Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
Vierailija kirjoitti:
'Voi hyvä tavatonta. Uusavuttomuuden ymmärrän jollain tasolla, mutta kun kirjoitetun ymmärtämisessäkin olen havaitsevinani suuria puutteita. Ei jaksa koko aikaa rautalankaa vääntää. Sormet kipeutyvät ja mustuvat langan säilöntäaineista..Olette luultavasti 17-21 vuotiaita.. , eli opittavaa ja nähtävää piisaa... jännittävää ja tapahtumarikasta elämää teille toivotan..'
Ei minulta. Ei kommentteja
tässä langassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi tajusin ihan suhteen alkussa millaiset miehen vanhemmat ovat, ja älysin alkaa pitää etäisyyttä. Ovat varakkaan puoleinen eläkeläispariskunta, yltiösosiaalisia. Koko ajan tapahtuu ja on jotain menossa. Aina pitäisi olla osallistumassa johonkin tapahtumaan heillä kotona tai mökillä. On vappubrunssi, lastenlasten koulunpäättäjäiset, juhannuksena tottakai pitäisi olla heidän mökillään, on kesäjuhlaa, kesäbrunssia, syntymäpäiviä, joku sukulainen tulee kyllän ja pitäisi mennä tapaamaan/syömään, joka viikolle olisi varmaan joku tapahtuma. Jopa lastenlasten syntymäpäiviä juhlaitaan isovanhempien luona niin, että koko suvun pitäisi kokoontua paikalle.
Olen pitänyt neutraalit ja korrektit välit heihin. Osallistun suurimpiin juhliin, jouluun jne. Muuten mies saa juosta vanhempiensa luona jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitte kun on niide teidän omien lasten rippijuhlat on todella kurjaa, kun kukaan ei miehen puolelta tule. Ei "nappaa sitten sukujuhlat" su muut miehenkään sukulaisia.
Kävikö miehen sukulaiset teidän lasten kastejuhlissa? Mieti miltä tuntuis, jos he ei ois tulleet, koska "ei nappaa sukujuhlat".
Katkaiset välit lapsenlapsiisi, koska miniäsi ei jaksanut osallistua jokaisiin sukunne kissanristiäisiin?
Eipä siinä sitten :D
En minäkään muista ikinä nähneeni isäni vanhempia ja äitiäni samassa tilassa. Eivätkä he edes asuneet kaukana meistä. Tiedän vain valokuvista, että ainakin 1-2 kertaa ovat tavanneet ristiäisten takia. Ehkä ovat ennen minun syntymääni tavanneet useamminkin, en tiedä, en ole viitsinyt asiasta kysellä. Äitini puhui heistä aina vähän halveksuvaan sävyyn, koska he olivat hänen mielestään jotenkin vääränlaisia ja kasvattaneet poikansa väärin. Kyllä minä sain heitä kuitenkin tavata ainakin kerran pari vuoteen.
Minun anoppini ei tullut toimeen oman anoppinsa kanssa, eikä ollut koskaan tekemisissä muuta kuin isän yhden veljen kanssa, jonka vaimoa haukkui 24/7.
Että siinä mielessä ei luulisi hänelle olevan yllätys moinen miehen sukulaisten valikointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miniä on parisuhteessa poikaasi eikä sukuusi. Aika moni miniä pitää minimaaliset välit miehen sukuun tai ei piittaa heidän seurastaan ollenkaan mutta toki poika voi aina olla sukunsa kanssa tekemisissä, jos itse niin haluaa. Appivanhemmista kuulee valitettavasti myös kauhutarinoita tai miniälläsi saattaa olla ensikäden huonoa kokemusta appivanhemmista edellisestä parisuhteesta, joten siksi on valinnut pitää matalaa profiilia. Yleisellä tasolla omalle sukupolvellesi sukukokoontumiset ovat tainneet olleet tärkeämpiä kuin nuoremmille sukupolville. Muutenkin ihmiset nykyään enemmän valitsevat itse lähipiirinsä samanhenkisiä ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole omia verisukulaisia tai puolison sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa tai lohduttavaa paremminkin , huomata että tämä on miniöiden nykyinen käytösmalli. Miksi näin on , en tiedä , mutta tiedän nyt ettei siinä ole mitään henkilökohtaista. Tätä mieltä olen kyllä ollut koko ajan , koska henkilöön kohdistuvaa ei voi olla, jos ei ole ko.henkilöä kohdannut.
Ihanaa uhriutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja ei vaikuta hirviöltä, joten kommentti ei ole hänelle. Mutta Y-sukupolveen kuuluvana sanoisin, että nuoremmat sukupolvet eivät enää siedä alentuvaa tai huonoa käytöstä, eivätkä myöskään ota vastuulleen yhteydenpitoa puolison sukuun.
Kun vertaan boomer-äitiini, hän otti todellakin vastuun myös isäni suvun yhteydenpidosta: kutsui juhliin, lähetti kortit matkoilta, järjesti koko perheen vierailulle yleensä kaksi kertaa vuodessa (asuimme kaukana).
Itse olen jotain tältä väliltä. Kuulumme eri "luokkaan" anopin ja naton kanssa, ja arvomaailmakin on täysin eri. He ovat myös vuosien mittaan tuoneet hyvin selvällä ja tökerölläkin tavalla esiin, etteivät mielipiteeni kiinnosta, mutta olettavat minun olevan piika heidän sukunsa mökillä ja juhlissa. Tämä rooli puolestaan ei minua kiinnosta. Odotuksemme eivät siis kohtaa. Mies ei pidä yhteyttä perheeseensä, eikä pitänyt ennen minuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä. Miniä loukkaantui lopullisesti kun kysyin onko töitä ajatellut hakea, on kuitenkin 30v. perheenäiti ettei kannata tuossa vaiheessa jättäytyä työmarkkinan ja sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle. Huusi minulle ja sen jälkeen ei mitään kontaktia eikä hän käy, tuosta pari vuotta aikaa. Nyt kuulin vahinkolipsautuksena lapsiltaan että häneltä on hoidettu syöpäkin. Ihan järkyttävää jäädä näin kaiken ulkopuolelle.
Omaa ilkeyttäsi / typeryyttäsi sinut on jätetty ulkopuolelle. Ja se on oikein!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole oman sukunikaan kanssa kovin läheinen niin en sitten vieraampienkaan, ei vaan tule edes mieleen. Ihan mukavia ne on mutta asuvatkin kaukana. Ja tosiaan minäkään en ymmärrä enkä jaksa välittää mistään boomer tyyppisistä emännöinneistä ja sukuloinneista. Siis että ihan järkkäisin jotain erikseen. Muutaman kerran vuodessa nähdään
Olin 15 vuotta avioliitossa eikä appivanhempani olleet kiinnostuneita perheestämme pätkääkään. Kävin yksin tai lasteni kanssa heidän luona kaikkiaan ehkä 5 kertaa. Appiukko häipyi aina samantien pihalle jotain moottorivempaintaan korjailemaan ja jätti "akat jorisemaan keskenään". Meillä ei siis ollut yhteisiä lapsia, mutta selvää oli, että miniä lapsineen ei ollut tervetullut heidän sukuun. Meillä he eivät käyneet kertaakaan. Mies oli minua muutaman vuoden nuorempi ja eromme jälkeen olen kuullut, että kun mies sai oman lapsen tyttöystävänsä kanssa, olivat he kaikki kovin tervetulleita kylään ja mitä useammin sen parempi. Tyttöystävä on hiljainen ja vetäytyvä, minä taas helpostilähestyttävä ja hauska kuulemma, mutta ilmeisesti appivanhempien suurin ongelma olikin se, että minulla on toisen miehen lapset. Eipä kyllä ole tuotakaan örmyä ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa jokseenkin tutulta. Meillä on miehen kanssa omat lapset, ei yhteisiä. Appivanhemmat karsastavat minua ja lapsiani, mutta ex-miniää kutsutaan kylään tuon tuostakin. En näe itsessäni mitään vikaa, mutta se, että ex-miniä on pyöräyttänyt sukuun 2 lasta, on se juttu, miksi hän on niin ihana. Mies käy yksin vanhemmillaan, mutta ei koskaan samaan aikaan exänsä kanssa, sillä hänen mielestään ex on kaikkea muuta kuin ihana. Sen sijaan mieheni on tervetullut minun sukulaisilleni, joten en koe menettäväni myöskään mitään, vaikka en näkisi mieheni vanhempia koskaan. Itse ovat tiensä valinneet.
No kuka sitä nyt haluaisi ottaa sitä riskiä, että joutuu irvistelyn, tuhahtelujen ja arvostelun kohteeksi. Pahimmassa tapauksessa kultapoika antaa kodin avaimet äidilleen ja sitten sitä anoppi ulisee kun ei saa laittaa mieleisiään verhoja ikkunoihin tai järjestelemään tavaroita uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei vaikuta hirviöltä, joten kommentti ei ole hänelle. Mutta Y-sukupolveen kuuluvana sanoisin, että nuoremmat sukupolvet eivät enää siedä alentuvaa tai huonoa käytöstä, eivätkä myöskään ota vastuulleen yhteydenpitoa puolison sukuun.
Kun vertaan boomer-äitiini, hän otti todellakin vastuun myös isäni suvun yhteydenpidosta: kutsui juhliin, lähetti kortit matkoilta, järjesti koko perheen vierailulle yleensä kaksi kertaa vuodessa (asuimme kaukana).
Itse olen jotain tältä väliltä. Kuulumme eri "luokkaan" anopin ja naton kanssa, ja arvomaailmakin on täysin eri. He ovat myös vuosien mittaan tuoneet hyvin selvällä ja tökerölläkin tavalla esiin, etteivät mielipiteeni kiinnosta, mutta olettavat minun olevan piika heidän sukunsa mökillä ja juhlissa. Tämä rooli puolestaan ei minua kiinnosta. Odotuksemme eivät siis kohtaa. Mies ei pidä yhteyttä perheeseensä, eikä pitänyt ennen minuakaan.
Minä olen syntynyt vuonna 1960 ja kieltäydyin heti ryhtymästä miksikään mieheni yhteyssihteeriksi.
Jossain vaiheessa mies havahtui, että hänen ystäviinsä ei ole pidetty yhteyttä ja yritti syyllistää siitä minua. Joka joulunalus kyllä mm. olin sanonut, että laita kortit haluamillesi ja tässä on kortteja ja merkkejä, mutta en kirjoittanut niitä.
Ensinnäkään en ole mikään hemmetin miniä, jo sellaiseksi kutsuminen riittäisi etten pidä yhteyttä. Mutta muutenkaan ei kiinnosta nuo vieraat ihmiset eikä kyllä omakaan suku sen puoleen. Ihme jorinoita jostain 200 vuoden takaa.
Eri suvuissa on hyvin erilaisia tapoja pitää yhteyttä. Ehkä miniäsi suvussa ei pidetä yhteyttä sukulaisiin eikä hän ole tottunut sellaiseen. Ei oikein tiedä, miten olisi appivanhempien kanssa ja mitä juttelisi kahvipöydässä.
Varmaankin ap:n pitäisi ihan ensiksi ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät elä elämäänsä kuten muut olettavat tai mikä on ikäänkuin perinteinen "normaali".
Koita miettiä että miniäkokelas voi olla hyvinkin introvertti ja kuormittua uusista tilanteista joissa joutuu, HUOM JOUTUU, olemaan sosiaalinen, tutustumaan appivanhempiin tai muihin uusiinnihmisiin ns vasten tahtoaan. Vaikkei olisikaan introvertti, hän voi kokea kiusallisena tutustumistilanteen jossa hännikäänkuin joutuu arvioitavaksi ja huomion keskipisteeksi. Kaikilla ei ole sellaista sukuhistoriaa että olisivat paljon (tai yhtään) tekemisissä suvun kanssa ja siksi se ei ehkä ole luontaista tälle miniällekään.
Tai sitten häntä ei vain kertakaikkiaan kiinnosta, hän tekee omia juttuja sin aikana kun poikanne käy teidän luona.
Edellisessä suhteessa veetutti ihan hitosti, kun piti rampata muijan vanhempien luonna. Itse en käynyt kun jonkun 4-5 kertaa omien vanhempien luonna vuodessa ja ne asuu 25km päässä. Muijan vanhemmat asui 300km päässä ja niitä piti se 5 kertaa käydä ihmettelemässä 2-3kk aikana ja aina hiton moinen tappelu, että sinne nyt pitää lähtee mukaan. Viikonloput pilalla, kun ei tonne päiväksi menty, kun matkoihin menee se puoli päivää. Siellä olet kun vankilassa, kun mitään et pysty tekemään ja muija touhus omiaan vanhempien kanssa.
Vinkkinä kaikille, ottakaa se paikallinen puoliso, niin voi käydä päivässä pyörähtää menee vartti mennä ja puolen tunnin päästä oot jo pihalla.
Ap on ahdistava mm. koska
- jankkaa vain miten heillä on tapana näin ja näin tajuamatta, että miniällä voi olla ihan erilaiset käytännöt, joihin sillä miniällä on täysi oikeus
- tunkee tulpaksi siihen poikansa ja sukulaisten väliin, eikä suostu ymmärtämään, että se poika elää jo omassa perhekunnassa
Minua raivostutti appivanhemmissa nuo samat asiat ja lisäksi se kaikkinainen muu rajattomuus ja hirveä tarve jotenkin mukauttaa minut sinne heihin ja heidän tapoihinsa ja näkemyksiinsä jne. Se on hyvin loukkaavaa.
Jos vielä sen lisäksi koko ajan mukasattumalta olisi osuttu samaan kaupunkiin ulkomailla tai samaan ravintolaan jne, olisin hakenut lähestymiskiellon
Minulla on: mummo oli isoäitini.
Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.
Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.
Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia.
Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria myös, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.