Lue keskustelun säännöt.
Muita viisikymppisiä joita harmittaa elämättä jäänyt nuoruus?
28.07.2024 |
Minä tuhlasin nuoruuteni kotileikkiin narsistimiehen palvelijana. Koskaan hän ei ollut tyytyväinen mihinkään. Nyt viisikymppisenä täytyisi löytää joku suunta elämään ja löytää jotain iloa. Ajelehdin vain miehen tunnetilojen mukana kymmeniä!!!!!! vuosia. Opiskelin kyllä ammatin ja tein töitä, mutta minun työntekoni oli vähän kuin harrastus, tein töitä kun se miehelle sopi. Aina lasten sairastelut olivat minun hoidettavana ja se olin minä kuka olin pois töistä silloin. Nyt tässä iässä harmittaa hukatut vuodet, kaikki nuoruuden huolettomuus jäi kokematta.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös juuri eronnut tuollaisesta. Tarvitsin näköjään sen kokemuksen, että voin jatkaa uudella energialla. Haistan nuo tyypit kaukaa, eli olen vapaampi valitsemaan aidompaa seuraa.
Mä en taas ite ymmärrä miten ihmiset tarvii kokemuksen tollasista suhteista, ennen kun osaa tunnistaa tollaset ihmiset. Ite ainakin osasin jo lapsena ihan luonnostaan aistia ketkä on hyvää seuraa ja ketkä ei
Hyvä sun kannaltasi sitten. Ihmiset lähtevät hyvin eri lähtökohdista lapsuudessa. Esim. jos on lapsuudessa jatkuvasti mitätöity, pahoinpidelty ja muuten kaltoinkohdeltu, niin aikuisuudessa helposti ajautuu samanlaisiin suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseltänikin on jäänyt nuoruus elämättä monestakin syystä johtuen.
Nyt on hyvä aika aloittaa huoleton elämä, eikö?
Ei harmita, nuoruus elettiin vauhdilla, viihteellä, opiskellen Suomessa ja maailmalla, töitä tehden, reissaten, harrastaen, ystävien kanssa ollen, mökkeillen, asuntolainaa maksaen, välillä seurustellen, flirttaillen, sydänsuruja potien, perheen kanssa, joskus rauhoittuen ja välillä vähän villimmin, joskus talous oli todella tiukilla, toisinaan oli enemmän rahaa.
Ehdin ja tein paljon, jotain olisi voinut jäklikäteen ajatellen jättää tekemättäkin, mutta sellaista elämä on.
Nyt seuraan omia nuoria aikuisia ja yritän antaa heille yhtä huolettoman nuoruuden kuin itsellänikin oli.
Kyllä yks asia harmittaa. :( Olin sinkku ikävuodet 23-29, en halunnut olla, vaan mulla oli todella kova halu perustaa perhe jne. Ihan vimmaista parinetsintää, ja jäi paljon kivaa elämättä ja kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EHDIN PANNA 63 NAISTA KYLLÄ OLISI PITÄNYT 100 PÄÄSTÄ. LIHAVILLA PULSKILLA PARAS ALAPÄÄ LAIHOILLA KUN SAAPPAAN VARTEEN VETELIS.
Vierailija kirjoitti:
No, minä kyllä elin nuoruudessa hieman liikaakin, mutta en kyllä kadu mitään. Minulla ei ole lapsia.
Olen kyllä huomannut tietynlaisen ilmiön niiden kavereiden keskuudessa, jotka tekivät lapset suhteellisen nuorena. Kun nuoruusvuodet menevät täysin lasten kanssa, jossain vaiheessa alkaa jännittävä yöelämä kiinnostamaan. Tämä on ollut ajoittain hieman surullistakin seurattavaa, kun alkoholiin tottumattomat rouvaihmiset juovat liikaa, ja sitten sekoilevat kaupungin yössä.
Oma meno jo rauhoittui siinä vaiheessa, kun osalla ystävistä vasta alkoi se menovaihe. Mutta kukin tyylillään.
Nimenomaan, kukin tyylillään. Kova vimma sinullakin on näitä "rouvaihmisiä" katsoa nenänvartta pitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoruus takaa huolettomuutta. Mulle nuoruus oli nimenomaan huolten painamaa aikaa. Rahattomuus, työnsaanti, opinnot, epäonnistuvat ihmissuhteet, epävarmuus, alkoholi ym.
Useammalle varmaan viisikymppisenä on helpompi olla huoleton. Itselläkään nyt 48-vuotiaana ole juuri huolen häivää.
Ala säkin elää sitä huoletonta elämää nyt, älä nuoruutta haikaile :)
No mulla oli kaikki nuo nuoruuden ongelmat mutta oli se silti parempaa aikaa kuin tää 40 +. Tässä iässä on vaihdevuosioireita, vähän energiaa, ulkonäkö mennyttä (koska ne esivaihdevuodet), vanhemmat ja muut sukulaiset sairastelee ja kuolee ja omakin loppu on selvästi lähempänä kuin 20 v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös juuri eronnut tuollaisesta. Tarvitsin näköjään sen kokemuksen, että voin jatkaa uudella energialla. Haistan nuo tyypit kaukaa, eli olen vapaampi valitsemaan aidompaa seuraa.
Mä en taas ite ymmärrä miten ihmiset tarvii kokemuksen tollasista suhteista, ennen kun osaa tunnistaa tollaset ihmiset. Ite ainakin osasin jo lapsena ihan luonnostaan aistia ketkä on hyvää seuraa ja ketkä ei
Hyvä sun kannaltasi sitten. Ihmiset lähtevät hyvin eri lähtökohdista lapsuudessa. Esim. jos on lapsuudessa jatkuvasti mitätöity, pahoinpidelty ja muuten kaltoinkohdeltu, niin aikuisuudessa helposti ajautuu samanlaisiin suhteisiin.
Kirjoitin jo tossa aiemmassa kommentissa, että itselläni on ollut samanlainen lapsuus, ja ajattelin aina, että tämä on väärin. Lapsen vaikutusmahdollisuudet vain ovat rajalliset, mutta aikuinen pystyy tekemään juuri niin kuin tykkää. Se on päin vastoin vain mielen heikkoutta aina hakeutua myrkyllisiin ihmissuhteisiin, ja siitä saa vain itseään syyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla jäi lapsuus nuoruus ja aikuisuus elämättä narsistiäidin ,ja hänen kasvatuksensa takia.
Voisitko edes hivenen ottaa itsekin vastuuta siitä, kuinka elät. Viimeistään aikuisena.
Minä olen suuresti nauttinut vapaudesta viisikymppisenä. Lapset on jo isoja ja pidän rakastajia kun haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä 68-vuotiaanakaan ei harmita. Se on elettyä elämää, eikä tosiaankaan ole halua palata niihin vuosiin.
Olin 16v kun tapasin mieheni. Yhdessä ollaan koettu lapset, asuntolaina, lapsenlapset, lemmikit, työpaikan vaihdot, juhlat ja arjet.
Nyt olen yli 60v ja olen mieheni omaishoitaja. Kiinni tässä joka päivä ja yö, kellon ympäri, koko ajan.
Huoleton nuoruus jäi elämättä, mutta sitä en kadu. Tosin joskus hoitotyön kuormittaessa mieleen hiipii katkeruus miehen sairauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muillakin mennyt vuosia pilalle vaikka missä ja minkä vuoksi. Jopa vuosikymmeniä. Siksi olisi tärkeää ettei saa piinata muita painostamalla, viedä aikaa turhaan ja kaikilla hyvinvointia, vapaus valita. Parempi maailma. Ehkä silloin ei menisi ihmisten elämä pilalle. Ja riittävä raha, kodit. Saisi onnellisuutta tulla ihmisille ja eläimille. -Yritys jo siihen on parempi kuin ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olin 16v kun tapasin mieheni. Yhdessä ollaan koettu lapset, asuntolaina, lapsenlapset, lemmikit, työpaikan vaihdot, juhlat ja arjet.
Nyt olen yli 60v ja olen mieheni omaishoitaja. Kiinni tässä joka päivä ja yö, kellon ympäri, koko ajan.
Huoleton nuoruus jäi elämättä, mutta sitä en kadu. Tosin joskus hoitotyön kuormittaessa mieleen hiipii katkeruus miehen sairauksista.
Aloitko sitten kuvittelemaan, että vanhemmiten ei tulisi sairauksia? Aikaomahyväinen asenne jos siitä lähtee vielä mielensä pahoittamaan🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoruus takaa huolettomuutta. Mulle nuoruus oli nimenomaan huolten painamaa aikaa. Rahattomuus, työnsaanti, opinnot, epäonnistuvat ihmissuhteet, epävarmuus, alkoholi ym.
Useammalle varmaan viisikymppisenä on helpompi olla huoleton. Itselläkään nyt 48-vuotiaana ole juuri huolen häivää.
Ala säkin elää sitä huoletonta elämää nyt, älä nuoruutta haikaile :)
No mulla oli kaikki nuo nuoruuden ongelmat mutta oli se silti parempaa aikaa kuin tää 40 +. Tässä iässä on vaihdevuosioireita, vähän energiaa, ulkonäkö mennyttä (koska ne esivaihdevuodet), vanhemmat ja muut sukulaiset sairastelee ja kuolee ja omakin loppu on selvästi lähempänä kuin 20 v sitten.
Okei, mielenkiintoista. Itse en ikinä vaihtaisi tuohon nuoruuden aikaan. Toisaalta ehkä suurin merkitys huolettomuuden lisääntymiseen on ollut se että nuorena olin niin hiton dramaattinen ja pienetkin asiat tuntui suurilta. Jossain vaiheesssa sitä tasaantui eikä nykyiset ongelmat kuten väsymys tai ulkonäön menetys tunnu missään kun vertaa nuoruuden vuoristorataan. Sitä en todellakaan haluaisi kokea uudelleen. Läheisiä lähtee kyllä enemmän, se on kurjaa, mutta sekin on alkanut tuntua luonnolliselta ja suru on helpompaa nykyään kun ajattelee että niin elämän kuuluu mennäkin. Itse porskuttelee sen aikaa kun sitä on.
Mä olen jo 60+, mutta ekan lapseni sain vasta, kun olin paria kuukautta vaille 25v. Kyllä siinä oli ehtinyt täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen viettää railakasta ja huoletonta elämää ihan riittävän monta vuotta. Mutta olihan ajatkin silloin erilaiset. 1980-luvulla töitä kyllä sai, jos halusi. Kunhan ei nirsoillut. Nykyisin tilanne on toinen. Suurinta osaa niistä työtehtävistä, joita kasarin alussa tein, ei ole enää olemassakaan. Teknologia ja itsepalvelu on tehnyt ne tarpeettomiksi. Muutenkin elämä oli siihen aikaan yksinkertaisempaa. Joo, olisihan sitä voinut haaveilla maailmanympärysmatkoista tai Himalajalle kiipeilystä, mutta ei ne olisi olleet omaan tulotasooni nähden millään tavalla realistisia. Eikä ulkomaille opiskelemaan tai töihin lähtö ollut siihen aikaan vielä niin yksinkertaista kuin nykyisin.
Kaksi kertaa tuli lyhyen aikaa kokeiltua kotileikkejä eli avoliittoa, mutta eihän ne olleet mun juttuni ollenkaan. Olen luonteeltani liian jääräpäinen parisuhteeseen. Lasteni isän kanssa asuttiin eri osoitteissa eli ei koskaan muutettu saman katon alle. Ja kun aikanaan seurustelu loppui, pysyttiin silti ihan kavereina. Exä kävi meillä eronkin jälkeen ihan samalla tavalla kuin kävi ennen eroakin. Lasten elämässä ei siis muuttunut mikään.
Hyvä puoli siinä, että teki - nykyaikaan verrattuna - lapset aika nuorena on se, että oli alle 50v, kun nuorempikin lapsista oli jo aikuinen. Sen jäälkeen onkin saanut taas viettää mukavaa elämää ilman, että on vastuussa muista ihmisistä kuin itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös juuri eronnut tuollaisesta. Tarvitsin näköjään sen kokemuksen, että voin jatkaa uudella energialla. Haistan nuo tyypit kaukaa, eli olen vapaampi valitsemaan aidompaa seuraa.
Mä en taas ite ymmärrä miten ihmiset tarvii kokemuksen tollasista suhteista, ennen kun osaa tunnistaa tollaset ihmiset. Ite ainakin osasin jo lapsena ihan luonnostaan aistia ketkä on hyvää seuraa ja ketkä ei
Sulla oli varmaan sitten terve kasvuympäristö. Kaikilla ei ole. Sitä ajautuu siihen seuraan mikä tuntuu tutulta ja sellaiselta jota on oppinut pitämään normaalina. Jos vuorovaikutustaidot ei ole kehittyneet kunnolla, ei oikeasti normaaleista ihmisistä edes saa seuraa ja nää narsistit taas metsästää nimenomaan haavoittuvia yksilöitä.
Näin viisikymppisenä narsistimiehenä voin todeta vain, että hyvin pyyhkii! Ja on aina pyyhkinyt.
Elämä on aina mennyt minun tahtoni mukaan, ja jos joku naisista on alkanut vänkäämään vastaan tai ylipäätään osoittamaan omaa tahtoa, hänet on vaihdettu kuin rukkanen lennosta parempaan (ja aina nuorempaan, tietty).
It's good to be the king!