Lue keskustelun säännöt.
Muita viisikymppisiä joita harmittaa elämättä jäänyt nuoruus?
28.07.2024 |
Minä tuhlasin nuoruuteni kotileikkiin narsistimiehen palvelijana. Koskaan hän ei ollut tyytyväinen mihinkään. Nyt viisikymppisenä täytyisi löytää joku suunta elämään ja löytää jotain iloa. Ajelehdin vain miehen tunnetilojen mukana kymmeniä!!!!!! vuosia. Opiskelin kyllä ammatin ja tein töitä, mutta minun työntekoni oli vähän kuin harrastus, tein töitä kun se miehelle sopi. Aina lasten sairastelut olivat minun hoidettavana ja se olin minä kuka olin pois töistä silloin. Nyt tässä iässä harmittaa hukatut vuodet, kaikki nuoruuden huolettomuus jäi kokematta.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Voisin itsekin ajatella, että tuhlasin nuoruuteni, kun tulin äidiksi 18-vuotiaana. Olen elänyt elämäni muutenkin väärässä järjestyksessä. Töitä olen tehnyt 21-vuotiaasta asti, mutta varsinainen virallinen koulutus on mulla ollut vasta vajaan vuoden.
Mutta valinta oli oma. Tämä oli/on mun elämä. Aloittajan elämän valinnat olivat hänen. En tarkoita olla epäkohtelias, olen lukenut läheisriippuvuudesta yms. Mutta silti.. mitä tässä koitan sopertaa on, että useilla meillä on varmasti asioita, joiden olisi toivonut menevän toisin. Mutta kannattaa tässä hetkessä katsoa eteenpäin ja elää hyvää elämää jatkossa!
Nyt ollaan jo asian ytimessä. Pisteet siitä, että olet myös tämän tajunnut.
Olen aina sanonut, että elämässä on tehtävät valinnat sen mukaan mistä itse tykkää. Varsinkin on vältettävä sitä, että tekee jotain mistä ei pidä vain toista miellyttääkseen. Vaikka eläisi elämää toisen mukaan, ja tekisi valintoja mikä toista miellyttää, niin silti sinä olet ainoa, joka joutuu niistä valinnoista ottamaan vastuuta ja kantamaan seuraukset, kukaan muu ei sitä tee.
Vaikka eläminen toisen ehdoilla tulee sillä hetkellä palvelemaan jotain emotionaalista tarvetta, on hyvä muistaa, että elämä ei aina tule jatkumaan samanlaisena. Ihmiset ja tilanteet muuttuvat, ja sillä hetkellä aiemmat teot voivat alkaa kaduttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruuteni oli huoleton 20-vuotiaaksi asti. Sitten sain lapsen. En silti koe menettäneeni mitään, vaikka elämäni ei ole edennyt kuten suurimmalla osalla. Matkustelu on ehkä ainoa, mitä olisin halunnut tehdä enemmän nuorena, mutta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin voin matkustella niin paljon kuin haluan.
Mulla ei parikymppisenä olisi ollut edes varaa matkustella, mutta lasten aikuistuttua jo olikin.
Juu, se olikin yksi syy miksei tullut matkusteltua. Olisihan lastenkin kanssa ihan hyvin voinut jonkin verran matkustaa. Tein silloin matalapalkkatyötä ja kouluttauduin vasta myöhemmin. Nyt on tosiaan hyvä, kun on aikuiset lapset ja rahaa riittävästi.
Minä olin kaikkien juhlien sielu ja helvetin hyvää seuraa nuorena, vaikka todellisuudessa olin sisältä aivan rikki, kiitos koko peruskouluajan jatkuneen rankan kiusaamisen ja hoitamattoman mielenterveysogelman.
Juhlin ja sain kokemuksia muistoineen, kunnes tuli se hetki, kun piti valita haluanko vajota narkkariksi/sekakäyttäjäksi/juopoksi vai korjata pääni. Koko tänä aikana en parisuhteillut.
Kauan siinä kesti, onneksi sain apua ja nyt olen vakaassa parisuhteessa puolisoni kanssa, joka on elämäni valo johon rakastun päivä päivältä enemmän. Lapsia minulla ei ole, koska en niitä ikinä halunnut.
Nyt kun katsoo elämäänsä taaksepäin, niin mitään en kadu, vaikka olisinkin voinut tehdä erilaisia valintoja ja olla ties mikä astronauttikirurgifyysikko.
Olen todella tyytyväinen siihen, kuka tänä åäivänä olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta vei uskovaisuus ns nuoruuden. Elin kuin nunna, ei poikia eikä biletystä, ei alkoholia jne. Nyt sitten viisikymppisenä ihan eri homma, miehiä riittää ja välillä juon.
Tämäkö on sitten kivaa? Jotenkin surullista lähinnä. Miehet, viina ja biletys on täysin yliarvostettua, miksi niitä tarvitaan siihen, että olisi mukavaa?
Täällä toinen joka eli nuoruuden, jonnekin 37-vuotiaaksi asti, uskonnollisista syistä hyvin askeettisesti. Ei seksiä (naimisiin en halunnut ja esiaviollinen seksi synti), ei alkoholia, vaatimattomuus ja yksinkertaisuus ohjenuorana ruoassa, asumisessa ja kaikessa. Halusin ristiinnaulita lihallisen mieleni täysin.
No, myöhemmin kävi niin että meni koko usko Jumalaan. Siinä sitten ihmettelin, että mitä nyt pitäisi tehdä. Aloin tietysti opettelemaan tavisten elämää. Syödä joskus ravintoloissa, ottaa joskus alkoholia, käydä matkoilla. Seksiäkin kokeilin muutaman miehen kanssa, mutta totesin ettei se oikein ollut mun juttu. Mutta alkoholi ja biletys kyllä on suurin iloni elämässä. Ja ei, en ole juoppo enkä bileitä jatkuvasti. Ne on nimenomaan niin suuri ilo, jos niitä osaa käyttää kohtuudella, niin ettei tule haittoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen nuoruuden huolettomuus?
Se kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja voi mennä ja tulla miten haluaa. Ei ole tilivelvollinen kenellekään.
Onko sitten kivaa olla kykenemätön ottamaan vastuuta ja epäluotettava onkin täysin oma asia🙄
Ottamaan vastuuta mistä? Tai kenestä?
Olen vasta 36-vuotias mutta minua harmittaa että tuhlasin nuoruuttani väärää alaa opiskellessani. Opiskelin tekniikkaa yliopistolla, se oli liian vaikeaa minulle ja uuvuin täysin. Ala osoittautui vääräksi vaikka valmistuin ja vaihdoinkin alaa. Olisi ollut kiva nauttia nuorena opiskeluajasta eikä itku kurkussa laskea differentiaaliyhtälöitä ja virtauslaskelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mennyt nuoruus hukkaan.
21 vuotiaana sairastuin jatkuvaan väsymykseen,sellaiseen joka nukuttaa melkein koko päiväksi.
Tähän ei ole auttanut edes kilpirauhaslääke eikä mikään muukaan.
Ehkä koko ikä menee näin, toivottavasti ei.
Itseä surettaa se, että ikävuodet 18-29 tuli haaskattua masennuksen kanssa. Jollain ilveellä sain kuitenkin hommattua itselleni työn ja ostin yksiön että pääsin muuttamaan pois, mutta muuten elämä oli pelkkää töihin-kotia-töihin-kotia ja kaikki sosiaalinen elämä jäi minimiin.
Ei vaan päässä ollut edes ajatusta seurustelusta, ihmissuhteista yms. ja nyt sitten kolmikymppisenä pitäisi niitä alkaa opettelemaan. Toisaalta ehkä parempi näin kun on enempi järjissään ja tietää mitä haluaa ja tuntee etten olisi (enkä halua olla) pelkkä taakka toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmissa on huonot puolet, sen nuoruuden tykittämisen aikana meni monta hyvää kumppania kiertoon kun aina oli jonossa uusia, sitten +30 havahtui että pitäisi nyt sitten löytää se puoliso jonka kanssa lapset tehdään, ei ollut helppoa sekään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta vei uskovaisuus ns nuoruuden. Elin kuin nunna, ei poikia eikä biletystä, ei alkoholia jne. Nyt sitten viisikymppisenä ihan eri homma, miehiä riittää ja välillä juon.
Tämäkö on sitten kivaa? Jotenkin surullista lähinnä. Miehet, viina ja biletys on täysin yliarvostettua, miksi niitä tarvitaan siihen, että olisi mukavaa?
Kommenttisi kertoo aika vakavasta yksinkertaisuudesta
Jos on elossa niin mikään ei ole jäänyt elämättä. Suurin fiksuus on vielä edessä. Kuinka päästä oikeaan paikkaan tuonpuoleisessa.