Kerroin uudessa työpaikassa uudelle tuttavalle olleeni hoitoalalla ja reaktio
oli tyrmistyttävä. Mikä teitä vaivaa, että arvostatte hoitajia niin vähän tai suorastaan halveksitte? Myös ympärillä olevien ihmisten ilme muuttui vähätteleväksi. Olisi se kai hienompaa, jos olisin ollut työttömänä tuon ajan. Kuitenkin silloin, kun menette elottomaksi minun käteni painuvat rintakehällenne tai ollessanne tajuttomana minun sormeni lätkivät elektrodit rintakehällenne. En oikein osaa hävetä sitä, että voin saada ihmisen palaamaan kuolleista. Mutta aion jatkossakin kertoa hoitajataustastani kaikille. Ette halua olla sen jälkeen kanssani tekemisissä, mutta arvatkaa vaan onko tunne molemminpuoleinen. En itse voisi olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka haukkuu ja halveksii ammattiryhmää, mutta kun tarvitsee apua niin kutsuu heidät kuitenkin paikalle.
Ja kenen he luulevat olevan lähimpänä, jos saavat sairaskohtauksen työpaikalla? Sanovatko he silloinkin, että älä luuseri tule lähelle?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
Nykyisin mennyt sellaiseksi. Ei ollut ennen vanhaan 90 luvulla. Oli pääsykokeet, ikäraja 17v ja muutenkin vaikeampi päästä. Tiedän henkilöitä jotka eivät päässeet lähihoitajaksi ekalla yrityksellä ja vaikka oli ihan hyvä todistuskin.
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
Ehkä nykyään. Ite kun hain aikoinaan Lähihoitajaksi niin oli pääsykokeet, psykologiset testit, monta haastattelua. Ja hakijoita varmaan sata. Mennyt ihan pelleilyksi . Ja koulu kesti kolme vuotta. Nykyään puol vuotta lisää ja oot sh.Semmosta. Ja melko samoja töitä kuitenkin. Lähihoitaja voi kouluttautua työn ohessa lisää
Uskon hoitajien halveksunnan olevan läheistä sukua naisvihalle, onhan lähihoitaja ja sairaanhoitaja suomalaisten naisten yleisimmät ammatit.
Siis mitä töitä teet, jos siellä voit jutella työaikana uusille tuttaville? Meillä työkaverit ei pitkään katsoisi tuollaista!
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
No minusta tämän voisi kääntää myös toisinpäin, kun jotkut sanovat, että eivät pystyisi hoitajan työhön niin kuinka vähä-älyinen silloin tarvitsee olla? :p
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä töitä teet, jos siellä voit jutella työaikana uusille tuttaville? Meillä työkaverit ei pitkään katsoisi tuollaista!
No tämä tapahtui oikeastaan uloskirjauksen jälkeen, mutta kyllä meillä on tauot ja rento meininki muutenkin, että voi työkaverin kanssa sanasen vaihtaa toisinaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
Totta. Kaikki neg rut kin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua.
Miehenä kun kerrot olevasi lähihoitaja niin reaktiona on ikuinen hiljaisuus tai omituinen 48h tauko vastaamisessa jonka jälkeen nainen sivuuttaa täysin koko aiheen...
<3
Varsinkin lähihoitajaviha on ihan käsittämätöntä. Jotkut sanovat, että sairaanhoitajaa voi arvostaa, mutta lähihoitajaa ei???
Ap
Eikä sano, paitsi tällä paskapalstalla, se kertoo paljon tämän palstan ihmisistä.
No, lähihoitajaksi pääsee kuka tahansa. Se on jo vuosikaudet ollut se vihonviimeinen vaihtoehto, jos ei mihinkään muuhun työhön kelpaa. Iso osa lähihoitajista onkin sen takia täysin hoitoalalle sopimattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä töitä teet, jos siellä voit jutella työaikana uusille tuttaville? Meillä työkaverit ei pitkään katsoisi tuollaista!
No tämä tapahtui oikeastaan uloskirjauksen jälkeen, mutta kyllä meillä on tauot ja rento meininki muutenkin, että voi työkaverin kanssa sanasen vaihtaa toisinaan.
Ap
Äsken kerroit juttelevasi uusille tutuille, nyt työkavereille. Yritä päättää, että kenen kanssa menneisyyttäsi ole pohtimassa.
Outoa, mun kaikki uudet työkaverit ihailee sitä, että olen hankkinut ensin sairaanhoitajan pätevyyden ja siihen päälle opiskellut maisteriksi ihan muulta alalta.
Mä olin laitoshuoltaja. Opiskelin merkonomiksi. Kyllä oli ihmettelyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
Nykyisin mennyt sellaiseksi. Ei ollut ennen vanhaan 90 luvulla. Oli pääsykokeet, ikäraja 17v ja muutenkin vaikeampi päästä. Tiedän henkilöitä jotka eivät päässeet lähihoitajaksi ekalla yrityksellä ja vaikka oli ihan hyvä todistuskin.
Sama kait sille todistukselle on kun paikkoja on rajoitetusti. Joka koulutusalalta jää joka vuosi hyviä hakijoita rannalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua.
Miehenä kun kerrot olevasi lähihoitaja niin reaktiona on ikuinen hiljaisuus tai omituinen 48h tauko vastaamisessa jonka jälkeen nainen sivuuttaa täysin koko aiheen...
<3
Varsinkin lähihoitajaviha on ihan käsittämätöntä. Jotkut sanovat, että sairaanhoitajaa voi arvostaa, mutta lähihoitajaa ei???
Ap
Eihän tällä alalla kannata opiskella lisää. Reilu parisataa nousee palkka jos sairaanhoitaja.Paljonko menettää rahaa vuosikausien opiskeluissa? Yhtä raskasta työtä ja sairaanhoitajilla vielä enemmän vastuulla asioita. Jos on hoivilla töissä niin saavat tehdä pelkkiä aamuja suurimmaksi osaksi joka on kaikista raskainta ja ei kerry lisiä.
Ei saikkareille kerry lisiä oikeastaan enää nykyään muualla kuin sairaaloiden vuodeosastoilla tai ympärivuorokautisissa päivystyksissä. Melkein kaikki muut paikat, missä saikkareita on töissä, on laitettu olemaan auki vain päiväsaikaan, poliklinikat, leiko-toiminta, jopa tk-päivystyskin, korkeintaan muutama tunti iltalisää voi tulla, lähinnä jojtain pari kymppiä jakson aikana, koska eivät ole kovin myöhään auki. Ja tosiaan hoivassa lähihoitajat tekevät yövuorot.
Kerroitko niille mitä se oli Tarkemmin. Jos sanoo että hoitoalalla, se voi olla mitä vaan, se kuulostaa joillekin siltä että vihainen hoitaja teipittää vanhuksen ja vanhus kituu tms.
90-luvulla ei ollut lähihoitajia olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
No, lähihoitajaksi pääsee kuka tahansa. Se on jo vuosikaudet ollut se vihonviimeinen vaihtoehto, jos ei mihinkään muuhun työhön kelpaa. Iso osa lähihoitajista onkin sen takia täysin hoitoalalle sopimattomia.
Se on tosi harmi. Kuitenkin työ voi olla monella tavalla haastavaa ja tiukalla miehityksellä tehdään. Ei pärjää jos ei osaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerroitko niille mitä se oli Tarkemmin. Jos sanoo että hoitoalalla, se voi olla mitä vaan, se kuulostaa joillekin siltä että vihainen hoitaja teipittää vanhuksen ja vanhus kituu tms.
Anteeksi mitä? Teipittää vanhuksen?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
No minusta tämän voisi kääntää myös toisinpäin, kun jotkut sanovat, että eivät pystyisi hoitajan työhön niin kuinka vähä-älyinen silloin tarvitsee olla? :p
Niin joillakin voi olla selkä rikki tai eritteet oksettaa. Ihan eri asia kuin ettei osaa lukea tai laskea vaikka kertolaskuja.
En ole raivoissani. Lähinnä ihmettelen syvästi.
Ap