Masentuneet/uupuneet, mistä saatte mielihyvää?

Kärsin unettomuudesta ja mietin samaa.

Liikunta auttaa. Jos jaksaa vääntäytyä. Luonnossa haahuileminen, sienestys yms.

sienestys,hyvä idea, mistä niitä silokkeja löytää ?

Tuo auttas masennukseen ihan varmasti.

Kuntosaliliikunnasta, mutta en olekaan niin masentunut ettenkö pääsisi ylös sängystä. Alakuloinen kuitenkin olen ja ajouttain masentunut.  

Musiikista, seksistä, urheilusta, taiteesta. Ystävistä. Pahimpina aikoina ei noistakaan kyllä kauheasti saa irti. Nyt onneksi mennyt parempaan suuntaan. Tsemppiä muille tämän kanssa painiville.

Meikä tsiigaa olypialaisia. Saa virtaa itsekin kuntoilla kun näkee nuo timmissä kunnossa olevat atleetikot. Mieli lepää penkkiurheilun parissa naatiskellen popcorneja ja ottaen ihan lungisti. 

Vierailija kirjoitti:

Uiminen, saunominen, nukkuminen, asmr, lemmikki, hyvä ruoka, juoma, tv-sarjamaratonit, pelaaminen, luonto.

Ja se että ei ole inhottavien ihmisten kanssa missään tekemisissä. Karkit ja herkut.

Nämä, lisäksi seksi, lenkki/kuntosali, jooga, hieronta.

Liikunta, erityisesti toisten seurassa, mielellään ulkona. Seksi, musiikki, hyvä ruoka, kukat, hyvä viini, hyvä kirja (jos jaksaa keskittyä lukemiseen). Juttelu luotettavan ystävän kanssa. Lemmikkieläin sylissä. Ahdistusta poistavat ja väsyttävät lääkkeet pahimpina aikoina. Kotoa on hyvä lähteä johonkin katsomaan muita maisemia kuin oman kodin seiniä.

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ne hetket, kun ei tarvitse olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ne hetket, kun ei tarvitse olla yksin.

Nämähän ne olisi, mutta kun ei ole ketään vaan on pakko olla aina yksin. Eilen kyllä oli hetken kiva fiilis kun jännäsi telkkarin edessä sitä seiväshypyn uutta me-tulosta ja ihan jopa tunsi elävänsä pitkästä aikaa kun ihan hihkaisin ääneen kun se kolmannella kerralla meni yli. Sitten oli itselläkin tippa linssissä ja lopulta tunsin itseni ihan ääliöksi.

Voxrasta.

Pakotan itseni joka päivä ulos ja kävelylle. En tunne saavani siitä varsinaisesti mielihyvää, mutta masentaa ja ahdistaa ainakin vähän vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ne hetket, kun ei tarvitse olla yksin.

 

 

 

Nämähän ne olisi, mutta kun ei ole ketään vaan on pakko olla aina yksin. Eilen kyllä oli hetken kiva fiilis kun jännäsi telkkarin edessä sitä seiväshypyn uutta me-tulosta ja ihan jopa tunsi elävänsä pitkästä aikaa kun ihan hihkaisin ääneen kun se kolmannella kerralla meni yli. Sitten oli itselläkin tippa linssissä ja lopulta tunsin itseni ihan ääliöksi.

Ei ole ääliömäistä vaan olet sosiaalinen ja tunteva ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Pakotan itseni joka päivä ulos ja kävelylle. En tunne saavani siitä varsinaisesti mielihyvää, mutta masentaa ja ahdistaa ainakin vähän vähemmän. 

Mulla ulkoilu / lenkkeily ei vaikuta mielentilaan ja usein olen jopa pahemmalla päällä takaisin tullessani mitä lähtiessäni. Tosin iso syy siihen on se, etten viihdy tipan vertaa tällä asuinalueella vaan nämä "maisemat" ainoastaan v*tutttaa sekä täällä on ihan liikaa ihmisiä (ja ihmiset on muuttuneet muutamassa vuodessa todella muista piittaamattomiksi ja jotenkin m*lkuiksi) ja sitten pitäisi kävellä tosi kauas että pääsisi jonnekin kunnolla syrjempään ja olisi edes hieman luonnonrauhaa ja jotain kaunistakin katseltavaa.

Sen sijaan kropassa kyllä tuntee sen jos ei liiku eli sitä kautta olo on kokonaisvaltaisesti kurjempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ne hetket, kun ei tarvitse olla yksin.

 

 

 

Nämähän ne olisi, mutta kun ei ole ketään vaan on pakko olla aina yksin. Eilen kyllä oli hetken kiva fiilis kun jännäsi telkkarin edessä sitä seiväshypyn uutta me-tulosta ja ihan jopa tunsi elävänsä pitkästä aikaa kun ihan hihkaisin ääneen kun se kolmannella kerralla meni yli. Sitten oli itselläkin tippa linssissä ja lopulta tunsin itseni ihan ääliöksi.

Ei ole ääliömäistä vaan olet sosiaalinen ja tunteva ihminen.

Kiitos. Nyt mä sitten olen taas tippa linssissä, mutta ei tosiaan ole sinun syy.

Masennukseen on kaksi perimmäistä syytä. Vaikka nämä syyt ovat fysiologisia, ne liittyvät myös tunne-elämään, koska keho ja mieli ovat yhteydessä. Ensinnäkin masentuneet aivoissa on heikentynyt verenkierto ja aineenvaihdunta. Aivot ovat ikään kuin jähmettyneet. Toinen hyvin yleinen syy masennukseen on inflammaatio. Aivoissa on matala-asteinen tulehdustila. Tämän vuoksi masennuslääkkeet eivät toimi kovinkaan monen kohdalla. Masennusta hoidetaan ihan väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ne hetket, kun ei tarvitse olla yksin.

 

 

 

Nämähän ne olisi, mutta kun ei ole ketään vaan on pakko olla aina yksin. Eilen kyllä oli hetken kiva fiilis kun jännäsi telkkarin edessä sitä seiväshypyn uutta me-tulosta ja ihan jopa tunsi elävänsä pitkästä aikaa kun ihan hihkaisin ääneen kun se kolmannella kerralla meni yli. Sitten oli itselläkin tippa linssissä ja lopulta tunsin itseni ihan ääliöksi.

Et sä ole ääliö. Mikä on hienompaa kuin kollektiivinen maailmanlaajuinen ilo!!!

Vierailija kirjoitti:

Liikunta auttaa. Jos jaksaa vääntäytyä. Luonnossa haahuileminen, sienestys yms.

 

Tässä ei ole mitään kunnon metsää missään tolkullisen kävelymatkan päässä, mutta pari tuollaista pientä on joissa ei kyllä kasva sen paremmin syötäviä sieniä kuin marjojakaan vaan ne on kyllä kuljettu ihan paljaiksi ettei ole edes varpuja kuin vähän siellä täällä.

Olisi ihanaa poimia mustikoita ja myöhemmin syksyllä puolukkaakin, joka on ihan se oma lempparimarja. Jotenkin harmittaa vaan päivä päivältä enemmän, että se kaikki mikä tuottaisi itselle iloa ja olisi omannäköistä tekemistä on mahdoton saavuttaa ja sitten taas ne kaikki mahdollisuudet (pah!) jotka kaupunkiasujalla on käden ulottuvilla on just sellaisia mitkä ei kiinnosta kilinveen vertaa.

Muutto oli mielessä ennen koronapandemiaa ja silloin oli jonkinlainen toimintasuunnitelmakin sen varalle, mutta sinne se meni. Jotenkin tuo pandemia-aika sai aikaan ihme lamaannuksen ja siinä kun sitten meni ne viimeiset ihmissuhteetkin niin kaikki ja ihan tämä tavisarkikin on hirveän uuvuttavaa yksin eikä enää jaksa edes ajatella mitään muutosta. Korkeintaan just satunnaisena haaveena joka ei tule toteutumaan.

Mä olen masentunut ja uupunut yksinäinen ja katson paljon urheilua sekä luonto-ohjelmia. Ekasta saan hassusti jotain sosiaalisuutta ja jälkimmäisestä sitten jonkinlaista hyvää oloa. Tänä aamuna jo katsoin hetken peltsiä jossain kainuun selkosessa susien jäljillä ja niissä maisemissa kyllä silmä lepäsi. Samalla sitten tulee kyllä alakulokin kun tajuaa, että nauttisi hurjasti tuollaisesta luonnosta ihan livenäkin mutta kuvaan on tyydyttävä. Tosin niin se on noiden urheilutapahtumienkin kanssa, että viihtyisin katsomossa varmasti ihan hurjan hyvin vaikka en nyt mistään olympialaisten kokemisesta livenä edes haaveile. Mutta vaikka se suomi-ruotsi-ottelu.

Aamulla kun herään niin mietin, mitä hyvää on jääkaapissa aamupalaksi. Puhelin äänettömällä. Pidän kotini siistinä. Pienikin askare tuo hyvän mielen, vaikka pyykin pesu. Kauppareissu ottaa koville, mutta sen kun saa tehtyä niin tulee hyvä mieli. Käyn viikonloppuisin omatoimikirjastossa, kun siellä ei tarvitse nähdä yleensä ketään. En katsele kenenkään instoja. Luen hyvän mielen blogeja.