, iltaisin nukahdan siihen. Asun siis syrjäseudulla, eikä täällä ole ketään. 

Eri

Asuin ennen syrjäseudulla. Pääsin lopulta muuttamaan pikku kaupunkiin. Se teki hyvää sikäli, ett

Mä muutin kaupungin betonikuutiosta sinne maalle, luonnonrauhaan. Mutta täällä olen ehkä entistäkin yksinäisempi, kun tosiaan mitään tapahtumia ja palveluja ei ole. Eikä ihmisiä. Paitsi vanhoja tai jopa satoja sukupolvia täällä asuneita sukuja. Ei niiden perheiden kanssa ole mitään yhteistä. Varmaan kummastelevat minua, joskuulevat että sinne in muuttanyt yksinäinen vanha nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoilulla liikunnalla lähtee masennus. Yksinäisyyteen ei suomessa auta mikään, epäsosiaalinen kansa.

Suomalaiset ovat tosiaankin epäsosiaalisia. Tästä aiheesta on Hesarissa tuore, ulkomailta Suomeen muuttaneen kirjoitus. Hän kirjoittaa, että suomalaiset eivät jaksa ottaa muita huomioon. Tarkoittaa tietty, että suomalaiset eivät viitsi tehdä niin.  Täytyypä etsiä tuo juttu tähän ketjuun. 

Me ollaan introvertti kansaa. Se ei tarkoita epäsosiaalisuutta, me vaan viihdytään pienissä piireissä ja tykätään hiljaisuudesta.

Kun katsoo noita (sensuroitiin, joten en sano) touhuja, niin joo, heillä on jatkuvasti porukkaa kylässä, on älämölöä ja hajuja, jatkuvasti juhlia, paljon lapsia, vieraita kylässä ison lapsilaumansa kanssa jne.

En itse ainakaan ihan sellaistakaan elämää kaipaa. Kai se oli sellaista elämä suomalaisillakin joskus 100 vuotta sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn no 19. Miten niin olet hyväksynyt osasi? Minä en ainakaan ole antanut periksi. Ei tarvitse olla yksinäistä loppuun asti. Masentuisin vielä enemmän, jos ajattelisin, että mikään ei muutu parempaan. 

 

No vaikea sanoa.. Kai siinä oli se, että mulla oli tasan 2 vaihtoehtoa. Joko masentua vielä lisää niin pahasti, etten kykene enää edes käymään töissä ja maksamaan asuntolainaani. Tai sitten vaan yrittää ottaa elämästä edes jotain iloa irti. 

Ja joo, tää nyt ei koskaan ketään kiinnosta (eikä minuakaan aikoinaan), mutta löysin lopulta myös Jeesuksen. En elä mitään höyrähtänyttä hihhulielämää silti. Ainoa mikä uskoontulossani muuttui, oli se uudenlaisen asenteen löytäminen. Uskonnoissa on kuitenkin paljon hyvääkin, uskoo kukakin mihin tahansa. Yleensä niissä kaikissa on se sama pohja, että pitää oppia olemaan kiitollinen

Tässä kyselijä vastaa ... Ja kiitos vastauksesta. Minulla on aika eri harrastuksia ollut ja on. Aikoinaan tarvitsin kuitenkin ulkopuolista apua pärjätäkseni eteenpäin. Totta, että itsestä kannattaa huolta pitää, jaksaa paremmin. Mutta sekin vaatii tietyn määrän rahaa eikä kaikilla sitä riittävästi ole. Mitä Jeesukseen tulee, olen ollut uskossa jo yli 40 vuotta. Ilman uskoa olisin tehnyt itselleni enemmän pahaa kuin olen tehnyt. Se on ollut suoja ja pelastus kaikin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta pitäisi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta mitään muutosta tulisi. Jos jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi toistaa samaa kaavaa ja teet samoja asioita, mikään ei todennäköisesti tule muuttumaan. 

Jokin uusi harrastus, aktiviteetti. 

Sivusta kerron vain, että minä muutin yksin ulkomaahan, vaikka en tuntenut siellä ketään. En pitänyt sitä edes 'mukavuusalueen ylittämisenä', kun ei minulla ole ketään Suomessakaan. 10 v aikana en saanut yhtään läheisempää ystävää, joitakin kavereita ja tuttuja kyllä paljonkin. 

Vierailija kirjoitti:

Rupea:

*piirtämään ja maalaamaan (kurssit + koti), / keramiikka ja muu muotoilu / kalligrafia / grafitti / ikonimaalaus

*tekemään käsitöitä (ompelu tai puutyöt / koti + kurssit)

*laulamaan (koti, karaoke, kuoro jos pääset, kurssit, perehdy erilaisiin lauluihin esim kevyt musa, irkkumusa, tangot - joita on kiva laulaa... ota netistä muutakin kuin karaokeversioita. Sanat saat esille kun kirjoitat biisin nimen + lyrics.

*soittamaan jotain instrumenttia, opettele nuotit

*kirjoittamaan (koti + kurssi, kirjoita oma elämänkerta, laulun sanoja pienistä elämäsi tapahtumista, ajatuksistasi, tunteistasi yms), luontokävelyt, tanssiminen liikuntana + tilaisuuksina, musiikin kuuntelu jne...

*opettele kirjoittamaan kaunolla

*PEREHDY KRISTINUSKOON - ei tartte ruveta miksikään hihhuliksi. Aloita pelkästä Uudesta Testamentista. Kristillinen musiikki on aivan ihanaa ja sitä on paljon.

Kaikki tekemine

En voi suositella, koska minä masennuin kunnolla vasta sitten, kun olin oppinut tuntemaan itseni ja tajusin miltä se itselle aidosti oman näköinen elämä näyttäisi ja kuinka etäällä siitä olinkaan eikä asiaa enää voinut edes korjata, koska mennyttä ei takaisin saa.

Olemme kaikki niin erilaisia. Itsellä yksinäisyyteen auttaa, kun käyn kahvilla ostoskeskuksessa, tapahtumissa tai kaupungilla muutoin. Jo se, että näkee muita ihmisiä, piristää. Toiset taas kokee sen ahdistavana, kun näkevät siellä pariskuntia tai kaveriryhmiä. Olen kai niin introvertti, että viihdyn kuitenkin parhaiten itsekseni. 

Uskoville kysymys:

Jumala näki, ettei ihmisen ollut hyvä olla yksin. Niin hän otti Aadamin kylkiluun, kun tämä nukkui ja muovasi siitä naisen, avun.

Miksi sitten Jumala ei yhdistä yksinäisiä ihmisiä, ettei näiden tarvisi olla yksin?

Johtuuko ensimmäisten ihmisten syntiinlankeamisesta? 

Aika kova rangaistus meille, jotka elämme yksin ja kaipaamme lähelle toista ihmistä v. 2024.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoilulla liikunnalla lähtee masennus. Yksinäisyyteen ei suomessa auta mikään, epäsosiaalinen kansa.

Suomalaiset ovat tosiaankin epäsosiaalisia. Tästä aiheesta on Hesarissa tuore, ulkomailta Suomeen muuttaneen kirjoitus. Hän kirjoittaa, että suomalaiset eivät jaksa ottaa muita huomioon. Tarkoittaa tietty, että suomalaiset eivät viitsi tehdä niin.  Täytyypä etsiä tuo juttu tähän ketjuun. 

 

Me ollaan introvertti kansaa. Se ei tarkoita epäsosiaalisuutta, me vaan viihdytään pienissä piireissä ja tykätään hiljaisuudesta.

Kun katsoo noita (sensuroitiin, joten en sano) touhuja, niin joo, heillä on jatkuvasti porukkaa kylässä, on älämölöä ja hajuja, jatkuvasti juhlia, paljon lapsia, vieraita kylässä ison lapsilaumansa kanssa jne.

En itse ainakaan ihan sella

Mä taas kaipaisin ja arvostaisin just tollasta elämää mutta sen sijaan olen ihan yksin. Syynä mt ongelmat. Jossain toisessa kulttuurissa tai täälläkin sata vuotta sitten kuuluisin silti johonkin yhteisöön sen sijaan että kukaan ei pidä mitään yhteyttä.