Kerroin uudessa työpaikassa uudelle tuttavalle olleeni hoitoalalla ja reaktio
oli tyrmistyttävä. Mikä teitä vaivaa, että arvostatte hoitajia niin vähän tai suorastaan halveksitte? Myös ympärillä olevien ihmisten ilme muuttui vähätteleväksi. Olisi se kai hienompaa, jos olisin ollut työttömänä tuon ajan. Kuitenkin silloin, kun menette elottomaksi minun käteni painuvat rintakehällenne tai ollessanne tajuttomana minun sormeni lätkivät elektrodit rintakehällenne. En oikein osaa hävetä sitä, että voin saada ihmisen palaamaan kuolleista. Mutta aion jatkossakin kertoa hoitajataustastani kaikille. Ette halua olla sen jälkeen kanssani tekemisissä, mutta arvatkaa vaan onko tunne molemminpuoleinen. En itse voisi olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka haukkuu ja halveksii ammattiryhmää, mutta kun tarvitsee apua niin kutsuu heidät kuitenkin paikalle.
Ja kenen he luulevat olevan lähimpänä, jos saavat sairaskohtauksen työpaikalla? Sanovatko he silloinkin, että älä luuseri tule lähelle?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla ei ollut lähihoitajia olemassakaan.
Lähihoitajakoulutus alkoi vuonna 1993. Lähde: Wikipedia
Tännekin on taas tullut muutamia todella omituisia kommentteja.
Ap
Lähärikoulutuksessa lääkelaskut on tyyliä 5 g + 50 mg, ja nämäkin on heille NIIN vaikeita, että eivät pääse kursseista läpi. Kertoo ihmisestä aika paljon, jos älykkyys tuota luokkaa. Lähihoitajakoulun matematiikan opettajien itsemurhaluvut varmasti hipovat taivaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajakouluun pääsee about kaikki, vaikkei osais kunnolla lukea ja kirjoittaa. Sama kuin, jos mainostaisi, että en ole kovin älykäs
No minusta tämän voisi kääntää myös toisinpäin, kun jotkut sanovat, että eivät pystyisi hoitajan työhön niin kuinka vähä-älyinen silloin tarvitsee olla? :p
Niin joillakin voi olla selkä rikki tai eritteet oksettaa. Ihan eri asia kuin ettei osaa lukea tai laskea vaikka kertolaskuja.
Kyllä, tai jos atooppinen iho tai muu ihottuma, ei kestä käyttää päivittäin käsidesiä ja hanskoja, niin turha opiskella hoitoalalle.
Vierailija kirjoitti:
Tännekin on taas tullut muutamia todella omituisia kommentteja.
Ap
Onko?
Haluan kommentoida tuohon "koulutus johon kaikki pääsee"-asiaan sen, että koululla on motiivi saada sisään ja ulos opiskelijoita määrärahojensa vuoksi, mutta monta kertaa on nähty, että ovet työelämään ei aukea ihan kaikille vaikka koulutus olisikin. Voi olla hankalaa saada harjoittelupaikkojakaan. Muistan omasta ryhmästäni yhden miehen jota ei yksinkertaisesti suostuttu ottamaan mihinkään päiväkotiin työssäoppimaan, enkä kyllä yhtään ihmetellyt miksi...
Osa teistä on täysin vieraantunut todellisuudesta. Järkyttää, että on ihmisiä, jotka tosiaan ajattelevat tällä tavoin asioista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, lähihoitajaksi pääsee kuka tahansa. Se on jo vuosikaudet ollut se vihonviimeinen vaihtoehto, jos ei mihinkään muuhun työhön kelpaa. Iso osa lähihoitajista onkin sen takia täysin hoitoalalle sopimattomia.
Se on tosi harmi. Kuitenkin työ voi olla monella tavalla haastavaa ja tiukalla miehityksellä tehdään. Ei pärjää jos ei osaa.
Ja hoitajan töitähän tarjotaan myös kaikille soveltuvuuteen katsomatta ratkaisuksi työttömyyteen...
Vierailija kirjoitti:
Haluan kommentoida tuohon "koulutus johon kaikki pääsee"-asiaan sen, että koululla on motiivi saada sisään ja ulos opiskelijoita määrärahojensa vuoksi, mutta monta kertaa on nähty, että ovet työelämään ei aukea ihan kaikille vaikka koulutus olisikin. Voi olla hankalaa saada harjoittelupaikkojakaan. Muistan omasta ryhmästäni yhden miehen jota ei yksinkertaisesti suostuttu ottamaan mihinkään päiväkotiin työssäoppimaan, enkä kyllä yhtään ihmetellyt miksi...
Eli ap:kin saattaa olla näitä ja vaihtanut sen takia alaa. Jos työkaverit tai tämä mystinen tuttava tunsi ap:n ja tiesi että hän on vaikka toistaitoinen sosioppaatti, niin ei ole mikään ihme, jos hoitoalalla toimimista ihmetellään.
Mun lapsi pääsi justiinsa opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Kaikki tutut on tämän kuultuaan ainakin olleet sitä mieltä, että siinä on raskas ja vaativa, mutta hieno ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Lähärikoulutuksessa lääkelaskut on tyyliä 5 g + 50 mg, ja nämäkin on heille NIIN vaikeita, että eivät pääse kursseista läpi. Kertoo ihmisestä aika paljon, jos älykkyys tuota luokkaa. Lähihoitajakoulun matematiikan opettajien itsemurhaluvut varmasti hipovat taivaita.
Etkö yhtään ymmärrä, että hoitoala ei ole matemaattinen ala? Ei lähihoitajakoulutuksessa olekaan vaikeinta lääkelaskut. Kaikkihan niistä pääsee läpi ennemmin tai myöhemmin, koska muuten ei voi sitä työtä tehdä. Hoitoalan varsinainen problematiikka ihmisen kohtaamisessa, ja se on ilmeisesti jotain sellaista mikä on matemaattisesti ajattelevalle liian vaikeaa hahmottaa.
Vierailija kirjoitti:
Osa teistä on täysin vieraantunut todellisuudesta. Järkyttää, että on ihmisiä, jotka tosiaan ajattelevat tällä tavoin asioista.
Ap
Se ei ole todellisuudesta vieraantumista, että tietää miten helppo lähihoitajakoulutus tai siihen pääseminen on. Tai että hoitoalalle ajautuu/ajetaan täydellisesti siihen sopimattomia ihmisiä. Saatat itsekin olla sellainen, ainakin pelastajakompleksistasi päätellen. Työkaverisi luultavasti tuntevat ominaisuutesi ja varmaan siksi menneisyytesi järkytti heitä. Ajattelivat, mitä kaikkea pahaa olet puolustuskyvyttömille ihmisille tehnyt lähärin ominaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi pääsi justiinsa opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Kaikki tutut on tämän kuultuaan ainakin olleet sitä mieltä, että siinä on raskas ja vaativa, mutta hieno ammatti.
Aivan. Kaikki paitsi ap tietää lähihoitajan ja sairaanhoitajan eron. :)
Vierailija kirjoitti:
Osa teistä on täysin vieraantunut todellisuudesta. Järkyttää, että on ihmisiä, jotka tosiaan ajattelevat tällä tavoin asioista.
Ap
Trollit löysivät keskustelun, valitettavasti.
T. Lh-sh
Muutama vuosi valmistumisesta. Jo valmistavalta kurssilta heitettiin ulos porukkaa. Koulutukseen soveltuvuustestit ja psyk. haastattelut.
Aloituksesi huokuu vihaa ja ylimielisyyttä. Usein se on ensihoito joka "palauttaa kuolleista" En haluaisi olla hoidettavana sellaisessa paikassa jossa minua lähtökohtaisesti vihataan ja että hoitajat tekevät työnsä pakon sanelemana ja vastentahtoisesti. Mutta eiköhän se ole totuus ihan kaikissa sairaaloissa.
Olen tähän mennessä kunnioittanut ja arvostanut teitä sairaanhoitajia mutta vaikea se on enää arvostaa jos vihaatte potilaita. Eri asia jos potilaat ovat teille ilkeitä. Useimmat eivät kai ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähärikoulutuksessa lääkelaskut on tyyliä 5 g + 50 mg, ja nämäkin on heille NIIN vaikeita, että eivät pääse kursseista läpi. Kertoo ihmisestä aika paljon, jos älykkyys tuota luokkaa. Lähihoitajakoulun matematiikan opettajien itsemurhaluvut varmasti hipovat taivaita.
Etkö yhtään ymmärrä, että hoitoala ei ole matemaattinen ala? Ei lähihoitajakoulutuksessa olekaan vaikeinta lääkelaskut. Kaikkihan niistä pääsee läpi ennemmin tai myöhemmin, koska muuten ei voi sitä työtä tehdä. Hoitoalan varsinainen problematiikka ihmisen kohtaamisessa, ja se on ilmeisesti jotain sellaista mikä on matemaattisesti ajattelevalle liian vaikeaa hahmottaa.
Tuo ei ole mitään matemaattisesti ajattelua vaan arkijärkeä. Ihan jokainen normaalijärkinen ihminen kykenee tuollaisiin laskutoimituksiin, missä ei oikeasti tarvitse edes laskea yhtään mitään! Jos on niin t9hmä ettei tuollainen onnistu, ei ole mitään asiaa mennä alalle, jossa noin perusasian mokaaminen voi maksaa ihmishenkiä!
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesi huokuu vihaa ja ylimielisyyttä. Usein se on ensihoito joka "palauttaa kuolleista" En haluaisi olla hoidettavana sellaisessa paikassa jossa minua lähtökohtaisesti vihataan ja että hoitajat tekevät työnsä pakon sanelemana ja vastentahtoisesti. Mutta eiköhän se ole totuus ihan kaikissa sairaaloissa.
Olen tähän mennessä kunnioittanut ja arvostanut teitä sairaanhoitajia mutta vaikea se on enää arvostaa jos vihaatte potilaita. Eri asia jos potilaat ovat teille ilkeitä. Useimmat eivät kai ole.
Ap:han ei todellakaan ole sairaanhoitaja vaan LÄHIhoitaja. Siinä todella on iso ero.
Ei ei. Ei ole noin että puoli vuotta lisää ja olet sh. Ensin pitää opiskella lähihoitajaksi tai lukio tai muu vastaava toisen asteen koulutus 3 vuotta ja sen jälkeen sairaanhoitajaksi AMK:ssa 3,5 vuotta. Eli peruskoulun jälkeen 6,5 vuotta, jos haluat sairaanhoitajaksi.