Kehtaako vanhoihin ystäviin ottaa yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Useampi on kommentoinut, ettei enää olisi mitään yhteistä. Mistä tiedätte sen, jos ette tunne sitä ystävää enää? Voihan olla tullut joku uusi yhdistävä tekijä?

Aika moni on somessa ja siellä kertovat asioistaan avoimesti. Eli aika monen kohdalla näkee avoimesta instasta tai Facebookissa, millaista elämää nykyään elävät.

Ehkä itse olen sitten poikkeuksellisen väsynyt ruuhkavuosia elävä äiti, mutta en jaksaisi nyt viritellä ystävyyttä jonkun uuden yksittäisen yhdistävän tekijän perusteella. Ei se, että kummatkin olisi vaikka äitejä/kiinnostuneita maalaamisesta tai matkustelusta tarkoita, että sen syvempää yhteyttä olisi. 

Omassa elämässäni on ollut viimeisen 10 vuoden aikana monta suurta vastoinkäymistä. Olen mm. sairastunut vakavasti. En jaksaisi selittää näitä asioita tutuille. Olen myös muuttunut ihmisenä paljon vastoinkäymisten myötä. En ole enää se sama ihminen, jonka he tunsivat. En siksi itse kokisi yhteydenottoja hyväksi.

Yritin pitää yhteyttä yhteen yläasteaikaiseen parhaaseen kaveriin, kun törmättiin sattumalta ja huomasimme asuvamme samassa kaupungissa. Mutta elämä vienyt niin eri suuntiin että hän ei onnistu yhteydenpito. Olen ihan tavallinen keskituloinen työssäkäyvä, vanhalla autolla ajan ja asunto tavallinen vanha omakotitalo. Mutta tämä ystävä, ollut aina työtön ja yh äiti. Ihan jo auton omistaminen saa häneltä pelkkää kettuilua, kun tarjosin että voidaan mennä kesäteatteriin toiseen kaupunkiin, ei kelpaa vaan hän tulee bussilla eikä "kalliilla autolla kuin porvari". Vähän aikaa jaksoin katsella ja sitten annoin olla. Siitäkin seurasi vielä facessa rivien välistä kettuilua miten "hienot vanhat kaverit ei enää kehtaa liikkua köyhän ystävän kanssa".

Toinen halusi tavata ja toinen ei. Olivat ystäviä aikuisiältä. Hyvät välit oli ollut aina ja joka ei halunnut nähdä, oli laitellut viestejä kuitenkin satunnaisesti. Poistin hänen tiedot somesta ja puhelimesta. Toisen kanssa vieläkin avoimet ja hyvät välit vaikka onkin erilainen elämäntilanne. 

Minulle tulisi yhteydenotosta heti tunne, että mitä toinen on minusta vailla. Tähän vaikuttavat omat kokemukseni:

Eräs tuttu otti laittoi oikein rennosti viestiä, vaikka emme olleet pitäneet yhteyttä aikoihin. Sentään mitä kuuluu kysymyksen jälkeen kävi suoraan asiaan ja kertoi, että tarvitsisi itselleen luotani yöpaikan (oli menossa aamulennolle ja asuin pk-seudulla). Totesin vain, että en ole tuolloin kotona. Ei huvita toimia tuollaisena hotellina.

Eräs kouluaikainen kaverini otti yhteyttä 10 vuoden hiljaiselon jälkeen (oli lopettanut yhteydenpidon, kun ei hyväksynyt ammattia, johon lähdin opiskelemaan). Olihan yhteydenotolle syy. Tuo henkilö halusi kuulla, tiesinkö lisätietoja entisen luokkakaverimme kuolemasta. Tuntui jotenkin todella mauttomalta, ylipäätään tuollainen kuolinsyyn utelu ja toisekseen se, että sen takia otti yhteyttä. Kuvitteli siis, että työni takia pääsisin noihin tietoihin käsiksi (en päässyt, enkä olisi kertonut).

Kuvittelen omalle kohdalleni, jos joku lähimmistä ystävistäni vuosikymmenen takaa ottaisi yhteyttä ja kenties hiljaa mielessään toivoisi viestittelyn lisäksi tapaamista.

Olemme kaikki muuttaneet ja asumme eri puolilla Suomea. Tapaamisen järjestäminen näin pikkulapsiaikana olisi ainakin itselleni haastavaa, enkä jaksaisi lähteä jonkun kahvittelun takia satojen kilometrien päähän. En myöskään haluaisi kutsua kotiini ihmistä, joka on oikeastaan minulle aika vieras.

Ehkei kaikkien kohdalla ole kyse tästä, mutta tuntisin myös oloni vaikeaksi, jos keskustelussa pitäisi kerrata kaikki oman elämän käänteet vuodesta x eteenpäin. Puhumattakaan siitä, jos pitäisi juoruilla, mitä sitä entisille tutuille kuuluu. 

Aika aikaansa kutakin. 

Minä olen muuttunut ihmisenä aivan järkyttävän paljon siitä, millainen olin 10 vuotta sitten. Siksi tuntuisi kummalliselta ajatukselta pitää yhteyttä menneisyyden ihmisten kanssa: en ole enää sama ihminen kuin silloin ja tuskin ovat hekään.

Nuo 10 vuoden takaiset ihmiset muistavat minut esimerkiksi ujona, baareilusta ja keikoista nauttineena ihmisenä. Nykyisin olen täysin raitis, en käy baareissa enkä keikoilla (ei vain kiinnosta) ja olen paljon ulospäinsuuntautuneempi kuin aiemmin.

Toivon noille ihmisille kaikkea hyvää, mutta itse en ole kiinnostunut olemaan tekemisissä.

Miksi haluat tietää toisen kuulumisia? Miksi haluaisit nähdä?

Minulta on vastaavassa tilanteessa haluttu udella mm. avioerostani ja typeränä siitä kerroin. Kun juorunnälkä oli saatu tyydytettyä, niin yhteydenpito loppui.

Minä laitoin viestin monelle nuoruuden tai lapsuuden ystävälle. Ovat olleet tosi parhaita ystäviä joskus heistä jokainen. 

Yksi ei vastannut. Parin kanssa vaihdoin muutaman sanan viesteillä. Toinen heistä sanoi, että soitetaanko. Oli huono hetki, koska olin bussissa. Hänen piti soittaa seuraavana päivänä, mutta ei koskaan soittanut. 

Onhan tämä jotenkin harmillista, että todella läheiset ihmiset vain jäävät. Meillä ei ole tullut riitaa, on vaan asuttu niin kaukana toisistamme. 

Kaksipiippuinen juttu. Olen itse ottanut vanhoihin tuttuihin ja minuun on otettu yhteyttä. Jotenkin se tuntuu aina jotenkin jäykältä, ja jotkut ovat aina puhumassa että "pitäisi nähdä joskus", mutta sitten se jää ja unohtuu. Itseäni harmittaa, mutta koen tietyllä tapaa ihmisten näkemisen myös rasittavaksi. Joidenkin kanssa vaihdellaan kuulumisia muutaman kerran vuodessa.

Riippuu varmaan ystävästä. 

Itseäni ahdisti todella paljon kun nettiystäväni teinivuosilta otti minuun yhteyttä, hänen kanssaan terapoitiin toisiamme, kannustettiin, ja mietittiin teinijittuja...Kun en muistanut häntä, hän kertoi jotain asioita joita oltiin juteltu..

Tälleen 15v jälkeen, aikuistuneena ja muuttuneena ihmisenä, joka on unohtanut tuollaiset asiat, joista on jutellut teininä jollekin randomille. Ei ehkä ole maailman mukavinta kuulla tuollaisia asioita "tuntemattoman" suusta.

Lopulta muistin hänet, mutta tuo oli niin oksettava tapa muistuttaa toista, että meni maku ihmiseen. 

Usein välit on poikki ihan syystä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on koittanut ottaa vanhat sydänystävät yhteyttä facen kautta. Liian vähän liian myöhään, en ole vastannut toiselle ja toiselle vastasin vaan kiitos hyvää.

Ei jestas. Liian vähän liian myöhään. Miksi et sitten itse ottanut aikaisemmin yhteyttä heihin? Ihan liikaa taidat kuvitella itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Usein välit on poikki ihan syystä.

Jos ne välit on aikuisena katkenneet (kuten ap:n tapauksessa), niin en ottaisi yhteyttä. Siihen on syynsä, jos yhteydenpito on jäänyt täysin. Monet kuitenkin pitävät ruuhkavuosinakin edes satunnaisesti yhteyttä, jos on vähänkin kiinnostusta yhteydenpitoon eli ei ne välit katkea, jos halua yhteydenpitoon alun perin on ollut.

Minuun otti yhteyttä Suomeen paluumuuttanut kouluaikainen ystävä. Näimme ja ystävyytemme jatkuu.

Jos yhteys on nuorena ollut hyvä, se voi olla sitä myös 20 v myöhemmin. Kannattaa kokeilla, sittenhän sen näkee.

Lähtökohtaisesti ilahtuisin ja haluaisin vaihtaa kuulumisia. Olen itsenkn suunnitellut ottavani jonain päivänä yhteyttä muutamaan, joihin yhteys katosi ilman syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan ystävästä. 

 

Itseäni ahdisti todella paljon kun nettiystäväni teinivuosilta otti minuun yhteyttä, hänen kanssaan terapoitiin toisiamme, kannustettiin, ja mietittiin teinijittuja...Kun en muistanut häntä, hän kertoi jotain asioita joita oltiin juteltu..

Tälleen 15v jälkeen, aikuistuneena ja muuttuneena ihmisenä, joka on unohtanut tuollaiset asiat, joista on jutellut teininä jollekin randomille. Ei ehkä ole maailman mukavinta kuulla tuollaisia asioita "tuntemattoman" suusta.

Lopulta muistin hänet, mutta tuo oli niin oksettava tapa muistuttaa toista, että meni maku ihmiseen. 

Minäkään en lämpiäisi sellaiselle yhteydenotolle, jonka sisältö olisi jotain menneiden mokailujen muistelua tai sen päivittelyä, kuinka huonossa kunnossa joskus olin ja että meneehän nyt minulla paremmin. Ihmisillä on joskus yllättävän huono tilannetaju ja toisinaan vaikuttaa myös siltä, että näitä yllätyslähestymisiä tekevillä ei ole sosiaaliset taidot kunnossa. Jotkut toki tökkivät arkoihin kohtiin tarkoituksella mutta isompi osa vaikuttaa olevan sellaisia, jotka eivät ole ihan tilanteen tasalla. Ehkä heille on jäänyt yksipuolinen käsitys siitä, kuinka läheisiä tosiasiassa olimme. Toisaalta kaikki eivät hahmota sitä, kuinka paljon joku voi muuttua jo viiden vuoden aikana ja olettavat, että se toinen on edelleen samanlainen kuin ennen yhteydenpidon katkeamista.

Jos yhteydenotto vanhalta kaverilta on asiallinen ja siitä huomaa, että on vilpittömästi kaivannut minua ja kiinnostunut kuulumisistani, niin kyllä sellainen ilahduttaa ja mielelläni vastaan sellaisiin. Oli tauko yhteydenpidossta kestänyt sitten kaksi vuotta, 12 vuotta tai 20 vuotta. Toki jos yhteydenottaja on joku, joka esimerkiksi kiusasi minua koko kouluajan, niin sellaiset yhteydenotot jätän omaan arvoonsa. En oikein usko siihen, että jo lapsena "kroonistunut" kiusaaja olisi aikuisena täysin muuttunut ihminen. Kyllä siinä on usein kyse persoonallisuushäiriöstä ja siihen liittyvistä luutuneista toiminta- ja käytösmalleista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useampi on kommentoinut, ettei enää olisi mitään yhteistä. Mistä tiedätte sen, jos ette tunne sitä ystävää enää? Voihan olla tullut joku uusi yhdistävä tekijä?

Aika moni on somessa ja siellä kertovat asioistaan avoimesti. Eli aika monen kohdalla näkee avoimesta instasta tai Facebookissa, millaista elämää nykyään elävät.

Ehkä itse olen sitten poikkeuksellisen väsynyt ruuhkavuosia elävä äiti, mutta en jaksaisi nyt viritellä ystävyyttä jonkun uuden yksittäisen yhdistävän tekijän perusteella. Ei se, että kummatkin olisi vaikka äitejä/kiinnostuneita maalaamisesta tai matkustelusta tarkoita, että sen syvempää yhteyttä olisi. 

Somesta ei välttämättä saa todellista kuvaa ihmisen elämästä. Jos ei ole aikaa eikä halua viritellä ystävyyttä, niin se on tietenkin ok.

Varmaan pitää olla elämässä tilaa uusille ystäville että innostuu yhteydenotosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kehtaako ottaa yhteyttä vain kysyäkseen kuulumisia? "

Jos kysyttäisiin pelkästään kuulumisia (ilman aikomusta olla muuten yhteyksissä tai tekemisissä), tuntuisi se kieltämättä utelulta ja juorujen kalastelulta.

Koetko olevasi niin ainutkertaisen tärkeä. Suhtaudut itseesi ihan liian vakavasti.

Ihmiset juoruilevat paljon. Jos sen kohteeksi joutuisi, niin en minä ainakaan silloin tunne itseäni "ainutkertaisen tärkeäksi".