Onko muita, joille ajatus ns. tavallisesta elämästä tuntuu kauhealta?

Mä olen osin tuollainen, osin taas päinvastainen, ja tämä ristiriitaisuus on tehnyt elämästäni hyvin epätyydyttävää.

Toisaalta minussa on tuo nomadi-puoli, joka kaipaisi vapautta, seikkailuja, elämyksiä, eikä ole kovin tyytyväinen itseään toistavassa perusarjessa, jota käytännössä elän. 

Toisaalta olen myös kauhean arka, ja stressaannun kovasti kaikista muutoksista ja uusista asioista. Tämä arkuus pyrkii jumittamaan minut siihen epätyydyttävään elämään.

Aina haaveilen, että löytyisipä puoliso, joka haluaisi myös seikkailla, niin varmaan puolison kanssa uskaltaisin kokeilla kaikenlaista. Yksin en uskalla. Mutta näyttää siltä ettei semmoista puolisoa ole löytymässä, joten olenko valmis siihen, että koko elämäni menee siinä tylsä duuni, kotitöitä, nukkumista kierteessä jossa tunnen olevani vain puoliksi elossa, jotenkin puutuneessa tilassa.

Ja asenne elämään on mikä?

Menox, sanoi Annie Lennox.

Vain jossain vauvapalstalla joku voi ihmetellä kuinka kukaan kestää tavallista elämää. Kertoo kyllä aika paljon tästä touhusta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen osin tuollainen, osin taas päinvastainen, ja tämä ristiriitaisuus on tehnyt elämästäni hyvin epätyydyttävää.

Toisaalta minussa on tuo nomadi-puoli, joka kaipaisi vapautta, seikkailuja, elämyksiä, eikä ole kovin tyytyväinen itseään toistavassa perusarjessa, jota käytännössä elän. 

Toisaalta olen myös kauhean arka, ja stressaannun kovasti kaikista muutoksista ja uusista asioista. Tämä arkuus pyrkii jumittamaan minut siihen epätyydyttävään elämään.

Aina haaveilen, että löytyisipä puoliso, joka haluaisi myös seikkailla, niin varmaan puolison kanssa uskaltaisin kokeilla kaikenlaista. Yksin en uskalla. Mutta näyttää siltä ettei semmoista puolisoa ole löytymässä, joten olenko valmis siihen, että koko elämäni menee siinä tylsä duuni, kotitöitä, nukkumista kierteessä jossa tunnen olevani vain puoliksi elossa, jotenkin puutuneessa tilassa.

Nyhverö. Elät vain kerran.

Jos haluaa olla vapaa, tarvitsee rahaa ja paljon. Nämä "arjesta vapautujat" ovat yleensä vielä enemmän systeemin orjia kuin tylsää arkea puurtavat tavikset. Meillä on suvussa yksi tälläinen vapautuja, joka elää sosiaalituilla ja tekee sen verran hanttihommia, että pääsee matkustamaan jonnekin kuukausiksi. Omaisuutta tai rahaa ei ole yhtään, mikä sitten aiheuttaa sen että sukulaisilta ja äidiltä vipataan rahaa "pakottaviin menoihin". Kaveri on kohta 40 ja hengailee itseään 20 vuotta nuorempien kanssa jossain räkäisissä musaklubeissa. Todellista vapautta. Vapautta on se että omaisuutta on miljoona+, eikä tarvitse kantaa huolta tulevasta - ei se että elää kädestä suuhun ja sitten kun terveys pettää tai tuet leikataan, jäljelle ei jää yhtikäs mitään.

Tämäkin "antikapitalisti" viihtyy viikkokausia suvun maksamalla mökillä äitinsä ruokittavana. Vapaus.

Tavallinen elämä, häh?

Vierailija kirjoitti:

Sinun kaltaista tuuliviiriä en edes kelpuuta puolisoksi. En todellakaan jaksa sitä jatkuvaan muutos vaatimusta mitä sinun kaltaiset tekevät kun te ette koskaan itse ole vastuussa järjestelyistä ja maksamisesta kun ne kaadatte miehen vastuulle

En ole ap, mutta samantapainen, ja minä luulen että me tällaiset ihmiset yleensä olemme liian vapaudenkaipuisia edes haluamaan parisuhteita. Itse en ole sellaista koskaan halunnut, en ainakaan mitään avioliittoa ja perhettä. Itsekseni olen järjestelyt, seikkailut ja maksamiset aina hoitanut. Tavallaan toinen ihminen ei vaan sovi kuvioihin, kun en minä tiedä itsekään mitä vuoden päästä haluan, ja olisi erittäin epätodennäköistä, että sen puolison halut vaihtelisi minun halujeni kanssa samaa tahtia. Jolloin molemmat tai toinen joutuisi tyytymään rajoittaviin kompromisseihin.

Aloita uusi harrastus tai ala muulla tavalla seikkailemaan, ap. 

Aika kauhealtahan tuo kuulostaa, mutta hyvin monen ihmisen elämä on tuollaista. Minkälaista aloittajan elämä on, olisi mielenkiintoista tietää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

 

Mikä sinua viehättää elämässä ilman uusia kokemuksia ja elämyksiä? En sano tätä mitenkään tuomitsevasti ihmettelen vain kun oma ajatusmaailmani on niin erilainen.

Kyllähän jokainen noista toistuvista asioista on joskus ollut uusi kokemus ja elämys. On tylsää esimerkiksi aamuinen päiväkotirumba mutta jokaisen lapsen syntymä on ollut jännittävä asia. Mutta näinhän ovat psykologit kun sanoneet että osa nuorten masentuneisuudesta johtuu yksinkertaisesti siitä ettei osata käsitellä tylsyyttä ja sitä että se on ihan ok. TikTok- maailma antaa ymmärtää että kaikilla muilla on jatkuvasti jotain meneillään vaikkei se ole todellista. Kamalinta on kun postaat kuvan aamupalasta jota kukaan ei kommentoi.

Mikä on se onnellinen perhe, onnellinen elämä?

Tee itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

Ihan suusta suollettua ripulia. Itse olen kasvanut sellaisissa oloissa, että meidät otettaisiin nykyisin huostaan. Syntynyt ei-toivottuna lapsena vakavista ja hoitamattomista mielenterveysongelmista kärsiville vanhemmille. Ollut koulukiusattu, inhottu, hyljeksitty ja aina se omituinen friikki muiden mielestä.

Silti en tosiaankaan toivo enkä halua mitään ns. normaalia elämää, joka toistaa samaa kaavaa joka päivä. Lapsia en halunnut, asuntoa en halua ostaa, mökkeilyä inhoan enkä käyttäisi koskaan siihen pennin jeniä. Naimisissa en ole ollut, olen vasta hiljattain alkanut miettiä, että mikä ettei. Puolisoa ei ole, en ole asunut kenenkään kanssa samassa taloudessa avoliitossa. Lemmikkejäkään en halua.

Keski.-ikäisenä olen edelleen hyvin tyytyväinen siihen, että olen elänyt sellaista elämää, mitä haluan. Väittäisin jopa, että me aina inhotut pystymme tähän ehkä muita paremmin, koska ns. normaaleille merkkaa se, mitä muut heistä ajattelevat ja eihän kukaan nyt vaan ajattele pahasti. Mennään vaan sen kummemmin miettimättä elämää eteenpäin ja 30-40. ikävuoden välillä aletaan kriiseillä elämätöntä elämää ja "vääriä" valintoja.

Minua ei haittannut teininäkään kissankakan vertaa se, että mitä joku muu ajattelee, saatikka nyt tätinä. Pääasia, että minulla on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Nyhverö. Elät vain kerran.

Tiedän, mutta kun en pysty muuhun. Olen käynyt asian takia jopa terapiassa. Terapeutti sai mut rohkaistua kokeilemaan esim. matkustelua yksin, mikä oli aikamoinen saavutus, koska olen aina ollut niin arka, että jo kotikaupungissa uuden reitin ajaminen jonnekin vie paniikkikohtauksen partaalle. Siinä vaan kävi niin, että selvisin aika huonosti siellä matkoilla yksin, juurikin sen jännittämisen ja panikoinnin takia. Ja ne hetket kun ei ollut mitään jännitettävää, itsekseen hotellihuoneessa vaikka, oli vaan yksinäistä ja tylsää. 

Jokainen voi miettiä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään rauhassa. Mä ainakin elän vahvasti OMAA elämääni. Nautin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

Ihan suusta suollettua ripulia. Itse olen kasvanut sellaisissa oloissa, että meidät otettaisiin nykyisin huostaan. Syntynyt ei-toivottuna lapsena vakavista ja hoitamattomista mielenterveysongelmista kärsiville vanhemmille. Ollut koulukiusattu, inhottu, hyljeksitty ja aina se omituinen friikki muiden mielestä.

Silti en tosiaankaan toivo enkä halua mit

Ihmetellyt oon aina, miten antaa jonkun ulkopuolisen määritellä itsensä...

Ihmiset valittaa turhista.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa olla vapaa, tarvitsee rahaa ja paljon. Nämä "arjesta vapautujat" ovat yleensä vielä enemmän systeemin orjia kuin tylsää arkea puurtavat tavikset. Meillä on suvussa yksi tälläinen vapautuja, joka elää sosiaalituilla ja tekee sen verran hanttihommia, että pääsee matkustamaan jonnekin kuukausiksi. Omaisuutta tai rahaa ei ole yhtään, mikä sitten aiheuttaa sen että sukulaisilta ja äidiltä vipataan rahaa "pakottaviin menoihin". Kaveri on kohta 40 ja hengailee itseään 20 vuotta nuorempien kanssa jossain räkäisissä musaklubeissa. Todellista vapautta. Vapautta on se että omaisuutta on miljoona+, eikä tarvitse kantaa huolta tulevasta - ei se että elää kädestä suuhun ja sitten kun terveys pettää tai tuet leikataan, jäljelle ei jää yhtikäs mitään.

Tämäkin "antikapitalisti" viihtyy viikkokausia suvun maksamalla mökillä äitinsä ruokittavana. Vapaus.

Ei suurin osa ole tuollaisia. Itsekin olen tällainen vapaudenkaipuinen ihminen, mutta en ole päivääkään aikuiselämästäni elänyt millään tuilla tai kädestä suuhun, vaan elättänyt itseni työlläni. Ja koska mulla ei ole miljoonia, en myöskään ole valmis sellaisiin vastuuttomiin muutoksiin, jotka uhkaisivat toimeentuloani. Se ei silti tarkoita sitä, että mun tarvisi tehdä samaa duunia samassa paikassa aina vaan, asua samassa kaupungissa ja samassa maassa jne. Esim. vaihdoin hiljattain työhön, jossa saa tehdä 100% etätöitä, myös ulkomailta. Palkka on oikein hyvä, työsopimus vakituinen, eli en ole tuille tai vanhan äidin elätiksi heittäytymässä. Usein myös työtä tehden on vaihtoehtoja muuttaa elämäänsä, joko samassa ammatissa jossa jo on, tai tarvittaessa ammattia vaihtamalla.

Unelma kai tällaiselle luonteelle olisi olla vaikka kirjailja, tehdä sitä silloin kun on inspis, missä milloinkin, mutta itselleni kun ei ole sellaiseen lahjoja, niin täytyy koodailemalla itseni elättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tuo ei ole tavallista elämää vaan tuossa on jo extra juttuja kuten vuosittainen etelänloma, mökkeily, säännölliset harrastukset.

Ajattelen, että tavallinen elämä on  työmatka bussilla tai vanhalla autolla suorittavan tason työhon, kaupan kautta neukkukuutioon, Salen kauppakasseja kannetaan molemmissa käsissä kun noustaan portaat kävellen, ilta menee tv:tä katsoessa, lomat menevät omien vanhempien luona vanhassa homeisessa okt:ssa, jossa kaikki marjat kerätään talteen talon marjapuskista ja lähimetsistä sienet lisäksi.

Kohokohta on häät, syntymäpäivät tai hautajaiset.

Tavallinen elämä on siis synonyymi helvetin esikartanolle? 

Tavallinen elämä on tavallisen duunarin elämää. 

Mökki, etelänmatkat, harrastukset, kulttuuri vaativat rahaa. Ja ne eivät ole duunarin ulottuvilla kuin haaveissa. Ja tuskin rahaton sellaisesta haaveilee.

Monella duunarilla on kaikkia noita.