Masentuneet/uupuneet, mistä saatte mielihyvää?

Tuolla edellä mainittiin seiskan, kasin aikaan nousemisesta. Totta minullakin ja pidän kiinni nukkumaanmenosta klo 22 pintaan eli viimeistään klo 22.30.

Säännöllinen päivärytmi auttaa, näin minulla:

Koiran kanssa ulos raittiiseen ilmaan noin tunniksi ennen aamupalaa on kiva juttu.

Sitten kunnon aamupala ja Digihesarin luku ym. lueskeltua ja täällä roikkumista 1-3 tuntia. 

1-2 tuntia jotain kotitöitä

Lämmin ruoka

Ulos uudelleen koiran kanssa n. 20-45 minuuttia.

Palstailua tai kirjan lukemista

Klo 17 aikaisintaan saa avata television (itse sopinut itseni kanssa), sarjojen katselua

Klo 18-19 aikaan iltapala

Ulos koiran kanssa 20-30  minuuttia

Töllön katselua tai lukemista (ei kännyä)

Nukkumaan klo 22

Vierailija kirjoitti:

Palaan ketjun äärelle paremmalla aikaa, mutta itse saan mielihyvää saunomisesta ja päiväunista, nukun pienet sellaiset oikeastaan päivittäin töiden jälkeen, työ vie kaikki mehut, vienyt jo vuosien ajan. Siihen kun lisää mm avioliitto-ongelmat niin aika kypsä paketti olen. Mutta siis saunominen ja nukkuminen, niin ja pari tv-ohjelmaa. Olen ns toiminnallisessa masennuksessa (töihin on mentävä, työt on hoidettava, palkka on saatava, vastuu muista eli perheestä ja elämisen kuluista, töissä ei kukaan olostani tiedä) uupumus, syvä suru, toivottomuuden ja näköalattomuuden suossa, en näe ulospääsyä eikä minulla edes olisi voimia mihinkään "ratkaisuun", eikä rohkeutta.

Tsemppiä! Ap

Just sihahti kolmospullo keppanaa. Nautin suunnattomasti kun saan ryystää mukitolkulla tätä mieltä ylentävää ohrapirtelöä. Mikään ei vedä vertoja notta pilsneri kulahtaa kurkkuun kunnes alkaa oksettaa, se on toki kääntöpuolena. Mutta kaikenkaikkiaan saa elämän hymyilemään ja tovin voi kuvitella olevansa onnensa kukkuloilla kun on pienessä maistissa. Tekee terää kun päivänmittaan ottaa huikkaa ja huutoitkee tuskaansa ja on elämänsä vedossa. Kurkottaa jo kohti uutta putelia mikä jatkaa voitokasta kulkuaan nousujohteisessa tunnelmissa vailla huolen häivää mitä huominen tuo tullessaan. Elämä hymyilee ja jokapäivä yhtä juhlaa päivästä toiseen ratkiriemukkain meiningein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan ketjun äärelle paremmalla aikaa, mutta itse saan mielihyvää saunomisesta ja päiväunista, nukun pienet sellaiset oikeastaan päivittäin töiden jälkeen, työ vie kaikki mehut, vienyt jo vuosien ajan. Siihen kun lisää mm avioliitto-ongelmat niin aika kypsä paketti olen. Mutta siis saunominen ja nukkuminen, niin ja pari tv-ohjelmaa. Olen ns toiminnallisessa masennuksessa (töihin on mentävä, työt on hoidettava, palkka on saatava, vastuu muista eli perheestä ja elämisen kuluista, töissä ei kukaan olostani tiedä) uupumus, syvä suru, toivottomuuden ja näköalattomuuden suossa, en näe ulospääsyä eikä minulla edes olisi voimia mihinkään "ratkaisuun", eikä rohkeutta.

Kun lääkitys toimii, olen normaalissa mielentilassa - nämä ovat vaikeuksia, isoja, valtaviakin, mutta voitettavissa tai vähintään elämä jatkuu ja voi jatkua

Tsemppiä! Itselläni auttoi Escitalopram. Kannattaa myös lukea kirjoja manifestoinnista, ajatuksen voimasta, minua on auttanut ja olenkin saanut pikku hiljaa positiivisia muutoksia elämääni ajattelua muuttamalla. Kyllä kaikki on mahdollista ja on omasta asenteesta kiinni. Kannattaa tsekata myös ferritiiniarvot, itselläni alhaiset arvot aiheuttaa voimattomuutta ja mielialan laskua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan ketjun äärelle paremmalla aikaa, mutta itse saan mielihyvää saunomisesta ja päiväunista, nukun pienet sellaiset oikeastaan päivittäin töiden jälkeen, työ vie kaikki mehut, vienyt jo vuosien ajan. Siihen kun lisää mm avioliitto-ongelmat niin aika kypsä paketti olen. Mutta siis saunominen ja nukkuminen, niin ja pari tv-ohjelmaa. Olen ns toiminnallisessa masennuksessa (töihin on mentävä, työt on hoidettava, palkka on saatava, vastuu muista eli perheestä ja elämisen kuluista, töissä ei kukaan olostani tiedä) uupumus, syvä suru, toivottomuuden ja näköalattomuuden suossa, en näe ulospääsyä eikä minulla edes olisi voimia mihinkään "ratkaisuun", eikä rohkeutta.

Kun lääkitys toimii, olen normaalissa mielentilassa - nämä ovat vaikeuksia, isoja, valtaviakin, mutta voitettavissa tai vähintään elämä jatkuu ja voi jatkua joskus ihan hyvänäkin. On voimaa ja motivaatiota

Tsemppiä! Itselläni auttoi Escitalopram. Kannattaa myös lukea kirjoja manifestoinnista, ajatuksen voimasta, minua on auttanut ja olenkin saanut pikku hiljaa positiivisia muutoksia elämääni ajattelua muuttamalla. Kyllä kaikki on mahdollista ja on omasta asenteesta kiinni. Kannattaa tsekata myös ferritiiniarvot, itselläni alhaiset arvot aiheuttaa voimattomuutta ja mielialan laskua.

Kirkasvalohoito.

Pornosta.

Kun persut häviää vaaleissa.

Mitä enemmän punavihervassareita kuolee, sitä valoisammalta elämä näyttää.

Ennen sain mielihyvää hikiliikunnasta, ja olin tosi tikissä ulkoa, vaikka sisäisesti olin todella masentunut. Nykyään en saa mielihyvää liikunnastakaan, liikunnan määrä on hieman vähentynyt, ja joudun pakottaa itseni lenkille.

Ennen sain mielihyvää uusien vaatteiden ostamisesta ja hierojalla käymisestä, nykyään en saa näistäkään mielihyvää.

Vierailija kirjoitti:

Ennen sain mielihyvää hikiliikunnasta, ja olin tosi tikissä ulkoa, vaikka sisäisesti olin todella masentunut. Nykyään en saa mielihyvää liikunnastakaan, liikunnan määrä on hieman vähentynyt, ja joudun pakottaa itseni lenkille.

Ennen sain mielihyvää uusien vaatteiden ostamisesta ja hierojalla käymisestä, nykyään en saa näistäkään mielihyvää.

Olen siis edelleen työelämässä, tosin aivan zombina autopilotilla. En tiedä miten kauan enää jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, kun vuorotellen ajattelee, että on vain asennevammainen, koska "kaikilla on vaikeaa" ja "kenenkään elämä ei ole helppo". Sitten taas on tekemisissä jonkun mt-ammattihenkilön kanssa, joka lukee paperisi ja pitää syystä traumatisoituneena ja masentuneena. Sitten miettii, eikö jokaisen elämästä saisi sellaisen tarinan. Ja tajuaa, että ei kai saa. Ja sitten sitä miettii, että tätäkö tämä on koko loppuelämä.

Kuulostaa tutulta ja sitten välillä taas aattelee, että eihän tässä nyt mitään hämminkiä oo, eikun kovaa ajoa vaan.

Mutta tuo kaikki kuulemma kuuluu asiaan 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan ketjun äärelle paremmalla aikaa, mutta itse saan mielihyvää saunomisesta ja päiväunista, nukun pienet sellaiset oikeastaan päivittäin töiden jälkeen, työ vie kaikki mehut, vienyt jo vuosien ajan. Siihen kun lisää mm avioliitto-ongelmat niin aika kypsä paketti olen. Mutta siis saunominen ja nukkuminen, niin ja pari tv-ohjelmaa. Olen ns toiminnallisessa masennuksessa (töihin on mentävä, työt on hoidettava, palkka on saatava, vastuu muista eli perheestä ja elämisen kuluista, töissä ei kukaan olostani tiedä) uupumus, syvä suru, toivottomuuden ja näköalattomuuden suossa, en näe ulospääsyä eikä minulla edes olisi voimia mihinkään "ratkaisuun", eikä rohkeutta.

Kun lääkitys toimii, olen normaalissa mielentilassa - nämä ovat vaikeuksia, isoja, valtaviakin, mutta voitettavissa tai vähintään elämä jatkuu ja voi jatkua

Eli hieman yksinkertaistaen; jos saisin varatuksi ajan työterveyteen ja aloitettua lääkityksen niin se ehkä antaisi minulle voimia, ja uskallusta, tehdä tarvittavat muutokset esim.avioliittoni suhteen?

Voxra toimii minulla juuri noin. Elämä on siinä mallissa tai aivokemia, että dopamiini ei toimi eikä varmaan noradrenaliinikaan, kun on niin uupunut. En kyllä olisi henkisesti elossa ilman sitä. Parhaina päivinä tuntuu jopa samalta kuin terveenä ja voimakkaana.

Hengellisissä tilaisuuksissa käynnistä. Liikunnasta. Ystävien tapaamisesta. Lukemisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan ketjun äärelle paremmalla aikaa, mutta itse saan mielihyvää saunomisesta ja päiväunista, nukun pienet sellaiset oikeastaan päivittäin töiden jälkeen, työ vie kaikki mehut, vienyt jo vuosien ajan. Siihen kun lisää mm avioliitto-ongelmat niin aika kypsä paketti olen. Mutta siis saunominen ja nukkuminen, niin ja pari tv-ohjelmaa. Olen ns toiminnallisessa masennuksessa (töihin on mentävä, työt on hoidettava, palkka on saatava, vastuu muista eli perheestä ja elämisen kuluista, töissä ei kukaan olostani tiedä) uupumus, syvä suru, toivottomuuden ja näköalattomuuden suossa, en näe ulospääsyä eikä minulla edes olisi voimia mihinkään "ratkaisuun", eikä rohkeutta.

Kun lääkitys toimii, olen normaalissa mielentilassa - nämä ovat vaikeuksia, isoja, valtaviakin, mutta voitett

Pitäisi varmaan sitten se lääkäri aika varata🤔, ongelma on vain se etten meinaa päästä sen varaamiskynnyksen yli, koska "eihän tämä nyt mitään" ja "kyllähän tämä tästä" ja ei ole voimia siihenkään. Toisekseen prakaisin varmaan siellä vastaanotolla ihan täysin, joskus 7-8v sitten käyty pintapuolisesti jotain olostani läpi edellisessä työterveydessä ja masennus todettu jo silloin, olen varmaan jo pilannut aivoni tällä olollani, krooninen masennushan muuttaa aivokemiaa kuulema pysyvästi. Ja jos lääkäri ehdottaisi sairausloma niin en minä pystyisi/haluaisi tätä töissä ja pomolle avaamaan. Ja toisaalta ei minulla kotonakaan kökkiessä varmaan olo paranisi, päinvastoin. Juu, taisin jo sanoa näköalattomuudestani ja toivottomuudesta, puristavan surun tunteen lisäksi.

Sinä joka kirjoitit lääkäriin menosta. Ei kannata leikkiä urheaa liian pitkään. Itsellä meni siihen pisteeseen, että kertaheitolla tuli vuoden sairasloma. Terve en ole vielä, mutta kyllä lääkkeillä saa liikuteltua sitä aivokemiaa. Joillain onnistuneemmin kuin toisilla. En usko, että aivoni olisivat liikahtaneet koskaan ilman lääkettä. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä joka kirjoitit lääkäriin menosta. Ei kannata leikkiä urheaa liian pitkään. Itsellä meni siihen pisteeseen, että kertaheitolla tuli vuoden sairasloma. Terve en ole vielä, mutta kyllä lääkkeillä saa liikuteltua sitä aivokemiaa. Joillain onnistuneemmin kuin toisilla. En usko, että aivoni olisivat liikahtaneet koskaan ilman lääkettä. 

Minä en jostakin syystä taida vain välittää tarpeeksi, en koe olevani paremman elämän arvoinen. Sekin varmaan osasyy sille miksi vain sommittelen päivästä, viikosta, kuukaudesta ja näköjään vuodesta toiseen. Raahustan oravanpyörässä, joitakin helpompia hetkiä ja jaksoja, mutta koko ajan kuitenkin niskassa betonikasa ja mielen päällä tämä paino ja syvä suru, suru siitä mitä oli, mitä voisi olla, mitä menettänyt ja menetän koko ajan, parisuhde asioissa varsinkin. En vain jaksa enkä usko parempaan, en edes pystyisi muuhunkaan.

Tuikku murheeseen, tai koko pullo..auttaa kummasti!

Vierailija kirjoitti:

Tuikku murheeseen, tai koko pullo..auttaa kummasti!

Päinvastoin, aiheuttaisi vain lisää vaikeuksia ja murheet osaa uida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä joka kirjoitit lääkäriin menosta. Ei kannata leikkiä urheaa liian pitkään. Itsellä meni siihen pisteeseen, että kertaheitolla tuli vuoden sairasloma. Terve en ole vielä, mutta kyllä lääkkeillä saa liikuteltua sitä aivokemiaa. Joillain onnistuneemmin kuin toisilla. En usko, että aivoni olisivat liikahtaneet koskaan ilman lääkettä. 

Minä en jostakin syystä taida vain välittää tarpeeksi, en koe olevani paremman elämän arvoinen. Sekin varmaan osasyy sille miksi vain sommittelen päivästä, viikosta, kuukaudesta ja näköjään vuodesta toiseen. Raahustan oravanpyörässä, joitakin helpompia hetkiä ja jaksoja, mutta koko ajan kuitenkin niskassa betonikasa ja mielen päällä tämä paino ja syvä suru, suru siitä mitä oli, mitä voisi olla, mitä menettänyt ja menetän koko ajan, parisuhde asioissa varsinkin. En vain jaksa enkä usko parempaan, en edes pystyisi muuhunkaa

Niin, tuo on masennuksesi, joka puhuu. Oletko ollut koko elämäsi tuollainen? Vai alkoiko se jossain vaiheessa?