Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
Surullista, ettei miniä halua olla tekemisissä. Miniän ajattelemattomuutta sehän vain on.
Ilmeisesti sitten kun miniän omat lapset löytävät puolisot niin miniä toivoo, että ei näe enää jälkeläisiään, heidän puolisoitaan ja lapsiaan. Vai miten käykään? Todennäköisesti hänestä tulee sitten katkera anoppi, jolla ei aikuiset lapset perheineen vieraile, kun ei niin ollut heidän perheessä tapana koskaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reaalielämässä nainen muokkaa lastensa ajatusmaailmaa ja käyttäytymismallia enempi, kuin aviopuolisonsa. Näin se menee, huomaat sen sitten tulevaisuudessa, jos et sitä ole jo sisäistänyt.
Niinpä, miniä ei peri appivanhempiaan, totta se on.. Mutta nurja tai tunteeton suhtautuminen appivanhempiinsa, vaikuttaa vuorenvarmasti negatiivisesti puolisonsa perintä asioissa.
Pysähdy, ja kuvittele olevasi 95 vuotias. Lapsia sinulla kolme poikaa. Vanhimmalla ja nuorimmalla on herttaiset vaimot ja suloiset lapsukaiset..OK, oletko vielä mukana?? Mutta sen keskimmäisen pojan vaimoa et ole nähnyt elämäsi aikana kuinkolme kertaa, ja nekin kaupan kassan jonossa..HMMM::: Lapsiaki heillä kolme, mutta et ole saanut minkäänlaista suhdetta heihinkään.. Oletko vielä ajatusmaailmassa??? No niin, syöpäsi on edennyt..pitäisi miettiä miten omaisuudellesi tehdään, testamenttia pitäisi jo rakennella...
Mitäpä nyt sanot, miten käy sille k
Keskimmäinen poika saa saman verran perintöä mitä veljensä.
Ja ne lapsenlapset alkaa olla keski-ikäisiä eikä kovin montaa nelikymppistä voi väittää suloiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, ettei miniä halua olla tekemisissä. Miniän ajattelemattomuutta sehän vain on.
Ilmeisesti sitten kun miniän omat lapset löytävät puolisot niin miniä toivoo, että ei näe enää jälkeläisiään, heidän puolisoitaan ja lapsiaan. Vai miten käykään? Todennäköisesti hänestä tulee sitten katkera anoppi, jolla ei aikuiset lapset perheineen vieraile, kun ei niin ollut heidän perheessä tapana koskaan...
Mitä ihmettä sinä horiset?
Se miten miniä on tai ei ole yhteydessä miehen sukuun ei millään tavalla liity hänen omiin perhesuhteisiinsa, höntti.
Kyse on ehkä ihmisten välisestä kemiasta ja taustoista. Oma anoppi ei ole kauheasti kiinnostunut minusta tai lapsista. Olisi upeaa, jos olisi ap:n kaltainen anoppi.
Samassa veneessä. Miniä loukkaantui lopullisesti kun kysyin onko töitä ajatellut hakea, on kuitenkin 30v. perheenäiti ettei kannata tuossa vaiheessa jättäytyä työmarkkinan ja sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle. Huusi minulle ja sen jälkeen ei mitään kontaktia eikä hän käy, tuosta pari vuotta aikaa. Nyt kuulin vahinkolipsautuksena lapsiltaan että häneltä on hoidettu syöpäkin. Ihan järkyttävää jäädä näin kaiken ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä. Miniä loukkaantui lopullisesti kun kysyin onko töitä ajatellut hakea, on kuitenkin 30v. perheenäiti ettei kannata tuossa vaiheessa jättäytyä työmarkkinan ja sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle. Huusi minulle ja sen jälkeen ei mitään kontaktia eikä hän käy, tuosta pari vuotta aikaa. Nyt kuulin vahinkolipsautuksena lapsiltaan että häneltä on hoidettu syöpäkin. Ihan järkyttävää jäädä näin kaiken ulkopuolelle.
Olet törkeä.
Voi hyvä tavatonta. Uusavuttomuuden ymmärrän jollain tasolla, mutta kun kirjoitetun ymmärtämisessäkin olen havaitsevinani suuria puutteita. Ei jaksa koko aikaa rautalankaa vääntää. Sormet kipeutyvät ja mustuvat langan säilöntäaineista..Olette luultavasti 17-21 vuotiaita.. , eli opittavaa ja nähtävää piisaa... jännittävää ja tapahtumarikasta elämää teille toivotan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää, kun anoppi on yhtäkkiä alkanut multa kyselee meidän perheen kuulumisia. Ennen kyseli pojaltaan ja nyt sit multa. Ei onneksi soittele, vaan laittaa wa-viestiä. Silti ärsyttää ne mitä kuuluu -viestit. Alkuun kirjoitti "mitä kuuluu? Matti ei vastaa niin laitan sulle viestiä.." Ja sanoin miehelleni, et vastaa nyt jotakin. Hän siis pitää kyllä yhteyttä vanhempiinsa käymällä heillä, mut suht harvoin käydään tai mies ja lapset käyvät keskenään,vaikka siis asutaan molemmat pk-seudulla. Meillä käyvät ehkä kerran pari vuoteen, kutsuvat itsensä poikansa tai lastenlastensa synttäreille (lapset jo sen verran isoja, ettei itse kutsuta ketään synttäreille, omalla porukalla tehdään kakku) jne. Mua ei sinänsä tuo haittaa, ompahan joku syy tulla heidän kylään ja kun harvoin käyvät niin ei haittaa. Ovat siis ihan mukavia, mut en silti halua lähentyä mitenkään erityisemmin ja haluan et pitäis poikaansa yhteyttä eikä minuun jos haluaa k
Miten se mies, uskaltaako olla tulematta sun suvun kaikkiin kekkereihin?
Vierailija kirjoitti:
Miten itse käyttäydyt? Olin näkymätön miniä, koska appivanhemmat olettivat että olen aina paikalla, mutta eivät kolmeenkymmeneen vuoteen kysyneet minulta mitään, korkeintaan että otanko kahvia. Itse paasasivat milloin mistäkin. Se on nyt mennyttä, onneksi.
No, otitko sitä kahvia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää, kun anoppi on yhtäkkiä alkanut multa kyselee meidän perheen kuulumisia. Ennen kyseli pojaltaan ja nyt sit multa. Ei onneksi soittele, vaan laittaa wa-viestiä. Silti ärsyttää ne mitä kuuluu -viestit. Alkuun kirjoitti "mitä kuuluu? Matti ei vastaa niin laitan sulle viestiä.." Ja sanoin miehelleni, et vastaa nyt jotakin. Hän siis pitää kyllä yhteyttä vanhempiinsa käymällä heillä, mut suht harvoin käydään tai mies ja lapset käyvät keskenään,vaikka siis asutaan molemmat pk-seudulla. Meillä käyvät ehkä kerran pari vuoteen, kutsuvat itsensä poikansa tai lastenlastensa synttäreille (lapset jo sen verran isoja, ettei itse kutsuta ketään synttäreille, omalla porukalla tehdään kakku) jne. Mua ei sinänsä tuo haittaa, ompahan joku syy tulla heidän kylään ja kun harvoin käyvät niin ei haittaa. Ovat siis ihan mukavia, mut en silti halua lähentyä mitenkään erityisemmin ja haluan et pitäis poikaansa yhteyttä eikä minuun jos haluaa k
Sitte kun on niide teidän omien lasten rippijuhlat on todella kurjaa, kun kukaan ei miehen puolelta tule. Ei "nappaa sitten sukujuhlat" su muut miehenkään sukulaisia.
Kävikö miehen sukulaiset teidän lasten kastejuhlissa? Mieti miltä tuntuis, jos he ei ois tulleet, koska "ei nappaa sukujuhlat".
Ei meilläkään ollut miniä, lada, kupla vw ja warre oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteet appivanhempiin ovat ongelma monessa perheessä. Usein taustalla on puhumattomuutta, vaikeutta sanoittaa omia tunteita ja syvälle koteloituneita traumaattisia kokemuksia.
Ap:n tilanteesta tulee mieleen tapaus, josta Pikkuinen vanha mummo kirjoitti jokin aika sitten.
Mummo kertoi lapsuudestaan, jolloin samassa pihapiirissä eli perhe, jossa äitipuoli teki jauhelihakeittoa kissanlihasta. Syötti omille ja miehensä lapsille ja saivat sinne tulla syömään naapurin mukulatkin, joihin mummo siis pikkutyttönä kuului..
Talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja niitä se nainen pyydysti ja niistä se keittonsa keitti, kertoi mummo. Eivät keitot mummon mielestä huonoja olleet, mutta kyllä hän ystävineen alkoi niitä vähän vieroksua, kun ymmärsi, mistä ne oli valmistettu.
Appivanhemmat ja miniät eivät välttämättä tarkoita pahaa. Omituiseen käytökseen on usein hyvät syynsä.
Elämäntilanne muuttuu ja me muutumme sen mukana. Tarkkailkaa itseänne ja tarkkailkaa naapureitanne. Tulette havaitsemaan yhtä ja toista. Muun muassa sen, että pyystä ei ole kahden jakoa, mutta tyhjän saa pyytämättäkin. Ja sen, että mies tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.
Olin näkymätön miniä, mutta eri syistä.
Eli kävin joka kekkereissä mihin meidät kutsuttiin, mutta kukaan ei huomioinut minua, vain mieheni kuulumiset kiinnostivat. Meille jos kutsuttiin miehen sukua, silloin joku fraasi tarjoiluista ja se siitä.
Yritin kyllä parhaani, anoppi ja tyttörensä eivät vain hyväksyneet minua.
Miehen kanssa jo 40-vuotta yhdessä, en enää hae hyväksyntää suvultaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhteet appivanhempiin ovat ongelma monessa perheessä. Usein taustalla on puhumattomuutta, vaikeutta sanoittaa omia tunteita ja syvälle koteloituneita traumaattisia kokemuksia.
Ap:n tilanteesta tulee mieleen tapaus, josta Pikkuinen vanha mummo kirjoitti jokin aika sitten.
Mummo kertoi lapsuudestaan, jolloin samassa pihapiirissä eli perhe, jossa äitipuoli teki jauhelihakeittoa kissanlihasta. Syötti omille ja miehensä lapsille ja saivat sinne tulla syömään naapurin mukulatkin, joihin mummo siis pikkutyttönä kuului..
Talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja niitä se nainen pyydysti ja niistä se keittonsa keitti, kertoi mummo. Eivät keitot mummon mielestä huonoja olleet, mutta kyllä hän ystävineen alkoi niitä vähän vieroksua, kun ymmärsi, mistä ne oli valmistettu.
Appivanhemmat ja miniät eivät välttämättä tarkoita pahaa. Omituiseen käytökseen on usein hyvät syynsä.
Elämäntilanne muuttuu ja me muu
Tuossa on kyllä oppimisen aihetta sekä miniälle että anopille. Muistan joskus lukeneeni tästä samasta mummosta, että hän ei käyttänyt ollenkaan alkoholia. Se saattaisi olla hyväksi myös appivanhempien ja miniän tapaamisille. Kun päihdyttäviä juomia nautitaan liikaa, tulee helposti riitoja.
Olet aivan oikeassa muisteloissasi. Mummo oli raitis pienestä pitäen. Löysin tällaisen kommentin:
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Onko mummon myöhemmistä vaiheista kellään mitään tietoa?
Sitte kun on niide teidän omien lasten rippijuhlat on todella kurjaa, kun kukaan ei miehen puolelta tule. Ei "nappaa sitten sukujuhlat" su muut miehenkään sukulaisia.
Kävikö miehen sukulaiset teidän lasten kastejuhlissa? Mieti miltä tuntuis, jos he ei ois tulleet, koska "ei nappaa sukujuhlat".
Mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä. Miniä loukkaantui lopullisesti kun kysyin onko töitä ajatellut hakea, on kuitenkin 30v. perheenäiti ettei kannata tuossa vaiheessa jättäytyä työmarkkinan ja sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle. Huusi minulle ja sen jälkeen ei mitään kontaktia eikä hän käy, tuosta pari vuotta aikaa. Nyt kuulin vahinkolipsautuksena lapsiltaan että häneltä on hoidettu syöpäkin. Ihan järkyttävää jäädä näin kaiken ulkopuolelle.
Tulee mieleen oma anoppini, joka lähetteli minulle työpaikkailmoituksia.
Vaikka olin siis koulutustani (yliopisto-) vastaavassa työssä heti 2. opiskeluvuodesta lähtien.
Hänen OMAT tyttärensä oli työttömiä, mutta silti piti minua komennella.
Asia sikseen oli vielä ne uskonnolliset paimenkirjeet, joita meilel lähetteli - emme kuulu kumpikaan kirkkoon.
Kun piti päästä päsmäröimään koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Suhteet appivanhempiin ovat ongelma monessa perheessä. Usein taustalla on puhumattomuutta, vaikeutta sanoittaa omia tunteita ja syvälle koteloituneita traumaattisia kokemuksia.
Ap:n tilanteesta tulee mieleen tapaus, josta Pikkuinen vanha mummo kirjoitti jokin aika sitten.
Mummo kertoi lapsuudestaan, jolloin samassa pihapiirissä eli perhe, jossa äitipuoli teki jauhelihakeittoa kissanlihasta. Syötti omille ja miehensä lapsille ja saivat sinne tulla syömään naapurin mukulatkin, joihin mummo siis pikkutyttönä kuului..
Talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja niitä se nainen pyydysti ja niistä se keittonsa keitti, kertoi mummo. Eivät keitot mummon mielestä huonoja olleet, mutta kyllä hän ystävineen alkoi niitä vähän vieroksua, kun ymmärsi, mistä ne oli valmistettu.
Appivanhemmat ja miniät eivät välttämättä tarkoita pahaa. Omituiseen käytökseen on usein hyvät syynsä.
Elämäntilanne muuttuu ja me muu
Tuo kissakeittotarina on todella typerä eikä sillä ole mitää yhteyttä tämä ketju ap:n ongelmiin.
Usein on jääty koko perhekin pois jostain juhlista, kun ei ketään vaan huvita. Enkä tosiaan ole meidän lasten ristiäisiin, synttäreille ja rippijuhliin kutsunut miehen sisaruksia, kummit ja muummut ja ukit vain, kun en tykkää juhlista ja et on paljon porukkaa. Niin en katso velvollisuudekseni mennä lasten serkkujen juhliin, jos ei vaan nappaa ellei satu olee kummilapsi tai muuten erityisen läheinen.