Miniä ei näy suvussa mitenkään

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni on suomenruotsalaisesta suvusta ja vaikka itselläni on karjalaiset ja lämpimät välit kaikkiin sukulaisiin niin kyllä heidän kanssaan olen nykyisin enemmän tekemisissä. On melkein viikoittaista että on jokin suvun tapaaminen, mökkireissu, talkoot, syntymäpäivät, tapahtuma, tms mihin kaikki osallistuvat. Ja vaikka varmasti on ihmisten välillä asioita niin ne osataan sivuuttaa ja ymmärretään että oma perhe ja suku on se josta lopulta saa tukea kun menee huonosti, ei viraston luukulta.

Siis kumman suvun kanssa olet enemmän tekemisissä, suomenruotsalaisen puolison suvun vai oman sukusi? 

Anoppini tyly käytös minua kohtaan sai minut aikoinaan muuttamaan käytöstäni mieheni sukua kohtaan. 

Nolasi minut kahvipöydässä, haukkui uuden asuntomme ja on todella huonokäytöksinen ihminen muidenkin seurassa. Aina on joku ihminen hampaissaan, jota haukkuu selän takana. Hänellä on myös sellainen ärsyttävä tapa, kun seurueessa esim. joku kertoo jotain juttua, niin tuhahtelee ja naureskelee ylimielisesti, niin kuin pitäisi jutun kertojaa tyhmänä tms.

Kaikkien pitäisi tanssia hänen pillinsä mukaan. Aikani tanssahtelin minäkin, mutta en enää ja on helpotus itselleni. 

T. Yks miniä

miniä on mennyt poikanne kanssa naimisiin ei todella halua koko suvun kimppa kivaa.

lypsä tissejäsi josko muutama tippa herahtaisi ja saisit poikasi takaisin kotiin.

Jos miniälle on annettu pikkulusikalla järkeä ei voi kauhalla ottaa.

Miniä esittää tuollaisella taustallaan parempaa. Luulee raukka niin.

Yksi etäinen "miniä kandidaatti" täällä myöskin. Avomiehen kanssa ollaan seurusteltu vuosi kaudet ja yhteinen asuntokin on ostettu. Omalta osalta tämä etäisyys avomiehen vanhempiin, sukuun ja oikeastaan kaikkiin kavereihin ja tuttaviin selittyy sillä, että itse en jotenkin kärjistetysti ole sellaista parisuhdetyyppiä, joka ihastuu päätä pahkaa, innolla tutustuu poikaystävänsä perheeseen ja alkaa järjestelemään häitä. Taidettiin seurustella pari vuotta "salassa" ja ihan tietoisesti halusin pitää suhteen ulkopuoliset ihmiset poissa elämästä. Jotenkin siinä parisuhteen sisäistämisessä meni jo oma aikansa. Sitten kun avomiehen kanssa mentiin sille perinteiselle kotikäynnille molempien vanhempien luokse, koko homma tuntui itsestäni todella teennäiseltä ja kiusalliselta, vaikka ihan hyvä mielikuva jäi kaikille osapuolille tapaamisesta. Sellainen luonnollinen tutustuminen avomiehen perheeseen jäi välistä ja tilanne ei ole vuosien mittaan muuttunut mihinkään. En vain koe millään tapaa tarpeelliseksi tutustua hänen perheeseen. Avomiehen kanssa asutaan eri paikkakunnalla ja aika kaukana verrattuna meidän omiin sukulaisiin ja kavereihin, joten ei edes ohimennen tavata missään, vaan aina pitää matkustaa ihan varta vasten tuttuja tapaamaan. Siispä priorisoidaan aika paljon avomiehen kanssa siten, että hän menee tapaamaan omia sukulaisia silloin kun minä menen tapaamaan omia. Jos alunperin olisin aktiivisemmin tutustunut miehen sukuun, niin varmaan tilanne olisi toinen. Nyt pääsen vain itse helpommalla, kun pidän tietoisesti etäisemmät välit.

Kutsut on kohteliasta esittää suoraan. Jos Mirja-täti viettää kahdeksankymppisiä, niin Mirja tai juhlien järjestäjä Mirjan puolesta laittaa kutsut kutsutuille.

Yhteisen kutsun voi laittaa samassa taloudessa asuville, mutta ei mamman kautta enää kolmekymppisille joilla on omat perheet ja menot.

Eikä varsinkaan tuollaista yleistä huutelua, että pääseekö joku menemään? Jos on liikaa perhejuhlia ja tapana, että joku perheestä edustaa muidenkin puolesta, niin voidaan kutsun saavuttua keskenään sopia kuka/ketkä tällä kertaa menee 'Heiskasten klaania' edustamaan.

Poikasi ei kuulu enää sinun perheeseesi, jonka asioita hoitelet, eikä varsinkaan miniä siinä sivussa! Todennäköisesti kokevat säätämisesi tungettelevana ja haluavat pitää omat rajansa.

Vierailija kirjoitti:

Kutsut on kohteliasta esittää suoraan. Jos Mirja-täti viettää kahdeksankymppisiä, niin Mirja tai juhlien järjestäjä Mirjan puolesta laittaa kutsut kutsutuille.

Yhteisen kutsun voi laittaa samassa taloudessa asuville, mutta ei mamman kautta enää kolmekymppisille joilla on omat perheet ja menot.

Eikä varsinkaan tuollaista yleistä huutelua, että pääseekö joku menemään? Jos on liikaa perhejuhlia ja tapana, että joku perheestä edustaa muidenkin puolesta, niin voidaan kutsun saavuttua keskenään sopia kuka/ketkä tällä kertaa menee 'Heiskasten klaania' edustamaan.

Poikasi ei kuulu enää sinun perheeseesi, jonka asioita hoitelet, eikä varsinkaan miniä siinä sivussa! Todennäköisesti kokevat säätämisesi tungettelevana ja haluavat pitää omat rajansa.

Ja se on tervettä. Jokainen päättää itse menemisistään. 

Taitaa etäiset miniät olla jotain vanhoja inceliinoja, kun ei kyetä normaaliin kanssakäymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Yksi etäinen "miniä kandidaatti" täällä myöskin. Avomiehen kanssa ollaan seurusteltu vuosi kaudet ja yhteinen asuntokin on ostettu. Omalta osalta tämä etäisyys avomiehen vanhempiin, sukuun ja oikeastaan kaikkiin kavereihin ja tuttaviin selittyy sillä, että itse en jotenkin kärjistetysti ole sellaista parisuhdetyyppiä, joka ihastuu päätä pahkaa, innolla tutustuu poikaystävänsä perheeseen ja alkaa järjestelemään häitä. Taidettiin seurustella pari vuotta "salassa" ja ihan tietoisesti halusin pitää suhteen ulkopuoliset ihmiset poissa elämästä. Jotenkin siinä parisuhteen sisäistämisessä meni jo oma aikansa. Sitten kun avomiehen kanssa mentiin sille perinteiselle kotikäynnille molempien vanhempien luokse, koko homma tuntui itsestäni todella teennäiseltä ja kiusalliselta, vaikka ihan hyvä mielikuva jäi kaikille osapuolille tapaamisesta. Sellainen luonnollinen tutustuminen avomiehen perheeseen jäi välistä ja tilanne ei ole vuosien mittaan muuttunut

Tässäkin pointtina varmaan se, että meitä ihmisiä on maapallo täynnä ja kaikki ovat erilaisia. Täten kun eri ihmiset muodostavat keskenään parisuhteita, muodostuu taas aivan uudenlaisia parisuhteita. Kaikki eivät elä sen konservatiivisen mallin mukaan, jossa asiat tehdään suhteessa tietyllä tavalla ja pidetään puolison sukua yhtä läheisenä kuin omaa. Joillekin sopii toisten sukulaisten kanssa läheinen yhdessäolo ja toisille se on myrkkyä, pahin on ehkä se joukko jotka väkisin yrittävät tulla toimeen keskenään vain koska on "pakko". AP:n rivien välistä jos oikein luin, niin pojalle ja tämän naisystävälle ei naimisiinmeno tainnut olla mikään "the juttu". Ehkä tämäkin suhde on sitten vain jotain muuta kuin tyypillinen oppikirjamainen parisuhde. Sallittakoon se heille. AP:n tilanteessa jatkaisin pojan kanssa välien ylläpitämistä aina kuten ennenkin ja mikäli miniää joskus tapaatte, kohtaisitte hänet ihan vain poikanne kaverina tai muuna henkilönä kohteliaasti, ilman sen kummempaa draamaa että miniän kanssa pitäisi olla jotkut tietynlaiset välit. Mielensä saa toki itse pahoittaa siitä, että suhde miniään ei ole ottanut luonnistuakseen oikein millään tavalla. Mutta ei sille varmaankaan voi mitään, kun ei ole tiedossa että miniä tai poika olisi mistään AP:n jutuista loukkaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien kanssa ei ole myöskään velvollisuus ystävystyä. Joku voi olla ihan mukava tyyppi, mutta liian erilainen pintapuolista kanssakäymistä syvempään ystävyyteen. Puolison sukulaisten kanssa ei ole mitään velvollisuutta ystävystyä, kuten työkaveristakaan ei aina tule ystävää, sama tilanne, "sukulaisuus" ei sitä muuta. 

Mietin, onko AP hyväksynyt tätä totuutta. Kaikista ei tule ystäviä. Joskus toisessa ei ole mitään vikaa, mutta ei vaan jotenkin synkkaa niin hyvin, että haluaisi viettää aikaa yhdessä enemmän kuin on tarpeen.

Pystytkö hyväksymään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta, AP? Edes silloin kun et ole tehnyt mitään väärää tai ollut mitenkään epämiellyttävä, vaan olet parhaasi mukaan yrittänyt olla ystävällinen ja hyvää seuraa? Voitko hyväksyä sen, että silloin sinussa ei ole mitään vikaa, mutta ei myöskään tässä "torjujassa"? Sinulle voi tulla tunne, että hän on inhottava tai kylmä ihminen, koska ei tunnu pitävän sinusta vaikka olet yrittänyt parhaasi, mutta siinä puhuu vain oma loukkaantumisesi. Sinulle voi myös tulla tunne, että olet itse huono ja kelpaamaton eikä kukaan pidä sinusta, mutta sekään ei ole totta.

En tietenkään takaa sitä, ettet olisi voinutkin tehdä jotain väärin tai loukata häntä. Mutta se ei ole mitenkään edellytys sille, että päädytään tällaiseen tilanteeseen, jossa välit ovat asialliset, mutta ei lämpimät.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen sinun suvussasi jotenkin pitäisi näkyä???

Suvun pointti on pitää yhteyttä ja kokoontua kun on jotain merkityksellistä, kuten juuri valmistujaiset/häät/hautajaiset tms?

   Jos yhteyttä ei pidetä edes näiden kautta, ei edes kuulu sukuun?

Ja jos suku ei voi pitää yhtä edes jotenkin, niin sukua ei ole olemassa ollenkaan 

Minulla on omakin perhe. Ukon perhe kerran SUUTTUI kun en tullut äitienpäivänä kaymään, en tietenkään kun olin OMAN ÄITINI luona, hohhoi mitä porukkaa.. t. miniä :)

Kommentti 10, 310 peukkua, komppaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä meilläkään miniä näy mitenkään. Ei halua edes tulla käymään. Poika tulee yleensä itsekseen. Muutaman kerran olen 12 vuoden aikana tavannut. Koskaan ei ole kutsuttu pojan ja miniän kotiin. Kerran kävin kutsumatta. Vastaanotto oli todella laimea, toista kertaa en mennyt. Huomaan että olemme ilmaa hänelle.

Menit kutsumatta?

         .🙄      Kai sitä nyt pojallaan saa käydä kutsumatta ? Typerää kummastella tuota

Vierailija kirjoitti:

miniä on mennyt poikanne kanssa naimisiin ei todella halua koko suvun kimppa kivaa.

           Onko tavat ja etiketti tuttuja sanoja ? Ei taida olla 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni on suomenruotsalaisesta suvusta ja vaikka itselläni on karjalaiset ja lämpimät välit kaikkiin sukulaisiin niin kyllä heidän kanssaan olen nykyisin enemmän tekemisissä. On melkein viikoittaista että on jokin suvun tapaaminen, mökkireissu, talkoot, syntymäpäivät, tapahtuma, tms mihin kaikki osallistuvat. Ja vaikka varmasti on ihmisten välillä asioita niin ne osataan sivuuttaa ja ymmärretään että oma perhe ja suku on se josta lopulta saa tukea kun menee huonosti, ei viraston luukulta.

Siis kumman suvun kanssa olet enemmän tekemisissä, suomenruotsalaisen puolison suvun vai oman sukusi? 

             Luepa uudelleen, lukee jo ensimmäisessä lauseessa 

Voisin kuvitella, että minust puhuttaisiin aloittajan tapaan.

Oma syyni sille, etten koskaan mene lähellekään puolisoni sukulaisia, on se, että silloin alussa kun menin, minua kohdeltiin niin veemäisesti, että siitä oli oksat pois.

Ajattelin sitten, että minua ei sitten vissiin kaivata seuraan, ja ovimatoksi en halua ruveta.

En kyllä yhtään ihmettelisi, jos minusta puhuttaisiin pahaa selkäni takana, kun edessäkin loukattiin ja veetuiltiin.

No, minkäpä minä sille voin, se on heidän tapansa elää. Onneksi on muita ihan normaaleja ihmisiä, jotka eivät harrasta mollaamista ja veetuilua.

Mekin olemme olleet mieheni kanssa nyt reilu 6 vuotta yhdessä. Ajan myötä näen anoppiani aina vaan vähemmän. Nyt, kun meille syntyi lapsi, mieheni saa pian alkaa käydä lapsen kanssa kahdestaan anoppilassa. Syy: anoppini ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta. Puhuu päivät pitkät vain itsestään ja mikäli erehdyn kertomaan jotain itsestäni, keskeyttää ja vaihtaa näkökulman itseensä. Hirveän kauaa tuollaista ei jaksa. Maksaa kyllä asioita ja on tukenut meitä tuhansilla euroilla, mikä on luksusta. Olen vain tajunnut sen ettei anoppi koskaan oikeastaan ole ollut minusta kiinnostunut, vaan pelkää ainoastaan ettei poikansa jaksa nähdä vaivaa hänen tapaamiseensa sitäkään vähää mitä nyt ellei esitä kiinnostunutta. Lähes aina tapaamisista jää vain paha mieli.