Onko jollain syvää äitihaavaa? Oliko ainoa keino sen parantumiseen katkaista välit?

Minulla taitaa olla aika syvä äitihaava. Aloitin siitä kertovan kirjan ja kaikki osuu nappiin. 

Äitini on epävakaa alkoholisti. Mikään ei riitä, hän uhriutuu, ja syyttelee muita. Kertoo miten paljon on tehnyt lastensa eteen. Minkäänlaista kritiikkiä ei kestä. Mielialojen mukaan on aina täytynyt mennä. Joskus mitä ihanin, joskus erittäin pelottava. On esimerkiksi estänyt lähtemästä kotoa niin että tullut ulko-oven eteen ja käsillään levittänyt niin ettei siitä pääse kulkemaan. Jos on yrittänyt vain väkisin mennä niin töninyt eteiseen eikä ole päästänyt vain lähtemään. Ei vaikka olisi ollut humalassa ja itse ollut julma (eli en ole itse tehnyt mitään väärää). 

Joskus kun asuin hänen luonaan teki tuota ja myös heitteli tavaroita päin. Myös ylipäätään sanallisesti haukkunut minua todella paljon. Ylipainoni on etenkin ollut ongelma ja siitä kuulen alituiseen edelleen. 

Olen ollut hänen mielestään muunmuassa ällöttävä, jäätävä, megaläski, mitä kaikkea. Tämäkin kyllä kun hän on ollut humalassa. 

Kaikkea tällaista ja paljon muutakin. Sukulaisilla käynti oli häpeällistä hänen dramaattisuuden vuoksi kun oli aina pakko juoda. 

Selvinpäin oli masentunut, ei läsnä tai harvinoina kertoina hauska, hyväntahtoinen ja lempeä. Ristiriitainen persoona. 

Minusta tuli liian kiltti, omia rajoja on hankala löytää tai asettaa. Kestomasennus, huono itsetunto, riippuvuuksia. Häpeä vahva. 

Edelleen olemme väleissä mutta pitäisikö katkaista välit? Ei hän enää niin paha ole kuin joskus ollut mutta silti aiheuttaa pahoinvointia kuitenkin.